Olen syntynyt, käynyt koulut, saanut ammatin, ollut töissä ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 14 päivää. Olen kolme kertaa käynyt kaupassa, muuten ollut kotona yöpaita päällä, katsellut elokuvia, syönyt ja juonut kaljaa jonkin verran. Olen vielä nuori mutta oikeastaan jo kuollut. Seuraavan kerran mulla on lääkäri marraskuussa.

Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä yli 30vuotta. Jäin eläkkeelle ollessani psykiatrisessa hoidossa -83. 20 vuoden iässä. Olen muutamia kertoja yrittänyt palata takaisin työelämään mutta luovuttanut kuin en ole jaksanut ponnistella vastamäkeen. Yli 30 hukkaan heitettyä työvuotta, olenko minä laiska, kuin en jaksa henkistä vastamäkeä kavuta viikko toisensa perään. Miten toisenlaiseksi elämäni suunniteltiinkaan. Minusta piti tulla ahkera emäntä.
Vältän kaikkia ponnistuksia, en siivoa edes kotonani, jos se vaatii ponnistelemaan päin henkistä vastamäkeä.😉

Olen minäkin syntynyt, käynyt koulut, ammattilukion ja sitten vielä valmistunut sosionomiksi. Oman alan töitä valmistumisen jälkeen ehdin tehdä sen puoli vuotta, kunnes hajosin :/ Silloin vielä luulin, että tämä olisi "parin viikon" juttu. Pian tajusin, että no kyllä tässä tuo kesä menee, kunnes en kesän jälkeen kuitenkaan pystynytkään töihin ja nyt on aikaa kulunut 2,5 vuotta ja tuntuu, että en minä oikeasti koskaan pysty kunnolla työelämään. Tai vaikka pystyisin, niin aina se menee puolivaloilla. Niin se on koko elämä tähänkin asti mennyt, mutta liikaa ponnistellen, aina. Tavallaan elämäni on nyt parempaa kuin koskaan (jos ei lasketa alle kouluikäisenä olemista), vaikka onkin masennus ja usein ahdistaa aivan älyttömästi jne. Mutta saan herätä lähes aina silloin kun jaksan, käyn tallilla, ratsastan, hoidan hevosia, sosiaalinen elämä ihmisten kanssa siinä samalla. Suurimman osan ajasta tallilla menee hymyillen. Näin kun voisi elää loppuelämän. Joku ehkä ajattelisi, että miksen pystyisi töihin, jos pystyn tuohon. Mutta kun se ei vaan mene niin. Ahdistaa ajatuskin. Ainut voisi olla hevosalalla, mutta ei sitäkään varmaankaan "kokopäiväisesti" ja mitenkään puolipäiväisesti ei sillä alalla kyllä elä, kun on täyttä päivää tekevänkin palkka oikeasti pieni tuolla alalla. Paras varmaan olisi se työkyvyttömyyseläke ja elää hevosten kanssa ja tehdä välillä vähän tallilla töitä niinkuin olen nytkin tehnyt joitain yksittäisiä viikonloppupäiviä tuuraillen. Eniten vaan mietityttää juuri muiden ihmisten ajatukset. Sehän kun menee yleensä niin, että ensimmäisenä ihmisiltä tiedustellaan "ootko sä jossain töissä tai koulussa?" tai "missä sä oot töissä?" Se on se oletus. Sen mukaan maailman pitäisi oletusten mukaan pyöriä, valitettavasti.

jaana6: Et ole laiska. Et vain ole/ole ollut työkykyinen eikä se ole laiskuutta, vaikka monet ihmiset sen niin saattaa ajatella. Nuo tuon tyyppiset puheet ensimmäisessä tekstissäni viittasi nimenomaan siihen, miten ihmisten oletetaan elävän ☹️

Itse kohta kolmatta vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Sitä ennen sairastanut jo hmm....noh vuodesta 2004. Itsellä eläke vuosi kerrallaan, vaikka psykiatri ja terapeutti ovat olleet jo usean vuoden sitä mieltä etten tuu enää työkuntoiseksi. Olen tiennyt sen jonkun aikaa itsekin, mutta jotenkin väistänyt ajatusta. Ja se että siitä on mustaa valkoisella paperilla niin tekee sen paljon todemmaksi kuin aikaisemmin.

