Otan osaa suruusi.

Ehkä sinun kannattaa antaa hautajaistoimiston hoitaa kaikki asiat ja seurakunnan diakonissalta saat myös apua vaikka et kuuluisikaan seurakuntaan.
Voimia kestää suru.

Raskas menetys, olen pahoillani.
Ei yksi ihminen voi millään tuota kaikkea kantaa harteillaan. Ehdottaisinkin, että käyttäisit heti alkuun voimia siihen että selvittäisit mitä apua voit yhteiskunnan puolelta saada eri tahoilta, ja kenties seurakunnaltakin. Voisit ehkä jutella seurakunnan diakonian kanssa taakastasi, jospa hän osaisi neuvoa.
Löytyisikö yhtään ystävää tai kaveria joka jaksaisi kanssasi noita asioita hoidella. Tai kenties mielenterveystoimistosta saisit tukihenkilön jonka kanssa asioita voisit järjestellä.
Surullista mutta ehkä vanhusten olisi itse etsittävä auttajansa kotikylältään koska asut niin kaukana.
Älä ota kaikkea harteillesi. Tuo on liikaa kelle vaan.
Ja kirjoittele ihmeessä tänne kuulumisia. Täällä ihmiset kuuntelevat ja neuvovatkin sen minkä osaavat.
Jaksamista sinulle 🙂👍

Kiitos vastauksista! 🙂 Nyt on suurimmat asiat hoidettu pois alta ja jäljelle on jäänyt suuri suru! Niin suuri etten olisi ikinä uskonutkaan että tällaista voisi olla! Yritän lohduttaa itseäni sillä, että kuolema on jokapäiväinen asia tässä maailmassa ja me kaikki synnymme tänne kuolemaan, niin surullista kuin se onkin.

Hautajaisten jälkeen olin murtua täysin kun tuntui että kaikki seinät kaatui päälleni ja että elämältä vietäisiin pohja alta. Hain viikon sairaslomaa, koska stressin oireet alkoivat vaikuttamaan jo fyysisesti. Päänsärkyä, itkuisuutta, väsymystä, vapinaa, heikottamista ja huonoa oloa. Siitähän pomoni ilahtui, hän huusi minulle puhelimessa ja syyllisti minua siitä, etten käytä kesälomaani vaikka sellainen mahdollisuus minulla olisi. En tiedä olenko itsekäs ihminen kun en hänen käskystään huolimatta tehnyt niin, mutta omasta mielestäni viikon sairasloma ei ole niin iso asia, minkä hän siitä teki. Hän lähetti minulle seuraavana päivänä tekstiviestin jossa luki että lomani on siirretty alkamaan kaksi viikkoa aikaisemmin kun sovittu. Voiko niin edes tehdä?! Syytä siihen ei ollut, taisi vaan minun naamani tympiä.

Gooklesta löytyi tämmöinen vastaus vuosilomasta

"Ennen kuin työnantaja määrää loman ajankohdan, työntekijälle on varattava tilaisuus esittää oma mielipiteensä loman ajankohdasta. Lisäksi työnantajan on vuosilomalain mukaisesti selvitettävä työntekijöille tai luottamusmiehelle vuosiloman antamisessa työpaikalla noudatettavat periaatteet.

Työnantajan on ilmoitettava vuosiloman ajankohdasta viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen loman alkamista. Poikkeustapauksissa ehdottomana takarajana on kaksi viikkoa."

Osanottoni suureen suruusi. Nykyajan työelämä on mennyt aivan hirveäksi. Teit ihan oikein, kun et suostunut korvaamaan sairauslomaasi kesälomalla. Ei kesälomaa ole tarkoitettu tuollaisesta kriisistä toipumiseen. Olen ylpeä sinusta, että pidit puolesi.

Voimia jatkoon!

