Voiko syömishäiriön tunnistaa itse?

Voiko syömishäiriön tunnistaa itse?

Käyttäjä Idoeshca aloittanut aikaan 07.09.2013 klo 08:59 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Idoeshca kirjoittanut 07.09.2013 klo 08:59

23v, en ole sairastanut koskaan syömishäiriötä. Olen muutoin ollut huono syömisrutiinieni kanssa aina lapsesta saakka.

Voiko syömishäiriöinen tunnistaa itsensä syömishäiriöiseksi?

Olen pähkäilijätyyppi, mietiskelen paljon. Nyt viime viikkojen kriisien saatossa olen syönyt huonosti ja suurimmaksi osaksi syöminen on ollut työn ja tuskan takana huonon olon suhteen. Tuntuu etten pysty vaikuttamaan elämääni enää mitenkään, en pysty kontroilloimaan tapahtuvia asioita. Ainoa jota olen saanut kontrolloitua, on oma syöminen. Jollakin tavalla iskee voitonriemu kun nälkä katoaa tai sen pienellä suupalalla saa pysymään poissa. Lisäksi en ole yhtään pahoillani että painoni on viime aikoina pudonnut roimasti ja on alempana kuin useaan vuoteen. Olen kuitenkin bmin kautta laskiessa ollut normaalipainon ylärajoilla, joten pieni painonpudotus ei ole muutenkaan pahitteeksi.

Tiedän ettei ”laihdutusmuoto” ole millään tavalla terveellinen. Jollakin päivällä kun on hyvä päivä,pystyn syömään kohtalaisen normaalisti. Suurimmaksi osaksi en. Nyt epäilen etten pysty jatkossa edes siihen kohtalaisen normaaliin syömiseen, henkinen paha olo on niin voimakas.

En kyttää kaloreita, käytän kahvin kanssa maitoa ja sokeria ja saatan joskus syödä pullan(eilenkin) tai leivän, mutta siinä melkein on päivän syömiset. Viime viikolla oli työn ja tuskan takana syödä yksi jogurtti. 2h söin samaa purkillista, jokaisen lusikallisen jälkeen meinasin oksentaa, niin huono olo iski.

Aikaisemminkin olen syönyt vain silloin kun on nälkä. Nykyisin ei ole juuri nälkäkään. Väkisin yrittää syödä ”kun kuuluu” tai joku vahtaa, en kuitenkaan koe olevani sairaalakuntoinen. Kunpa saisin asiat selväksi ja järjestykseen muun elämän kanssa niin uskon että syöminenkin palautuisi.

Olen joskus tehnyt esitelmän syömishäiriöistä ja ”oireeni” eivät täsmää mihinkään syömishäiriöön oikein.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 08.09.2013 klo 10:26

Jos oireita syömishäiriöstä selkeästi on, mutta ne eivät passaa yksistään mihinkään tiettyyn häiriöön, voi kyseessä olla myös EDNOS (Eating disorder not otherwise specified), eli epätyypillinen syömishäiriö (Wikipedia-artikkelissa on eräs pätkä, joka selittää paljon: "... oleellista henkinen tila, jossa henkilön syöminen ja ruokaan liittyvät tuntemukset ovat häiriintyneet, mutta joka ei vastaa anoreksian, bulimian tai muun tarkemmin määritellyn syömishäiriön kuvausta. Ihminen voi esimerkiksi vuoroin paastota, ahmia (toisinaan hyvinkin paljon, toisinaan määriä, joita terve ei pitäisi kovin isoina) ja toisinaan taas syödä normaalisti."

Jos itse tunnet, että suhteesi syömiseen on epänormaalia, se voi olla merkki epätyypillisestä syömishäiriöstä. Kuten sanottua, siinä tärkeintä on enemmänkin se henkinen tila eikä fyysiset oireet/käyttäytyminen kuten muissa, tarkemmin diagnosoiduissa syömishäiriöissä.

Lyhyestä virsi kaunis, ei siis ole mikään mahdottomuus, että syömishäiriötä ei voisi itse tunnistaa.

Itselläni on ollut syömisongelmia useita vuosia (oikeastaan jopa yli kymmenen vuotta - hirvittävän pitkä aika, kun ajattelee), mutta koskaan ei olla syömishäiriötä diagnosoitu. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minulla on - ehkä lievä, mutta onpa kuitenkin - EDNOS, sillä ruokailutottumukseni ovat vaihdelleet ylenmääräisestä ahmimisesta usean päivän paastoon ja oksentamisen yrittämisestä (en kuitenkaan koskaan onnistunut oksentamaan..) ortoreksian kaltaiseen maaniseen ruokiensa tarkkailuun.

