Heippa.
Kerron aluksi vähän itsestäni. Olen nelikymppinen kahden lapsen äiti ja naimisissa. Olen noin 15 vuotta kärvistellyt masennuksen, ahdistuksen ja jonkintasoisesta paniikkioireista esim. pankit, virastot ym. Mulla on ollut yli 10 vuotta lääkitys joka on toiminut ja sitten on paniikkiin oma tarvittaessa otettava lääke. Mä olen luonteeltani herkkä ja mulla on huono itsetunto. Eilen uskaltauduin vihdoin ja viimein psykologin juttusille (ihmeen korkea kynnys mulla oli mennä sinne.) Ja toivon kovasti että juttelut auttavat. Mutta asiaan: tän hetkinen pahin pelkoni on työkkäri ja sen vaatimukset ja sitte miten saan töitä ja jos saan niin kuinka pärjään siellä. Mulla on ollut muutamia pätkätöitä viime vuosina, nyt olen ollut työttömänä noin 8kk. Te ihmiset jotka omaatte samoja vaivoja kuin minä niin kuinka tuutte toimeen työelämän ja työkkärin vaatimuksissa? Miten työttömyys vaikuttaa teihin? Miten saatte nostettua ”hännän ylös”?
Mua on jostakin syystä nyt tämänhetkinen työttömyys syönyt kovasti. Työkkärissä joka kerta tentataan samat kysymykset ja painostetaan tekemään sitä ja tätä. Nyt jo hermoilen seuraavaa työkkärikäyntiä joka on ensi kuussa.
Olisi kiva kuulla miten te soudatte täällä elämän suuressa meressä, kertokaa kokemuksistanne.
Kiitos vastauksesta sarrukka!
Ei se psykologi oikein osannut kiusaamiseen mitään neuvoa antaa, lähinnä ollaan keskusteltu
mun itsemurha-ajatuksista ja itsetunnon puutteesta, mistä se on lähtösin jne.
Mäkin olin töissä todella epävarma, uudet työtehtävät sai mut itkun partaalle ja se toivoton
tunne jos ei jossain onnistunu ja piti hakee joku auttamaan..
Eipä se työ tainnu olla ihan mun alaani mutta toisaalta en usko että onnistun missään
muussakaan sen paremmin. Luulen että suurimmaks osaks johtuu geeneistä ja osaltaan
vanhempien vähättelystä että musta tuli tällanen luuseri.
Kamalalta kuulostaa sunkin tilanne, ymmärrän kyllä täysin sun olotilan.
Ite olen yrittäny samankaltasessa tilanteessa ensin olla välinpitämätön, niinku en olis kuullu
enkä ymmärtäny mitään - ei onnistu, kiusaaja lisää vettä myllyyn ja miettii ettei se tollo
tajunnu että sitä onnetonta nyt kiusataan.
No seuraavaks annoin tulla kaikki mitä ajattelin siitä tyypistä, tärisin ja huusin.
Se vasta oli huono ratkasu, sehän vaan alko naureskelemaan että nytkö se hullu sekos
täysin.
Neuvoja on helppo antaa, mutta jos saisit rauhallisesti kerrottua miltä susta tuntuu ja
sen että et aio enää sitä sietää...
joopa joo, yleensä kiusaajat on niin kieroutuneita p..koja etten tiedä auttaako puhe
ollenkaan.
Unettomuus ja pelko tuttua myöskin. Se kun töistä pääsee kotiin ja on niin pirun väsyny
päivän jännittämisestä ettei jaksa kun kaatua sänkyyn. Muutaman tunnin on helpottunu
olo ja sit alkaa seuraavan päivän panikoiminen. Uni ei tuu millään, päässä pyörii kaikki
paskat asiat mitä on tapahtunu lapsuudesta lähtien, mitäs sekin sillon sano kun...
ja miten se työ olis pitäny tehdä kun se jaanakin teki sen kolme kertaa nopeemmin.
välillä oli öitä etten nukkunu lainkaan, tai vartin verran, pari tuntia.
Työterveyslääkäri anto kaks päivää sairaslomaa unettomuuteen, mutta se onkin tunnettu
täälläpäin siitä että vaan maksavat asiakkaat saa hoitoa, duunarit saa raahautua töihin
vaikka per.....oli ulkona.
