Eli moi kaikille, en oo tällä vielä kauhean paljoa pyöriny enkä kerenny lukeman kauheen montaa juttua joten saattaa olla että puhun asioista joita on jo käsitelty tällä, anteeksi siitä.

Eli olen kohta 40v täyttävä mies jonka elämää on ensimmäisen 36 vuotta hallinnut hoitamaton kaksuuntasuus, sen seurauksena on tullut räjäyteltyä monta siltaa ja uusien rakentaminen on aina vaan vaikeampaa.

Jäin vastikään tyhjän päälle parisuhteesta joka oli alkuun hyvin täydellistä ja loppui nopeasti, siihen mukaan lähteäkseni jouduin tiputtamaan suurimman osan suojaverkostoani, ja sosiaaliset suhteeni laskeutuvat tällä hetkellä yhteen ihmiseen. Tämä ihminen on siskoni, joka vaikka onkin aina ollu turvanani, on myöskin omissa vaikeuksissaan ja en haluaisi sysätä hänen harteilleen enään ties kuinka monetta kertaa elämäni jälleen rakennuksesta, en vain pysty siihen nyt kun tiedostan oman vastuuni paremmin.

Pelkään tällä hetkellä pahasti että kun saan vihdoin asunnon alleni, ja pystyn enemmän keskittymään suruuni ja menetykseeeni, että jään yksin ilman ihmisiä ympärilläni ja vaivun masennukseen, en tiedä miten lähtisin kasvatamaan sosiaalista tässä tilanteessa kun olen menettänyt kaiken ja olen ihmisraunio. En ole ”kaivattua” seuraa kenellekkään.

Viimeisen kolme vuotta olen tehnyt töitä paljon, ilman viikon pidempää lomaa, ja nekin vain sairaslomina fyysisten ongelmien vuoksi joten lepoa kaipaisin jo siltäkin saralta.

Menetin tässä prosessissa jota melkein voisi sekoiluksi luokitella siis 10v suhteen ja ihmisen joka auttoi minua kaksisuuntaisuuteni kanssa, sosiaaliset suhteeni muihin ihmisiiin, uuden parisuhteen tuoman mahdollisuuden uuteen kotiin, syntymättömän lapsen keskenmenoon, työpaikkani ja asuntoni. Menetin myös uuden suhteen mukana tulleet kaksi ihanaa ja minun sydämmen niin nopeasti vieneet kumppanini lapset.

Miten voin jaksaa on asia mitä ihmettelen paljon itse, mistä repäisen voimavarat eteenpäin?

Joku voisi sanoa että mokasin pahasti, itse en ole samaa mieltä. Sain todella paljon tästä uudesta suhteesta irti puhtaana elämänilona, asia mitä en koskaan enään kuvitellut kokevani. Arvokkain muisto elämässäni tähän asti ehdottomasti.