Tällä hetkellä kykenen syömään kohtuunormaalisti, mutta tunnen siitä koko ajan huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Olen kuitenkin yrittänyt pitää normaalia syömistä yllä siitä huolimatta, mutta varsinkin viikonloppuisin, kun ei ole arkipäivien yhtä lämmintä kunnon ateriaa koulussa, se tahtoo olla sitä, että syön yhden leivän jos sitäkään ja muun päivän pidän nälkää poissa juomalla vettä, syömällä jäätä, juomalla teetä (ilman sokeria tai maitoa tietysti) yms. Joskus sitten taas viikonloppuna "innostun" ja teen itse kunnolla ruokaa ja koska sitä ruokaa tulee tehtyä aina paljon, niin sitten sitä tulee myös syötyä - jonka vuoksi en sitten usein ruokaa itse teekään, kun ei ole ketään muuta syömässä kuin minä. Toisaalta sitten joskus myös elän päivät pelkällä karkilla ja muilla herkuilla, ja silloin vasta tunnen oloni todella huonoksi; en niinkään fyysisesti, mutta henkisesti olen aivan maassa.

Vähän pelottaa, että miten tämä nyt riistäytyy hallinnasta, kun aloitan työssäoppimisen, enkä voi käydä koululla syömässä vaan joudun olemaan joko omien eväiden tai lähiravintoloiden varassa.. Toki voi käydä hyvinkin, mutta jotenkin en jaksa uskoa siihen. En enää.

Käyttäjä Idoeshca kirjoittanut 08.09.2013 klo 16:16

EDNOS:een minäkin omissa päätelmissäni päädyin. Asian ymmärtämistä on helpottanut vuosien takainen esitelmäni syömishäiriöistä. Tiedän että asialle pitäisi myöskin tietoisesti tehdä jotain, mutta toinen ääni nakuttaa että on hienoa että pystyy edes syömistään kontrolloimaan kun kaikki muu menee muusiksi toistuvasti. Lisäksi olen vain iloinen pudonneista kiloista.... Toisaalta, fyysinen kipu ja näläntunne estää hieman ajattelemasta kariutunutta parisuhdetta, joten pakokeino se sekin on. Itseäni en ole muutoin alkanut satuttamaan, esim. viiltelemällä, enkä aiokaan.

Tällä hetkellä lisäksi kaikenlainen syöminen vain kuvottaa, iskee tajuttoman huonon olon. Eilen oli kyllä tarjolla hyvännäköistä ruokaa, lopputuloksena pystyin syömään puolikkaan juustosämpylän ja yhden kananmunan, keitto meni koiran suihin, ensimmäisen palan jälkeen meinasi laatta lentää. Enkä kuitenkaan edes lautaselleni ottanut paljoa...

Syömättömyyteni alkaa toisinaan jo ilmentyä huimauksena. Minua on tosin vuosia huimaillut silloin tällöin, mutta nyt uskon että suurimmaksi osaksi huimaamiseni johtuu alhaisesta verensokerista ja syömättömyydestä.

Tänään ei uponnut enää edes kahvi, jonka kanssa olen "elänyt" viimeiset viikkoni lähes täysin. Nyt se kahvikupillinen, maidolla ja sokeripalalla, tökki jo pahasti. Mikään muukaan ei ole mennyt tänään alas, eikä tee edes mieli yrittää, kun paha olo vaivaa koko ajan muutenkin. Lisäksi asiaa ei helpota raju yökkäysrefleksini, ja kun romahdan taas itkemään, alan kakoa ja tällöin ei ainakaan syömisestä tule mitään tai jo syödyt tunkevat ulos...

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 09.09.2013 klo 07:55

Sanoisin tuohon vaan sen, että se mitä ihminen etsii, niin sitä hän myös löytää itsestään ja muista. Eiköhän ole niin, että kaikki tässä yhteiskunnassa reagoivat nykyään ruoalla. Toiset vain otetaan silmätikuiksi jos nyt vähänkin sattuu muistuttamaan niitä piirteitä. Itse hoito voi mielestäni sairastuttaa niin, että ei sitten muuta enää teekkään kuin pyörii ruoan ja oireiden ympärillä. Sen sijaan kun suuntaa katseensa siihen, mitä on taustalla ja mitä esimerkiksi haluaa elämässään tehdä oikeasti ammatikseen, mikä asia on ensisijaista elämässäsi sinulle itsellesi yms. niin oireilu voi lähteä ihan itsestään pois. Loputon syömishäiriöiden etsiminen tuhlaa yhteiskunnan varoja ja suututtaa monta instanssia ja saa aikaan todella kiusallisia tilanteita. Ohje: jos on luokiteltu joskus niinkuin esim. minut aikoinaan luokiteltiin,niin ajattele sitä ainoastaan kehitysvaiheena. Ei sillä tavalla tietysti muka saisi ajatella joidenkin spesialistien mukaan. Paranette ihan varmasti jossain vaiheessa, mutta fakta on se, että hoito ei vieläkään ole kehittynyt riittävästi. Potilaan rooliin ei saisi jäädä.