Hei "Syysviljaa"!

Mitenkä se sun työpäiväsi tänään meni?

Kiitos kysymästä. Ei se työpäivä ollut ihan niin kauhea kuin olin pelännyt. 😳

Minua harmittaa erityisesti se, että koen olevani huono tai pärjääväni huonosti siinä työssä. Tosin en ole siinä kauaa ollutkaan. Minulla on muutenkin huono itsetunto niin vastoinkäymisten aikana se saa tilanteen tuntumaan kaksin verroin pahemmalta. Häpeän itseäni ja haluaisin olla parempi työssäni. Aina ei ole pelkästään minusta itsestäni kiinni tuo huonosti pärjääminen, mutta olen itse se ainoa johon voin jotenkin vaikuttaa.

Oletko itse kokenut jotakin samantapaista elämässäsi?😐

Hei taas!

Minä en ole tällä hetkellä mukana työelämässä monien fyysisten sairauksieni takia, mutta ajatukseni on kyllä palata vielä töiden pariin, jos niitä on tarjolla. Sen sijaan viimeisen vuoden aikana olen opiskellut avoimessa yliopistossa teologiaa, mitä jatkan edelleen tänä syksynä.

Kun olin mukana työelämässä, koin olevani erilainen työntekijä. Olin tunnollinen ja tarkka ja sain kärsiä siitä. Olin lojaali työnantajaa kohtaan, ja siitäkin kuulin työkavereiltani. Työilmapiiri naisvaltaisilla aloilla ei ole aina ollut paras mahdollinen kateuden ja kilpailuhengen vuoksi... Mutta on minulla ollut myös hyviä kokemuksia naisvaltaisilta aloilta.

Ja vielä jotakin niistä työkavereista: Jos kotona tai koulussa ei oltu opittu/opetettu käytöstapoja ja toisen huomioimista, ei sitä aina opittu työpaikallakaan, vaan sama tahti kiusaamisineen saattoi jonkun kohdalla jatkua myös työpaikalla, mikä oli todella ikävää. Mutta siihen ei pitäisi koskaan alistua: "kissa on nostettava pöydälle", ja ongelmista pitää voida puhua. Narsistiset ja muut "vaikeat ihmiset" ovat tuoneet ja tulevaisuudessakin tuovat omat haasteensa työpaikoille, ja näidenkin ihmisten kanssa pitää voida työskennellä - tai sitten on paettava.

Hyviä työ- ja toimintapäiviä meille kaikille!

Vaeltaja-ihmettelijä

Tuntuu hyvin tutulle tuo mitä kirjoitat; työpaikoilla usein havaitaan käytöstapojen puuttuminen ja toisten ihmisten huomioiminen tai sen puute... Itse olen usein ajatellut, että ihminen joka on ilkeä tai joka kiusaa, hänellä itsellään on jostakin syystä paha olla. Mutta ehkä olen viime vuosina välttänyt varsinaiset narsistit, jossakin menneisyydessä luulen tällaisten kanssa taistelleeni. Toisen ihmisen kunnioittaminen on asia jota ei voi kyllin korostaa. Mutta en tarkoita että pitäisi alkaa kynnysmatoksi, vaan "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" - itseäänkin pitää rakastaa ja jos itseään rakastaa niin ei hyväksy sitä että kohdellaan itseäänkään ihan miten hyvänsä.

Olen tullut uskoon kauan sitten ja hengelliset asiat ovat minulle jokapäiväisiä. Kuuntelen Radio Deitä ja katselen joskus TV7:ää, pyydän esirukousta puolestani ja luen Raamattua. Koen saaneeni myös apua kun Jumala on vastannut rukouksiini. Kaikkia rukousvastauksia en heti aina huomaa eivätkä kaikki vastaukset tule sellaisina kuin olin itse ajatellut. Nämä asiat ovat auttaneet minua vaikka välillä joudun ahdistuksen valtaan kun erilaisia, usein pienia asioita kertyy useampia niin niistä tulee yksi iso asia joka häiritsee paljon.

Olen rukoillut että Jumala eheyttäisi minut sisäistä haavoistani, joita olen saanut vaikean lapsuuden ja nuoruuden aikana. Heikko itsetunto on ollut haittana työelämässä ja opiskeluissa. Edelleenkin pienetkin vastoinkäymiset saavat minut helposti paniikkiin. En osaa noudattaa Raamatun ohjetta "kiittäkää joka tilassa" kuin harvoin. Olen lukenut Merlin Carothersin "Kiitoskirjat" ja siinähän tuota kiittämisasiaa opetetaan. Joskus kun olen alkanut kiittää Jumalaa hyvin erilaisista asioista, niin olen huomannut masennuksen väistyvän. Usein en kuitenkaan muista kiittää vaan alan harmitella ja surkutella kaikkia mahdollisia ja mahdottomia huolenaiheita ja ahdistun lisää.

