Hei kaikille, olen 46v. mies ja kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa.

Olen sairastanut masennusta melkein 20 vuotta ja lähes yhtäjaksoisesti, en muista tarkkaan miten kaikki sai alkunsa mutta kun kävin lääkärillä kertomassa oireistani hän totesi huimat verenpainelukemat ja sain siihen lääkityksen, mutta se ei auttanut siihen ahdistavaan tunteeseen, sitten tuli paniikkikohtaukset, jatkuva väsymys ja mielekkyyden katoaminen kaikesta.

Muutaman psykologin ja psykiatrin luona käytyäni sain diagnoosiksi masennuksen, mutta vasta nykyisen psykiatrin, jonka kanssa minulla on ollut hoitosuhde kymmenisen vuotta, pääsimme ns. samalle aallonpituudelle ja vyyhti alkoi pikku hiljaa purkautua.

Olen tehnyt kirvesmiehen töitä parikymmentä vuotta ja siitä suurimman osan museorakennuksilla ja oireet alkoivat siinä vaiheessa kun kaikki työt alkoivat sujua rutiinilla, samoihin aikoihin myös määrärahoja vähennettiin ja sitä myötä myös töitä oli vähemmän.
Viimeinen naula arkkuun oli se kun työ jota olimme kauan pyytäneet tehtäväksi annettiinkin ulkopuoliselle, sen jälkeen en nukkunut kuin pieniä pätkiä lähes kahteen kuukauteen ja aloin muistuttaa enemmän zombieta kuin elävää ihmistä.

Siitä alkoivat sairauslomat, vuorotteluvapaat ja osa-aikavapaat, mikään ei auttanut, ilman lääkkeitä en pystynyt nukkumaan,
en pystynyt enää nauttimaan mistään, syksyt ja talvet tuntuivat musertavilta, kaikki harrastukset jäivät pois ja
tein joitakin pahoja virheitä joista nyt saan maksaa.

2003 kävin työvoimatoimistossa erilaisissa soveltuvuus ym. testeissä tarkoituksena etsiä sopiva työ. Testien tulokset kuultuani olin kuin puulla päähän lyöty, olin aina pitänyt itseäni keskivertoa tyhmempänä ja sainkin kuulla että oli menestynyt testeissä erittäin hyvin, siitä huolimatta että olin silloin aika huonossa kunnossa.

Seuraava askel oli työkokeilu teatterissa 2004 ( työnantajana edelleen kaupunki).
Aloitin siellä lavastepuuseppänä ja oireet hävisivät lähes saman tien, muutaman kuukauden päästä siirryin metallipuolelle ja olo parani edelleen, minua alettiin kutsua Pelle Pelottomaksi ja olin onneni kukkuloilla.

Jostain syystä virallista siirtoa ei tehty vaan olin määräaikaisilla sopimuksilla, epävarmuus jatkosta alkoi vaivata, kuin myös se että vaikka työni teatterilla oli paljon vaativampaa kuin jo melko vaativa museokirvesmiehenkin työ, niin siitä huolimatta palkka pieneni huomattavasti, kulttuurista kuulemma kun on kyse, kaikki nämä alkoivat pikku hiljaa nostamaan masennuksen uudelleen pintaan.

Pari vuotta sitten alkoi alamäki, masennus ja unihäiriöt alkoivat uudestaan, lääkitys aloitettiin uudestaan
( 60mg sepram, 30-60 mg mirtazapin ja 10 mg medipam), siitä huolimatta pian tuli totaalinen stoppi, en enää selviytynyt työstäni, ajatus ei kulkenut, aloin tehdä virheitä, ja olin täysin lamaantunut.
Sen seurauksena sopimustani teatterilla ei jatkettu ja jäin sairauslomalle.