Vähän inhimillisempi lääkäri kirjotti atarax-reseptin ja se kyllä anto muutaman tunnin
lisää unta. Atarax on siis väsyttävä antihistamiini, mutta myös ahdistukseen sitä käytetään.
Ei aiheuta riippuvuutta niin lääkärit mieluummin sitä antaa kun esim. pameja.
Mutta kirjotellaan, josko se vähän helpottais kun tietää että joku ymmärtää!
🙂 Jaksamisia sinne!
Mullakin on ongelmana tuo arkuus, jota myös on kommentoitu eri tavoin ääneen ja kohtelemalla kuin ilmaa.
Omasta mielestäni järjestää juoksuni on usein jopa nopeampaa kuin monella muulla, mutta kun tuo p:n jauhaminen ei ole ominta minääni, on pirullisten ihmisten helppo sen takia leimata muka vajaaälyiseksi.
Sitten taas psykiatri on sitä mieltä, että olen vain laiska, jos en pysty olemaan tuollaisessa paikassa, eikä vaikuta sietävän
Minua kuin vaivoin.
Vaikka virallisesti on hoitopaikkoja, ei niistä useimmiten ymmärrystä löydä.
On tosiaan vain luotettava itseensä, korkeimpaan voimaan, jos siihen pystyy-ja rukoukseen.
Tuo kaikki kirjoittamasi on siis tuskallisen tuttua, paitsi se, että en mitenkään voi pitää itseäni "tyhmänä", vain heikkona, jota on siksi helppo kiusata.
Anteeksi h,en huomannut sun viestiä, hyppäsin näköjään suoraan nelossivulle.
Pidän sulle peukkuja 🙂👍 että saisit sen työpaikan! Hieno juttu että uskallat mennä
työhaastatteluihin, ite en pysty varsinkaan nyt kun en saa niitä rauhottavia.
Mua on kans helpottanu psykologin luona käyminen, on hyvin empaattinen ihminen.
Minä vain, täällä onneks julkisen puolen ikävä psykiatri siirty yksityiseks, tuntu että
hän piti ainakin mua vaan laiskana narkkarina. Unettomuuteen pyysin sitä ataraxia
mutta tietenkään mun ehdotus ei kelvannu ja hän määräs stellaa 20 kpl ja sano
että sinä et sitten todellakaan enempää saa, näiden on riitettävä vuodeksi.
Enkä olis pyytänykkää kun en halua unilääkekoukkuun mutta miksei sitä antihis-
miinia voinu määrätä?
Jaaha, täytyy lähtee koiran kans lenkille kun se kattelee siihen malliin että nyt
akka kuteet päälle ja ulos!
Moikka.
Nonni, työhaastattelu on takana, mutta kyllä jännitin ihan älyttömästi. Mä reagoin tämmösiin tilanteisiin niin että mun maha menee ihan sekaisin ja saan ravata kakilla koko aika.. tyhjenee suoli ainaski kunnolla.En mä ilman lääkkeitä olis varmaan pystyny siihen. Mulla on Xanor määrätty otettavaksi tarvittaessa ja se hyvä lääke, tosin se pikkasen väsyttää. Juu, sain sen paikan..tosin olin varmasti ainoa joka sitä haki,heh. Kävin myös samalla työkkärissä kertomassa että astun työelämään ja kävi niin että sainki heittää hyvästit sille laitokselle! Aivan ihanaa! Olen niin huojentunut.
Vielä tosta aikuisten kiusaamisesta, olin vuosia sitten yhessä paikassa töissä ja kaikki oli naisihmisiä ja siellä oli yksi nainen jota kaikki muut mollasivat yhdessä. Tämä nainen oli jätetty porukan ulkopuolella. Mä ihmettelin tätä meininkiä kun olin luullut että vain koulumaailmassa tehdää näin, mulle ei tullu ees mieleen että aikuiset käyttäytyy näin. Ja sitten mieheni vanhassa firmassa oli kans yks mies jota kaikki muut mollas. Miten jotkut on niin pienisieluisia että kiusaa muita??