Huomenna taas työpäivä edessä, toivon etten tee mitään järkyttäviä munauksia, mieluiten en tekisi mitään virheitä, koska olen huolellinen ja haluan tehdä työni hyvin. Ikävä kyllä en aina onnistu tässä. Haluan myös tulla toimeen ihmisten kanssa.

Mukavaa työpäivää tai mukavaa päivää muissa merkeissä jokaiselle! 🌻🙂🌻

Aika rankalta kokemuksenne kuulostavat. Sanoisin tuohon, että minusta yleensäkään ei voi rakentaa identiteettiään pelkän työn varaan. Tästä ristiriidasta oman todellisen identiteetin ja työn vaatiman roolin välillä omassa minäkuvassa johtuu varmaan osoittain se pahoinvointi, jota työpaikoilla on. Mitä paremmin olet itsesi kanssa sinut, sitä paremmin hyväksyt myös muita. Huono ilmapiiri on kaikilta pois ja vaikuttaa kuitenkin jaksamiseen ja myös työn tuloksellisuuteen. Jaksamista!

Niinpä. Mietin joskus että elämäni olisi muuten mallillaan (vaikkakin melko rahatonta), jos voisin vaan olla kotona tai jos voisin tehdä vain osa-aikaisesti töitä. Tätäkin olen yrittänyt mutta palkka jää niin pieneksi että tulee suuri stressi siitä miten saisi laskut maksetuksi ja vielä jotain ruokaakin. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Nyt on kokopäivätyö ainakin jonkin aikaa, saahan siitä onneksi edes vähän paremmin palkkaa vaikka ei se palkka mikään huippupalkka ole, mutta jos vertaa minun aiempiin satunnaisiin tuloihini niin nyt on hiukan paremmin. Täytyy yrittää vaan päivä kerrallaan, eikä kai niitä päiviä ole aiemminkaan samalla kertaa useampia luiskahtanut. Onneksi tänään on jo tiistai ja huomenna keskiviikko. Perjantai on sitten viikon paras päivä kun viikonloppu on edessä ja viikonlopulla voi nukkua ilman että herätyskello häiritsee.

Tuntuu vähän ankealta kun on jo tullut iltaisin niin hämärää verrattuna kesäisiin iltoihin. Tänä kesänä liikuin paljon luonnossa ja nautin suuresti kesän vihreydestä ja kaikista ihanista sorsista ja muista pikkueläimistä joita joskus näin. Vaikka toisaalta syksy on mielestäni mahtavan kaunis vuodenaika kaikkine väreineen, varsinkin jos aurinko paistaa, niin tulee haikealle mielelle. Minulle on syksyisin tapahtunut monia asioita ja se vetää herkälle mielelle. Löysin Youtubesta kaunista klassista viulumusiikkia ja sitä olen tänäkin iltana kuunnellut. Nautin kotona olemisesta ja minulla on paljon asioita joita haluaisin tehdä ja harrastaa, aikaa vain näyttää olevan liian vähän. Hyvää syksyn jatkoa! 🙂

Ymmärrän. Itse taas masennuin aikoinaan siitä, että en saanut lahjakkuuttani vastaava työtä, enkä saanut olla oma persoonani. Nyt kun en ole siinä maailmassa, joka ei arvostanut identiteettiäni voin niin paljon paremmin. En ole yhtään työkeskeinen ihminen, vaikka olenkin kunnianhimoinen. Kun ilmoitin aikoinaan, että en tähtää kovinkaan korkealle, sain osakseni vieroksuntaa. Tajusin vain, että en halua liikaa vastuuta. Silti tiedän, että olen lahjakas. Jos työ on pelkkä elämänsisältö, niin voi olla tosi tyhjä olo. Tämän itse tajusin jo nuorena. No, en voi sille mitään, että en saanut ymmärrystä tälle, mutta tiesin, että tein itseäni kohtaan oikein. En viihtyisi missään johtajan pallilla, koska olen sinne liian nainen ja empaattinen. Masenutuisin siellä, koska se ei ole minun maailmani. Tärkeintä elämässä on löytää oma maailmansa, mikä se sitten onkin. Rikkautta on erilaiset ihmiset ja erilaiset valinnat.

