Uinvaikeuksia ja pelkotiloja
Hei!
Ajattelin kirjoitaa nykyisestä tilastani, joka on yhtä suurta vuoristorataa. Jos jollain on samanlaisia kokemuksia tai jos joku osaisi antaa neuvoja, miten pärjäisin näiden asioiden kanssa, olisin kiitollinen!
Nykyiset vaikeuteni alkoi kun noin pari kk sitten lähdin kävelemään baarista kotiin. Tunsin kuinka minua lähdettiin seuraamaan ja vähän matkan päässä mies kulkikin takanani. Hän kulki tahtini mukaan hiljaa, koitti välillä sanoa jotain. Seurasi jonkun aikaa ja kääntyi omalle odottaen että menisin hänen mukaan. Hän jopa jäi joksikin aikaa seisomaan ja katsoi perääni. Kiihdytin vauhtiani, sillä pelkäsin todella. Olen joutunut raiskauksen uhriksi viitisen vuotta sitten joten ei ehkä ole ihme että vanhat pelot heräsivät voimakkaasti.
Nyt sitten kärsin univaikeuksista: painajaiset kiusaavat pari kolme kertaa viikossa ja lisäksi koen uniharhoja, joita on viimeksi ollut pahimpina masennuskausinani. Joskus herään itkien ja haluaisin lopettaa sisäisen kärsimyksen. Joskus mielessäni on käynyt jopa itsetuhoiset ajatukset (käteni olen jo viilellyt rumannäköisiksi).
Olen puhunut näistä asioista miehelleni, ystävilleni ja äidilleni. Jokainen epäilee että oireet johtuisivat stressistä tai sitten yksinäisyydestä (asun yksin pienessä kaksiossa). En oikein usko tuohon yksinäisyysteoriaan, olen kuitenkin asunut jo reilun vuoden yksin ilman minkäänlaisia ongelmia. Oikeasti jopa nautin siitä että saan olla yksin. Stressiäkään ei ole enempää mitä normaalisti. Olen miettimällä miettinyt johtuuko tämä kaikki baari-illan jälkeisestä tapahtumasta vai mistä.
Se, että pelkää nukkumista ja ajatukset eivät ole kasassa, raastavat todella paljon
Kiitos neuvoistanne, kaikki apu olisi nyt tarpeen! ☹️
Hei!
Oman kokemukseni perusteella voisin sanoa(oma mielipiteeni siis), että johtuisi siitä seuraamisesta. Itselleni kävi kotimatkalla keskellä kirkasta päivää samoin. Tunsin kuinka mies lähti seuraamaan minua, kurkkasin olkani yli ja näin vain huppupäisen miehen joka kiristi askeliaan samaa tahtia kuin minä. Ulko-ovesta sisään mennessä jäi se seisomaan oven taakse (tuolloin oli alaovi lukossa). Kotiin päästyäni tärisin ja itkin ja sen jälkeen en uskaltanut ulos lähteä oli päivä tai ilta. Sitä kesti pitkään, painajaisia ja paniikkikohtauksia.
Voin vain sanoa, että meillä on paljon kestettävää ja vanhat haamut tulee ajoittain esiin. Täytyy yrittää vain porskuttaa eteenpäin päivä kerrallaan.
Haluan toivottaa sinulle voimia ja yritä keskustella asiasta joko läheisten kanssa tai terapiassa, minulla se helpotti ja uskon myös sinun hyötyvän siitä!!
Kevättä odotellessa 🙂🌻
Hei!
Minulle tuli kyllä hetikohta mieleen,
kun kerroit joutuneesi raiskauksen kohteeksi 5v sitten,
että tämä tilanne, jossa tuntematon mies lähti seuraamaan sinua
laukaisi alitajuisesti tuon vanhan (en niin kovinkaan vanhan) trauman ja pelon.
En ole asiantuntija, mutta harvoin tällainen kokemus kai
"häipyy jälkiä jättämättä"?
Siihen varmaan liittynyt niinpaljon ahdistusta, ettet mahdollisesti
ole vielä uskaltanut asiaa täysin "käsitellä"
ja se on ymmärrettävää. Sen vaan haluaisi unohtaa.
