Heippa.
Teen töitä hevosten ja ponien parissa. Olen aika ylpeä ja ihmeissänikin itsestäni, kun olen hakeutunut tälle alalle. Olen nimittäin aina pelännyt hevosia ja lehmiä, koska ne ovat isoja ja saattavat säikkyä helposti. Hevosen selässä istuessa on jännittänyt kovasti ja eläimen pienikin liike on säpsähdyttänyt minut. Päätin kuitenkin ”ottaa härkää sarvista” ja kokeilla että lähtisikö hevospelkoni kun rohkeasti vain lähden tallille töihin. Ajattelin että tallissa on reippaita, iloisia ja rehellisiä työntekijöitä. Hevosten kanssa kun on oltava rohkea ja reipas. Mainittakoon vielä, että olin toista vuotta työttömänä ennen töihin tallille lähtöä. Olin siis ison askelen 🙂
Nyt kuitenkin työskenneltyäni ja oltuani tallilla töissä, olen alkanut ajattelemaan synkästi hevotalleista. Että siellä on kieroja, kireitä, kiukkuisia ja välinpitämättömiä työntekijöitä. Näin ajattelen ikäväkyllä nyt jokaisesta tallista. MUTTA hevosten käsittelyssä olen tullut rohkeammaksi ja olen kovasti alkanut pitämään näistä nelijalkaisista. Haaveenani on nousta ratsaille hyvillä mielin ja oppia jotakin ratsastamisesta. Eli tallilla, jossa työskentelen ovat hevoset ja ponit tulleet minulle läheisemmiksi, mutta ihmiset ärsyttävämmiksi. Tallin omistajalla on taipumusta pomottaa ja minä olen ikävä kyllä herkkä ihminen, jolla menee helposti mieli maahan. Työnatajani sanoo toista ja tekee itse toista. Kun alan hermoilemaan, hän sanoo että on oltava rauhallinen. Se on hyvä muistutus siinä tilanteessa ja yleensä rauhotun, vedän henkeä ja saan hevosen toimimaan. Mutta tyänantajani taas ei oikeastaan muuta teekään kun raivoaa elikoilleen. Osaa hän kehuakin, mutta hän hermostuu erittäin herkästi. Sellaisessa paikassa ei ole mukava työskennellä eiköhän jokainen sen tajua. Tahtoisin neuvoja ja opastusta, mutta hänellä ei tunnu olevan mielenkiintoa opastaa. Olen siis hyvin herkkä kuten jo sanoin ja eräänä aamuna pelkkä tällainen lausahdus sai koko päivästäni ihan ärsyttävän ja koin olevani kehno: Päätin jäädä seurailemaan, kun hän syöttää eläimille kaurapellettiseokset, jotta oppisin siitä jotain. Hän oli sanonut että voisin siivota koiratarhan, mutta asialla ei ollut mitenkään kiire. Jäin siis seuraamaan rehunjakoa, jolloin työnantaja tuhahti: No, aijotsä nyt jakaa näitä vai tehdä mitä? Ajattelin että kiitos vaan, yrittää tässä nyt sitten jotain oppia. Sanoin, että jään katsomaan rehujen jakoa. Otin lausahduksesta kuitenkin itseeni. Jälkeenpäin mietin että olisikohan siitä kannattanut ottaa itseensä, ehkä hänellä vain on sellainen tyyli puhua. Ei todellakaan mikään kohtelias tyyli varsinkaan melko uudelle työntekijälle joka haluaa oppia kaikenlaista, mutta minkäs minä hänelle voin. Minua vaan alkaa herkäsi ahdistaa ja tulee paniikkitilojakin eikä töiden ulkopuolella omassa elämässä ole kaikki ihan ok, joten se heijastuu työhönikin. Työnantajani ei ole sen oloinen, jolle tekee mieli kertoa omista tuntemuksistaan. Että tämä asia ärsyttää ja tähän en pysty ja nyt tuntuu että olen huono tai haluaisin oppia jotakin. En taida uskaltaa puhua suoraan työnaantajalleni näistä asioista, koska hänellä on niin välinpitämätön asenne. Yrittää nyt tässä sitten tasapainoilla
😝

