Mulla on hieman samaa. Pelkään paljon mm. sosiaalisia tilanteita töissä ja pelkään joutumista kiusatuksi tai muuten "huonoon asemaan". Mulla on itselleni myös tosi korkeat tavoitteet ja vaadin itseltäni liikaa ja täydellistä tekemistä ja osaamista. Ahdistun jos en pysty "täydelliseen". Tässä varmaan taustalla on vanhaa koulukiusaamista ja varmaan ihan luonnetta, hyväksynnän tarvetta ja varmaan hieman huonoa itsetuntoa ☹️

Jostain syystä muiden virheet on paljon helpompi hyväksyä kuin omat. Työelämä on kyllä aika kovaa ja karua ja virheitä ei paljoa saisi tulla, siltä tuntuu. Ahdistavaa. Olen yrittänyt ajatella, että AINA riittää kun tekee parhaansa ja siihen on oltava tyytyväinen. Välillä onnistuu paremmin ja välillä huonommin. Työilmapiirikin kyllä vaikuttaa paljon. Jos on tosi kilpailuhenkistä ja muita tyrmäävää ilmapiiriä, niin eipä se ainakaan helpota...

Tsempit sinnekin!

Minulle ainakin kävi ylivoimaiseksi taistella muita vastaan että olisin virheetön, että virheeseen jonka tein olisi syy muualla. Sehän siinä oli se tärkein pointti, ettei kestä moitteita, syyllisyyttä, huonommuutta?
Suutin, lamaannuin, tai jouduin paniikkiin kun tajusin tekeväni pienenkin mokan.
Kun katselin muita ihmisiä niin he tekivät ihan samoja mokia ja kuittasivat sen hyväntuulisesti tai anteeksipyytäen tms. Eivätkä jääneet miettimään niitä koko päiväksi.
Minulla oli lapsuus liian ankaraa, selkään sai vähäisestäkin rikkeestä ja koulussa myös opettaja osallistui kiusaamiseen ja nauramiseen kun en osannut jotain. Perheessä yleinen naureskelu jonkun mokasta oli yleistä, jokapäiväistä huvia. Juoruileminen työpaikoilla oli myös huvia josta saatiin nautintoa. Ehkä olin itsekin samassa juonessa, en sitä muista, mutta pelkäsin hirveästi juoruilun kohteeksi joutumista ja pelkäsin että minusta puhutaan.
Nykyisin kielletään kotioloissa ruumiillinen rankaisu, muttei henkistä, joka on minusta paljon pahempi, kun joutuu pilkan ja ivan kohteeksi, jatkuvan nälvinnän ja alistavan puheen kohteeksi.