Mä olen Aikuinen, Mulla on perhe, työ. Harrastankin.

Mutta olen yksin.

En voi kuvitella että avaisin suuni ja sanoisin että olen yksinäinen. Voisin sanoa miehelle ja se voisi jäädä mun seuraksi vaikka Kerran jättää omat menot väliin. Mutta en tahdo että se säälistä jäisi vaan siksi että tahtoo.

Jos joku vanhoista ystävistä joskus soittaisi ja kysyisi mitä kuuluu. Ei soita.

Lapsetkin vaan kyselee koko ajan isän perään. Tahtoo istua sen viereen, ei mun.

Tänään toivoin risteyksessä että auto ajaisi mun yli. En tahallaan menisi auton alle.

Se olisi helppoa, mua ei voisi syyttää eikä mun tarvis päättää. Kenenkään ei tarvis syyttää ketään, se oli vahinko.

Jos joskus joku muistaisi että mä Oon Täällä.