Uuden työn aiheuttama stressi
Olen aloittamassa maanantaina uutta työtä, mutta ennen sitä vahvasti on tullut mieleen edellisen pitkän työsuhteen muistot mieleen, jotka eivät ole olleet mukavia ja siitä minua muistuttu tänään keskustelu toisen henkilön kanssa joka oli samassa paikassa työssuhteessa niin tapaaminen. Minut irtisanottuun muutosneuvotteluissa, mutta vahasti tiesin, että se on henkilökohtainen irtisanominen, koska välillä osasin kyseenalaistaa työnantajan tekemisiä. Siellä ollessani en kokenut sellaista tunnetta, että hienoa tulla töihin. Pelottaa mennä vastaavaan toimipaikkaan töihin maanantaina. Entäpäs jos epäonnistun? Myös tämän päivän keskustelut yhden entisen työntekijän kanssa lisäsi ahdistusta, koska hän kertoi että henkilöt oli käytännössä yt-neuvotteluissa valittu ja minä kuuluin siihen lähtijä porukkaan, koska uskalsin lähteä opiskelemaan, mutta alan mielestä on väärin kouluttautua ja kehittää osaamista sekä haastaa työnantajan näkemyksiä. Jotenkin tuntuu siltä, että en vain osaa mitään ja en ansaitse tulevaa työtä. Jopa pikkusiskoni ilkkuu siitä, että olen nolla kun menen kausityöhön ja en ole missään arkisessa toimistotyössä. miten kohtaan siskoni huomenna isänpäivänä? En tiedä jaksanko ja haluanko. Ja kaiken tämän lisäksi astianpesukoneeni päästi vedet loppuviikosta lattialle ja en osaa vieläkään sanoa missä vika. En ole putkimies. Ja koulupainaa päälle. Olen aivan yksin ilman mitään yhteisöä mihinkä saada otetta. Olen alkuvuodesta asti yrittänyt pitää kiinni elämästä ja arjesta, mutta koko ajan tulee painetta jostain päin.
Hei Pienikani 🐇 🍀!
Miäkäs sinulle nyt kuuluu ? Toivon, että työn aloittaminen on ollut myönteinen kokemus ja myös olet löytänyt ratkaisun tiskikoneongelmaan . Olen seniori-ikäinen jo mummeli. Ja tuli hellyyttäväolo sinua kohtaan. Toivon kaikkea hyvää sinulle 🌻. Vaikka olenkin seniori 73 v, niin tuntuu, että ei siitä niin kauan ole kun, vielä työikäisenä ollessani koin ongelmia. Kun ennen eläkeikää, hain työtä ja saatuani, stressaannuin enkä saanut nukuttua, joten työntekeminen ei enää onnistunut. Masentuneisuuden vuoksi, olen nuorena aikuisena hakeutunut terapiaan ja käynyt läpi useammanlaisia, jotka auttoivat paljon, mutta ei kaikkeen. Myöhemmin sitten sain kaksisuuntainen mielialahäiriö dg n ja sopivan lääkityksen tukemaan elämää ja samalla minulla silloin v 2005, oli loistava tilanne, saada olla viisaan psykiatrin potilaana, kokonaisen vuoden ajan, psykpoliklinikalla. Vaikka en silloin vielä ollut valmis hakeutumaan eläkkeelle, enkä kuitenkaan enää kyennyt työhön, joten sen hetkinen tilanne oli hankala, kun olin työtön työnhakija ja pudottuani pois työttömyyskorvauksilta, toimeentuloa oli haettava sosiaalipuolelta, silloin työ oli hakemuksien täyttämistä ja laskemista, miten toimeen tulee. No, silloin asuin ihanasti luonnon ja pikku metsikköjen lähellä, joten kesäisin oli kiva tehdä pieniä marjanpoimimisretkiä ja naapurin kanssa kävelylle. Saatoimme laittaa kahvit termariin, palanpainiketta mukaan lähteä metsäretkelle, istua kannonnokkaan ja jutustella tai hiljaa aistia luontoääniä 🦜🐸🪰 😊. Mukavia muistoja. Muutin nykyiseen, myöskin, ihanaan asuntoon, vaikka ei pikkumetsää ole ihan lähellä, mutta ranta on niin lähellä, että pääsen mukavasti uintiretkilleni, kun harrastan talviuintia 🧜♀️.
Ongelmani ja tunteet, joita niihin liittyi, sai minut vastaamaan sinulle. Jotenkin tunnistin jotain yhtäläsyyttä tilanteeseesi, vaikka nyt nuo ongelmat ovat taaksejääneet. Ja siksin halusin kirjoittaa, asiat voi selvitä tavalla ja toisella. Ja haluan tsempata sinua , uskon että sinunkin asiat selkiytyy 👍 😊. Olen erilaista ikäluokkaa kuin sinä, mutta ihmisiä molemmat, tunnen olevani ennenkaikkea ihminen ja jonkinlaisessa murrosiässä 🙃, ajattelen, että niitä voi elämän aikana olla useampia eri elämänvaiheissa, ei vain yksi ainoa murrosikä. Vaan "murroksessa" voi olla silloin, kuin niin kokee - ja on hyvä, kun voi ja saa muuttaa asenteitaan ja oma identiteetti saa muuttua 👍. Tämmöisiä ajatuksia kirjoituksesi resonoi itsessäni 💐