Koska ajatus siitä että pitäisi vielä elää tällaista elämää seuraavat 50 vuotta. Päivät samaa paskaa. Oon aina ollut todella kova tekemään töitä ja se on opetettu lapsesta asti. On todella kova paikka ollut mulle etten voi tehdä töitä. On edelleen. Yritän käsitellä asiaa, mutta se on vaikeata.
Ei hän elämän näin pitänyt mennä!
Tuntuu että on paljon huonompi kuin muut ihmiset kun ei kykene samaan mihin aina ennenkin. En ajattele muiden kohdalla näin, en ole koskaan ajatellut, vain itseni. Tuntuu ettei moni edes usko mua enää. Oon kuulemma ollut jo liian kauan sairas:/. Kun vaivaa ei näe, sitä on joskus joidenkin vaikea uskoa.

Elämällä oli paljon tarjottavaa, mutta mitään en saanut. En niin mitään. Ok. oon kiitollinen siitä että mulla on rakastava perhe ollut aina ja ihana ja hyvin läheinen pikkusisko (29 v).

Mutta kolmenkympin jälkeen tulee se perusjuttu. Ihmiset miettivät mitä pitää olla saavutettuna elämässä siihen mennessä. Perhe, työ, pari lasta, oma talo ...
Ja kaikkea mikä on sen ulkopuolella on epäonnistumista. Maailma on rankka ja brutaali ja jotkut ihmiset eivät saa mitään mahdollisuutta pärjätä. Välillä sitä miettii että miks on täällä? Miks tänne synty? Kärsimäänkö?

Yritän saada päätä hiukan selvitetty kirjoittamalla. Muuten hajoan vielä ihan kokonaan. Nyt on taas rankempi jakso menossa. Phuuh...Koska liika on liikaa??

Voimia kaikille!
☺️❤️☺️❤️

Hei
Kyllä eläke on suuri kärsimys ja on hirvittävää elää ilman työn siunausta. Minä olen ollut kolme vuotta eläkkeellä ja joka minuutti ajatellut itsemurhaa. Rukoilen nyt että Jumala tekisi minusta evankelistan mutta kaukaiselta tuntuu, itsemurha tuntuu olevan lähempänä.Sulle toivon hyviä eläkepäiviä ja siunausta.

Onkohan tässä elämäntilanteessa joku muukin joka toivoisi ja kaipaisi selkokielistä neuvoa miten saada tukea työkyvyttömyyseläkkeeltä edes osittain takaisin työkykyiseksi.

Kenties työkyvyn arviota, turvallista taloudellista selustaa siipien kokeiluun, omien voimavarojen uudelleen arviointia käytännössä. Jos on päässyt kokeilemaan siipiään ja todennut että työkyky on ainakin osittain palautunut ainakin täsmätyössä, miten tästä eteenpäin. Miten saisi itsensä mihinkään kuntoutukseen= tavoitteena työkyky. Kun työkyvyttömyyeläkkeellä ei ole oikeutettu mihinkään kuntoutukseen kelan näkökulmasta niin tilannehan on sietämätön. Tukihlvettiä en osaa tulkita, siis taloudellista sellaista. Takuueläke tulona, vuokra-asunto, asumistuki, keikkatyöt: mahdoton yhtälö selvitä järjissään. Mutta kun haluaisin olla työkykyinen ja haluaisin pois eläkkeeltä mutta tarvitsisin siihen tukea. Mistä.

Tietäisikö joku jonkun tahon johon ottaa yhteyttä tässä tilanteessa. Kelan neuvonta tuntuu olevan "seuraa vuositasolla" liittyen vain taloudelliseen tilanteeseen.

Hei katariinan!

Mukavaa, että joku miettii työhön palaamistakin. Minä olen ymmärtänyt, että kyllä Kela voi tukea ammatillisen kuntoutuksen kautta myös pysyvällä eläkkeellä olevia, mutta tällaiset tapaukset tarkitaan tapauskohtaisesti. Eli niihin ei ole oikein ohjeitakaan olemassa, koska jokainen talaus käsitellään erikseen ja päätökset tehdään tapauskohtaisesti. Sinun kyllä pitäisi saada apua oman hoitopaikkasi sosiaalityöntekijältä tai sitten kotikuntasi aikuissosiaalityöntekijältä.