Ensinnäkään vuosilomaa ei missään nimessä pidä käyttää sairaslomana. Sinulla on joku pikku-hitleri esimiehenä, koska vaatii todella epäkypsää ja vittumaista luonnetta millään tavalla edes korottamaan ääntä moisesta. Työasian puolesta, kehoitan sinua ottamaan heti huomenna yhteys luottamusmieheen, niin hän kertanee säännöt, ne unhoittaneelle esimiehelle. Tuon kaltaisia ihmisiä ei ikinä pitäisi olla missän nimessä esimiestasolla, koska tuollaisten ihmisten irvikuvien kautta se mätä hedelmää valtaa koko työyhteisön ilmapiirin.

Oikein vihaksi pistää moinen tyyppi.., nuo on niitä samoja lapsuuden traumoista kärsiviä pikkupaskiaisia, joita yleensä päätyy poliiseiksi tai kapiaisiksi.

Hienosti olet jaksanut asioita hoitamaan, minä tiedän mitä se vaatii. Oman isäni löysin kuolleena 10.09.1212 ja tuntui että maailma romahti nyt täysin. Isä oli minun, paitsi isä, niin myös paras ystäväni. Alkuun, n.4kk tuntui siltä ettei tästä selviä ja tuli niitä pakokauhukohtauksia, kun tiedosti ettei isää enää ole, mutta pikkuhilja oppii asian hyväksymään.
Voimia surutyöhön ja iloa ja valoa tulevaisuuteesi, koska vaikka kuinka pahalta nyt tuntuu, niin lupaan että keväällä jo asiat paremmin ainakin tuon asian kohdalta.

Rakkaudella; Timo

Osanottoni suruusi. Jaksamista sinulle!

Kiitos teille kaikille kun olette jaksaneet vastata!! Tuntuu että vaikein aika alkaa vasta nyt. Isä on koko ajan mielessä ja ikävä on ihan suunnaton. Tuki ja turva on viety minulta pois. Isäni oli niin iloinen ja positiivinen ihminen ja lohdutti minua joka asiassa. Tuntuu että mut revitään kappaleiksi sisältä päin. Minulla on huomenna työhaastattelu uuteen paikkaan, toivotaan että onnistuisi, sillä kaipaan elämääni jotain täysin uutta ja muuta ajateltavaa. Vietän kaikki työpäivät yksin tyhjiä asuntoja remontoidessa ja tuntuu että paha olo ja omat ajatukset saavat vallan. Itken koko ajan. Jopa työpaikkani muistuttaa minua isästä. Hänellä oli tapana soittaa minulle ainakin kolme kertaa viikossa ja piristää yksinäistä työpäivääni. Puhuimme usein jopa tunnin puhelimessa ja naurettiin meidän omia hölmöjä keskusteluja. Voi ku sydän itkee ikävää. Nytkin kyynelert valuvat pitkin poskia.
Onko teillä, jotka ovat menettäneet läheisen, mitään vinkkiä miten saisi purettua sitä pahaa oloa muulla kuin itkemällä? Onko mikään auttanut ikäväänne?

On muuten tosi hieno asia että löytyy tämmöinen tukiryhmä johon voi kirjoittaa..

Tuntuu että pää hajoaa. Isäni kuolemasta on pian kolme kuukautta ja olo on nyt vasta alkanut pahenemaan. Miten tästä tuskasta selviää? Tiedän, päivä kerralla. Mutta kun ei jaksaisi. Mikään ei kiinnosta eikä innosta, enkä oikeen muista mitään asioita mitä minulle sanotaan tai mitä minun pitäisi tehdä. Ikävä on aivan järjetön ja suru valtaa koko mielen. Olen aina ollut isin tyttö ja olen niin hukassa ilman häntä. Kaipaisin hänen neuvoja ja vinkkejä arkeen, hänen hassuja vitsejä ja monta tuntia kestäviä puheluita. Hänen ääntä ja halauksia. Itken vaan, luulisi että kyyneleetkin loppuisivat pikkuhiljaa mutta lisääntyvät vaan.
Tarvitsisin vertaistukea..