Tässä sitä taas ollaan, voimattomana, haluttomana ja väsyneenä kaikkeen. Ja niin vihainen kaikille ja kaikille. Tuntuu, kuin valtava taakka painaisi harteilla, olisin eksynyt pimeään metsään enkä löydä ulos…. Enkä tiedä haluankokaan. Onko millään mitään väliä? Haluaisin vaan jäädä peiton alle nukkumaan…. Pahimmillaan haluan kuolla. Mitäpä minä täällä hillumaan..
Olen sairastanut masennusta virallisesti kolme vuotta. Epävirallisesti olen varmaan tapellut mokoman kanssa lähes koko ikäni. Minua kiusattiin koulussa 10 vuotta niin henkisesti kuin fyysisesti, minusta ei koskaan tulisi mitään, kun olen niin ruma ja tyhmä. Yksi exäni raiskasi minut yli 20 kertaa. Toinen oli narsisti-alkoholisti, vei minulta viimeisetkin itsetunnon rippeet juomalla ja väkivallalla, useimmiten henkisellä, olen minä nyrkkiäkin maistanut. Usein seksielämä oli sitä että mies nautti täysin rinnoin, minä makasin paikallani hiljaa itkien kivusta. Nyt se kaikki on ohi, mutta en ole onnellinen. Kävin terapiassa yhteensä vuoden, nyt en moista saa kun olen liian terve! Lääkkeitä kuluu 40mg päivässä (sepram) ja illalla on pakko ottaa jotain mikä auttaa nukkumaan, annos on ihan olematon, mutta ilman en pärjää. Muuten en nuku kuin maksimissaan 2-3h yössä ja saan kauheita migreenikohtauksia.
En jaksa enää!
Millä ihmeellä minä jaksan hoitaa itseni, laskuni (velkaakin exä jätti minulle maksettavaksi enkä saa apua sossusta tai mistään vastaavasta, vanhemmat auttavat omista vähistään), kouluni, parisuhteeni…? Miksi minulle tapahtuu vain pahoja asioita? Lenkillä en enää uskalla käydä yksin, sillä lähipuistossa kimppuuni hyökättiin, enkä sen jälkeen ole käynyt kuin postilaatikolla rauhallisesti. Ensi kuussa luokseni saapuu koira, jonka tehtäviin kuuluu vartioida ja suojella minua, luoda jonkinlaista rutiinia elämään. Rakastan eläimiä, ne eivät koskaan puukota selkään kuten ihmiset. Odotan kovasti koiraani, jännittää, miten yhteinen taipaleemme alkaa. En minä tähänkään asti olisi selvinnyt ilman rakkaita eläimiäni, ne ovat pitäneet minua hengissä jo jonkin aikaa.
Koulussa viihdyn, luokkakaverit ovat mukavia ja opettajat myös, en vaan jaksa aamulla lähteä, nousta sängystä, pukeutua ja kävellä bussipysäkille. 😞 Minua hävettää tämä jaksamattomuus! Kukaan ei ymmärrä täysin tätä pahaa oloani. 😯🗯️
Missä on todettu, että olet liian terve?
Hei, rutkasti voimia sulle. Tuttulta kuulostaa, mullakin on usein kausia että ei jaksaisi yhtään mitään. Olen tällä hetkellä sairaslomalla kun en jaksa opiskella. Jaksaisitko puhua tilanteestasi vaikka koulusi opintojen ohjaajalle tai kuraattorille.
Itseäni on helpottanut pajon se että koulun puolesta on joku ihminen joka tietää tilanteeni.
Onko yhtään helpottanut vielä? Aloin vastata kun huomasin ettei kukaan ole vastannut.Onko siitä sepramista apua? Jos sun pitäisi vaihtaa lääkitystä, josko se auttaisi jaksamaan... Millaisia velkoja exäs jätti? Miksi ne tuli sun maksettavakses?
Järkytyin siitä että on sut raiskannut, niin usein vielä.☹️ Oletko ottanut yhteyttä Tukinaiseen, sieltä saisit tukea? Onneksi oot päässyt siitä suhteesta irti, parasta pitää pintasi ettet joudu enää hyväksikäytetyksi. Miten on elämä alkanut sujua koirasi kanssa? Eläimet onneksi lohduttaa, jos ei ole ketään muuta🙂Jaksamista sulle!!!
Uskokaa tai älkää mutta paikalliset mielenterveystyöntekijät (tai jotkut semmoiset) sanoivat niin. Täällä on terapiajonot ihan hillittömät ja yksityiselle ei oo varaa mennä.
Sepram on toiminut ihan hyvin. Ongelma on että muisti pätkii ja usein jää lääkkeet ottamatta. Lääkäriin pitää mennä kun on ollut jo kohta parisen vuotta syömishäiriöistä käyttäytymistä.
Koululla sain apua oppilaitospastorilta, jota aion nähdä vielä tulevaisuudessa. Hänen kanssaan tuntui helpottavalta puhua (lue:itkeä).
