Yritin lukea viestejä ja katsella voisinko liittyäjohonkin mun fiilisten kanssa mutta ei löytynyt…. Itse erosin todella huonosta suhteesta vajaa vuosi sitten.Olimme yhdessä pari vuotta ja lähes koko ajan yhdessä. Vajaa vuosi sitten ko.mies jätti minut. Ennen tätä hän oli pettänyt minua useasti,tiesin sen, mutten halunnut myöntää itselleni. Aina annoin anteeksi,jattelin että parempi niin kun olla yksin. Kun tapasimme olin erittäin ahdisitunut ja masentunut ja söin masennuslääkkeitä. Hän kärsi myös jonkinlaisesta panikkihäiriöstä. Seurustelu sai minut lopettamaan lääkityksen ja unohtamaan ajatukset psykoterapiasta, jota minulle oli ehdotettu. Tyhmää, ei ongelmat yhden ihmisen mukana katoa.
Suhteemme oli joka asiassa huono, ei luottamusta, mies sai älyttömiä raivokohtauksia ja haukkui minut aina niiden myötä pataluhaksi. Miehessä on selviä narsistisia piirteitä, ei empatiakykyä tai halua edes kuunnella jos on pahaolo jne. En luottanut häneen tippaakaan joten seksikään hänen kanssaan ei ikinä ollut täysin jännityksetöntä(vaikka olimme yhdessä niinkin pitkään). Hänestä tuli minulle läheinen ihminen vaikka mistään ei pahemmin juteltu ja sekikin sujui miten sujui.miten tämäkin on mahdollista?
Lopullisesti hän siis halusi erota viime joulun aikoina , jolloin satuin tulemaan myös raskaaksi häönelle.Tein abortin.Itkin yksin kotona kun hän tapaili jotain muuta, psyyke oli kovilla.
Pahin ongelma koko jutussa on se että pidämme vieläkin yhteyttä säännöllisesti ja ”suhde” on kuin ennekin (eli sellainen mistä en saa mitään,pidän vaan kysin hampain kiinni!!?), miehellä on tietenkin paaljon muita naisia.Hän valehtelee useimmiten ettei ole, kai vanhasta tottumuksesta.Aina kun olen itsekseni ja hän ei esim.illalla vastaa puhelimeen en osaa ajatella muuta kun että hän on jonkun muun kanssa ja hylkää minut lopullisesti. Parempi kai niin olisi niin pääsisin hänestä irti, mutta aina hän viim. vk.lopun jälkeen soittaa. Eron jälkeen samat vanhat ahdistukset ovat palanneet, varsinkin yksinollessa plus päälle pakonomaiset ajatukset miehestä muiden kanssa.Olen niin levoton kun en saa häntä kiinni että hypin seinille enkä pysty tekemään mitään tai keskittymään mihinkään.Poltan ketjussa ja tärisen.Tämä suhde on vienyt energiaa niin paljon, että hyvä kun jaksan keskittyä muuhun. Poiskaan en osaa lähteä,olla ihan yksin. Vaikka erottu on ja se olisi minulle parasta kun ei ikinä nähtäisi. En edes kehtaa ystävilleni kertoa että pideämme VIELÄKIN säännöllisesti yhteyttä.Hulluna pitävät. Ja mies on autuaan tietämätön ”pakkomielteestäni” suhteeseen.ei hänestä olisi keskutelijaksi saati kuuntelijaksi. Yksin ahdistun ja itken.Syömään en pysty, unohtelen asioita.Kuukauden sisällä hävittänyt jo vaikka mitä. Sairaanhoitajalle puhuin tänään ja aloin itkeä hulluna..varasivat ajan lääkäriin. Haluan eroon tästä hlöstä ja pakkomielteestä, mutta hän on niin taitava hyväksikäyttäjä ja minä heikossa tilassa.
Kirjoitin koska sanovat täällä että sillätavalla voi purkaa itseäeään.
Kiva jos joku jaksoi luke, ystävät eivät jaksa kuunnella enää( enkä ihmettele)😯🗯️
Jos olisin sinä, katkaisisin välit mieheen totaalisesti. Vaihtaisin puhelinnumeron salaiseksi, lukot oviin yms. Keräisin vähäiset voimanrippeeni, keskittyisin vain itseeni, en hetkeäkään mieheen joka käyttää hyväkseen.
Eläisin päivän kerrallaan, varaisin ajan terapiasta.
Ensimmäinen mitä tosiaan tulisi tehdä on katkaista ne välit noinkin tuhoavaan suhteeseen. Uskotko, ansaitset parempaa, kukaan ei kukaan saa tehdä sinulle noin paljon pahaa. Löydät vielä jonkun, joka aidosti rakastaa sinua.
