Niin en tiedä miten aloittaisin. Syntyä ja kuolla ja elämä siinä välissä. Se pitäisi jotenkin hoitaa kunnialla läpi. Yksi sana joka kaiken pysäyttää. Se vie tunteisiin joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Kun olet hetken päässyt jaloillesi niin palaat aina takaisin siihen ensimmäiseen shokki tunteeseen. Nouset jälleen ja kasaat itsesi kunnes taas se muistuttaa sinua. Elämänhalu häilyy rajalla kumpaan se kallistuu. Se lyö kasvoihin, lannistaa mutta sitä vain yrittää läheisten vuoksi nousta ja tarttua. Tuntuu että kukaan ei ymmärrä mitä läpi käyt elämässäsi olet kuin sisällä jossain…ja muut elää ulkopuolella. Vuosipäivä oli lokakuussa yhteistä matkaa ”ihanan” seuralaisen kanssa, ainakin Monta syvää tunteen värikästä yhteistä hetkeä. Matka jatkuu mihin jatkuu hetken ja päivän kerrallaan ja otan vastaan mitä elämään annetaan. Tsemppiä jos näitä asioita elämässäsi läpikäyt.🙂👍