Löysin tämän vanhan keskustelun ja luettuani huomasin että aika samat asiat taas ahdistavat. Ulkona on pimeää ja sateista. Nukkumaanmenoaika on meneillään mutta valvon vielä. On ihanaa kun aamulla ei tarvitse herätä kovin aikaisin. Viikonlopulla voi rentoutua eikä tarvitse koko ajan märehtiä työasioita. Mieleen kyllä herkästi nousee epämukavia ajatuksia nykyisestä työpaikasta jossa en viihdy.

Olen selannut mol.fi ja Indeed ym. työpaikkasivustoja ahkerasti. Mutta työntekijänä en taida olla kovin haluttua ainesta ☹️ Osaan jo aika paljon lukea rivien välistä ja tiedän jotkut työpaikat suosiolla sivuuttaa. Täydellistä työpaikkaa ei löydykään, mutta kun löytäisi edes siedettävän. Parasta olisi jos kohdalle osuisi joku Lotto-potti, niin voisi riittävän pitkän aikaa mietiskellä ja etsiskellä "sitä oikeaa työpaikkaa". Samantien kai voisin lähteä seuraavan kerran etsimään sateenkaaren toiselta puolelta aarretta. 😋

Hei! Yritin etsiä sopivaa ryhmää, johon kirjoittaa, kuulun erääseenki mt ongelmia käsittelevää ryhmään, ja siellä on oudot säännöt, ei saa olla liian positiivinen, ja esimerkiksi lääkkeiden käyttöä ei saa edes yleisellä tasolla pohtia, vaan ne ovat ilman muuta vain hyvä asia. Olen ollut ps pkl n potilaana, kerran vaihdoin sairaanhoitaja-terspeuttia, ja lopetin toisenkin luona käymisen, kun hän oli hajamielinen mutta hyvin utelias ja lopulta myös vihamielinen, kun en tuntenut saavani apua. Yritin lopettaa yhteisymmärryksessä, mutta hän veti esiin kertomiani ongelmia, ja tiuskaisi, että jos kaikki nuo asiat ovat kunnossa, voin lopettaa. Se oli mielestäni halpamaista, jouduin lopettamaan toteamalla, että voin vähän huonosti, ja kävelin ulos. Tämän jälkeen yhteisymmärryksessä psykiatrin kanssa sovittiin, että käyn vain hänen luonaan. Se toimi noin vuoden, mutta viime kerralla hän totesi, että minua ei voida siellä auttaa, vaan hän kirjoittaa loppulausunnon, mitä lääkkeitä käytössä, ja siirryn tk lääkärin hoitoon. No sinänsä tk omalääkärini on ihan hyvä, mutta tuntui, että tuo psykiatri suuttui, kun kerroin, että minulla olisi mahdollisuus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Hän tivasi, kuka sen on myöntänyt. No en tosiaan ollut hänelle siitä puhunut, se kai loukkasi häntä. Diagnooseja on useita, fyysisiä myös. Olen ollut työttömänä pitkään, joten laittaa miettimään, jäädäkö tuolle eläkkeelle, jos töissä olisin, en yhtään miettisi, jäisin toki. Nyt vain vähän pelottaa taloudellinen tulevaisuus, jos jään tuolle osaeläkkeelle. Tosin ei hyvältä toki näytä muutenkaan, ja taidan ottaa sen tarjotun eläkkeen vastaan, onhan minulla mahdollisuus ja taloudellinen pakko ansaita jonkin verran. Vähän vaan mietityttää, että olisiko minulla kuitenkin mahdollista löytää ns normaalia kokopäivätyötä kuitenkin...ja nyt kun heitettiin ulos tuolta ps polilta, ei ole mitään mahdollisuutta terapiaan. Haluaisin kuitenkin lääkkeiden lisäksi myös puhua jonkun kanssa asioistani, ja odottelin, että tuolla pkl lla vapautuisi vielä joku terapeutti. En voi oikein kenenkään kanssa puhua näistä asioista, ja tunnen olevani jumissa, en edes ole pitkään aimaan hakenut töitä alaltani, kun en tiedä, josko jään tuolle osa-aikaeläkkeelle. Alan tuntea itseni todella syrjäytyneeksi ja neuvottomaksi.😑❓

Ei kaikkien kanssa pysty samalla tavalla keskustelemaan ja varsinkin jos puheenaiheet koskee itselle ongelmallisia alueita, niin sitä toivoisi että toinen osapuoli on hienotunteinen ja ymmärtäväinen. Neuvojahan sitä ei mielellään kuuntelisi, vaan haluaisi vaan kertoa ja olla kuultavana.

