Pakko jonnekin saada kertoa ajatuksiaan. Olen solmussa ajatusteni kanssa.
Läheiseni on sairastanut masennusta vaihtelevasti jo pitkän aikaa. Olen koittanut olla kuuntelijana ja siten tukena. Välillä vain oma jaksaminen on kortilla.
Tiedän että läheiseni ei tahallaan ”ilkeile” ja että se on sairaus mikä puhuu. Mutta aina ei millään jaksaisi olla se syyllinen ja pahis. Oireilen itsekin jo tästä tilanteesta ja parisuhteeni kärsii kun mies ei tiedä mikä minua vaivaa (en saa puhua läheiseni asioita muille).Tämän vuoden aikana läheiseni on sanonut irti sukulaissuhteemme monesti. Sanonut ettei halua nähdä minua enää ikinä.Haistatellut ja syyllistänyt milloin mistäkin. Yleensä tilanne kärjistyy kun en lähde mukaan hänen haukkuessa milloin yhteisiä tuttavia milloin sukuamme. Silloin minä ”olen niiden pahisten puolella ja jätän hänet yksin”
Omatuntoni ei anna periksi että lähtisin hänen mukanaan pilkkaamaan minulle rakkaita ihmisiä. Varsinkaan kun nämä ihmiset eivät ole läheiselleni mitään pahaa tehneet.
Syyksi riittää tykkäämättä jättäminen somessa tai ”outo” katse läheistäni kohtaan.
Kun hänellä on sitten taas parempi mieli niin ottaa yhteyttä ja minä olen aina ottanut hänet vastaan vaikka tiedän uuden konfliktin odottavan kulman takana.
Ammattiapua hän ei suostu hakemaan.
En osaa enempää auttaa…voi kun osaisinkin.
Kiitos kun sain purkaa tätä oloani.
Ja kyllä, konflikti taas päällä. Tällä kertaa olin tykännyt väärän ihmisen kommentista somessa…
Kuulostaa niin surulliselta tilanteelta ☹️ olen samassa tilanteessa, että joudun ottamaan vastaan muutamalta läheiseltäni negatiivista kohtelua. Eihän minun pakko olisi, mutta kun itsekin tiedän että heillä on kanssa sairaus joka puhuu. Jos he olisivat terveempiä niin he eivät käyttäytyisi niin. Masennus on kauhea ja raskas sairaus ja siitä kärsii lähipiirikin. Mutta siitä on eniten apua läheisellesi että et hylkää häntä vaikka hänellä onkin tuollaista käytöstä. Toivottavasti kaikki menisi parempaan suuntaan. Muista pitää omasta jaksamisestasi huolta.