Teen yhteenvedon 🙂 Eli alunperin ponit ja hevoset pelottivat minua enkä oikein uskaltanut tarttua toimeen. Tein tallilla kaikkea muuta: karsinoiden putsausta, valjaiden putsaiusta, aitojen ja laidunten purkua, pomoni kasvimaiden kastelua ( kerran tuli alemmuunkompleksi, kun hän määräsi minut kastelemaan kukkiaan sen sijaan että olisi kutunut talliin opettelemaan valjastusta, en uskaltanut sanoa että valjastus olisi kiinnostavampaa) eikä minulla ollut hyvää opettajaa, joka olisi rohkaissut minua opettelemaan ponien kanssa olemista. Välttelin siis näitä isoja nelijalkaisia.
Mutta sitten asiat kääntyivät toisinpäin. Aloin kiinnostumaan ja rohkaistumaan hevosten seurassa. Päätin ominpäin tehdä extra pyörähdyksiä, pysähdyksiä ja pyrähdyksiä kun vein pojena tarhaan (se homma oli määrätty minulle). Aloin nauttimaan, koska uskalsin kokeilla ja ponit ja hevoset tottelivat. En pelännyt! 🙂 Aluksi olin niin innoissani pienestä talutuslenkistä ponin kanssa että mielelläni kastelin kukkia koko loppupäivän. Olinhan saanut ensin tehdä sitä mitä oikeasti haluin 🙂 Sanoin sitten työnatajalleni että en pelkää enää, haluaisin tehdä enemmän ponien ja hevosten parissa töitä. Työnatajani suhtautui edelleen välinpitämättömästi enkä rehellisesti sanottuna tiedä yhtään mitän hän minusta ajttelee. Omat olettamukseni kuitenkin ovat että olen hänen mielestään vätys. Eikä hän lähde itse opettamaan vaan laittaa lapsensa asialle, jotka vaikuttavat niiiiin välinpitämättömiltä asiaa kohtaan että! Heitä ei siis tunnu kiinnostavan edes sen vertaa enkä mä tiedä mitä mä tekisin? Hermoilen työtehtävien parissa, koska minusta tuntuu että minun täytyy osata kun joku minua kerränkin viitsii opettaa.

No, mietiskelin tässä vain että jatkanko vaiko en? Vaihdanko suosiolla tallia? Poneja jää kyllä ikävä, mutta jos en niiden kanssa paljon mitään saa tehdä niin mitä minä siellä sitten teen? Nyt on käynyt työssä käyminen monimutkaiseksi muutenki, koska minulla ei ole enää autoa eikä bussi kulje tälle tallille. Täytyisi kulkea työmatkat työnantajani ja hänen lastensa kanssa ja se suoraan sanottuna ahdistaa minua. Tuntuu että he ajattelevat minusta vain huonoja ajatuksia. Se latistaa itsetuntoa. Sanokaa vaikka kuinka vätykseksi, mutta näin on. Minulla on lievä paniikkihäiriö ja paniikin saa aikaiseksi vaikka mistä. En osaa tehtäviä, en osaa sanoa mitään järkevää ym. Lisäksi ahdisutn voimakkaasti erittäin herkästi. Siinä tilanteessa ei ole todellakaan kiva olla työnatajani kanssa jolka antaa olemuksellaan ymmärtää ettei häntä oikeastaa kiinnosta ollenkaan.

Toivottavasti teksti ei ollut liian hyppivää ja toivottavasti saan vastauksia ja jatsoitte lukea vaikka teksti on pitkä 🙂

Otin tässä yhden oxaminin (15mg) ja ajattelin sen selkiyttävän aivojani mutta oikeastaan se teki vain oloni väsyneemmäksi eikä poistanut ahdistusta ollenkaan..