Hei Valuva kyynel,

Totta totisesti, onpa sinulle sanottu ajattelemattomasti! 😐

Olet ollut sairas, rahaton ja yksinäinen. Vastoinkäymiset ovat koetelleet. Tuollainen kohtelu on silloin julmaa.
Mielestäni sinun tulisi kyllä hakea oikeutta tai ainakin tehdä sairaalan ylilääkärille muistutus asiasta. Sairaaanhoitajan tehtävä on hoitaa potilasta ja auttaa ja tukea kaikin tavoin. Ei suinkaan tuolla tavalla lyödä lyötyä ja huonontaa paranemismahdollisuuksia.
Hoitajan olisi velvollinen vähintäänkin pyytämään sinulta anteeksi. Oikein kiukuttaa puolestasi moinen kohtelu 😠.

Valitettavasti moni työskentelee sairaaloissa paineen alla ja työvoimapulan vuoksi työntekijöinä on muitakin kuin niitä, joilla on ammattietiikkana auttamisen halu. Sinulla oli vain huonoa tuuria joutua juuri sellaisen hoitajan kohdalle.

Onneksesi olet kuitenkin sosiaalinen luonne etkä jätä kaikkea tuota murhetta sisällesi. Tänne kirjoittaminenkin auttaa. Toivon sinulle parempia päiviä ja uusia ihmissuhteita. Lähde avoimin mielin kohtaamaan uusia ystäviä. 🙂🌻

Kiitos,SYYSKAUNOSILMÄ,sanoistasi mitä kirjoitit.Olet täysin oikeassa mitä sanoitkin,
teinkin juuri näin mitä sanoit tai neuvoit.Mutta,siinä on aina riskinsä olemassa,sillä mikäli käy niin,että joudunkin samalle osastolle takaisin,saan aivan varmasti tuntea
valitukseni"nahoissani",vaikkei se todellakaan ole oikein.
Mikäli hoitaja tai osastonhoitaja käyttäytyy tällä tavoin,aivan kelle tahansa,herää kysymys, kuinka hän voi olla osastonhoitajana tai yleensä edes hoito-alalla lainkaan.
Mutta,valitettavasti alalle hakeutuu joskus henkilöitä,ketkä eivät lainkaan sovi alalle.
Tai,sitten he ns.leipääntyvät työhönsä ja ryhtyvät käyttäytymään juuri näinkin kylmästi,riippumatta siitä kuka on kohteena kunhan kohde on vain potilas,joka nyt sattuu olemaan joutunut hoitovirheen uhriksi ja siitä vammautunut.

Se,mitä en tässä kertonut on oma ammattini,työ jota olen rakastanut tehdä yli kaiken,
mutta sitten tulikin vastaan ihminen,joka luuli tietävänsä kaiken,määräsi lääkitystä väärin,ei uskonut potilasta ja kuinkapa kävikään-.
Sanotaan,että tieto tuo tuskaa ja joissain tilanteissa se onkin totta.Nimittäin,oma ammattini on myöskin hoitaja.Hoitaja,joka rakasti todellakin työtään.En pelännyt kiirettä,vaan pikemminkin pidin siitä,että aina oli oltava valmiina äkkinäisiä tilanteita varten.Työkohteeni oli teho-osasto ja välillä tein myös keikkaluontoista työtä muuallakin.Siksi,olen suunnattoman järkyttynyt tämän työntekijän käytöksestä.

Voin rehellisesti sanoa,etten ikinä voisi kuvitella itse sanovani näin,jollekin ihmiselle,oli hän sitten liikuntarajoitteinen tai ei-liikuntarajoitteinen.
Sama on siinä ollut aina ja on myös edelleenkin,että mikäli joku on kysynyt jotain
asiaa,jota en tiedä;sanon myös sen aivan suoraan,enkä ole tietäväni.Sillä,jos olisin tietävinäni ja sepustaisinkin jotain käsittämätöntä,rikkoisin tekemääni valaa ja valehtelisin.Valehtelisin,paitsi kysyjälle myös itselleni ja se on todellakin ehdottomasti väärin.
Mutta,nämä sanat,jotka tämä hoitaja minulle sanoi;ovat totisesti jääneet soimaan korviini ja voit uskoa,että koen itseni yhteiskunnalle taakaksi,koska"syön"näitä sen muutamia euroja,joita saan.
Anna anteeksi minulle,jatkan tätä,mikäli mahdollista vaikka huomenna,sillä niin ikävää kuin onkin,minun on lopetettava tältä erää.
Syy on se,että minun on soitettava vielä ex-miehelleni,sillä hänen isänsä kuoli sunnuntaina ja haluan lohduttaa häntä kuten varmasti ymmärrät.