Jos olisi sinun kuvaamassasi tilanteessa, pyrkisin varmaan saamaan apua Mielenterveyden Keskusliitolta. Se on mielenterveyspotilaiden etujärjestö eli se ei aja Kelan etua, kotikunnan etua tai minkään muunkaan tahon etua, vaan mielenterveyspotilaiden ja kuntoutujien etua. MTKL:ssa työskentelee sosiaalityöntekijä, jolla on soittoajat muutaman kerran viikossa. Kuvaamassasi tilanteessa pyrkisin soittamaan kyseiselle sossulle. MTKL:lla on myös kuntoutuskursseja ja muuta toimintaa, josta saattaisi olla hyötyä.

Moni mielenterveyskuntoutuja kykenee palaamaan työelämään ja jopa entisiin tehtäviinsä. Osa kouluttautuu uuteen ammattiin tai pyrkii esimerkiksi oman alan vähemmän vaativiin tehtäviin. Osa kykenee työntekoon, mutta vain osa-aikaisesti. Tällöin ratkaisuna voi olla esimerkiksi pysyvä osa-aikaeläke ja sen rinnalla osa-aikatyö. On myös erityisesti kuntoutujille räätälöityjä töitä, joissa viikkotuntimäärä ei ole kovin suuri ja jotka eivät sisällä suurta stressiä. Esimerkiksi kaupanalalla mielenterveyskuntoutujia toimii hyllyjen täyttäjinä ja muissa kohtuullisen helpoissa tehtävissä.

Tässä ketjussa aiemmin monet kirjoittivat siitä, ettei voimia tai terveyttä työntekoon yksinkertaisesti ole. Monilla mielenterveyskuntoutujilla toki on tällainenkin tilanne. Joskus on parasta, että ihminen keskittää voimansa itsestään huolehtimiseen kuten oman kodin siistinä pitämiseen, omasta terveydestä huolehtimiseen ja virkistykseen. Ihmisarvo ei riipu siitä, kykeneekö ihminen tekemään palkkatyötä.

Haluan kuitenkin kannustaa kaikkia työhaluisia ponnistelemaan avun saamiseksi ammatilliseen kuntoutumiseen. Nyt Suomen taloudella on taas alkanut mennä selvästi paremmin. Odotettavissa on, että lähivuosina alkaa taas olla työvoimapula ainakin joillain aloilla.

Hei.
Minulle ollaan myös kaavailtu ainakin osa-aikaista työkyvyttömyyseläkettä.
Jotenkin se tuntuu helpottavalta, toisaalta ajatus lannistaa.
En toisaalta haluaisi kituuttaa loppuelämääni pienellä eläkkeellä. Haluaisin pystyä tekemään töitä ja matkustelemaan yms. normaalia. Haluaisin ehkä oman asunnon jonain päivänä. Tiedän ettei eläkkeellä ollessa sellainen ole mahdollista.
Toisaalta tiedän etten pystyisi normaaliin työhön. Liian pitkät päivät ovat minulle raskaita. Olisi helpotus jos pääsisin eläkkeelle.
Haluaisin tietää, miten eläkkeelläolo vaikuttaa elämään muuten. Mitä hyviä ja huonoja puolia eläkkeelläolossa on.
Sulkeeko eläkkeelle jäänti joitain ovia lopullisesti?
Osaisiko joku vastat em. kysymyksiin?
Olen myös kuullut ettei eläkkeelle pääse ihan helposti. Minulla on diagnosoitu skitsiaffektiivinenhäiriö. Kuulemma psykoosisairauden kanssa eläkkeelle voisi jopa päästä. On lisäksi turhauttavaa aina hakea uudelleen kuntoutustukea.

Hei nimimerkki terve88. Minulla on myös skitsoaffektiivinen häiriö ja työkyvyttömyyseläkkeelle pääsin tänä vuonna. Sitä ennen olin vuosia kuntoutustuella, aina vuoden kerrallaan. Eläkkeelle pääsy oli sinänsä helpotus ettei tarvitse enää tapella KELAn kanssa kuntoutustuesta. Siellä kun päätökset syntyvät niin hitaasti... Stressihän siitä tulee. Eläkettä hain ensimmäistä kertaa ja sain sen heti.

