Dolorous kirjoitti 1.10.2012 1:41

Vihaan niin paljon elämääni - minkä takia joudun kärsimään niin paljon tällaista p**kaa?!

Vihaan sitä, että kroppani on tällainen - olisin muuten oikeasti ihan vetävännäköinen mimmi, ellei minulla olisi tätä v***n aknea, jota ei saa kuriin sitten millään. Kaikki keinot alkaa olla käytetty, eikä mikään tehoa 😭! Olen 26-vuotias ja olen KÄRSINYT 14 vuotta finninaamasta, johon ei mitkään lääkkeet, kuurit, mömmöt eikä mitkään tehoa. Inhoan ihoani! Teininä se vielä meni, mutta tarviiko minun oikeasti kärsiä vieläkin tästä vaikka olen kohta jo 30?? Eikö se IKINÄ mene pois?!!

Vihaan sitä, että hikoilen niin helposti. Kainalot nyt vielä saa jotenkin kuriin, mutta entä kämmenet, jalat ja selkä? Yritä siinä olla sitten itsevarma ja tyytyväinen itseesi kun hikoilee ihan lähes mistä vaan niin että paita kastuu... Ja TAAS fyysinen ongelma, johon ei oikeastaan ole ratkaisua... Mulla vaan on niin saakutin vammainen aineenvaihdunta ja kropan toiminta. Yliaktiivinen sympaattinen hermosto, juhuu! 😭

Vihaan sitä, etten löydä itselleni:
A) kumppania (tai edes seurustelusuhdetta) - kaikki yritykset ja "lupaavat" alut menevät mönkään ennen kuin ehdin sanoa "katos, joskus näinkin!".. Miehet kohtelevat mua niin huonosti! Usein HE ovat aloitteen tekijöitä ja antavat ymmärtää, että ovat kiinnostuneita ja sitten yhtäkkiä ovatkin päinvastaista mieltä, tekevät ohareita jne. Mitä hel****iä!? Miksi elämääni osuu aina ne kaikki idiooteimmat miehet, jotka käyttäytyvät niin älyttömän ristiriitaisesti? Mitä siitäkin sitten pitäisi ajatella?! En jaksa olla yksin koko elämääni (tämä on ihan liian rankkaa), mutta alan olemaan niin kyllästynyt miehiin ja niiden ristiriitaiseen käytökseen - en tiedä kestänkö enää yhtään kertaa sitä, että minua kohdellaan miten sattuu. En ole tarpeeksi vahva siihen enää. Hajoan!

B) mielekästä tekemistä (työtä, opiskelualaa jne.) - tai siis käynhän koko ajan töissä ja opiskelen, mutta koko elämäni on ollut "hakuammuntaa"; olen mennyt mihin sattuu, poukkoillut sinne tänne vailla päämäärää, jättänyt asiota kesken ja ja ja.... Siksi, etten ole tiennyt, enkä vieläkään tiedä, mitä haluan tehdä. Miten vaikeeta se voi olla?! Kaivaa itsestään sellainen tieto ulos? Mitä jos en pohjimmiltaankaan sisimässäni HALUA MITÄÄN? Mitä sitten? Siltä alkaa vaikuttamaan, kun on kerta niin vaikea päästä kosketuksiin omiin haluihinsa... 😠

C) aikaa viedä pikkuveljeäni elokuviin. Etten löydä itsestäni kärsivällisyyttä kuunnella, kun hän kertoo innostuneesti jostain uudesta kännykkäpelistä (joka ei voisi vähempää kiinnostaa minua). jne.

D) listaa voisi jatkaa loputtomiin.. 🤔

En jaksa elää tässä kropassa. En jaksa elää näiden tunteiden kanssa. En jaksa elämääni. En jaksa sitä, etten JAKSA!

Rakas Dolorous,
et ole yksin..olen myös taistellut joidenkin kuvailemiesi asioiden kanssa. Tulee mieleen, että oletkohan sinäkin ns. kiltti tyttö? Sellainen, joka on aina kiltti ja helppo ja ei halua aiheuttaa ongelmia ja myötäilee ja on olkapäänä muille jne jne. Sellaisen tytön kiltteyttä (ja mahd. arvottomuuden tunnetta) käytetään helposti hyväksi.