Mutta,kiitän sinua todella paljon,että halusit kirjoittaa minulle ja lohduttaa,sekä neuvoa.
Et tiedä,miltä tuntuu kun joku haluaa kirjoittaa,sillä yleensä vain odotan,että joku jolle olen kirjoittanut aivan tavallista postia by email,kirjoittaisi.

Lämpimiä kiitoksia sinulle,

🙂🌻 Valuva kyynel

Hei!
mietin uskallanko tähän ketjuun myös kirjoittaa, vai haluatteko kahdestaan kirjoitella? Tämä on muutenkin minulle outoa yhteyttä. Kesällä löysin tämän ja olen yrittänyt pysyä mukana, vaikka joskus todella tuntuu, että ihmiset haluaa kirjotella keskenään vain joidenkin kanssa. En tiedä. En kuitenkaan halua vain muiden keskusteluja lukea, vaan myös osallistua muiden juttuihin, jotka koskettavat omaa elettyä ja koettua elämää.
Pitkä esipuhe siihen, että olen kokenut myös henkistä pahoinpitelyä, silloin kun olin kaikista heikoimmillani. Minut lyötiin henkisesti lyttyyn yhteiskunnan ja läheisten toimesta. Niinkuin eräskin sanoi, että "navetan taakse ja ..., kaikki tuollaiset jotka syövät yhteiskunnan verorahoja. "
Sieltä paikkakunnalta lähdin pois. Muutin monta kertaa.
Mutta sattumaako lie, muistoista pulpahti viikonloppuna kaikki ne pahat ja rumat asiat jotka koin menneisyydessä. Ja muutos joka on tapahtunut: sisu ja sinni nousee sydämeen. En tiedä onko se väärä ja tuhoava tunne. mutta olen oppinut että maailmaan todella mahtuu vaikka minkälaista ihmistä ja viisaimmin teen jos kierrän kaukaa sellaiset paikat ja en ala taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.
Niin, koska aloin taistelemaan ja hakemaan oikeutta ja miten kävi? Syy oli ehkä siinä, ettei minulla ollut minkäänlaista tukiverkkoa kotona. Olin yksinhuoltaja ja selviytymässä rankasta väkivaltaisesta menneisyydestä ja alkoholismista, siis kuka minua uskoi? Ainoa joka minua piti pystyssä oli usko Korkeimpaan Voimaan ja sitä kautta löysin tai minun lähelle ohjautui ihmisiä, jotka auttoivat ilman taka-ajatuksia. Sillä olin äärimmäisen epäluuloinen, kun olin ensin tukeutunut vääriin ihmisiin jotka vain käyttivät hyväksi. Just noin niinkuin kerroit, niin tein minäkin ennenkuin sain voimaa odottaa oikeita ystäviä. En tiedä osaanko vieläkään olla ystävä kenellekään, vaan roikunko liikaa ja karkoitan heidät.
Mutta käytän sanontaa jota minulle sanottiin, että voi jättää omaan arvoonsa tuollaiset ihmiset, jotka tahallaan loukkaavat. Käännän mielen ajattelemaan muita asioita, kannustavia. Vaikka, että mikään ei ole pysyvää, tämäkin menee ohi.
Tänään on huomattavasti paremmin asiat, kuin kymmenen vuotta sitten, mutta tarvitsen edelleen tukea muilta ihmisiltä (en enää halua lyöntiä). Ja tämäkin on nyt tärkeää, että voin kirjoittaa tuntemattomana, peilata mennyttä elämää ja ehkä antaa jollekin uskoa parempaan huomiseen!

Hei,

Minun puolestani voi kirjoitella kuka vain ja uskon, että juuri vastauksia ja yhteydenottoja Valuva kyynelkin kaipaa. Jopa niin, että jonain päivänä tuo kyynel voisi olla vielä naurun kyynel.

Jatuli, on hyvä, että sinäkin pystyt jakamaan omat kokemuksesi tänne, varsinkin kun ovat samanlaisia, silloin on helpompi samaistua ja antaa kokemusperäisiä neuvoja.

Huomasin myös sinusta Valuva kyynel, että olet todellakin tyypillinen hoitaja 😉, vaikka itsekin olet jaksamisen rajoilla, vielä vaan huolehdit muistakin. Teet siis täyttä auttamistyötä, vaikka oletkin itse sairaana. Ja tokihan on oikein muistaa lähimmäistä kuolemantapauksen sattuessa. Silloin tukea tarvitaan. Muistathan kuitenkin, että huolehdit omasta jaksamisestasi myös. 🙂🌻