Eilen mulle tehtiin vatsaan ultraäänitutkimus. Mulla on mm. maksa-arvot korkeat. Oli epäilys, että maksassa on vikaa. Hoitaja oli kutsunut mut tutkimushuoneeseen. Heitin vähän vitsillä siihen, että nyt ei löydy vauvaa vatsasta. En ollut kauhean kaukana siitä, mistä löytyi vikaa. Lähetteen tutkimukseen teki sisätautilääkäri. Olin eilen myös labrassa.
Lääkäri tutki mun vatsan ultraäänellä. Myönteistä oli, ettei maksassa ole vikaa. Olin asennoitunut, että siinä on ainakin rasvamaksa. Oli yllättävää, että vikaa onkin kohdussa. En ole kymmeneen vuoteen käynyt gynellä. En vaan pysty. Se on alue, mihin olen kokenut väkivaltaa ja nyt sillä alueella on vikaa. Mun kohtu on iso ja siinä on myomeja eli hyvänlaatuisia kasvaimia. Nyt joudun odottamaan 3 viikkoa, että lääkäri soittaa tuloksista. Eilinen lääkäri sanoi, että tämä kuuluu gynelle. Saan sinne ehkä lähetteen. Olen lähinnä huolissani siitä, jos mun kohtu poistetaan. Meneekö siinä samalla naiseus. No kohtua en enää tarvitse, koska lapsia mulla on 4. En tee enää lapsia. Olen jo niin vanha. Eikä mulla enää ole miestäkään. Eikä se varmaan ihan pikkujuttu ole kohdunpoisto. Mulla ei ole ketään kenen kanssa tästä puhuisin. Täytyy odotella rauhassa, että lääkäri soittaa ja mitä jatkossa seuraa.
Hyvä että hyvälaatuisia kasvaimet. Eräältä tuttavaltani oli nuoruudessa (ennen keski-ikää) poistettu kasvaimia ja nyt en ole varma, poistettiinko kohtukin. Hän kuitenkin on ollut koko elämänsä siitä lähtien hormonihoidossa, käynyt säännöllisesti gynellä.
Kiitos Keskustelua kannustavasta esimerkistä. Sitä en tiedä vielä, mitä mun kohdalle tulee. En usko, että tarvitsen hormonihoitoa. En tiedä. Kunhan ensin lääkäri soittaa heinäkuussa ja kertoo jatkosta. Jännittää myös, onko ilmennyt labroista jotain uutta. Ei kai naiseus ole kiinni siitä, onko kohtua vai ei. Mä en ole oikeastaan muuta miettinyt tiistain ultraäänen jälkeen kuin kohtua. Jos pääsen tai joudun gynelle, luultavasti kuulen eri vaihtoehdoista. Tämä on kyllä sen tasoinen juttu, etten pysty tästä lasteni kanssa puhumaan, vaikka aikuisia onkin. Kohtukin kuuluu intiimialueelle. Se on alue, josta on vaikeaa puhua.
Totta. On alueita ja on alueita joista viriää keskustelu ja asioita joista ei niin herkästi mitään jaa. Kohtu on vain osa naisen osaa, onneksi. Sinulla jo lapsia syntynytkin, joutaisi kohtu minultakin pois, piuhat kyllä solmittu jo lasten synnyttyä.
Jokaisen naisen tulis tutustua johonkin gyneen, varmuuden vuoksi jo riittävästi käyneenä ei kaduta yhtään vaikka hirvitti hinnat://
Minulta poistettiin myös kohtu kohtusyövän takia, ja kaikki meni hyvin kunnes syöpä uusiutui selkärangassani.
Surullista on kuulla Pikemiten syövän uusiutumisesta. Miten sinä nyt voit?
Mua kieltämättä pelottaa, jos mun kohtu poistetaan. Mua ei ole koskaan leikattu. Mut on kyllä nukutettu, kun tehtiin keskenmenon jälkeen kaavinta. Asun yksin ja mun on itse selvittävä kauppakäynneistä myös leikkauksen jälkeen, jos sitä tulee. Melkein kolme viikkoa pitää odottaa, että lääkäri soittaa niin labroista kuin ultraäänestä.
