Väsynyt ja voimaton
Valmistuin vuosi sitten. Sen jälkeen ei töitä ole näkynyt, vaikka ahkerasti niitä on haettu, tehty keikkaa silloin tällöin. Pikkuhiljaa elämä hiipui siihen pisteeseen, että kohokohtani päivässä on se kun saan olla yksin kolme tuntia ja juoda rauhassa aamukahvin.
Minulla on perhe, oma lapseni on kuusivuotias esikoululainen. Miehelläni on kolme lasta, jotka kaikki jo alakoulussa. Aamulla herätessäni ajattelen vain, että en jaksaisi edes nousta, mutta on pakko. Hoidan aamutoimet ja vien lapsen esikouluun. Sitten tulen taas kotiin, keitän kahvit ja odottelen että lähden poikaa hakemaan. Mitään ei jaksa tehdä, niinkin yksinkertainen asia kuin esikouluun vienti ja haku tuntuvat ylivoimaisilta.
Minä olen väsynyt, aamulla, päivällä ja illalla. Nukun kyllä normaalit yöunet, mutta olen koko ajan yhtä uupunut kuin voisi kuvitella jonkun olevan maratonin jälkeen. Normaalit kotityöt tuntuvat ylivoimaisilta, ei vaan jaksa. Huono omatunto, minä olen kotona kaiket päivät ja haluaisin jaksaa hoitaa kodin, kun mies käy töissä- mutta en jaksa.
Mieli on maassa, elämä tuntuu puurolta. Parisuhde kärsii – mies on huolissaan ja kyselee jatkuvasti kaikesta, en osaa vastata mihinkään – en tiedä mikä vaivaa, kuinka voit auttaa ja kysely vain ahdistaa entistä enemmän.
Tunne on siitä, että kenties pitäisi hakeutua puhumaan jonnekin, hakea apua. Mutta en osaa, en jaksa enkä saa aikaiseksi. Nolottaa. Väsyttää. Masentaa. Kerran kokeilin, mutten ala ruotimaan tarpeitani automaattivastaajalle joka lupaa että takaisin soitetaan kun keritään. Mitä tehdä kun seinät kaatuu päälle? 😯🗯️
En ole varma osaanko neuvoa, mutta yritän ainakin lohduttaa/keksiä jotain vinkkejä. Olisikohan mahdollista esim., että tekisit vaikka listan sellaisista asioista joita olet ennen tykännyt tehdä ja alkaisit tekemään noita asioita vaikkei ehkä alkuun niin huvittaisikaan. Usein tekemisen myötä voi tulla parempi mieli. Voisitko hemmotella itseäsi jotenkin?
Olisiko mahdollista, että katselisit vaikka uutta opiskelupaikkaa tai sitten uutta harrastusta? Tai ehkä terapia tms. voisi auttaa?
Itse olen kokenut vakavan masennuksen ja olenkin syönyt jonkun aikaa pienellä annoksella masennuslääkettä ja saattaa olla, että joudun kyseistä lääkettä syömään vielä pitkään. Olen myös pienen lapsen äiti, mutta lapseni on arkipäivät useimmiten päiväkodissa ja mieheni auttaa paljon lapsen hoidossa. Kotitöitä teen sen verran minkä jaksan, yleensä pyrin tekemään myös päivällisen perheelleni.
Itse yritän päästä opiskelemaan ensi elo/syyskuusta lähtien. Jos en pääse yritän hakea töitä.
Tsemppiä sinulle! Toivottavasti löydät iloa elämääsi! Kirjoittele vaikka tänne jos sinulla on paha mieli.
Nuoriäityli kirjoitti 29.4.2015 10:23
Valmistuin vuosi sitten. Sen jälkeen ei töitä ole näkynyt, vaikka ahkerasti niitä on haettu, tehty keikkaa silloin tällöin. Pikkuhiljaa elämä hiipui siihen pisteeseen, että kohokohtani päivässä on se kun saan olla yksin kolme tuntia ja juoda rauhassa aamukahvin.
Tunne on siitä, että kenties pitäisi hakeutua puhumaan jonnekin, hakea apua. Mutta en osaa, en jaksa enkä saa aikaiseksi. Nolottaa. Väsyttää. Masentaa. Kerran kokeilin, mutten ala ruotimaan tarpeitani automaattivastaajalle joka lupaa että takaisin soitetaan kun keritään. Mitä tehdä kun seinät kaatuu päälle? 😯🗯️
Työttömyys on iso haaste tänä aikana ja varmasti se on syynä henkiseen lamaasi mutta sinulla on sentään lapset joiden hyvinvoinnin takia sinun pitäisi pysyä toimintakykyisenä. Ehkä olisi paras unohtaa joksikin aikaa se ettei työtä ole saatavana, sillä et ole sen asian kanssa yksin ja keskittyä perheeseen.
Jos kynnys ammattiauttajalle on liian korkea, mene terveyskeskukseen ja kerro yleislääkärille jaksamattomuudestasi sillä kyse voi olla jostain ihan tavallisesta vaivasta. Esim. alhainen hemoglupiini tai D-vitamiinin puute on yleinen syy väsymykseen ja masennukseen.
Älä laske tilannetta liian pahaksi asioita yksin miettiessäsi.