Kuulosta savustamiselta ja työpaikkahäirinnältä. Otapa yhteys työterveyshuoltoon ja ota kiusaaminen/häirintä esiin ja ilmoita myös esimiehelle kokevasi häirintää eli kiusaamista.

Hei,
miksi luulet ettei eroamisesta olisi saanut kertoa työpaikalla?
En oikein ymmärrä millaisella työpaikalla ei saisi jutella työkavereiden kanssa henk. koht. asioista? Eikö sellainen ole ihan normaalia?

LonelyWolf kirjoitti 10.12.2015 16:41

Hei,
miksi luulet ettei eroamisesta olisi saanut kertoa työpaikalla?
En oikein ymmärrä millaisella työpaikalla ei saisi jutella työkavereiden kanssa henk. koht. asioista? Eikö sellainen ole ihan normaalia?

Luulen, että otin asian esiin ihan väärällä tavalla. Täällä on korkea keski-ikä, joten olen nuori ja siten erilainen (minua voidaan pitää häirikkönä, kun tuon henkilökohtaiset asiat toisten "taakaksi"). Olen liian avoin, ehkä sinisilmäinen ja omaan vähän elämänkokemusta (olen tullut siihen tulokseen). En oikeastaan halua keskustella erosta, mutta mun oli vain pakko todeta se, että näin on tapahtunut. Sain vain kerrottua, koska se oli tärkeä, itselle. Nyt mietin, että vikatikki!

Ei meillä ollut oikeastaan mitään tekemistä, mikä olisi ollut kertomisen arvoinen (ex-mies teki paljon töitä). Kaikilla muilla työpariskunnilla oli enemmän tekemistä. Siitä sai kuvitelman, että mulla ei ole miestä. Meillä oli vain elokuvat. En jaksanut sitten lounastaa, kun kysyttiin, että mitä teitte viikonloppuna yhdessä. Luulen, että se, kun en näyttänyt mun ex-miehestä kuvaa, niin sai kuvitelman, että mulla ei ole mitään miestä olemassakaan. Olin jo silloin pyyhkäisyt kuvat pois kännykästä, kun kuvasta kysyttiin. Myöhemmin tuli mieleen, että yksi kuva olisi ollut, mutta annoin olla. Mietin, että nyt minua pidetään valehtelijana ja kun kerroin erosta ennen pippaloita, niin luulivat varmaan, että haen jotain lohdutusta. Tämä on joko hullua tai olen itse hullua. En ole kiinnostunut kenestäkään! En jaksanut silloin keskittyä asiaan, mutta nyt tajuan kaiken paremmin.

Kerran eräs työntekijä sanoi tässä vähään aikaan sitten, että "tuolla ihmisellä ei varmaan ole vanhempi kuollut, koska hän ei itke työpaikalla" (haki lomaa hautajaisten takia). Sanoin siihen "ei sitä työpaikalla tarvitse itkeä eikä se, että jos joku ei itke, ei tarkoita sitä, että ei olisi vanhempi kuollut". Ihmettelin hänen epäuskoisuutta. Mietin, että tämä on niin hullua..

Luulen, että, jos täällä ei joitakin asioita saa pitää itsellään, niin hän on epäuskottava työntekijä. Itse osaan olla väärän aikaan avoin ja väärään aikaan sulkeutunut... Minulla on niin paljon opittavaa..

tämä on aika terapeutista.. Kirjoittelen nyt tästä elämästäni jotain.

Mulla on sanottu ettei mulla ole ystävää. Se on ihan totta. En saa työkavereista ystävää. Ajattelen, että muilla on oma elämä. Olen tutustunut heihin kyllä työsuhteen alussa ja sitten työ söi mut. Oli kuitenkin aika mukavaa huomata tässä vähän aikaa sitten, että olen kuitenkin keskusteleva ihminen, kun se ei ole väkinäistä small talkkia 🙂👍 En sitten tiiä, että johtuuko se siitä, että henkilö, jonka kanssa keskustelin, ei ole samalla alalla (eikä ole mitenkään läheinen työkaveri), niin minua ei pidetä kilpailevana työntekijänä (en halua olla sitä kellekään). Meillä on yksi yhteinen asia ja siihen oli helppo tarttua, siihen juttuun. Oli helppo keskustella ja nauraa, aidosti nauraa. Tuli hyvä mieli, kun tajusin, että en minä ole oikeastaan niin vaikea ihminen. Olen oikeasti helposti lähestyttävä ihminen, mutta en pidä siitä, että multa aletaan kuulustelumaisesti kysymään asioita tai elämästä. Koen sen ahdistavaksi. Tajusin, että olen varmaan sortunut siihen itsekin, kun olen keskittynyt työhön (lähestyn vain työnmerkeissä..). Hmm..

En ole saanut palautetta asenteestani, mutta nyt mietin, että määräaikaiselle ei varmaan mitään palautetta annetakaan, kun sen pitäisi itse "tajuta". Vaikea kehittää itseään, kun ei tiedä missä on vika. 🤨 Nyt tiedän, mutta myöhäistä. 🤔 .. No, päivä kerrallaan menen.

Jäin miettimään tuota tilannettasi. Taidat olla aika nuori ja töissä naisvaltaisessa yhteisössä? Yhtä kaikki työpaikkasi ilmapiiri, toisten työntekijöiden kunnioitus sekä yksityisyyden kunnioitus näyttää olevan aivan kuralla.
Kenenkään työsuhteen jatkuminen tai loppuminen ei saa eikä voi olla kahvipöytäkeskusteluiden aihe tai sellaista, että siitä supistaan puoliääneen työn ääressä. Ne eivät kuulu työn tekoon. Työpaikalla ollaan tekemässä sitä työtä josta työnantaja maksaa palkkaa. Siellä ei olla solmimassa kaverisuhteita (se ei ole kenenkään palkkauksen peruste) eikä siellä olla puhumassa onko A:n vanhemmat kuolleet tai B eronnut. Näistä asioista työnantaja ei ole sitoutunut maksamaan palkkaa. Nämä asiat eivät kuulu työntekoon.

On ok jos ja kun työssä tutustuu työtä tekeviin muihin henkilöihin samassa yksikössä, osastolla tai firmassa. Kenenkään kanssa ei kuitenkaan ole pakko, saati välttämätön edellytys olla sydänystävä niin, että pitäisi olla tekemisissä työajan ulkopuolellakin. Tai niin, että omia henk.koht asioita olisi pakko jakaa. Poikaystävän tai aviomiehen kuvan vaatiminen näytille on epäasiallista ja yksityisyyden suojaa loukkaavaa. Se, että kerroit olevasi eronnut ei tee sinusta huonoa tai muita huonompaa työntekijää. Sen sijaan kuka ikinä on kommentoinut erosi johtuneen pettämisestä, on ylittänyt pahasti sekä soveliaisuuden että yksilön yksityisyyden rajan. Mikäli vastaava tapahtuisi minun työntekijöiden keskuudessa saattaisin antaa jopa kirjallisen varoituksen epäasiallisesta käytöksestä työtoveria kohtaan. Esimiehenä en hyväksy kiusaamista, vähättelyä tai muutenkaan huonoa käytöstä työntekijöiltäni.

Näen, että työpaikallasi on vakava ongelma. Ellei esimiehesi halua puuttua tähän, työsuojelun tulee se tehdä. Huono työilmapiiri sairastuttaa.