Usein emme näe metsää puulta, olemme niin kiinni ahdistuksessamme ettemme näe selkeästi. Mutta jos minä saan nähdä puolestasi voin kertoa sinulle: paljon parempaa ja hyvää on mahdollista tulla elämääsi, esteenä on vain tuo sinut tuhoava suhde, johon olet epätoivoisesti takertunut. Suhde joka estää sinua näkemästä omia mahdollisuuksiasi.
Katso peiliin ja päätä: en anna sen tuhota minua, minä olen minä, eikä kukaan kohtele minua noin. Aluksi sattuu, etkä tiedä miten kestät. Voimat palaa, kun
tuota tuhoavaa suhdetta ei ole elämässäsi. Miksi, miksi antaisit kaiken vain tapahtua?
Et ole oman elämäsi sivusta seuraaja, vaan voit vaikuttaa siihen mitä sinulle tapahtuu.
Palaa vaikka uudelleen tänne ja purkaa tunteitasi, yhdessä jaksaa paremmin.
Kiitos Reetu kannustavasta vastauksestasi 🙂
Olin juuri käymässä ko.henkilön luona, mutta nykyään minua ahdistaa hänen kanssaan lähes yhtä paljon kuin yksin. Ajattelen hänen seurassaan että minun ei kuuluisi olla tässä, tämä ei tee hyvää, mutta sitten taas tulee ajatukset että parempi täällä kuin yksin ja ajatella kenen kanssa hän mahtaa olla. Hän ihmetteli että miksi olet noin mutrussa suin,mutta enhän voi mitään sanoa koska hän EI kuuntelisi eikä mistään hinnasta keskustelisi kanssani asiasta.Hän ei halua ottaa vastuuta mistään, hän haluaa vain olla ja että hänellä on hyvä olla. Hän yritti saada minua jäämään yöksi ja meinasinkin(ettei taas tarvitse valvoa YKSIN ja miettiä) mutta keräsin voimani ja sanoin ei. Se on jo aika paljon minulta 🙂👍
Nyt istun kotona läppäri sylissä ja pakko oli tulla kirjoittamaan etten ravaa ympäri kämppää hermostuneena.Heti eka ajatus oli, että kukakohan menee hänen luo mun jälkeen... Hulluksihan tässä tulee kun ei saa ajatuksia loppumaan.Onko nämä jotain pakkoajatuksia?? En tiedä rakastanko tätä henkilöä, kai rakastan, mutta en ymmärrä miksi koska hän ei tee minulle hyvää. Eikä meillä ole juuri mitään yhteistäkään. Tuntuu ihan luuserilta kun tällänen juttu saa ihmisen masentumaan ja pois tolaltaan. Kyllä muutkin eroavat ja pääsevät siitä yli, mutta miksi minulla on tällänen pakkomielle asiaan.
Olen laihtunut aika reippaasti(en iso ollutkaan) ja minulla on hirveä tarve tulla hyväksytyksi miehen silmissä.On sellainen olo että joku minun ulkonäössäkin täytyy olla pahasti vialla, koska kaikki muut aina kiinnostavat enemmän, meidän suhde kaatui kun hänelle en riittänyt. Hullua puhetta, mutta kun niinkin pitkään oli narsistisen(??) ulkonäkökeskeisen ihmisen kanssa niin kyllä identiteetti on hieman hukassa.Ahdistaa ☹️
Uni ei tule varmasti, aamulla pitäisi töihin mennä ....
Nyt päätän taas olla soittamatta/vastaamatta hänelle. Pakko tästä on tulla loppu.
Kiitos taas kaikille jotka jaksoivat lukea
🙂
Muista aina, vika ei ole sinussa vaan hänessä. En tiedä onko tuo pakkomiellettä vaan
yksin jäämisen pelkoa. Tiedätkö, on paljon parempi olla yksin, kuin suhteessa
mikä vie noinkin paljon voimia.
Ota päivä kerrallaan, älä vastaa puheluihin, älä käy kylässä. Sitten kun olet vahvempi
laitat vain viestin puhelimeen, ettet halua enää nähdä.
Unohda mitä mies tekee, se ei kuulu sinulle, hänhän ei ole sinulle lupautunut vaan jollekin toiselle. Hän saa tehdä elämällään mitä tahtoo ja tekeekin mietit sitä tai et.
Keskity omien voimien etsimiseen, kuinka kohdata tilanne jos esim. mies soittaa, että
pystyt olemaan vastaamatta.
Kenenkään ei tarvitse olla kenellekään ns "varalla", sitä sinä nyt olet.
Huolehdi itsestäsi, kunnostasi, syömisestäsi. Itsetuntosi kohenee ja voimasi palautuu.