Älä muuten hyvä ihminen kulje yksin yöllä mistään kotiin.
Mieluummin jonkun tutun naisen kanssa yhtämatkaa,
tai isommalla porukalla.
On olemassa ihmisiä jotka tekevät pahaa toisille, ikävä kyllä.!
Jaksaisitko tehdä jotain rentoutusharjoituksia?
Oletko koskaan päässyt vertaistukiryhmään?
Sellaiseen pääsy olisi ehdoton, kerro asiasta psykologille
tai mielenterveyshoitajalle, ota selvää erilaisista ryhmistä?
Tukea tarvitset, ja siitä se pikkuhiljaa lähtee liikkeelle,
Voimia sinulle ja rauhaa kevääseen! ☺️❤️
Etsi lisää tietoa post-traumaattisesta stressihäiriöstä. Kuulostaisi sille että olet ed. raiskauksesta saanut sellaisen ja se on nyt tuon takia aktivoitunut.
Siihen on hoitoa saatavilla jos tuosta on kyse. Tarvitaan vain juuri siihen koulutettu terapeutti ja hän voi auttaa. Joskus hyvinkin lyhyellä hoidolla asia tulee kuntoon.
Hei taippi ja dinah52!
Kiitos paljon vastauksistanne! 🙂 Olen miettinyt itsekin että jatkaisin terapiassa käyntiä. Kävin kaksi vuotta psykoterapiassa ja tavallaan jäi asioita kesken käsittelemättä. Nyt varsinkin huomaa että pienetkin asiat voi laukaista jännitystä ja ahdistusta. Saati sitten se että joutuu kotimatkalla pelkäämään miestä, joka seuraa.. Todellakin otin siitä opikseni. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa tällaisia tapauksia sattuu todella harvoin, mutta en todellakaan enää luota että mitään ei enää tapahtuisi 😞
Voimia myös teidän elämäänne! 🙂🌻 Tämä on raskas taakka kantaa eikä näistä asioista voikaan yksin selvitä, vaikka yritinkin. En saanut ammattiapua kuin vasta vuoden päästä tapahtuneesta, joten paranemisprosessi varmaans enkin takia pitkä 😞 Kertokaa kuulimisanne ja jaksamisianne, koitan itsekin tehdä tilanteelleni jotain ettei ainakaan pahemmaksi menisi!
Aurinkoista kevättä! 🙂🌻
Voi kun olisi joku suuri hoitaja joka hoitaisi teitä rakkaudella, puhaltaisi pelot pois, niinkuin äiti pienenä pipin. (ei tämä ei ole vitsi)
Tahtoisin koko sydämmestäni, että tällaista ei tapahtuisi, minun on miehenä etenkin vaikea kestää , että oman sukupuolen edustajat ovat niin sairasta porukkaa, että tekevät tuollaista.
Sanotaan, että aika parantaa haavat mutta ei taida tuollaisia haavoja parantaa, siihen auttaa vain rakkaus ja hellyys miehen taholta, niin että voitte taas uskoa, ja luottaa.
Mutta alkuhätään jos siellä baarissa on pakko käydä, mene taksilla kotiin, kaikista paras kun et menisi paariin jos tälläista tapahtuu.
Huokailen taivaan isän puoleen sillä vähäisellä uskollani joka minulla on teidän puolestanne.🌻🙂🌻
Hei hps0!
Kiitos vastauksestasi, näköjään en huomannut että sinäkin olit vastannut viestiini. Minulla on todettu post-traumaattinen stressihäiriö 18-vuotiaana, eli vuosi tuon raiskaustapauksen jälkeen, jolloin vasta hain apua. Kävin tämän takia aluksi perheneuvolassa ja lopulta pari vuotta psykoterapiassa. Hoitojaksoni päättyi viime syksyllä. Minulle ehdotettiin erityishoitoa tähän stressihäiriöön, mitä en lopulta koskaan saanut. Olen kyllä miettinyt että vielä puhuisin terpaeutilleni näistä asioista ja katsoisi tarvitsisko jatkohoitoa.
Kiitos kaikille teille tuestanne, sinulle myös Mara70! 🙂