Minulla vähän samanlainen tilanne, saikkuja yli 60 pvää/vuosi, tänään tulee enemmän. Meillä on sellanen systeemi että esimiehen on otettava puheeksi jos saikkuja paljon vuodessa. Itse en vielä ole ollut. Pyysin työterveyshuollon kautta 3-kantaneuvottelun järjeståmistä ja pyysin luottamusmiehen (naisen) mukaan. Hän piti puoliani kun alkoivat ehdotella eri työtehtävää. Työtäni "kevennettiin" mutta käytännössä se ei onnistunut. Nyt odotan aikaa työterv.lääkärille osatyökyvyttömyyshakemusta varten. Hankin psykiatrilta ja fysiatrilta lausunnon työkyvystäni. Tai siis kunnostani. Olen tyytyväinen jos osatyökyv.hakemus menee läpi. Palkka pienenee mutta Keva (?) Maksaa erotuksen, tosin ei täysin vastaa kokoaikaista palkkaa.

Tänä vuonna siis yli 60 pvää saikkuja tulenee. Itsekin ensin ajattelin lyhentää työviikkoa, kysyin palkanlaskijalta paljonko palkka laskee. Liian paljon ois laskenut, niin oon sitten saikulla jos ei pysty töihin. Esimies ei saa käyttäytyä epäasiallisesti eikä keljuilla sairastamisenkaan takia, se on epäasiallista käytöstä😠
Onko töissäsi luottamusmiestä joka tukisi sinua ja antaisi neuvoja? Itse olen kokenut siitä hyötyä olevan

On totta, että sairauslomat vaikuttavat mm. tulevaan eläkkeeseen. Tärkeintä nyt olisi kuitenkin varmaan se, että saisit hoidettua itsesi riittävän hyvään kuntoon, jotta jaksat työelämässä tulevaisuudessakin ja saat mm. eläkettä kerrytettyä. Minulla on kokemusta siitä, että on töissä oman voinnin äärirajoilla. Tulin siitä vaan huonompaan kuntoon ja jouduin lopulta pitkälle sairauslomalle. Onko sinulla hoitoa tuohon paniikkihäiriöön? Entä muihin sairauksiisi? Onko varmistettu, ettet kärsi esim. masennuksesta tai ahdistuksesta? Ellei sinulla jo ole kontaktia psykiatriseen hoitoon, sellainen saattaisi olla tarpeellinen. Raha-asioista sen verran, että kyllä Suomessa on sellainen turvaverkko, että kaikille riittää apua välittömiin tarpeisiin mutta kovin suuria ne tuet eivät tietenkään ole. Tukien varassa voi kuitenkin parannella itseään entistä parempaan työkuntoon, jotta työssä jaksaminen ei olisi veitsenterällä vaan vakaata tulevina vuosina.

Olen 22-vuotias pian ammattikorkeasta valmistuva nainen. Viimeisimmät vuodet ovat olleet enempi vähempi sekavia ja stressaavia. Tällä hetkellä läheiseni olettavat, että aloitan työputken ja rikastun... Oloni on kuitenkin niin uupunut, että mietin jopa mansikanpoimintaa kesätyöksi... Se olisi mukavan rentoa! Nyt tuntuu etten jaksa hakea alaani vastaaviin haastaviin tehtäviin. Läheiseni pitävät minua laiskana ja patistavat ansaitsemaan... Tämä on ristiriitaista omien tuntemusteni kanssa. Toisaalta ajattelen itsekin, että nyt valmistumisen jälkeen pitäisi aloittaa työputki... Olen nyt kuitenkin päättänyt, että lepään ja teen kaikkea mukavaa tämän kesän! Jos tuntee olevansa jotenkin kykenemätön täysipäiväiseen työhön, on kuunneltava itseään! Raha-asiat hoituvat aina tavalla tai toisella.
Hyvää tulevaa kesää ja rentoa mieltä! 🙂🌻

Olen 22-vuotias pian ammattikorkeasta valmistuva nainen. Viimeisimmät vuodet ovat olleet enempi vähempi sekavia ja stressaavia. Tällä hetkellä läheiseni olettavat, että aloitan työputken ja rikastun... Oloni on kuitenkin niin uupunut, että mietin jopa mansikanpoimintaa kesätyöksi... Se olisi mukavan rentoa!