Tuo hikoilujuttu on mulla kans..ja lähinnä kuukautisten aikaan. Aknesta olen myös kärsinyt ja sekin pahenee kuukautisten tienoilla. Näistä olen saanut apua -> kuivalle iholle tarkoitetut puhdistustuotteet (geeli/maito ja kasvovesi, esim. erisan-puhdistus ja nivean kasvovesi), aloe vera-geeli, sinkkipitoinen täsmävoide, runsaasti vettä päivän aikana, ihon "ronkkimisen" välttäminen (ja ei varsinkaan ilman perusteellista käsienpesua) ja kalaöljykapselit sekä hyvät kasvirasvat ja vähän sokeria ja nopeita hiilareita. Luulin siis, että on sekaiho, kun rasvoittui, mutta syynä olikin kuiva iho ja liian kuivattavat tuotteet -eli saan laittaa rasvaa vaan kunnolla naamaan, niin hyvin menee.
Voimia sinulle🙂🌻

Mulla on myös ollut akneongelma nuoruudesta asti. Meillä on sitä suvussa. Olen itse yli 40 vuotias, ja silti tulee vielä finnejä?!?!? Mulla oli nuorena ihotautilääkärin määräämä Roaccutan kuuri, joka on todella tehokas. Sen aikana ei vaan saa tulla raskaaksi, voi aiheuttaa epämuodostumia. Mutta se auttoi joksikin aikaa. En osaa sanoa sen turvallisuudesta, jos haluaa myöhemmin lapsia. Se hoito kesti muist puoli vuotta, ja se todella tuo alkuun esiin kaikki epäpuhtaudet.
Sitten tällä hetkellä olen kokeillut tv- shopin kautta Proactiv solution tuotesarjaa. Se on suht kallis, riippuu kuinka sen ajattelee. Sitten hyvä tuote on Garnierin Pure Stylo Sos Pen. Voin suositella. Samoin Garnierin sellainen kuorintapuhdistus, en muista tarkkaa nimeä, kun oon käyttänyt viime aikoina tuota Proactivia ( tarkoitus vaihtaa välillä mm tähän Garnieriin, on mm halvempi ). Sitä Garnierin puhdistusta on muist geelimäisenä ja sitten kuorintatyyppisenä, se kuorintapuhdistus on mulle ainakin parempi.

Kiitos viestistäsi Sininenuni 🙂, kiitos tsempistäsi. Lämmittää mieltä, että joku näkee vaivaa vastatakseen minulle.

Taidanpa olla aika kiltti... Hieman elämä on jo ehtinyt kovettaa kuortani ja osaan tarpeen tuleen nykyään myös pitää puoliani (ainakin välillä) ja olla "ei-niin kiltti", mutta se ei tule minulta luonnostaan, enkä todellakaan nauti niistä tilanteista. En pidä itsestäni sellaisena, enkä voi oikein muissakaan sietää sitä, etteivät he ole toisille kilttejä. Ja vaikka kuinka joku olisi minua kohtaan inhottava ja ilkeä, niin jos vastaan hänelle "vastoin omaa luontoani", niin minulle tulee jälkikäteen sellainen olo, että MINUN pitäisi tässä pyytää anteeksi huonoa käytöstäni.

