Harmittaa, että unohdin tulla siihen livekskusteluun, jonka aiheena oli uupumus. Tuo aihe todella sopii minuun. Olen kärsinyt uupumuksesta nyt vähän yli kuusi vuotta eikä loppua näy. Mikään lepääminen ei tunnu riittävän. Toisaalta vähättelen tekemisiäni ja ilmeisesti teen jatkuvasti liikaa suhteessa voimiini, jotka ovat sangen vähäiset. Perheellisenä en hirveästi voi karsia tekemisiä. Lapsille pitää laittaa ruokaa ja pitää olla puhtaita vaatteita ja joskus on pakko siivotakin (rima on kyllä aika alhaalla noissa tekemisissä nykyään laadun suhteen). Erityislapset teettävät enemmän työtä ja vaativat enemmän kuin normilapset. Olen vain jatkuvasti ihan hirvittävän väsynyt. En ehdi arjessa nukkua tarpeeksi. Tarvitsisin vähintään 10h yöunta. Illalla en voi kuitenkaan mennä nukkumaan ennen kuin olen saanut kuopuksen nukkumaan. Aamulla pitää herätä lähettämään hänet kouluun ja muutenkin päivän touhuihin, joita riittää. Niinpä olen jatkuvasti väsynyt. Se tekee kiukkuiseksi ja aloitekyvyttömäksi ja heikentää keskittymistä. En jaksa tehdä asioita loppuun. Enkä jaksa edes aloittaa niitä. Välillä makaan vain sohvalla tuijottaen tyhjyyteen, koska en jaksa muutakaan. Jaksamattomuudesta seuraa kamala syyllisyys ja tunne epäonnistumissta ja laiskuudesta. Ja niistä taas seuraa ahdistusta ja halua olla toisenlainen. On jotenkin hirveän vaikea hyväksyä itseään tällaisena vaikka kaipa siihen pitäisi pystyä ja sallia väsymys itselleen ja riittävä lepo. Tuntuu olevan aika vaikeaa tuo hyväksyminen enkä ainakaan toistaiseksi ole siihen kyennyt. En käy edes töissä ja silti olen jatkuvasti näin uupunut. Kykenenkö töihin enää koskaan, kun olen tällainen raato?
Onko täällä muita uupuneita, joille arjesta selviäminen on vaikeaa? Tuntuu niin epätoivoiselta kotona, kun pitäisi siivota, pestä vessa, pestä kylppäri, siivota parveke, pestä ikkunoita jne, mutta mitään ei jaksa tehdä. Kaikki voimat menevät noihin elämän välttämättömiin perusasioihin arjessa eikä mihinkään ylimääräiseen jää voimia. Yhteiskunnaltakaan ei apua saa, koska lapset ovat jo niin isoja. Kyllähän he jo jotakin tekevät, mutta nämä siivousjutut ovat sellainen loputon työmaa, johon ei meinaa mun voimat riittää. Ystävätkin ovat niin kiireisiä ja ylikuormitettuja, ettei siltäkään taholta saa apua. Tuntuu vain niin toivottomalta. Viikon päästä on yo-juhlat meillä ja siihen mennessä pitäisi noita em. hommia saada tehtyä. Huokaus. ☹️
Kyllä sinä voit vaatia sitä yo-juhlijaa avuksi siivoamaan omiin juhliinsa.
Jos pääsee läpi kirjoitukset, varmaan ymmärtää ettet sinä jaksa yksin kaikkea tehdä.
Tsemppiä vaan.
Kyllä se sankari jotain saakin tehdä. Kunhan tulee kotiin ensin. Muutti sen verran kauas, ettei noin vain tule kotona käymään. Kaipa kaikki menee taas hyvin ja kaikki järjestyy. Mä vaan stressaan aina juhlia etukäteen, kun on niin paljon hommaa ja voimat on vähissä.
Sama täällä voimat ovat vähissä. Normaalit kotiaskareetkin välillä ylivoimaisia.
Olen myös alkanut saada outoja nukahtamiskohtauksia. Saatan nukahtaa
nojatuoliin kesken hyvän tv ohjelman. Tänään melkein nukahdin tietokoneen ääreen.
En tiedä johtuuko liian vähistä yöunista. unenlahjat heikkoja. Lääkärin aika ensi
viikolla pitää siellä kysyä. Töissä olen käynyt pahalla sisulla. Välillä vain tuntuu
ettei jaksaisi . Aamuisin usein tosi uupunut olo. Mutta näillä on mentävä.
Toivoa että asat korjaantuisi. Päässä vain koko ajan liikaa ajatuksia. Välillä tuntuu
niin toivottomalta. Vielä kun tuo ahdistus väijyy koko ajan taustalla. Jätä
hetkeksikään rauhaan.
Tsemppiä kaikille uupuneille🙂👍
😭
repukka kirjoitti 25.5.2013 20:1
Onko täällä muita uupuneita, joille arjesta selviäminen on vaikeaa? Tuntuu niin epätoivoiselta kotona, kun pitäisi siivota, pestä vessa, pestä kylppäri, siivota parveke, pestä ikkunoita jne, mutta mitään ei jaksa tehdä. Kaikki voimat menevät noihin elämän välttämättömiin perusasioihin arjessa eikä mihinkään ylimääräiseen jää voimia. Yhteiskunnaltakaan ei apua saa, koska lapset ovat jo niin isoja. Kyllähän he jo jotakin tekevät, mutta nämä siivousjutut ovat sellainen loputon työmaa, johon ei meinaa mun voimat riittää. Ystävätkin ovat niin kiireisiä ja ylikuormitettuja, ettei siltäkään taholta saa apua. Tuntuu vain niin toivottomalta. Viikon päästä on yo-juhlat meillä ja siihen mennessä pitäisi noita em. hommia saada tehtyä. Huokaus. ☹️
Hei vaan
ja otan osaa uupumiseesi.Toivon että löydät lepo ja virkistyshetkiä. ja jaksat ylihuomisen koitokset.ja onnea myös jälkikasvullesi opiskelumaailmaan ja loppuunsuoritetuista opinnoista.Itse olen uupunut ehkä omaan elämättömään elämääni.Sikäli kun siihen sisältyy ikäänt6yvät vanhempani ja hoitokodissa käynnit.Mikä vähä vähältä on vienyt voimat pois että onko tässä omaa elämää juuri.Mikä ennen tuhntui tavoittelemisen arvoiselta on jotenkin kuin pyyhkiytynyt pois.Omaa kuntoani voisin hoitaa muutenkin kuin leväten.Kysymys vain on mistä löytää puhtia ja uskoa elämään silti.
Toivoa toivottomuuteen