Olin tosiaan naimisissa narsistin kanssa jolla on pahanlaatuinen alkoholiongelma. Mies söi itsetuntoni ja melkein minuuteni. Oli siis helppo ottaa nimissäni velkaa, kun en jaksanut väittää vastaan (ottipa herra tietämättäni 2000euroa lainaa, väärensi nimmarini). Erossa minulle jäi 12000 euroa velkaa. Velat ovat puolittuneet ja pienentyneet ihan mukavasti, mies ei ole maksanut osuuttaan joka oikeudessa on päätetty minun hyväkseni. Melkoista pyöritystä eron jälkeinen elämä on ollut, siitä on ex pitänyt huolen... Jossakin sisälläni on koko ajan kytenyt tahto taistella vastaan j a antaa hänelle opetus, että ketään ei saa kohdella miten sattuu ja päästä siitä kuin koira veräjästä.
Koiraa odotan malttamattomana. Se on nyt Espanjassa, kotimaassaan, ja saapuu heti kun mahdollista. Poikaystäväni on ollut mielettömän suuri tuki yhteisen vuotemme ajan, vaikka välillä olenkin ollut varmasti todella hankala. Ystäviä minulla on vain muutama, kaikista rakkain ja tärkein lähti vaihto-oppilaaksi ja viihtyy reissullaan kokonaiset 6kk. Olen iloinen ystäväni puolesta ja samalla surettaa sillä en voi nähdä häntä pitkään aikaan. Onhan meset ja mailit keksitty, mutta eivät ne korvaa hänen näkemistään vaikka kahvikupposen ääressä.
Kiitos teille vastanneille todella paljon. Oma tekstini venyi aika hurjasti, mutta mielessä liikkuu niin paljon asioita. Kiitos teille kaikille vielä kerran. 🙂🌻
Nyt on taas hiukan vaikeampaa. Haluaisin vain nukkua enemmän ja enemmän. Totta kai koirani hoidan, haluan antaa sille kaiken hyvän mitä voin. Muista lemmikeistä puhumattakaan.
Mutta minä itse... Voi itku. Minä pelkään kaiken kaatuvan niskaani. Minä pelkään velkaa jota on, velkaa jota vanhempani osittain maksavat ja antavat vielä omista vähistään ruokarahaa, sillä opintotuesta ja asumislisästä ei jää käteen mitään, vaan tappiolla mennään! Jatkuvat poissaoloni koulussa aikaan saavat laiskan leiman. Opettajat eivät ota minua tosissaan, vaan ajattelevat että olen vain taas yksi pinnaaja muiden joukossa. Olen masentunut, jumalauta! 😭
Pelkään, että minut nakataan koulusta kokonaan pihalle poissaolojeni vuoksi. Kaikkia poissaoloja en ole edes kehdannut kertoa vanhemmilleni, joka inhottaa minua kovasti. Haluan vaan että he voisivat olla minusta ylpeitä. 😞 Ja he varmasti ovatkin, minä en vain usko itseeni ja älyyni. Otan niin raskaasti pienetkin vastoin käymiset, maailma kaatuu milloin mistäkin mukamas.
Mitä minä oikein teen?😯🗯️
Maailma on paha paikka masentuneille. Olen jo pitkään miettinyt, että me pärjäisimme vain omassa porukassa. Kuka lähtisi mukaani perustamaan kaupunkia masentuneille? 😉
Sinun koulumurheistasi... Menetätkö mitään, jos kerrot vaikka rehtorille sairaudestasi ja että siihen liittyy se, että aamuisin ei vain pääse ylös sängystä? Rehtori voisi sitten kertoa opettajillesi ja ehkä he voisivat laittaa sinulle sähköpostilla kotitehtäviä. Tai vaihtoehtoisesti jollekin opettajalle, josta pidät voit tietty puhua, jos rehtorille on vaikea puhua.
Toivottavasti koira tuo iloa ja energiaa päiviisi! 🙂👍
Nyt minulla on kaksi ihanaa koiraa, molemmat Espanjasta, samalta tarhalta ja samasta häkistäkin. Ne ovat minulle korvaamattoman rakkaita ja ne pitävät minut liikkeessä, pakkohan ne on ruokkia, lenkittää ja hoitaa. Muu sitten onkin jäänyt.
En muista ottaa lääkkeitä, syödä... Ruoka ei edes maistu. Itkettää jatkuvasti ja väsyn ihan pienestä. Tunnen olevani pelkkä epäonnistunut taakka, josta kukaan ei välitä. Opiskelu vaan vaikeutuu ja koulutusjohtaja kävi eräänä päivänä minut haukkumassa lyttyyn poissaolojeni takia. Siinä meni loputkin motivaation muruset. Haen uuteen kouluun jossa osataan ottaa nämä asiat paremmin huomioon, ennen sitä olen nykyisen kouluni listoilla ja minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. Mutta kun en jaksa. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä tai auta, juuri nyt tarvitsisin molempia, ymmärrystä ja apua. 😭
Ilman koiriani olisin jo kuollut, tuntuu niin pahalta ja yksinäiseltä.