Kävin itse viimeksi joitakin kuukausia sitten kerran keskustelemassa erään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Minulle se yksi kerta riitti. Kerroin hänelle eräästä tungettelevasta työtoverista, joka tenttasi henkilökohtaisia asioitani ja joita kieltäydyin kertomasta. Aloin lopulta välttämään tuota työtoveria, koska hän ei uskonut kun sanoin että työtovereille puhutaan vain sen verran omista asioista kuin itse halutaan vaan yritti udella asioitani. Psykiatrisen sairaanhoitajan mielestä minun olisi vaan pitänyt tälle työtoverille kertoa ne asiat, mitä hän halusi tietää. Olen tuosta eri mieltä.

Minulla ei ole diagnooseja, on vain ongelmia ja joku ammattiauttaja, jonka luona vuosia sitten kävin muutaman kerran, sanoi että olen liian herkkä ihminen. Niinpä niin. Kyllähän tuon liiallisen herkkyyden olen itsekin huomannut. Siihen ei vaan taida mistään saada apua, on vaan jotenkin pakko yrittää pärjätä, paremmin tai huonommin.

Harmittaa että menivät sitä eläkeiän alkamisaikaakin nostamaan. Kun on jo nykyään vaikeuksia itseään elättää, niin miten sitä jaksaa vielä monta vuotta kituuttaa? Uskovana ihmisenä - mikä on mielestäni positiivinen asia - joudun joskus vaikeuksiin kun työpaikalla yritetään laittaa tekemään sellaista, mikä sotii omaatuntoani vastaan. Olen joskus lähtenyt työpaikasta tuollaisessa tapauksessa, kun ristiriita on kasvanut tarpeeksi suureksi.

Toivottavasti löydät sellaista apua, mistä saat tarvitsemaasi tukea. 🙂🌻

Kiitos Syysviljaa vastauksestasi. Minusta nuo ps hjat eivät riittävän syvällisesti paneudu asioiden syihin ja seurauksiin, vaan tarjoavat hyvin yksinkertaisia vastauksia asioihin, suoraan sanottuna pitävät asiakasta itsestään selvästi jotenkin yksinkertaisena, ja tarjoavat vastaukseksi itsestään selvyyksiä, joiden toteuttamisen vaikeudesta alunperinkin on mennyt puhumaan. Esim jos välit joihinkin ihmisiin heidän puoleltaan tuntuvat muuttuneet minua vältteleviksi, ehdotuksena on ottaa yhteyttä heihin - ikään kuin se ei olisi muutenkin ensimmäinen mieleen tullut ja monta kertaa kokeiltukin keino! Kyllä terapeutinkin pitäisi olla mieluummin psykologi tai muuten pitkän koulutuksen omaava henkilö. Vaaditaanhan potilaaltakin syvällisempää paneutumista kuin vain tavanomaista juttelua. Varmaan tavoitteena luonnollisesti on jonkinlainen muuttuminen tai sitten jonkin tai joidenkin asioiden muuttaminen elämässä, mutta tosiaan myös terapeutilta vaadittaisiin asioihin paneutumista pintaa syvemmältä, eikä vain lapsellisen yksinkertaisten neuvojen jakamista. Minun tapauksessani aivan selvästi älykkyyttäni epäiltiin, vaikka olen mielestäni aivan täysjärkinen.

Tuo eläkejuttu ehkä tosiaan kannattaisi hyödyntää, kun sitä kerran tarjotaan nykymaailmassa ylipäätään. Työurani vain on niin pätkittäinen, että näin työttömänä se silti vähän pelottaa. Tosin hyvät syyt minulla siihen terveyteni vuoksi on, että ehkäpä siten jaksaisin paremmin, mikä juuri on tarkoituskin.

🙂

Kyllä, työelämän vaikeudet ahdistavat. Minkäs sille voi, jos on liian herkkä. Eikös täällä maan päällä saakkaan olla kaikenlaiset ihmiset?
Ahdistaa se työhönmeno. Miten osaisi ottaa sen vain työnä ja elää rennosti ja vapaa-aikaansa? Onko ideoita?
Nimittäin kurja työpaikka laskee mielialaa. Täytyykö se vaan hyväksyä?

Joka tapauksessa: hyvää alkavaa viikoa!

Jos työpaikalla on ikävää, ahdistavaa, niin kyllä se on aika vaikeaa yrittää tehdä töitä tuota huomioimatta. Itse olen kyllä aika paljon lähtenyt työpaikoista monista syistä ja tuttavat ovat kertoneet omia kokemuksiaan stressaavista työpaikoista.

