Hei,

Ota yhteys oman paikkakuntasi velkaneuvojaan. Jospa pääsisit velkajärjestelyyn. Velkaneuvojan yhteystiedot löytänet netistä kunnan sivujen terveys- ja sosiaalipalvelujen alta.

Hei lilia.

Mukavaa että löysit tänne ja uskalsit kirjoittaa.
Täällä toinen aivan samassa tilanteessa...
Vuosien pahoinvointi kulminoitui valtavaan velkataakkaan ja sitä yritetään nyt jotenkin järjestellä. Ja ennenkaikkea oppia elämään sen kanssa.
Koko tämä aika on ollut aivan valtavaa selviytymistaistelua ja en tiedä vieläkään miten kaikki päättyy. Tilanne pelottaa, on valtava vuori ja mörkö ja usein tuntuu siltä, että voiko tästä masennuksesta ja vahvasta päivittäisestä ahdistuksesta selvitäkään. Ahdistuksen sietokykyni on väsynyt, en meinaa jaksaa tätä päivittäistä ahdistusta asiasta. Lääkkeitä kuluu, mikä harmittaa.
Minusta tuntuu myös, että nämä asia kulkevat käsi kädessä. En usko, että olisi tätä "selittämätöntä" ahdistusta koko ajan, palan tunnetta kurkussa, rytmihäiriöitä, unettomuutta jne. ilman tätä suurta sotkua taustalla.
Muitakin syitä masennukseen on toki ollut mutta kyllä tämä se kaiken pahan olon ylläpitäjä on, muuten tilanne olisi jo vähän parempi, luulen.
En voi muuta sanoa sinulle, kuin paljon paljon voimia, suojelusenkeleitä ja uskoa huomiseen. Ja jos niin ei jaksa ajatella, ajattele että hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Kaikki vie eteenpäin.

Hei pieniminä!minuulla samallaiset ongelmat kuin sinulla paitsi lapset jo aikalailla omillaan,Oli avioliitto joka päättyi eroon jäin lastenkaa kahden muutin eri asuntoon mies jäi taloon ja lupsi hoitaa lainat ja muut kustannukset talosta,minä muutin vuokralle.mies lupasi maksaa osituksessa kun ostan asunnon ,mut kuinkas kävi.Ostin asunnon ja otin lainaa asuttiin lastenkanssa 8v makson lainoja ja vastiketta(rivitalo)mutta mies ei maksanutkaan mulle mitään ,otin lainaa lainanpäälle.ja nyt ollaan ulosotossa vanhoillapäivillä ja vitsit vähissä tuntuu välillä että en jaksa enää kaikki vaan kaatuu päälle .Töissä onneksi unohtuu mut kun iltatulee kaikki ahdistaa mut aina on jaksettava pakolla jos ei muuten voimia sinulle ja jos lohduttaa meitä on monia joilla tilanne samalla mallilla,nim.pahaolo
Pieniminä kirjoitti 23.9.2012 9:17

Hei lilia.

Mukavaa että löysit tänne ja uskalsit kirjoittaa.
Täällä toinen aivan samassa tilanteessa...
Vuosien pahoinvointi kulminoitui valtavaan velkataakkaan ja sitä yritetään nyt jotenkin järjestellä. Ja ennenkaikkea oppia elämään sen kanssa.
Koko tämä aika on ollut aivan valtavaa selviytymistaistelua ja en tiedä vieläkään miten kaikki päättyy. Tilanne pelottaa, on valtava vuori ja mörkö ja usein tuntuu siltä, että voiko tästä masennuksesta ja vahvasta päivittäisestä ahdistuksesta selvitäkään. Ahdistuksen sietokykyni on väsynyt, en meinaa jaksaa tätä päivittäistä ahdistusta asiasta. Lääkkeitä kuluu, mikä harmittaa.
Minusta tuntuu myös, että nämä asia kulkevat käsi kädessä. En usko, että olisi tätä "selittämätöntä" ahdistusta koko ajan, palan tunnetta kurkussa, rytmihäiriöitä, unettomuutta jne. ilman tätä suurta sotkua taustalla.
Muitakin syitä masennukseen on toki ollut mutta kyllä tämä se kaiken pahan olon ylläpitäjä on, muuten tilanne olisi jo vähän parempi, luulen.
En voi muuta sanoa sinulle, kuin paljon paljon voimia, suojelusenkeleitä ja uskoa huomiseen. Ja jos niin ei jaksa ajatella, ajattele että hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Kaikki vie eteenpäin.

