Ahdistaa aivan suunnattomasti suvun sisäinen tilanne…koko ajan jotain uutta murhetta. Äitini käytös minua kohtaan on ihan pöyristyytävää, en voi ymmärtää häntä. En ole antanut hänelle syytä käyttäytä minua kohtaan näin.Aina on tunne että olen huonompi ihminen hän osaa painaa minut niin maanrakoon kuin vaan pystyy. En ole hänelle mitään. Hän huutaa ja mesoaa en saa suunvuoroa puhelimessa. En voi koskaan sanoa hänelle takasin koska äitini asian oikeudenmukaisuudesta huolimatta on aina oikeassa…ihan aina… Hän haukkuu sisartani ja oikeasti minusta välillä jopa tuntuu että hän ”vihaa” omaa lastaan niin surullista kuin se on. SE ei ole normaalia. Sisareni on eronnut ja äitini palvoo tätä sisareni ex:än uutta kumppania,nimittelee omaa tytätään lehmäksi ja että onneksi se eksä pääsi eroon minun rakkaasta siskostani. Tutustuessani äsken kirjoitukseen ”narsisti vanhemmasta” se kolahti ja meinasi tulla itku kun tajusin että ne piirteet mitä sellaisella vanhemmalla on sopii aivan täydellisesti omaan äitiini.Välillä omat voimani ovat todella vähissä. Lähipiirissäni on alkon/huumeiden väärinkäyttöä ja perheväkivaltaa. Elän koko ajan pelossa että sisaren mies joka on aivan mielisairas tekee jotain siskolleni tai se että läheisen huumeidenkäyttö vie yhdeltä hengen. On hirveä elää elämää jossa koko ajan saat odottaa seuraavaa kriisiä. Yksi läheinen siis sisar kuoli vasta viinaan se oli minulle todella rankkaa. Olen elänyt ihan järkyttävän perheväkivalta lapsuuden jossa olen joutunut pelkäämään jopa oman henkeni puolesta olen jopa joutunut silmittömän hyökkäyksen kohteeksi joka oli kohdistettu vanhempaani ja osui melkein minuun ja erittäin julmaa pahoinpitelyä olen koko lapsuuden saanut todistaa,..en ole ikinä sitä vielä tuonut julki olen ollut aina hiljaa..meillä äiti oli väkivaltaisempi osapuoli kyllä isäkin löi mutta ihan tyyliin että äiti rikkoi ikkunoita jne ihan hullua,lapselle ei ollenkaan suotavaa katsottavaa …ts.älä kuule,älä näe, äläkä tunne,häpeän tunne omasta perheestä ja omasta taustasta on sanoinkuvaamaton,kun muilla oli aina rakstava koti,minulla oli maanpäällinen helvetti……….. ja äitini mielestä ei ole tapahtunut mitään kun hänelle joskus yritin asiasta puhua,vanhempani erosivat ollessani koululainen ja äiti teki kaikkensa estääkseen tapaamiset ja mustamaalasi isäni minulle.. nuoruuteni ei ole ollut mitenkään helppo kun koin isäni hyljänneen mutta todellisuudessa isä väsyi äitini jatkuvaan pompotteluun että ei antanut tavata ……nyt vain olen niin jollain tapaa loppu tähän fiilikseen mikä minulla on….olen luonteeltani vahva ja suhtaudun elämään yleensäkin positiivisesti mutta nyt nämä viimeaikaiset tai koko elämäni mittaiset tapahtumat vaan alkavat olemaan ihan liikaa…täytyisi varmaan alkaa purkaa solmukohtia elämässäni koska nyt vain tuntuu mistä saisin voimia jaksaa? Miten jatkaa eteenpäin kun tietää että koskaan en voi hetkeäkään pelkäämättä? Se vie suurimman osan energiastani tällä hetkellä ja pelkään että itse sairastun tämän huolen ja murheen alla 😑❓