Mä olen yli nelikymppinen ja ystävät ovat häipyneet, viimeistään nyt kun sairastuin masennukseen. Tuntuu, että pää räjähtää, kun ei saa puhua kenellekkään tunteistaan tai suruistaan. Tai mistään muustakaan. Olen kaiken maailman deitti ja yksinäisten ryhmissä, mutta ei niissä kukaan mulle mitään puhu, miehet korkeintaan, kun haluavat "sitätiettyä". Ei tätä enää kauan elossa jaksa

Pikemiten, millaiset asiat sua inspiroi?

Itse tykkään vesiväreistä ja tykkäisin maalata kukkia, mutta en osaa muistista ja kuvista tuntuu jotenkin tahmealta. Toisaalta, olisiko tämä hyvä tekosyy ostaa itselle kukkakimppu?

On muuten tosi kiva huomata, että täällä heti löytyi ihmisiä, jotka on kiinnostuneita samoista asioista ja joilla on samanlaisia ajatuksia/mielipiteitä 😀

Hei. Minua inspiroi naisten asema yhteiskunnassa eri kulttuureissa.

Tintsuli, onko teidän alueella jotain yhdistystä tai terveydenhuollon kautta mahdollista päästä keskustelemaan jonkun kanssa? Ihan sillai kahdestaan niin sais aikaa tulla kuulluksi. Seurakunnat kans ilmeisesti tarjoaa tällaista, jos kuulut johonkin seurakuntaan. Täällä tukinetissä on kans tukisuhde, missä voi jutella.

Tuo on tosi ikävä ja mullekin tuttu tunne, että jää ryhmän ulkopuolelle eikä kukaan tunnu kuuntelevan.

Minä olen reilu nelikymppinen mies ja Tintsulin viesti herätti ajatuksia. Olen pitkään ollut yksinäinen ja siitä masennus kehittyi tässä etätyöskentelyn edetessä vakavaksi vakavaksi viime syksynä.

Deittisivustoilla oon törmännyt kyllä naisiin jotka tuntuvat ymmärtävän masennuksesta mutta siihen se keskustelu sitten suht pian loppuukin, enkä ymmärrä ihan miksi..tai ehkä sittenkin.

Nuoruuden ystävän kanssa yhteys henkisellä tasolla mureni masennuksen sairastumisen myötä muutama vuosi sitten. Minulla on masennusta sairastava sisko joka tekee tästä haastavan siinä että vaikka ymmärrämmekin toisiamme, ei auttaminen ja positiivisuus ole kovin helppoa jakaa jos toisella on mieli maassa.

Oon kuitenkin huomannut että pitää vaan rohkeasti puhua livenä ihmisten kanssa, lähikaupan kassoilla jne vaikka se
on helpommin sanottu kuin tehty. Sitä kautta löysin viime yhden hyväsydämisen ihmisen jonka kanssa rupatellaan kaikesta lähes päivittäin. 😊Minulla on nyt myös psykoterapiassa löytynyt kiva ja inspiroiva ammattilainen joten olen toiveikas tulevaisuuden suhteen.

Olen aloittajaa nuorempi mutta tunnistan omassa tilanteessa samaa. Saan myös ahdistuskohtauksia. Pitää varmaan kohta harkita lääkitystä, kun en omin voimin ole saanut mieltä hallintaan. Olen aina ollut erittäin ujo ja sen vuoksi yksinäinen. Viimevuosina alkoi enemmän olla ahdistusta ja masennusta, ja sosiaalinen jännitys paheni. Jäin pois työelämästä viime vuonna, eikä sosiaalisia kontakteja ole enää paljoa. Nyt kuitenkin yritän opetella rohkeammaksi. Tämän viestinkin kirjoittaminen hermostuttaa, mutta pienin askelin eteenpäin.

Minäkin tykkään piirtää, kukkakasvit lempiaiheena. Kiva kuulla että täällä muitakin joilla sama harrastus. Piirtäminen on mulla unohtunut, mutta voisikin yrittää vaikka tänä viikonloppuna kaivaa kynät ja vesivärit pitkästä aikaa esille.

Rohkaisevaa kuulla edelliseltä kirjoittajalta kannustus ihmisten kanssa livenä jutteluun. Siitä haaveilen että pystyisi itse samaan. Toivottavasti syksyllä voisi aloittaa jonkun harrastuksen jossa voisi samanhenkisiä tavata. Sitä odotellessa voisi osallistua enemmän keskustelupalstoille, etsiä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Niistäkin voi löytää hyviäkin ystäviä kun vaan jaksaa toivoa ja etsiä. Ei tämä helppoa ole, mutta pitää vaan jaksaa. Paljon onnea kaikille uusien tuttavien, ystävien sekä kumppanin löytämiseen.