Mulla on toinenkin lääke, Triptyl jonka otan illalla ja sen avulla saan paremmin unenkin. Nyt oon ottanu kaksi kun oon menny ylikierroksilla.
Kirjotelkaa lisää, musta tää on hyvää vertaistukea kun tietää että on muitakin samassa suossa istuvia.
Onnittelut h työpaikan jodosta🙂. Olen minäkin yrittänyt kerran tälle kiusaajalle '
sanoa vastaa. Pistää vain asiat leikiksi. Mielestäni teen työni. Yleensä pysyn
aikataulussa. Mutta tuo ihminen varmaan joku kieroutunut yksilö jolla
pitää olla joku jota mollata. Pönkittää omaa egoaan. Ottaa vain niin päähän.
Tarvi kuin naamataulu nähä niin varmaan verenpaine pilvissä. Muuten
tykkään työstäni. Olen ollut samassa amaatissa kohta 20 vuotta. Nyt vain
ihmettelen mihin ammattitaito kadonnut. Olen täysi nolla. Sitä tosiaan on
tosiaan työpäivän jälkeen aivan uuvuksissa. Ei jaksa tehdä yhtään mitään.
Mutta olen sen verran iäkäs että turha haaveilla toisesta työpaikasta.
Mutta ei anneta periksi😠. Taistellaan ja toivotaan että kiusaaminen loppuu🙂👍
Siihen asiaan, että tuntuu, että ammattitaito on kadonnut täysin, toteaisin, että juuri niin kiusaajat haluavatkin käyvän: romauttaa itsetuntosi, ja saada itsesi uskomaan itsekin noin, että olet tyhmistynyt. Minullekin on käynyt noin, ja aluksi uskoin, että olen yhtäkkiä muuttunut jotenkin jälkeenjääneeksi, anteeksi ilmaus, onhan oikeitakin oppimisongelmia, eikä tuo sana ole oikein hyän maun mukainen, mutta siltä minusta siis on tuntuut...
Ja jos sitten kiusaajat kertovat tästä eteenpäin esimiehelle - jos kiusaaja siis ei ole se esimsies itse, ainakaan alun perin - niin kyllä siinä on puolustautumisekeinot vähissä.
Varmaan jotkut kävisivät mieluiten vaikka fyysisesti kimppuun, mutta kannatta olla salakavala, ja mustata maine, ja tuhota / tappaa itsetunto, se on näkymätön ja tehokas tapa tuhota ihminen. (Itse asiassa jopa fyysistä uhkaa, ovelasti toteutettuna, olen kokenutkin, mutta sitä on niin vaikea selittää, sitten saisin jonkin skitsofreenikon tms. leiman...)
Olen itsekin harkinnut itsemurhaa keinona ulos tilanteesta, kun ns. auttajatkin tuntuvat uskovan, että minussa tosiaan on ihan perustavanlaatuista vikaa, ja olen vain luonteeltani epäluuloinen ja loukkaannun turhista. Ei selän takana valehtelua voi todistaa, eikä esimieskään voi tietää totuutta, jos ei itse ole koko ajan paikalla eikä jossain "norsunluutornissa".
Koska pahimmillaan ongelmien kertominen johtaa vielä diagnoosin, jossa sinut kuvataan juuri sillä tavalla oudoksi, kuin ovelat kiusaajat ovat halunneetkin...mutta kun on tullut vahongossa puhuttua henkilöille, joiden tehtävä olisi auttaa, niin eivät edes usko. Eli kyllä, itsemurha olisi itse asiassa ainoa ratkaisu ulos tästä noidankehästä, mutta kun en haluaisi luopua elämästä, joka kuitenkin on tehty ilkeiden ihmisten sanoilla ja teoilla näin mahdottomaksi...
Vaikea on yksin taistellakaan ja uskoa itseensä, ihminen on kuitenkin sosiaalinen "eläin", ja sitten vasta oikeasti tuleekin kohta hulluksi, jos vaan itselleen alkaa hokea, että olet hyvä ja kelpaat, jos kuitenkin saat tuollaista kuraa niskaasi...ole siinä sitten urhea!!
