Hei!
Oletko kuulolla "yksin ei ole hyvä olla".Olen kokeillut molempia.Huomasin että pidemmän päälle yksin ei ole hyvä olla.Olen parisuhteessa,mutta miehellä on ryyppykausia ja silloin toivon olevani yksin.
Meillä oli aiemmin kiva asunto(suurempi kuin tämä yksiö,missä on sietämätönt ä olla kaksin varsinkin silloin kun toinen juo.
Meidät irtisanottiin laittomasti ja menetin kaiken mistä pidän,ei ole voimia selittää tarkemmin.
Olen yli 40v. nainen ja tuntuu että asuntoasioissa nuoret saavat apua.
Tällä paikkakunnalla jossa asun (ei stadi) on asuntoasiat huonossa mallissa,ellet ole työssäkäyvä ja luotot kunnossa sitten saa vuokra-asunnon.Luotot eivät ole menneet kevytmielisesti ja juuri taas yksi v.antaja laitto viestin että kelpuutti toisen sitoumukset ja vain koska minä olisin hakenut aiemmin mutta tälle kumppanille ei se alue kelvannut.
Tätä on kestäny jo vuoden toivo on mennyt.Yksin saisin asunnon helpommin,kun en nyt niin tarkka alueesta ole tärkeintä että saisin tietyt jutut,jolloin voi laittaa kodin.
Siis ei hyvä yksin mutta eiaina kaksinkaan.

Sama täällä. Niin kovin yksinäistä. Ei viitsi yksin lähteä mihinkään.
Suunnitelmia on paljon vain saa toteutettua. Olisi joku kaveri kenen
kanssa mennä vaikka lenkille ym. Elämästä on onnellisuus kaukana.
Oma seura ei aina kovin kivaa. Alkaa vain ahdistaan ja masentaan😟

Minulla varsinkin illalla alkaa ahdistaan yksinäisyys. Olisi joku
jolle jutella. Sitä ajattelee mitä vikaa minussa on kun ketäänn
minun seura kiinnosta. Tämä on niin pieni paikkakunta ettei täällä harrastus
mahdollisuuksiakaan paljon ole. Kapakat ei mua kiinnosta

kuulolla olen. niiskutusneitokainen, ymmärrän tuon suhdetilanteen kyllä. silloin yksin olis varmasti helpompaa kun toisella on juominen päällä. harmi juttu. tsemppiä sulle!! emmäkää kovin antoisassa suhteessa ollut nuorempana, käteen vain jäi kaamea tyhjyys ja sydänsurut...ei kivaa yhtää. eikä vastaan ole tullut kovin vahvoja ehdokkaita sen jälkeekään. mäkin mietin, niinkuin sarrukka, et miks mä en kelpaa, ja miks en kelvannu vanhoille kavereille enää, kun itellä elämässä tapahtui ikäviä mullistuksia. tosin tää aihe on sellanen, mitä mä en jaksa enää miettiä, koska se tuntuu tosi ikävältä vieläkin. todella mäkin kaipaisin juttukaveria joka päivä, se helpottais kummasti tätä olemista. mä tykkäisin tavata ihmisiä ja jutella kaikenlaista, kevyttä ja vakavaa, mitä vaan oikeestaan. vaikka oon melko nuori vielä, niin aika vaikeeta saada ketään tosi lähelle, tai se varmaa vie pitkään sellainen ihmissuhde. ois ihanaa saada se tunne että elää täysillä, nauttis jokaikisestä sekunnista sillä hetkellä kun se tulee, tai jos tulis...tuntuu et mäkin vaan odotan, et jotain tapahtuis ja oma elämä muuttuis siihen suuntaan kuin toivoo. odottaminen ei oo hyvä juttu tässä vaiheessa..ääh..mä niin haluan vaan päästä mukavampaan suuntaan tästä tilanteesta!! nii ja ois ihanaa tuntea sekin, että on tärkeä jollekin toiselle.

Moi.Kapakasta ei löydy,kuin kännisiä miehiä.Yksin on varmaan hyvä olla jonkin aikaa.Mä en ole ollut oikeestaan koskaan silleen yksin ilman miestä.Nyt olen ja saankin vaan keskittyä itseeni.😉.En tiedä löydänkö itselleni koskaan sellaista miestä joka ei ryyppää.Hellyyttä kyllä kaipaan välillä☺️❤️☺️..Aurinkoista viikonloppua😎

Hei niiskutunietokainen

Ymmärrän tilanteesi. Minä tosin en asu yhdessä kaverini kassa. Mutta hän
on tuurijuoppo. Ollut pitkään kuivilla. Odotan vain milloin taas ratkeaa
juomaan. Siksi en voi edes kuvitella asuvani hänen kanssa yhdessä.
En jaksaisi katsella juomsta. Muutenkin tunnen itseni yksinäiseksi tässä
suhteessa. Meillä ei paljoa puheenaiheita ole hänen täällä käydessä.
Joku ratkaisu pitäisi tehdä. Kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä. Sitä tässä
suhteessa ei ole. Haluaisin olla onnellinen. Mutta nyt elämä pelkkää
tyhjyyttä. Ahdistaa ja masentaa vain. Elämällä ei ole päämäärää.