Olen vaan niin väsynyt tähän kaikkeen. En oikein jaksa enää sitä, että minun pitää itse hoitaa kaikki asiat. Enkä sitä, että vaikka haen apua masennukseen, en saa edes siihen riittävää tukea asioiden hoitamiseen, vaan kaikki jää minun harteilleni. Siis mikä järki siinä on, että masentunut jätetään yksin selviämään!? Esimerkiksi kun sain aikaiseksi hakeutua psykiatrin vastaanotolle ja hän kehoitti minua hakemaan psykoterapiaan, minulla meni 1,5 vuotta siihen, että sain laitettua psykoterapeutille viestin. Ja nyt minun pitäisi viedä vain Kelaan laput ja liput, että voisin joskus saada ehkä tukea terapiaan, mutta en vain saa aikaiseksi sitä. Kaikki pitää hoitaa itse ja yksin. Ihan kaikki. Pitäisi jaksaa käydä ruokakaupassa, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä jne. Pitäisi jaksaa hoitaa itseään: varata aika lääkärille, käydä kampaajalla... En vain jaksa! Miksi kukaan ei auta? Miksi masentunut jätetään yksin selviämään kaikesta? Sen lisäksi, että vihaan itseäni ja elämääni, taidan olla myös vähän katkeroitunut muita kohtaan. Yhteiskuntaa kohtaan, "tukiverkkoani" kohtaan. Näin sen huomaa miten hädässä oleva jätetään yksin.. Se tekee minut kovin kovin surulliseksi ☹️. Etenkin ihmiselle, jonka on vaikea pyytää toisilta apua, tämä on ollut kyllä ihan kamalaa aikaa. Olen niin pettynyt. Ensin petyin itseeni, sitten elämääni ja lopulta myös ympärillä oleviin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Paljon on hyvää tarkoittavia, mutta olen hämmentynyt, kuinka vähän apua olen oikeasti näinä vaikeina vuosina saanut. Enkö osaa vaatia tarpeeksi voimakkaasti? (tai siis en varmasti osaa, koska en osaa vaatia itselleni apua. piste.) Kai olen siinäkin liian kiltti. Päsmärit pärjää tässä maailmassa, ei kiltit.

Hahha, ja nytkin tätä viestiä kirjoittaessani mietin, että enhän ole liian masentava muille lukijoille! 😋 Meinasin jo tyhjentää koko ylläolevan tekstin, kunnes hoksasin, että yritän jopa omassa ahdingossani ja hädässäni suojella muita, olla muille tueksi ja avuksi. Mutta nyt yritän palauttaa mieleeni mihin kirjoitan: kirjoitan vertaisilleni, toisille, jotka kokevat ehkä jotain samaa tai ovat joskus kokeneet.

Huomenna pitäisi mennä aamusta kouluun ja iltapäivästä iltaan töihin.... En taida kyetä huomennaKAAN kouluun - töihin kun on pakko mennä, niin pitää keskittää kaikki pienetkin voiman rippeet siihen muutamaan tuntiin.. 😟

Moi,

ehin nyt ihan vaan nopeesti kommentoida,
mulla oli teininä kans paha ihoongelma, ja söin juuri tuon tässä aiemmin mainitun Roaccutan-kuurin, joka mullakin tepsi tosi hyvin. edelleen sekaiho mutta ei enää ollenkaan sitä tasoa ongelma. mäkään en tiiä tuon kuurin turvallisuudesta tai sivuvaikutuksista, kandee kysyä ihotautilääkäreiltä...

kaikkea hyvää sun tähän päivään!
A

Kiitos Animi, Roaccutan onkin se tehokkain ja useimmilla auttaa. Itsekin olen toki tuota kokeillut, mutta sepä tässä onkin niin vihastuttavaa: jouduin lopettamaan kuurin aika nopeasti, koska se aiheutti minulle massiiviset nenäverenvuodot useamman kerran päivässä (ei mitään pikkuista tiputtelua vaan meiningillä "hanat auki - NYT", ajasta ja paikasta riippumatta). Eli ehdin saamaan vasta Roaccutanin vaikutuksen, että "alussa saattaa pahentaa aknea"... Jep. Tämän takia olen niin neuvoton ja kyllästynyt. Apua tuntuu muille löytyvän, mutta oma kroppani on jotenkin ihan mahdoton! Joko lääkkeillä yms ei ole mitään vaikutusta tai sitten haittavaikutukset ovat niin suuria, etten pysty lääkettä käyttämään niin kauaa, että näkisin onko siitä apua minulle 😞. Olen siis kokeillut tetrasykliinit ja roaccutanit sekä kaikki mahdolliset paikallisvoiteet ja härpäkät, myös e-pillereillä on yritetty saada aknea kuriin joskus nuorempana - sillä seurauksella, että tulin lähes itsetuhoiseksi sen lääkkeen käytön ajaksi. Niin, joko mainitsin, ettei vielä ole löytynyt YHTÄÄN e-pilleriä/minipilleriä tmv, jonka minun elimistöni suostuisi hyväksymään?? Onhan minulla vielä jäljellä yksi (YKSI) vaihtoehto, jota en ole vielä kokeillut... Tää on jo melkein koomista... 🙄 mutta ei naurata kyllä yhtään..