Jos olisi vaikka suhteilla töissä, niin että kukaan ei yksinkertaisesti USKALTAISI kiusata,
mutta pätkätyöläistä on helppo käyttää henkisenä nyrkkeilysäkkinä.
Ja näköjään siis vakinaisiakin tietysti voi kiusata, mutta pätkätyöläiseltä loppuu helposti koko toimeentulo seinään, jos pomot uskovat noita p:n puhujia
Kunpa joku keksisi edes jotain, millä saisi ajatukset valoisammiksi...☹️
Totta kyllä vakipaikalta niin helposti pysty pistään pihalle. Olen skarpannut
itseäni. Päättänyt yrittää korjata tilannetta enkä antaa enää lytätää minun
itsetuntoa enempää. En loputtomiin ala kenenkään sylkykupiksi.
Tunnen tosiaan syvää vastenmielisyyttä kyseistä ihmistä kohtaan. Vaikka
olisi kuin ystävällinen ei tehoa minuun enää. Tiedän hänen luonteen.😠
Hei taas kaikki!
Onnea h minunkin puolestani työpaikasta! Kerro miten menee!
Minä vain, ootko kokeillu cymbaltaa fibromyalgiaan? Sehän kuulemma vaikuttaa
hermosärkyihin paremmin kun se vanha triptyl...ainahan niissä on ongelmia.
Kävin ite muutaman päivän "työleirillä" yhen sukulaisen luona, ihan vaan kokeil-
lakseni pystynkö mihinkään- heräsin kuudelta valmiina töihin ja hokasin ettei
ahista mikään, yks ainut tuttu ihminen joka ei mitätöi.ei vittuile ei sano ettei
tosta mitään tuu...
siis minä oikeesti olen työkykyinen kunhan löytyy--
en jaksa kirjottaa enempää, kylä te tiiätte.
Kiitos kysymästä, Cymbaltaa en ole kokeillut, Lyricaa kyllä, ja se sai minut hoipertelemaan kuin humalainen jo pienimmällä aloitusannnoksella, ja tietääkseni aika samantapainen lääke.
Kyllä fibromyalgia on mitä musta siitä inhottava sairaus, että siihen EI ole toimivaa lääkettä, vaan pitäisi saada elää sen ehdoilla.
Minulla on myös muita ns tules sairauksia, jotka rajoittavat työntekoani, mutta silti saatetaan ehdottaa raskasta 9 euron työtä, "jos kuitenkin jotain haluat tehdä"!
No tietysti haluan töitä, kun minäkin joudun maksamaan asumisen, ruokani, vaatteeni jne kuten kuka tahansa, mutta se "jokin puuhailu" ei ole pahin ongelmani, vaan vaikeus elättää itseni työllä, kuten muutkin.
Mutta tällaisia ennakkoluuloja pitkään työttömänä tai pätkä töitä tekemään joutunutta kohtaan siis voi olla jopa ihmisillä, joille maksetaan töihin auttamisesta!
Eli tuntuu tosi pahalta, kun tällaisia töitä tekemään on päätynyt niin pahantahtoisia ihmisiä - kun apua kuitenkin yrittää hakea. Aika epätoivoinen olo tuollaisesta tulee.
Poikkesin nyt fibromyalgia-aiheesta, mutta tämä nyt kuitenkin on minun tilanteeni.
En voi muuta kuin reagoida kokemukseesi. Todella julmaa kiusaamista, josta seuraus masennus yms. on täysin ymmärrettävää. Persoonaan, terveyteen ja ulkonäköön liittyvät loukkaukset ovat asioita, joita kenenkään ei pidä ottaa vastaan. Juuri tuollainen, että ei muka tunneta on ehkä pahinta kiusaamista. Kyllä heillä itsellään on paha olla itsensä kanssa, ja purkavat sen sitten sinuun, kuin viisivuotias äitiinsä, kun ei ole leluja. Et ole heistä vastuussa! Älä mene mukaan kiusaamiseen. Jos he eristävät sinut työyhteisöstä, se on heidän oma ongelmansa, ei sinun. Ei työyhteisö ole arvoisesi selvästikään. Ei sille ilmiölle mitään oikein voi.