Tee itsellesi palvelus päästä irti miehestä, anna mennä. Sure ja itke mennyt aika pois ja aloita alusta. Ole päättäväinen, aina kun kiusaus ottaa yhteyttä mieheen tulee, palaa tuohon päätökseen, syyhyn miksi et niin tee, joka kerta kun voitat olet vahvempi.
Voimia sinulle tähän päätökseen.
Kiitos taas vastauksesta 🙂
Onneksi olen töissä ihmisten kanssa ja useimmiten pidän työstäni. Se on pakokeino ajatuksista, mutta tänään kun kello alkoi olla niin paljon että oli aika lähteä kotiin niin rupesi tosiaan paniikki iskemään ja ahdistamaan. En pystynyt menemään kotiin, oli niin hirveä olo. Kiertelin ympäriinsä ihmisten ilmoilla ja odottelin että kaverini pääsee töistä kotiin ja menin hänen luo. Pahinta siis minulle on olla yksin kotona ja ajatella. Huomenna joudun menemään kotiin töiden jälkeen ja jo nyt se ahdistaa. Tiedän, päivä kerrallan....
Ja mitä keksisi vk.lopuksi.Pakko tehdä jotain. Jos kaverit lähtevät baariin, en voi ainakaan juoda mitään, psyyke ei nyt kestä pienintäkään krapulaa.
Tätä pelleilyä miehen kanssa on kestänyt jo vuoden, ja ihanaa että löysin paikan jonne kirjoittaa ja joku vastaakin. Reetu, sinun(kin) kannustuksesta blokkasin jo netistä mahdolliset tavat millä mies saattaisi joskus saada yhteyttä ja huomenna käyn vaihtamassa numeron ja laitan sen salaiseksi.Ei tämä muulla tavalla lopu. Ehkä saan jo mielenrauhaa siitä kun en edes tiedä yrittääkö mies soittaa, eikä tarvitse ihmetellä miksi hänestä ei kuulu. Tämä päätös jo piristi mieltä hetkeksi.
Taas pitäisi muutaman tunnin päästä herätä, uni ei tule.Ajatus nukkuminaan menosta ahdistaa. Tai jos en saa unta niin ajatukset ahdistaa.
Kirjoittelen taas, varmasti -heh
Hyvää Viikonloppua kaikille!!!!🙂
Hyvä hyvä. Niin sitä pitää. Nyt vaan keksit viikonlopuksi jotain järkevää tekemistä.
Hae kirjastosta joku hyvä kirja joka käsittelee esim. läheisriippuvuutta. Siitä kun voimia ammennat et huomaakaan että olet yksin. Ostat jotain hyvää naposteltavaa.
Jos yksinolo hirvittää, voisitko ajatella ottavasi koiran tai kissan? Niistä on kummasti seuraa.
Pääasia kuitenkin, että olet päättänyt aloittaa OMAN ELÄMÄSI, elämän jossa sinä päätät mitä sinulle tapahtuu. Ja muista palata aina ajatuksissai tuohon päätökseen..jonka ansiosta olet oman elämäsi herra.
HEIPPA TAAS🙂
Tästähän alkaa tulla kuin päiväkirja, tänne on jostain syystä helpompi kirjoittaa kuin vihkoon jota ei kukaan lue🙂
Tänään vaihtui sitten puhelinnro salaiseksi ja heti olo hiukan koheni.Pelottaa kuitenkin ahdistukset ja ajatukset joita tulee aika ajoin. Mutta tämä on fiiliksien kannalta paras päivä viikkoon, sillä ei tarvitse ajatella miksi mies ei soita/vastaa, kun hänen ei ole mahd. ottaa yhteyttä minuun. Välillä tulee pelottava olo, en enää kuule ihmisestä jonka kanssa olen puhunut lähes päivittäin melkein kolmen vuoden ajan. Tulee myös syyllinen olo kun "häivyn" mitään ilmoittamatta,mutta on aika keskittyä vain itseeni niinkuin Reetu sanoit.
Hiukan on epäusko omiin voimiin, miten pysyä päätöksessä,mutta palaan päätökseen uudellen ja uudelleen niinkuin sanoit.
Taas tulin kaverille yöksi, yksin en vielä iltaa/yötä uskalla olla.
Tuo kirja läheisriippuvuudesta oli hyvä idea, pitää mennä kirjastoon ensi viikolla.
Minulla oli ihana koira,eli 15vuotiaaksi,mutta kuoli 2vuotta sitten.Tällä hetkellä en voi lemmikkiä ajatella,koska teen niin pitkiä päiviä töissä.Muuten ehdottomasti ottaisin taas koiran.
Mukavaa vk.loppua kaikille!!!!!