Hei Dolorous,

Tunnistan myös itseni kuvauksestasi. Olet selvästi kiltti, helposti alistuva, uhrautuva, mukautuva, syyllistyvä. Kun opit itsestäsi lisää ja tarkkailet ympärillesi, pystyt pikku hiljaa antamaan itsellesi armoa ja syyllistymään hieman vähemmän. Tajuatkin, että hei -toi tyyppi olikin tosiaan idiootti, eikä sinun ole syytä pyydellä anteeksi. (Mutta voit toki koittaa pitää puolesi "ystävällisesti" tuoden kantasi esiin pontevasti ja ilman anteeksipyytelyä. Kannattaa harjoitella sitä. Siitä ei pidä kantaa huonoa omaatuntoa.) Tunnistat myös potentiaaliset hyväksikäyttäjät jo kaukaa. Ymmärrän, ettei se ole helppoa ja vie aikaa, koska olet niin tottunut käyttäytymään ja tuntemaan niin kuin tunnet ja käyttäydyt. Koita olla kärsivällinen ja armollinen itsellesi. Tämä on elämänmittainen projekti.

Muista olla ylpeä itsestäsi, koska kanavoimalla nuo tunteesi ja ominaisuutesi sillä tavalla, ettet itse kuormitu liikaa, niin voit menestyä loistavasti kaikilla elämän alueilla! Harvaa ihmistä on siunattu herkkävaistoisuudella ja empatiakyvyllä.

Suosittelen luettavaksi mm. seuraavia kirjoja: A. Pietiäinen: Tunne-antitunne-perimä, Tommy Helsten: Virtahepo olohuoneessa (myös muut kirjat), Alice Miller: Lahjakkaan lapsen tragedia ja Martti Paloheimo: Suomalaisen lapsuuden haavat (esim. antikvariaatista netistä). En tiedä taustojasi, mutta ehkä jokin noista kirjoista kolahtaa.

Kuullostaa siltä, että tosiaan tarvitsisit arjessasi hieman vetoapua. Mitäs jos kysyisit joltakin luotetulta ystävältäsi/sukulaiselta? Kertoisit ihan suoraan, että tuntuu, ettet jaksa yksin, että tulisiko avuksi. Kannattaa kokeilla, koska muuten he eivät tiedä tarvettasi... Kannattaa myös koittaa purkaa tuota tekemättömät asiat-listaa vähän pienempiin osiin ja varata kunnolla aikaa niille pienemmille tehtäville -kuten "tämän viikon tehtäväni on vielä Kelaan paprut". Ja sitten kiittelet itseäsi, kun olet saanut sen tehtyä (ja me muut kiitellään täällä ruudun toisella puolen)! Siitä tulee sitten hyvää oloa ja tsemppiä ihan varmasti🙂

Mitä olit mieltä niistä hoitovinkeistä akneen? Itselläni tosiaan suurena ongelman pahen- tajana olivat liian kuivattavat hoitotuotteet. Käyttämällä sopivia tuotteita ja hyväksymällä, että "hormoniaikaan" saattaa tulla joitain tulehdusnäppyjä, joita sitten kuivattelen pari päivää, olen päässyt eteenpäin. Mutta tiedän mitä tuo voi pahimmillaan olla. Mulla oli vähän yli 20-vuotiaana tosi paha kausi, jolloin kokeilin ties mitä ja naama oli vuoroin halkeileva ja punainen ja vuoroin rasvainen. Se ei ollut helppoa ollenkaan. Halusin vain sanoa, että tunnelin päässä on valoa -pääset varmasti tuon vaikean ajan yli🙂

Muista, että vain pyytämällä voit saada apua (tai muita asioita -toimii kaikilla elämänalueilla). Ja tänne voit kirjoittaa vapaasti, olemme kaikki täällä sekä itseämme että toisiamme varten. Voimia
🙂🌻

Moikka! kuulostipa tutulta purkaukselta.... olen itsekin parikymppinen opiskelija ja joskus arkipäiväisetkin asiat tuntuvat kauhean isoilta hommilta... nytkin koulutöitä on vaikka kuinka, mutta en saa vaan aikaiseksi tehdä niitä!! ja sitten vaan möllötän tekemättä mitään ☹️ enkä tosiaan tiedä elämäni suuntaa tai päämäärää, että millaiseksi haluan isona. Ahdistaa kaikenlisäksi kaikki ympärillä oleva uutisointi työpaikkojen vähyydestä jne niin tuntuu, että löydänköhän ikinä omaa paikkaani maailmassa ja sellaisessa työpaikassa, jossa oikeasti viihdyn.