Nyt tuntuu etten jaksa hakea alaani vastaaviin haastaviin tehtäviin. Läheiseni pitävät minua laiskana ja patistavat ansaitsemaan... Tämä on ristiriitaista omien tuntemusteni kanssa. Toisaalta ajattelen itsekin, että nyt valmistumisen jälkeen pitäisi aloittaa työputki...

Olen nyt kuitenkin päättänyt, että lepään ja teen kaikkea mukavaa tämän kesän! Jos tuntee olevansa jotenkin kykenemätön täysipäiväiseen työhön, on kuunneltava itseään! Raha-asiat hoituvat aina tavalla tai toisella.
Hyvää tulevaa kesää ja rentoa mieltä! 🙂🌻

Kiitos kaikille viesteistä 🙂 Kyllä mulla on kaikkiin sairauksiini tällä hetkellä jonkinlainen lääkitys.... Mä olen tällä hetkellä niin uupunut,etten tiedä mitä tekisin,Lääkärilleni lähetin kolmikantakeskustelusta sähköpostia ja sitä ollaan nyt järjestelemässä...Sekin kyllä pelottaa,mutta onhan se pakko hoitaa...Tiedän että nytkin pitäisi olla saikulla eikä töissä,mutta pelottaa lähteä hakemaan saikkua,kun mulla on ollut selästä näitä kuvauksia ja olen viestillä ilmoittanut esimiehelleni,niin sieltä ei tule minkäänlaista reagointia enää,ennen on edes tullut ok tai pikaista paranemista..... Ei paljon enää itseäkään kiinnosta kertoa että TAAS olen menossa työterveyteen ☹️

Hyvä että neuvottelu on tulossa. Saisitko luottamusmieheltä neuvoja tai mukaan hänet? Jos et voi tehdä lyhennettyä päivää taloudellisesti niin oisko muuta ratkaisua esim määräaikainen työkyv.eläke/kuntoutustuki.

Meillä on aina saikut soitettava, sähköposti ei riitä. Vastaus on yleensä huokaus ja ok. Mutta eipä muuta. Tympeä suhtautuminen yleensä.

Oma sairaustilanteeni ei ihan samanlainen ole kuin aloittajalla, mutta samassa paatissa muuten kökötetään. Erinäisistä syistä (hirrrrrveen pitkä tarina) jo vuosia "uinunut" ahdistukseni alkoi oireilla syksyllä 2012. Siitä lähtien se on joka syksy palannut ja olen sen kuriin saanut lääkeannoksen nostolla.

Viime syksynä, kun neljännen kerran iski ahdistukset taas päälle, päätin että nyt asiaa aletaan tutkia ja hakeuduin paikalliselle psykiatrian poliklinikalle. Muutama kuukausi meni arvioivissa keskusteluissa käydessä, ja ihan virallinen terapia aloitettiin noin kuukausi sitten. Varsinaista diagnoosia en omaa, 2005 se oli paniikkigäiriö ja sitten tilanne olikin rauhallinen vuoteen 2012 asti. Nyt se taitaa olla joku ahdistuneisuushäiriö.

Stressini liittyy selkeästi työhöni ja siihen, miten maailman ympärilläni koen (oon herkkä ahdistumaan, menemään paniikkiin, itsetunto huono..kyl te tiedätte). Asiakaspalvelutyössä sitä sontaa joskus tulee niskaan vaikkei mitään väärin olisi tehnytkään (paitsi sen asiakkaan mielestä tietenkin olen tehnyt kaiken väärin). Kun yritys on pieni (pomo ja kaksi työntekijää), niin virheisiin ei ole yhtään varaa.

