angergo kirjoitti 25.9.2008 15:33

Onko täällä ketään vankien omaisia?
Tämä on tietysti sellainen asia että sitä ei ole helppo myöntää, mutta vertaistukea kyselen!

Hei angergo ja mukava tavata! Menin 5 vuotta sitten naimisiin miehen kanssa jolle oli tulossa pitkä vankeustuomio. Odotin esikoistani ja tulevaisuus näytti valoisalta huolimatta siitä että kasvatin lastani yksin ja kävin viikonloppuisin tapaamisissa. Välillä kaikki meni hienosti ja täyttelin eropapereita silloin kun meni huonosti esim. mieheni jäi kiinni päihteiden käytöstä. Usko meinasi välillä loppua ja teimme yhteistyötä vankilapastorin kanssa. Tapaamisissa on saanut alkunsa toinen lapsista ja tätä rataa jatkui 4 vuotta. Nyt en kyllä ymmärrä miten jaksoin. Kaikista ongelmista huolimatta jaksoin uskoa mieheeni ja toivoin hänen lopettavan huumeiden käytön ja sekoilun. Koitti perhelomat ja viikonloppulomat ja alkoi juominen ja epäilyttävä käytös. ☹️Kävin läpi vaikeita aikoja lasten kanssa, olin yksinäinen ja pettynyt. Mieheni vapautui yli 4 vuoden tuomiolta ja liittomme loppui 3viikossa perheväkivaltaan. Lähdin lasten kanssa turvakotiin ja hain eroa enkä ole koskaan palannut kotiin . Kaikki ne ihanat lupaukset ja se TOIVO oli valhetta ja minä tyhmä ja rakastunut uskoin että mieheni muuttuisi. Päätöstäni en kadu, olen nyt vahvempi kuin koskaan. Elämä on järjestyksessä ja olen pääsyt henkisesti yli vaikka tiukkaa on tehnyt ja terapiaa on tarvittu sekä mulle että lapsille. Pyydän sinua ystävä olemaan realistinen ja rehellinen läheisesi suhteen. Ihminen muuttuu vain omasta tahdostaan ja kunsitä oikeasti haluaa. Voimia sulle ja Jumalan siunausta. 🙂🌻

Kiitos vastauksesta.
Minun tilanteeni on toisenlainen, vanki on aikuinen lapseni.
Hänenhän pitäisi itse olla vastuussa elämästään, meillä se vaan on kovin vaikeaa. Mutta vertaistukea olisin kaipaillut.