Mulla on diagnoosina skitsoaffektiivinen häiriö. Työelämässä ja opiskelemassakin olen diagnoosin jälkeen olen ollut. Nyt kuitenkin tilanne kärjistyi töissä siihen, että mun mielenterveysasioita oli puitu siellä ihan julkisesti kovaan ääneen kun en itse ollut edes paikalla. Lisäksi olen saanut ihan suoranaista v....a osakseni siellä. Soitin sitten psykiatrian pkl:lle kun alkoi masentaa. Sain sieltä avun. He totesivat, että on ehkä nyt tässä vaiheessa parempi hakea sitä eläkettä kuin hakata päätänsä seinään moisessa paikassa.

Mun mielestä tässä on törkeintä se, että kaikki tietää ett mulla psyykkisiä ongelmia ollut - aloitinhan siellä työpaikassa kuntouttavalla työllä.. No, mut siis ongelma tulee nyt tässä - mitä tehdä tällä kaikella ajalla? Urheilurutiiniit oon luonut ja onneks on ystäviä ja ihana koira.. Niin ja voihan sitä jossain vaiheessa tehdä jtn työtä vähäsen.. Jotenkin ottaa kuitenkin ylpeyden päälle tää eläkkeelle jääminen. Aina ollut kova tekemään töitä ja opiskeleen..

Onko se loppujen lopuksi edes niin suuri häpeä? Ehkä se on vain mun omassa päässä.. Vituttaa toki ne vittumaiset "työkaverit", mutta se varmaan oikeutettua. En kuitenkaan kanna mitään vihaa sisälläni.. Yritän mennä parhaani mukaan eteenpäin ja ylöspäin? En jää tuleen makaamaan.. Mut joo kommenttei, mielipitei ja kysymyksii kiitos <3?

Mulla on diagnoosina skitsoaffektiivinen häiriö. Työelämässä ja opiskelemassakin olen diagnoosin jälkeen olen ollut. Nyt kuitenkin tilanne kärjistyi töissä siihen, että mun mielenterveysasioita oli puitu siellä ihan julkisesti kovaan ääneen kun en itse ollut edes paikalla. Lisäksi olen saanut ihan suoranaista v....a osakseni siellä. Soitin sitten psykiatrian pkl:lle kun alkoi masentaa. Sain sieltä avun. He totesivat, että on ehkä nyt tässä vaiheessa parempi hakea sitä eläkettä kuin hakata päätänsä seinään moisessa paikassa.

Mielestäni tässä on törkeintä se, että kaikki tietää ett mulla psyykkisiä ongelmia ollut - aloitinhan siellä työpaikassa kuntouttavalla työllä.. No, mut siis ongelma tulee nyt tässä - mitä tehdä tällä kaikella ajalla? Urheilurutiiniit oon luonut ja onneks on ystäviä ja ihana koira.. Niin ja voihan sitä jossain vaiheessa tehdä jtn työtä vähäsen.. Jotenkin ottaa kuitenkin ylpeyden päälle tää eläkkeelle jääminen. Aina ollut kova tekemään töitä ja opiskeleen..

Onko se loppujen lopuksi edes niin suuri häpeä? Ehkä se on vain mun omassa päässä.. Vituttaa toki ne vittumaiset "työkaverit", mutta se varmaan oikeutettua. En kuitenkaan kanna mitään vihaa sisälläni.. Yritän mennä parhaani mukaan eteenpäin ja ylöspäin? En jää tuleen makaamaan.. Mut joo kommenttei, mielipitei ja kysymyksii kiitos <3?

Häpeä on suuri meidän suomalaisten pään sisällä, oleva mökö, itse opiskelujen jälkeen olin hetken sairaslomalla, sen jälkeen työkyvyyttömyseläkettä sain ja nyt olen neljä tai viisi vuotta ollut kotona. Eläke on minulle suuri helpotus.  Oli se minullekin aluksi häpeällistä, mutta sitten kun juttelin täällä tukinetissä ihmisten kaa, ja perheen Kaa että siitä kannattaa kertoa, koin sitä ennen ihmisten ilkeät kommentit kiusaamiseksi, sama oli masennuksen kohdalla. Eläke on minulle suorastaan helpotus. Eläkkeellä on tyyliin mukavaa. Vaikka koko ajan joka sekuntti on taistelemista. Elämä on suorittamista, nyt oon saanut hetken itselleni levätä!