Toisaalta mietin sitä, ettei mulla ole mitään tekoa mun kohdulla. Eikä mun naisellisuudella ole enää mitään merkitystä. En enää harrasta seksiä kenenkään kanssa. Olen jo niin vanha, eikä mua se enää kiinnosta. Sen puolesta on hyvä, ettei ole enää puolisoa eikä miesystävää. Mulla on oikeus itse päättää mun kehosta lääkärin ohella. Mulla ei ole ollut oikeutta mun kehoon ei lapsena eikä nuorena. Se tekee kipeää, kun ajattelen, että mulla vikaa juuri tuolla alhaalla.
Miksei sulla ollut oikeutta sun kehoon, lapsena eikä nuorena? 🤔
Hyvä kysymys Keskustelua! Ei mitenkään helppo asia edes näin aikuisena. Lapsena olin usein mustelmilla, kun sain äidiltäni selkään. Pelkäsin äitiäni. Hävettävämpi juttu on, kun olin vielä nuori ja neitsyt mut raiskasi ja käytti hyväkseen ihminen, johon mun olisi pitänyt pystyä turvautumaan ja luottamaan. Näitä molempia asioita yhdistää se, että mua on satuttanut aikuiset ihmiset, joihin olisi pitänyt pystyä turvautumaan, mutta ei. Niin mulla alkoi toukokuussa psykoterapia. Ollaan alussa mun jutuissa. Terapeutti sanoo rauhallisesti, että meillä on kolme vuotta aikaa. En tiedä, tuleeko se auttamaan mua. Pystynkö hyväksymään itseni ja antamaan itselleni anteeksi. Niin toi mahdollinen kohdunpoisto ei ole mulle mikään pikkujuttu.
Vaikein kohta on tuo, anteeksi antaminen. Minun oli vaikea antaa anteeksi minut rikkoneelle, oikeastaan vähän vieläkin on vaikka on jo kuollut. Elämä on hyvitystä antanut, silti.
Minulta vei 8 vuotta aikaa terapiaa, useamman eri terapeutin kanssa. Keskimmäinen terapioista oli toimivin, sain yhteyden tunnelukkoihin. Viimeisin terapia oli takapakkia.
Niin minustakin on vaikeaa toi anteeksiantaminen. Mutkin rikkoneet ovat molemmat kuolleet. Enkä koskaan päässyt kummallekaan sanomaan, miten he ovat mut rikkoneet. Mä pääsen ilmeisesti jossain vaiheessa puhumaan tyhjälle tuolille niinkuin puhuisin mut rikkoneelle. En edes tiedä, mitä musta tulee ulos.Miten sulla Keskustelua terapia on kestänyt 8 vuotta? On onnea saada terapeutti, jonka kanssa kemiat toimivat. Miten sulla viimeisen terapeutin kanssa tuli takapakkia? Anteeksi, jos olen liian utelias. En osaa vielä sanoa, miten tämän terapeutin kanssa menee. Hän on erikoistunut traumoihin. Ollaan aloitettu aikajanan tekemisellä. Vielä on kesken. Nyt kolme viikkoa vielä ennenkuin terapeutilla on 3 viikon tauko.
Ensimmäinen terapia, itse maksettu, keskeytin kun niin vaikea puhua miehelle jossa samoja piirteitä (ulkonaisesti) kuin (mut)rikkoneella. Kela terapiaa oli 3 vuotta, 5 v taukoa ja sitten uusi 3v jakso. Jos olisi voinutkin jatkaa tuon ensimmäisen 3 v jälkeen heti jatkoa, ei olisi tullut takapakkia kun viimeinen terapeutti oli niin toisenlainen. Takapakilla tarkoitan, että jäi tunne oma tilanne ei edistynyt. Nyt sitten jotenkin elämä sujuu, kun tarvitessa haen apua.