😉

Hei, kiitos kun kirjoititte. Olen käynyt läpi velkaneuvojat (kaupungin) ja takuusäätiön, soittanut ja kirjoittanut sähköpostia. Tilanteelleni ei voi nyt mitään, siis en saa mitään velkajärjestelyä, en voi maksaa ulosottoon kun tulot ei riitä. Ulosottohenkilö on mukava ja ymmärtävä ihminen, ehkä liiaksikin kuunnellut itkujani. Hävettää niin vietävästi. Miten olen voinut olla niin tyhmä. Mutta eipä ne 15 000e yks kaks sinne ulosottoon tärähtänyt vaan asteittain, monen vuoden summa. Viime kesänä velkaneuvoja neuvoi päästämään taakaksi käyneet velat ulosottoon. Se oli aivan järkyttävän kamalaa, mutta tajusin itsekin että nyt on laitettava "peli poikki". En voinut saada mistään yhtä isoa lainaa millä maksaa kulutusluottoja, luottokorttia ja niitä viimeisiä pahuksen pikavippejä😳😞
Aina olen tottunut pärjäämään omillani, en ikinä pyytänyt keneltäkään sukulaiselta tms rahallista tai muutakaan apua. Masennusta ruokki yksinäisyys, "täydellisen äidin" roolin ihannointi, mikä se ikinä onkaan! Oma masennus näkyi etenkin ylisuorittamisena ja kokoajan piti tehdä jotain ja kodin kiiltää jne... Hankala työpaikka, joka kuormitti paljon. Noh, nyt syksyllä pääsin opiskelemaan uutta jo pitkään kiinnostanutta alaa. Varmasti saan kesätöitä ja töitä, mutta onhan tässä 3 vuotta opiskelua ja pienen pienillä tuloilla. Liian kalliiksi käynyt asunto, eikä kauppoja näy tulevan😭 Minä en suostunut missään vaiheessa masennukseen lääkkeitä ottamaan. Silloinen työterveyslääkäri määräsi jos jonkinlaisia, hainkin kerran paketin, mutta heitin menemään. Jotenkin pelkäsin niitä, että jään ikuisesti koukkuun. En todella väheksy niitä jotka lääkkeitä syö, päinvastoin, fiksuja ovat kun tietävät että se auttaa. Yritän pinnistellä "luonnollisilla" keinoilla. Välillä kyllä taas käy mielessä että josko pitäisi lääkärin/psykologin juttusilla käydä. Ei vaan ole edelleenkään helppoa varata aikaa.
On hyvä tietää, että en ole asioideni kanssa yksin! Näistä kun ei misään kahvipöydässä tai leikkipuistossa keskustella!

Hei kaikki.

Toivottavasti pärjäilette ok.

Sellainen asia on pyörinyt mielessäni jo kuukausia, mutta en kehtaa kysyä tätä velkaneuvonnassa. Tämä on varmastikin hassu kysymys, mutta kaikki tämä on niin vierasta.
Kummalla on paremmat mahdollisuudet päästä velkajärjestelyyn; sellaisella joka on työkyvytön vai sellaisella joka on töissä?
Nopeasti ajateltuna se olisi tietenkin töissä oleva, mutta oma velkaneuvojani tarkentaa koko ajan minulta, että onhan työkyvyttömyytesi sitten pysyvää. Että siihen voi velkojat tarttua, jos näyttäisi siltä, että parin vuoden päästä voisitkin mennä töihin.
Nyt olen siis aivan sekaisin.

heipä hei taas. Nyt on taas semmoinen aika menossa että hajoan tämän velka asian kanssa. Asunnon myynti ei etene. Asumiskulut on meidän perheellä valtavat. Tuli iso remontti ja siitä kustannuksia lisää. Ei siitä sen enempää. Olen taas aikani vatvonut joka ikinen päivä ja hetki tilannettani. Varsinkin henk koht tilannettani. En anna itselleni armoa. Ulosottovelat pyörii päässä tämän tästä. Ahdistaa kun en voi maksaa niitä, huonot tulot. Valmiiksi jo pelkään, miten saadaan vuokra asunto, kun omat luottotietoni on mennyttä. Miten paljon voi ihminen hävetä ja inhota itseään tämän takia?! Kaivelen syitä tapahtuneeseen. Voinko joskus päästä velkajärjestelyyn? Miten? Nyt en saa aikaa edes velkaneuvojalle "koska sulla ei oo tuloja tarpeeksi, sun on turha tulla tänne" näin sanoi hän ☹️ Koen itseni todella, todella epäonnistuneeksi äitinä, vaimona ja ihmisenä. Tiedän, ettei enää auta itkeä kun maito on kaatunut. Pitäisi alkaa "siivota" mutta milläs siivoat kun ei ole välineitä, eli rahaa... Millä tästä ahdistuksesta pääsee pois?? Käyn koulussa, se on mukavaa, lapset on ihania, urheilen jne... silti tulee se tunne, että en saa missään tapauksessa olla onnellinen, koska olen möhlinyt raha-asiani aiemmin.