Minulla on aina ollut myös samanlainen kiltti tyttö-syndrooma, en halua näyttää varsinkaan vieraille ihmisille vihaa tai suuttumusta, enkä halua sitä myöskään muilta. Valitettavasti muut ihmiset ei vaan tunnu ajattelevan sitä näin ja aina tunnunkin olevan sylkykuppi tai sitten keplottelen jotenkin tilanteesta pois. Joskus olen ajatellut, että olen aivan liian herkkä tähän pahaan mailmaan kun en itse haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä varsinkaan tahallaan!
Tällä tekstillä ei ollut päätä eikä häntää, mutta halusin vain sanoa, että kohtalontovereita on, vaikka välillä tunteekin itsensä vähän ehkä omituiseksi näine omine ongelmineen....🙂🌻

Nyt on rankka olo. On painava, painostava, painunut. Sydän sattuu ja tuntuu toivottomalta. On niin epäonnistunut olo. Olen joutunut surukseni huomaamaan, että olen joutunut taas limboon, jossa vähän väliä sisäinen ääneni sanoo: "haluan kuolla, haluan kuolla, voi kun voisin olla olematta, en jaksa, en pysty, olen epäonnistunut...". Tekee mieli syödä koko ajan paljon jotain mikä tekee oloni myös fyysisesti huonoksi, jotta oloni vielä pahenisi entisestään. Jotta fyysinen ja henkinen olo täsmäisi.

Olen kauhuissani, että olen taas tässä pisteessä jossa pääni tuottaa tuota epätoivoa lietsovaa mantraa jota en saa katkaistuksi... On kaksi vaihtoehtoa: 1) olen ajamassa lääkitystä alas, jotta voin aloittaa uuden minulle toivottasti paremmin sopivan lääkkeen ja nyt kun lääkitykset ovat minimissään, voi todeta, että masennus on ja pysyy minussa. Sairaus ei ole mennyt mihinkään, vaikka lääkitys hetkellisesti onkin tasannut oloani. 2) olen vain ottanut taas takapakkia.

Kumpikin vaihtoehto tuntuu todella tylyltä... ☹️

Sininenuni: Kiitos viestistäsi, se liikutti minua aitoudellaan. Ja kommentissasi oli jälleen kerran paljon pohdintaa, joka osui ja upposi sekä hyviä vinkkejä, joita jäin pohtimaan. 🙂🌻 Kiitos niistä Kirjoittaisin näistä asioista pidempäänkin, mutta nyt olo on niin huono, etten oikein jaksa 😞... ehkä palaan joku toinen päivä asiaan. Nyt haluan vain käpertyä sohvannurkkaan itkemään. 😭

En tiedä kuinka kauan jaksan taistella enää. Haluan jaksaa, mutta kun tunnelini tuntuu olevan liian pitkä ilman valon pilkahdustakaan ja kun olen henkisesti täysin nääntynyt. Koska tipahdan polvilleni enkä jaksa enää nousta ylös? Olen yksin tunnelissa, eikä kukaan tule nostamaan minua jaloilleni jos kaadun..

Eitsu: olen niin monesti ajatellut ihan juuri noin: olen liian herkkä ja kiltti tähän pahaan maailmaan... Ja juu, tänäänkin olisi pitänyt meikäläisen lähteä kouluun luennoille, mutta nukuin kahteentoista ja täällä nyt roikun. En vaan jaksa 😋... Tuntuu kauhean laiskalta sanoa näin, mutta omalla kohdallani tämä taitaa olla masennukseni joka väsyttää. Toivoni on tällä hetkellä siinä, että keskiviikkona saan aloittaa uuden lääkkeen, jonka pitäisi olla piristävä ja aktivoiva. Toivon mukaan sitten saan virtaa koulussakin käyntiin!