Psykiatrini kanssa löysimme lopulta syyt ongelmiini, voin niin kauan hyvin kun on jotain uutta opittavaa ja voin toteuttaa ideoitani, kun rutiinit alkavat, alkaa myös alamäki, nelisen vuotta tuntuu olevan se raja, ainakin tähän mennessä.

Loppuvuodesta 2008 kävin PETREA:ssa työkyky ym. tutkimuksissa, jossa minut todettiin kognitiivisesti erittäin lahjakkaaksi mutta myös se kävi ilmi että mikäli minulla ei ole uuden oppimisen mahdollisuutta ja/ tai tiettyä vapautta työssä turhaudun ja sen seurauksena masennun.
Teatteri todettiin ainoaksi sopivaksi työpaikaksi mutta epäilyksiä oli myös siellä jaksamisen suhteen.

Olen nyt ollut vuoden verran sairauslomalla lukuun ottamatta vajaan 3 kk:n ”työkokeilua” teatterilla ja kuukauden kesälomaa.
Kesän aikana kävimme neuvotteluja työterveyshuollon, kaupungin henkilöstösuunnitelijan, teatterin ja psykiatrini kanssa työn osa-aikaistamisesta esim. osatyökyvyttömyyseläkejärjestelyllä.

Kuluneen vuoden aikana ahdistuneisuus on pahentunut, paniikkikohtauksia voi tulla esim. kaupassa käydessä ja joudun joskus käyttämään rauhoittavia lääkkeitä useamman kerran viikossa jopa pari kolme kertaa päivässä.

Nyt sain Kuntien eläkevakuutuksesta ennakkopäätöksen että osatyökyvyttömyyseläkehakemustani ei hyväksytä, koska he katsovat että masennukseni on lievää, ahdistuneisuus on hoidettavissa ja pystyn siis jatkamaan töitä täyspäiväisesti työhistoriani mukaisissa töissä.

Mitä tulee työhän paluuseen, teatteri ei ota sitä riskiä että olisin rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena töissä jossa joudun käyttämään monenlaisia metallintyöstökoneita ja tarvitaan nopeaa ajatuksenjuoksua eikä myöskään sitä että jos olen täysiaikaisena töissä ja sairastun, jään sairauslomille, eikä teatterilla ole ketään joka pystyisi paikkaamaan minua jos joku ”härveli” jää kesken, ja pelkkä ajatuskin palaamisesta kirvesmieheksi saa ahdistumaan.

En myöskään usko että yksikään yritys palkkaisi minua vaikka kuinka osaava olisinkin kun sairastuminen uudestaan on hyvin todennäköistä.

Olen siis toistaiseksi sairauslomalla ja tulevaisuus vaikuttaa aika toivottomalta, mikään ei tuota mielihyvää, lähes kaiken pakollisen tekemisen teen medipamin avulla, muuten ahdistus on liikaa.
Varsinaisia itsetuhoajatuksia tai suunnitelmia minulla ei ole, mielessä kyllä käy joskus, mutta olen kuitenkin sen verran optimistinen perusluonteeltani että uskon asioiden järjestyvän, enkä voi tehdä sitä vaimolleni tai muillekaan läheisilleni.

En varmaankaan ole ainoa joilla on vastaavia ongelmia ja haluaisin tietää miten olette selvinneet tilanteesta ja miten on mahdollista että KEVA tms. voi kumota psykiatrin lausunnon varsinkaan näkemättä tai kuulematta ”potilasta”

PS.
Olen saanut sen verran itsestäni irti että olen taas alkanut suunnittelemaan oman verstaan rakentamista, jossa voisin toteuttaa ideoitani ja ehkäpä perustaa joskus oman yrityksenkin, nykytilanteessa sen perustaminen on mahdotonta,
mutta tuo osatyökyvyttömyyseläke mahdollistaisi sen, silloin kun olisi edes jonkinlainen varma tulonlähde.

Toivottavasti joku saa tästä jotain selvää ettei viiden tunnin pakertaminen mene ihan hukkaan😉