Vihalla ja katkeruudella täyttynyt
Hei teille!
Onko ideaa siitä, voiko oikeastaan koko elämän ajan sisälle kertynyttä vihaa enää saada pois minusta? Ikää on 27 vuotta. Olen nykyään niin täynnä vuosikausia jatkuneita pettymyksiä, etten kestä enää vihaani mitenkään. Tekisi mieli räjähtää ja osoittaa kaikille sukulaisilleni, kuinka vihaan heitä. Sen jälkeen voisin viimein päättää elämäni. Olen jo 14 vuotta taistellut itsetuhoisia ajatuksia vastaan. Terapioissa on käyty yhteensä noin 10 vuotta ja kahta erilaista masennuslääkitystä on kokeiltu tämän vuoden puolella. Olen NIIN pettynyt nykyisin elämääni ja kuilu normaalisti eteneviin ikätovereihini vain kasvaa. En kestä enää nähdä enkä edes kuulla puhuttavan samanikäisistä lähisukulaisistani. Tilanne on täysin lukossa. Vihaan elämääni niin paljon, etten tiedä enää, miten päin seisoisi.
En usko, että mitään vinkkejä voi keneltäkään saada. Oli vain pakko avautua jonnekin.
Saahan täällä avautua 🙂
Itse en noita tuntemuksia ainakaan suostu myöntämään, vihaa en juurikaan tunne ja katkeruus on typeryyttä kaikkea kohtaan.., ja sen voi rinnastaa itsesääliin. Muistakaahan, ettei sääli ole sairautta, ainoastaan itsesääli. sorry.
Turhautunut kyllä olen kaikkeen, välinpitämätön ja pikkuhiljaa kokonaan rikki ja lopussa 🤕
Joo, en tiedä, mikä tuona päivänä vaivasi... Olin jotenkin todella poissa tolaltani ja kaikki tuntui ahdistavalta. Aina hetkittäin ikävä kyllä sellaisia oloja tulee :/ Katkeruus on todellakin turhaa. Kuten Nelson Mandelakin sanoi vapauduttuaan 27 vuoden vankilassa olon jälkeen "Jos jäisin katkeraksi, olisin edelleen vankilassa." Lähinnä ajoittain liika yksin olo saa ajatukset kiertämään kehää ja olon mahdottomaksi. Hyvä seura (ja ahdistavien asioiden poissaolo) saa yleensä onneksi palautettua taas raiteilleen - edes vähän. Tunne-elämäni nyt on aina ollut hieman vaihteleva. Tasapainoa hakiessa. Toivon tasapainoa kyllä kaikille muillekin!!!
Minä olen sitä mieltä, että viha pitäisi päästä purkamaan jotenkin, joko toiminnalla tai puhumalla. Katkeruutta kartan. Olen joskus masennuksen syövereissä saanut itseni kiinni katkeruudesta ja masennuksesta huolimatta saman tien ajatellut, että katkera en halua missään nimessä olla. Olen tavannut useita katkeria ihmisiä ja he myrkyttävät paitsi oman myös läheistensä elämän katkeruudellaan. Niinpä yritän oikein etsimällä etsiä hyviä asioita elämässäni ja ympärilläni. Niitä on ihan varmasti jokaisella. Vaikka kuinka tulisi paskaa niskaan ja hommat eivät toimisi, niin silloinkin löytyy ihan varmasti joku asia, joka elämässä on hyvin. Siihen, kun kiinnittää huomionsa, mielialakin kohenee. Toinen toimiva konsti on minusta se, kun alkaa miettiä, miten paljon huonommin asiat voisivat olla. Voisi olla niin monenlaista ikävää sairautta tai vammaa, kuolemaa, taloudellisia vaikeuksia (en todellakaan ole mitenkään varakas, mutta pärjään nippa nappa näillä pennosillani), rikollisuutta, tuomioita ja vaikka mitä. Noita, kun miettii, alkaa vähitellen tajuta, kuinka moni asia elämässä onkaan hyvin. Niitä vain ei aina jaksa huomata. Ainakaan huonona päivänä. Tällaisia olen pohdiskellut pienessä päässäni.