Hei, Lapsena ei kerennyt saamaan kavereita, kun muutettiin. Yläasteella tulin kiusatuksi. Nyt aikuisena olen kuitenkin sosiaalinen ja ulospäin hymyilevä. Pomokin pitää mua kameleonttina, että mut voi laittaa kenen kanssa vaan töihin. On mulla pääasiassa vakipari töissä. Enhän mä töissä pura huoliani.😞 Sitten, kun se ahdistus iskee ja on voimissaan, ei kilautella kaverille eikä soiteta lääkärille.Sitä on tuskansa kanssa yksin. Silloin tulee voimakas halu päättää päivänsä ja kuolla. En kuitenkaan järjellisinä hetkinä voisi tuottaa läheisilleni sitä tuskaa.😟 Siskoni jo kuoli, että minäkin kuolisin. Isi ei sitä kestäisi. Siskoni luo haluaisin. Olen joka lapseni kanssa erikseen käynyt syömässä sun muuta. Ihanko olisin hyvästellyt heidät kaiken varalta.😑❓ Ahdistaa nytkin ja olen yksin. Olisi niin helppo vaan lähteä. Mun täytyy jaksaa vielä toisen lapseni rippijuhlat ensi viikolla. Mikä stressi! 😯🗯️