Hyvin ymmärrän, ettet voinut olla terapeutin kanssa, joka ulkoisesti muistutti sua rikkonutta. Minä saan myös ikäviä tuntemuksia, jos vaan kohtaan saman tyyppisen, kun mut on rikkonut. En tiedä, miksi käytän tuota verbiä, mutta totta se on.
Nämä ovat aiheita, mistä on vaikeaa edes yrittää puhua. Niitä kierretään onneksi vielä kaukaa. On paljon juttuja, joissa haen vikaa itsestäni. Mä tein sellaista, että mua kuuluikin ratkaista ja satuttaa. Enkä mielestäni ollut mitenkään viettelevä, että muhun koskettiin ja kajottiin. Tunnen itseni niin likaiseksi. No terapiassa ollaan vielä alussa. Toivon terapeutin tietävän, mitä tekee.
Joo, eilen mulle lääkäri soitti sisätaudeilta, että laittavat lähetteen gynekologian poliklinikalle. Se on mulle niin ylitsepääsemätön juttu mennä gynelle.
Yritin soittaa tänään Waltin eli työkkärin terkkarille ja puhua kuntoutusraportin toimittamisesta. En saanut kiinni. Yhden aikaan sitten lähdin kirjastoon. Olin kirjaston vessassa, kun terkkari soitti takaisin päin. Sanoin, missä olin. Toivon, ettei olisi ollut kauheasti kuulevia korvia oven takana. Kerroin puhelimessa noista tutkimuksista ja siitä, että mua pelotti gynelle meno. Tarkoitin sitä, vaikken sitä voinut sitä reilusti siinä sanoa. Hän vaan sanoi, että voin reilusti kertoa gynellä mun taustoista. Viime gynekäynnillä itkin. Sovittiin, että palautan kuntoutusraportin viikon päästä maanantaina, kun menen muutenkin Walttiin. Lääkäri on kyllä silloin lomalla, mutta saa sen, kun tulee lomalta. Kerroin myös mun psykoterapian alkaneen.
Viimeinen pisara oli, kun tulin kirjaston vessasta ulos. Näin mun eksän tulevan kohti ja samalla kääntyvän poispäin. Mua ahdisti sen näkeminen sikana. Mitäs jos se meni vessan ohi puhelun aikana. Sille ei mun asiat enää kuulu.
Ymmärrän hankalan olon. Kuuluvuus ei ole oven läpi hyvä. Varsinkin jos näpräili kännyykkäänsä kulkiessaan ohi. Ja jos vaikka olisikin kuullut, ei olisi voinut tietää sen olleen juuri sinä joka puhui. Vaikka oisit tullutkin juuri ulos kun meni ohi. Eikö joissain wceissä voi olla useampia pyttyjä?
Juuri niin. Omia rajoja on tervettä vaalia.
No, tässä kyseisessä kirjastossa on vain yksi vessa naisille, jossa on vain yksi pönttö. Oletan miesten puolella olevan samalla tavalla. Lohduttaa silti Keskustelua kuulla, ettei oven takaa välttämättä tiedetty, kuka puhui. Puhelimen toisessa päässä terkkari kysyi kyllä mun henkilötunnuksen. Sanoin vaan mun syntymäajan. Se onneksi riitti. Mulla on nimi, joka löytyy myös monelta muulta.
Tänään oli terapiassa ahdistavaa. Se johtui eilisestä, kun törmäsin yhteen menneisyyteni haamuun. Ensi viikolla terapeutti keskittyy maadoittamaan mua, jotta oppisin selviytymään, kun ahdistus iskee. Ensi viikon jälkeen seuraavat kolme viikkoa terapeutti on lomalla. Toivon selviäväni niistä viikoista. Mulla on kyllä silloin yksi aika psykiatriselle hoitajalle. Toivottavasti selviän siitä ilman itkua. Viimeksi vollotin ihan kunnolla. Se itku tuli siitä, kun psykiatrian poli oli muuttanut mun vanhan työpaikan tiloihin. Toivottavasti en itke samalla tavalla taas.
Mieluummin itku kuin tunteiden kuolema.