Itse jatkuvasti rukoilen asioideni puolesta ja pyydän myös esirukouksia eri tilanteiden puolesta. Yleensä koen helpostusta jo siinä kun joku puhelimessa rukoilee puolestani. Jumala on auttanut päivittäin ja esirukoukset ovat kantaneet. Luen Raamattua säännöllisesti. Raamatussa opetetaan kiittämään joka tilassa - ei joka tilasta, vaan joka tilassa. Kun kiitän Jumalaa erilaisista asioista, niin Hän antaa tilanteeseeni uutta näkökulmaa ja nostaa mieleni ahdistavien ajatusten yläpuolelle. Asiat eivät aina muutu, mutta Jumala muuttaa minua. Olisin varmaan onnellisempi jos muistaisin tuon useammin, mutta usein hätäännyn huolieni keskellä ja vietän tuskaisia hetkiä ahdistuksessa.

Työpaikalla voi eri syistä olla kurjaa. Jos joutuu kiusatuksi, niin on hyvä jo heti alussa tehdä kiusaajalle selväksi, ettei hyväksy kyseistä käyttäytymistä. Jos kiusaaminen jatkuu, niin on aiheellista ottaa esimiesten kanssa asia puheeksi. On hyvä tulla ihmisten kanssa toimeen, mutta jollakin tapaa on hyvä osata myös pitää puolensa. Nykyään on työpaikoilla käytännöt muuttuneet ja ainakin koeajalla helposti irtisanotaan työntekijä hyvin kummallisistakin syistä. Luottamus työtovereihin voi olla koetuksella, kun jokainen pelkää työpaikkansa puolesta.

En tiedä mistä syystä työpaikalla ahdistaa, mutta toivon silti uutta ja parempaa viikkoa. 🙂👍

Kiitos Mietiskelijä4 ja Syysviljaa.

Olen huomannut myös , että sairaanhoitajat psykan puolla antaa sellaisia vastauksia kysymyksiin, että ihankuin asiakas olis jotenkin tyhmä. Jotenkin niin yksinkertaisia ja pinnallisia. Mutta onhan se hyvä ettei ota työtään liian raskaasti 😉

Kannatan myöskin terapeutiksi psykologia tai jotain muuta lukeneempaa, joka perehtyy syvällisemmin asiakkaan asioihin. Tässä kohtaa koulutus merkkaa!

Kiitos kun vastailitte mietteisiini. Ja näin se Mailis tosiaan on, että jos on tosiaan tarvetta keskusteluun vaikeammista, käsittelemättömistä asioista, kaivattaisiin rauhallista, syvällisesti ajattelevaa ihmistä. Itselläni on tuskainen ja paha olo, diagnoosina viime hoitojaksolla toistuva vakava masennus. Silti jouduin nyt kokonaan terveyskeskuksen asiakkaaksi, sieltä sitten ehkä voisi yrittää lähetettä jonnekin muualle, ehdotti psykiatri, mutta en usko oikein, että lääkäri välttämättä sellaisen tekisi, kun juuri olen joutunut pois edellisestä paikasta, ja onko niitä paikkoja edes niin vain olemassa? No yksityisiä joo, mutta kun eräs ongelma juuri on työttömyys ja hyvin pienet tulot! Kaikesta huolimatta hain nyt kuitenkin sitä osatyökvyttömyyseläkettä, tämänhetkisiä tulojani se ei muuta, mutta nyt on virallisesti mahdollista etsiä osa-aikatyötä, josko sellainen auttaisi jaksamaan paremmin töissä, vaikka toinen puoli asiaa tietysti on, löytyykö ylipäätään sellaisiakaan. Mutta tavallaan päätökseni selkeyttää tilannetta, nyt tiedän, millaista työtä, siis osa-aikaista, ylipäätään pitää / voi hakea. Tosin se yksin ei ongelmiani voine ratkaista, jaksamiseen kun vaikuttaa myös työilmapiiri niin paljon. Mutta fyysisen jaksamisen kannalta tuo tietysti on hyvä asia, ja sekin taas vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin. Kunpa vain löytäisin myös muuta, kokonaisvaltaista tukea. Nuoriinhan tässä asiassa pyritäänkin panostamaan, mutta auttaneeko kukaan keski-ikäistä enää? Kun työuria kuitenkin muka halutaan pidentää. Ja vaikka kuinka masentuneeksi tunnenkin itseni, nousee jonkinlainen kiukku, että on minullakin olemassaolon oikeus, vaikka rivien välistä voi tehdä johtopäätöksen, etten enää itse asiassa ole kovin toivottu ihminen tässä maailmassa ja maassa.