Niinhän se tahtoo olla, että jos hienoinenkin seesteisyys ja tunne elämän voittamisesta tulee kuvioihin, on nopeasti muistutettava itselleen, että hetkinen, muisteles, kuinka olet itsesi jamaan ajanut. Sulla ei ole oikeutta tuntea hyvää oloa mistään, vaan toistat mantrana mielessäsi; "Olet huono, epäonnistunut".
Jos pystyt edes hetkeksikin irrottautumaan tuosta negatiivisuuden noidankehästä, älä pode siitä huonoa omaatuntoa.
Itse en pääse tällä hetkellä kirveelläkään eroon jatkuvasta eurojen mielessä pyörittämisestä, en veloista, enkä myöskään jokapäiväisestä toimeentulon murehtimisesta.
En jaksa pitää yhteyttä sukulaisiin tai tuttaviin, koska en kykene nk. normaaliin kanssakäymiseen muiden kanssa. Hylkynä tullut velkajärjestelypäätös käänsi kelkan jyrkkään alamäkeen ja tuntuu, että vauhti vain kiihtyy.

Voikohan koulupsykologille mennä juttelemaan näistä asioista? Koska nyt alkaa tuntua siltä että muutaman kuukauden melko hyvän jakson jälkeen, masennus yrittää nostaa päätään. Se taatusti liittyy juurikin tähän velka-asiaan, jonka tiimoilta häpeän itseäni jne... Ei ole varaa yksityisiin. Toissa kesänä kävin silloisella työpsykologilla ja lääkärillä muutaman kerran, mutta enemmän olisi pitänyt käydä. Veikkaan että kunnalliselle puolelle on viikkojen jono. Olen siitä tyhmä, että kun alan tiedostaa tarvivani apua, en saa soitettua aikaa itselleni ja tilanne pitkittyy 😭 Nyt vaan ahdistaa ja itkettää kaikki.

Mene ihmeessä juttelemaan asiasta koulupsykologin kanssa. Et sinä tyhmä ole, vaan itse olen kokenut uupumisen niin, ettei voimavarat riitä enää edes avunpyyntöön. Pienistäkin asioista, jotka normaalisti tekisi pois päiväjärjestyksestä alta aikayksikön, jäävät roikkumaan, koska kaikki energia kuluu itsensä koossapitämiseen.

Mun piti aamuulla mennä mielenterveystoimistoon sovittuun tapaamiseen.. en kuitenkaan kyennyt. Olen niin herkillä, että itkeskelen tämän tästä. En pysty aukaisemaan suutani niin, etten joutuisi alkamaan nieleskelyä saadakseni pidettyä itseni "kuosissa". Kauheaa, kun ensimmäinen ajatus herätessä (jos saa nukutuksi), on raha, velat. Illalla sama juttu. Ajatus junnaa samalla radalla; "Ei tästä elämästä tule yhtään mitään".

Lohduttavaa kuulla että muillakin samat jutut pyörii mielessä aamusta iltaan päivästä toiseen .. Miten sitä nousis tästä suosta ja tuntisi olevansa jonkun arvoinen ihminen? ☹️ koulun psykologille pääsen juttelemaan. Jos kehtaan mennä. Kovasti tsemppiä teille kaikille kohtalotovereille!

Noh, en ole aikaa mihinkään vielä saanut... Ahdistaa niin.... mielessäni pyörittelen taas kuinka huono ihminen olen. Niin huono vaimo ja äiti. Stressaan mielettömästi että mistä me saadaan vuokra asunto, kun joskus päästään tästä omasta yli kalliiksi käyneestä eroon. Ja koska sekin päivä koittaa että päästään😞 ja mistä luottotiedoton perheenäiti saa mitään asuntoa😭