Mutta ymmärrän erittäin hyvin nuo ahdistuksesi tulevaisuudesta (saako töitä jne.).Käyn samoja ahdistuksia vähän väliä läpi ja niin käy kyllä muutkin ikäisemme! Lähes kaikki tuntemani 20-30-vuotiaat, jotka tunnen sen verran hyvin, etteivät näyttele superihmistä seurassani, ahdistuvat säännöllisin väliajoin tuosta asiasta. Kai se siis on tavallaan normaaliakin tai sitten kuuluu tähän aikakauteen - ajat ovat epävarmat.

Kiitos viestistäsi Eitsu ja voimia sinullekin 🌻🙂🌻

Niin huono olla.

En jaksa enää taistella,
mutta en uskalla myöskään luovuttaa...

😞

Jäin pohtimaan sellaista asiaa, että oletko käynyt juttelemassa asioistasi ammattiauttajan kanssa? Voisin toisaalta ajatella että olet. Lisäksi, jos olosi on akuutti paha olo, niin mun mielestäni olisi hyvä, että saisit sen kerrottua jollekin ammattiauttajalle. Oliko sulla mitään lääkitystä ja onko se auttanut, siis mielialaan lääkitystä?
Toivon kaikkea hyvää sinulle! Muista, apua on tarjolla! Mistä päin Suomea oletkaan? ( ei tartte tietenkään tähän laittaa ). Onko sulla tiedossa mahdolliset oman paikkakuntasi päivystysnumerot ja muut auttamistahot?
Mä olen itse päälle 40- vuotias ja vieläkin kärvistelen mun probleemieni kanssa. Mulla on ajoittain voimakasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja jännitystä. Siihen on lääkitykset. Samoiin mielialalääke. Itselläni nämä jännitykset alkoivat yläasteella 80- luvulla.
On ollut parempia jaksoja myös elämässä.
Olisi hyvä, jos pääsisit juttelemaan ja jäsentämään myös livenä jonkun kanssa näistä sun asioistasi.

PS. Tuolla aikaisemmassa tekstissä olikin, että olet käynyt psykiatrilla. Onko sulla tällä hetkellä toimivaa suhdetta keneenkään ammattiauttajaan?
Normaalit ihmissuhteet ovat tosi tärkeitä. Itselläni on joitain ystäviä, ja olen naimisissa. Menin siis naimisiin myöhemmällä iälläni, varmasti just näistä mun probleemistani johtuen. Lisää ystäviä silti kaipaisin. Jotenkin tuntuu, että pitäisi olla sellainen tietynlainen, että saisi niitä ystäviä. Olla jotain karismaa tai jotain. Tai sitten muuten vaan suosittu syystä tai toisesta.
Säännöllinen päivärytmi on yksi juttu, mikä on tärkeä. Mutta sitten varsinkin kokopäivätyön jälkeen on monta kertaa sen verran väsynyt, että ei jaksa lähteä kodin ulkopuolista elämää ihmeemmin viettämään.
Mulla on välillä jännitykset niin ikävästi päällä, että mietin, että eihän tälläistä KESTÄ pitkään jos ei pysty rentoutumaan. Siis nukkumaan mennessäkin saattaa välillä olla kroppa ihan ylijännittyneessä tilassa. Jos jaksan siinä vaiheessa, yritän rentouttaa itseäni vaikka laittamalla jalat pään yli. Se venyttää hyvin koko selkärankaa ja niskaa. ( Huom! Kannattaa alkuun mennä vaan siihen saakka, mikä tuntuu itselle hyvältä! Teen itse sitä venyttelyliikkeenä. En harrasta joogaa. ) Sitten väliin painelen vatsaani, se rentouttaa myös. Se, että on ollut näin paljon tätä jännitystä ja pelkoa, johtuu, että olen aloittanut pidemmän sijaisuuden. Pidin tosi pitkän kesäloman, ihan yli kesän, ennenkuin aloittelin keikkaa ja sijaisuutta.
Vapaa-aikana taas itselleni on ongelma käynnistyminen. Pitäisi melkein olla jotain ohjelmaa, jonkun tapaaminen tms. niin silloin yleensä pääsen neljän seinän sisältä pois. Jumitun helposti. Tykkään kyllä myös ajatella ja haaveilla ja viettää ihan omaa aikaani. Haaveilu tosiaan väliin onnistuu; se vaatii tietenkin sen useimmiten, että on parempi olotila itsellä.
Tässä tosi hajanaisia ajatuksia yms.

