Hei vaan,

halusin kirjoittaa tänne sellaisesta asiasta kuin sinkkuus, parittomuus ja miten kipeä asia se on.
Ja miten kipeää se on, jos ihastuksen kohde ei hyväksy sitä, että olet sairastunut tai joudut käyttämään lääkettä. Itse olen sen kokenut. Olen ollut sinkku aina, mutta en pysty elämään ilman ihastusta / objektia. On huvittava ajatella, että ihmiset, jotka ovat parisuhteissa, eivät voi kuvitellakaan millaista tuskaa parittomuus pahimmilaan aiheuttaa.
Tarvitsisi toista todella paljon, mutta sellaista ei vain löydy…sellaista sopivaa, oikeaa, suvaitsevaista, empaattista, tukevaa, lohduttavaa, auttavaa, rakastavaa, piristävää, suloista. Usein minuun ei tee edes vaikutusta, kuin joku harva jossakin, ja he ovat useimmin vaikeasti tavoiteltavia, ja valitettavan usein varattuja, eikä minuun luuserit (pahoittelen sanavalintaa) tee vaikutusta.
En tahtoisi olla nirsokaan, mutta en minäkään kaikkiin ihastu. Sitten tuntuu valikoitua vahingossa sellaisia, jotka ovat aika itserakkaita ja säälimättömiä, ja se on sama kuin löisi päätään seinään. Niin harvoin sopivaa tulee vastaan.

Mitä tehdä, miten tällainen ratkeaa? En kestä yksinoloa! 😭