Tsemppiä kaikille yksinäisyydestä kärsiville🙂👍. Toivotaan että päivä paistaisi
vielä risukasaankin🙂🎂

Yksin ei ole hyvä olla, jos siltä tuntuu. Kaikki eivät kaipaa muita. Valtaosa kyllä.

Itse olen vuosia väittänyt itselleni, että pärjään yksin. Tahtoisin ystäviä, kavereita, tuttuja. Mutta kun en kelpaa, niin en kelpaa. Ei muita voi pakottaakaan, vai?

Yksin on siis pärjättävä. Se on raskasta. Kunpa saisi itsensä uskomaan, että yksin on hyvä.

Ei ketään voi pakottaa. Yksinäisyys on ahdistavaa. Minä ainakin pelkään
edes yritää tutustua uusiin ihmisiin. Pelkään että tulen torjutuksi. En
kelpaa. Kyllä yksinkin välillä ihan hyvä olla. Mutta kuitenkin mietin miksi
en kelpaa kukaan huoli kaveriksi. Sosiaalisten tilanteiden pelko vielä
vaikeuttaa asiaa. En tiedä kauanko jaksan tätä. Työkavereiden kanssakaan
en ole sen kummemmin ystävystynyt. Tuntuu joskus että hekään minua
hyväksy. 😞

"Sama täällä. Niin kovin yksinäistä. Ei viitsi yksin lähteä mihinkään.
Suunnitelmia on paljon vain saa toteutettua. Olisi joku kaveri kenen
kanssa mennä vaikka lenkille ym. Elämästä on onnellisuus kaukana.
Oma seura ei aina kovin kivaa. Alkaa vain ahdistaan ja masentaan"

Hei, tulin tälle palstalle vilkaisemaan, etsimään tilanteeseeni sopivaa ketjua, tai vaikka aloittamaan uutta, ja tuo ylläoleva on kuin minun suustani.

Mulla ei yleensäkään ole paljon ollut kavereita, mutta nyt tuntuu, että nekin vähät, joiden kanssa just lenkillä ym olen voinut käydä, on alkanu karttelemaan. Mielelläni menisin lenkillekin, mutta yksinkertaisesti siitä tulisi yksin vain paha mieli, vaikka itse lenkkeilystä pidänkin. Ajattelisin vain omia asioitani ja huoliani, ja mikä pahinta, hävettää, kun olen työtön, liikkua pienellä paikkakunnalla päivällä toimettomana... Tässä asiassa en varsinaisesti PELKÄÄ ihmisiä, vaan sitä, mitä ne ajattelevat - terve ihminen kävelee keskellä päivää hyväkuntoisen näköisenä...ja ulkoilu ja liikunta yleensäkin tekisivät hyvää, kun työttömänä ei ole juuri tekemistä. Olen huomannut, jo kauan sitten, että työttömänä olemista paheksutaan, ja toisaalta jopa kadehditaan, kun on AIKAA, vaikka se juuri aiheuttaa ONGELMIA, kun on minimaaliset tulot, eikä varaa juuri mihinkään ylimääräiseen, eikä oikeastaan välttämättömimpäänkään...

Olisi kai helpompaa olla juoppo ja kantaa kaljaa kaupasta kassikaupalla, silloin ainakaan ei kukaan kadehtisi, ja ryyppykavereitakin varmaan löytyisi, eikä kukaan ilkeyttäään tai tietämättömyyttään kadehtisi pakollista vapaa-aikaani... tuttavani kun ovat työssäolevia, pitävät yksinkertaisesti laiskana - selkeästi luulevat, että aina välillä huvikseni en viitsi hakeutua töihin, kun kuitenkin tähän mennessä olen ollut pitkiäkin aikoja, yleensä määräaikaisissa töissä. Mutta kun se ei mene niin, että menen töihin kun HALUAN, vaan kymmenien tai satojen hakemusten jälkeen joskus aina olen päässyt töihin. Mutta kun tätä jatkuu vuosia, yksinkertaisesti jo ikärasisimikin alkaa vaikuttaa, ja samanaikaisesti piileskelen sisällä työttömänä tekemässä hakemuksia, ja mietin, miten pärjään taloudellisesti, jos töitä vain ei löydy, ja toisaalla kaverini(?) kadehtivat vapaa-aikaani... Tuntuu että sekoan, kun näistä asioista ei voi edes puhua kenellekään. Korkeintaan ratkaisuksi tuttavilta tulee seurustelukumppanin etsimisohjeita, mutta puhtaasti kaveriksi tai ystäväksi olen tuttavieni silmissä joko liian hyvässä elämäntilanteessa tai sitten halveksittavan laiska, vaikka mitään muuta en juuri nyt tarvitsisi yhtä kipeästi kuin töitä! Ja kun niitä ei ole, työssä olevat voivat tuntea ylemmyyttä ja kuvittelevat, etten tajua mitään muunlaisesta kuin omasta elämästäni, vaikka suuren osan elämästäni olen töissä ollutkin. Mutta joka tapauksessa: jos pyörittelen näitä vain yksin päässäni, menetän järkeni😑❓