Heippa "syyskuu2", kiitos viesteistäsi. Olen juuri löytänyt psykoterapuetin, jonka kanssa olisi tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian työskentely. Ongelmana on vaan se, että asian eteenpäin vieminen on taas jätetty minun vastuulleni, eli hoitaa Kelaan paperit kuntoutustukea varten, enkä vaan saa aikaiseksi viedä niitä sinne 😭. Tämä suututtaa - miksi masentunut laitetaan tekemään kaikki itse, enkö juuri siksi hae apua ammatti-ihmisiltä, että en selviä elämästä yksin??? No, siis siihen että sain laitettua viestin psykoterapeutille meni vuosi, katsotaan kuinka kauan menee siihen, että saa revittyä itsestäni sen, että saan toimitettua noi paprut Kelaan.... Ja jos se vaatii jonkinlaista taistelua, niin ei löydy kyllä paukkuja täältä enää siihen...

Lääkettä syön - olen syönyt vuoden essitalopramia ja nyt on menossa lääkkeiden vaihto sivuoireiden vuoksi Voxraan. Toivottavasti siitä on enemmän apua + toisi vähän energiaa + ei lihottaisi...

Säännöllinen päivärytmi varmasti auttaisi, mutta tämän hetkisessä elämässä se on sula mahdottomuus (opiskelua + vuorotyötä) - tosin en oikein tunnu jaksavan kummassakaan enää, joten pitää varmaan alkaa miettimään jotain elämänmuutoksia lähiaikoina. En vaan tiedä auttaako se 😋, en usko että olo olisi parempi vaikka makaisin kotona tekemättä mitään (= se mitä tekisi tällä hetkellä tehdä, nimimerkillä 4 tuntia viimeyönä unta kun ei vaan uni tullut ja aamulla piti mennä pakolliselle tunnille kouluun ja kohta illaksi töihin teeskentelemään että pystyy ja jaksaa vaikka ei pystykään eikä varsinkaan jaksa... byääääh!). 😯🗯️

Tämän enempää en ehdi tällä erää kirjoitella - kiitos vielä kokemuksistasi ja vinkeistäsi ja tsemppiä sinulle syyskuu2 🙂🌻!

Mulla on lähes kaikki samat jutut mitä mainitsit. Paitsi koulusta tykkään ja siellä menee hyvin. Mutta just noi iho asiat ja miesasiat 🙄. välillä tuntuu että kyllä kaikki vielä järjestyy mutta useimmiten taas mietin että ainako tää on tätä samaa. oon varmaan ikuinen sinkku ja vihaan sitä. en oo ikinä kokenu mitään ihanaa parisuhdetta... ärsyttää olla minä 😠. tsemppiä 🌻🙂🌻

Sattuu niin paljon!! Eikä kukaan auta.... 😭. Oon niin yksin tässä elämässä. Miksei kukaan auta? Sattuu niin paljon... on niin huono olla. Haluaisin niin kovin, että minulla olisi joku joka haluaisi huolehtia minusta näinä hetkinä, kun en ite jaksa tai pysty sitä tekemään. Jos ei mies, niin ystävä, äiti, isä... joku. Miksi kukaan heistäkään ei auta... ei äiti, ei isä, ei ystävät... Ja minä hölmö kun uskottelin itselleni joskus että turvaverkkoni kantaisi. Tosiasiassa tämä vain vahvistaa tunnettani siitä, että minusta ei välitetä, minusta ei haluta huolehtia. En ole se tärkeä ihminen kenellekään. Eikä kenenkään maailma mullistu jos minua ei enää ole.

Niin, ja tiedän, ei se huutelu tännekään auta sen enempää, ei kukaan tule siltikään auttamaan minua selviytymään. Silittämään päätäni ja halaamaan kun on huono olla. Tekemään ruokaa kun olen sairaana. En tiedä miksi kirjoitan.

Yksin olen ja olen niin eksynyt. En tiedä minne olen menossa. En tiedä mitä teen täällä. En jaksa.

Miten tässä kävi näin...? Pahin pelkoni elämän suhteen on toteutunut.