Olen nyt puoli vuotta taistellut ahdistusteni kanssa yhtä soittoa (edellisvuosina ne on menneet ohi parissa kuukaudessa) ja terapeutti patistelee vähentämään töitä (saikkua ei voi hakea jos meinaa työpaikkansa pitää). Haluaisin selkeästi töitäni vähentää, mutta pienessä kaupassa se vaikeuttaa muiden tilannetta, puhumattakaan sitten pomon "töitä olis mutta ei vaan viitti tehä" -asenteesta.

Nukun yöni lääkkeiden voimalla, olen enemmän tai vähemmän pihalla koko ajan ja todella väsynyt. Olen haaveillut alanvaihdosta "hiljaisempaan" työhön, jossa asiakaspalvelu olisi vähäisempää, mutta asuntolainat ja laskut eivät itsekseen lyhene ja opintotuella ei niitä ainakaan makseta. Olen kuopassa josta en keksi ylöspääsykeinoa. Jos saisi vain sanottua, että vähentäkää viikkotyötuntejani toistaiseksi, jotta saisin keskityttyä terapiaani ja paranemiseen, en jaksa enää.. Mutta jos noin tekisin saisin laiskan ihmisen leiman ja töissäkäyminen olisi vieläkin ahdistavampaa, kun tiedän mitä ne kaksi muuta ihmistä siellä ajattelevat. Heille kun työ on se ihmisarvoa määrittävä asia, jota pitää tehdä niin paljon kuin vain annetaan tehdä..ja minä reppana se haaveilen n. 30 tuntisista viikoista, kävelyistä koirien kanssa, lukemisesta ja ihan rauhassa olemisesta. Ne jotka terapiassa ovat/ovat olleet tietävät, että kun niitä kipukohtia aletaan käydä läpi, niin ei siihen päälle jaksa enää täyttä työpäivää tekohymy naamalle liimattuna.

Tais tulla aika sekava kirjoitus..

Samastun hyvin sinuun Surutiuku!
Vaikka en ole vielä työelämään päässyt, niin jo nyt on olo, että en jaksa täyspäiväistä työskentelyä. Olen käynyt 2 vuoden ajan juttelemassa koulupsykologilla ahdistuksesta ja menneisyyden haamuista. Yhteen aikaan sain viikoittain pahoja ahdistus ja paniikkikohtauksia - onneksi ne ovat jääneet melkein kokonaan pois. Pahin tuntuu olevan nyt ohi, mutta aivan voimissani en ole.
Kaikista ikävintä on tässä juuri se, että leimataan laiskaksi... Korkeakouluopintoni ovat viittä vaille valmiit ja ura pitäisi aloittaa. Läheiset tyrkyttävät eri työpaikkoja ja kysyvät, että minne olen hakenut jne. Aina välillä tuntuu, että kykenen töihin ja seuraavana päivänä jään mieluiten sänkyyn. Tuntuu kuitenkin, että olen pikkuhiljaa menossa parempaan suuntaan.... Omien tuntemusten kuuntelusta on ollut paljon apua. En enää yritä väkisin suorittaa.
En tiedä onko tämä ihan minulle oikea kirjoituspalsta kun olen vielä opiskelija... teidän tarinanne vahvistavat kuitenkin ajatustani, että en lähde vielä kokoaikaiseen työhön. Pitää hoitaa ensin oma pää kuntoon ja sitten keskittyä uraan... Toivottavasti te saatte asianne kuntoon!

Tilanteeni ei ole aivan vastaava, kuin ketjun aloittajalla, mutta tuntuu, että olen lähellä joutua vastaavaan kierteeseen. Olen nyt toista vuotta tehnyt säännöllisesti 9-12 tunnin päiviä. Olen aina tavoitettavissa ja useimmiten työt seuraavat minua viikonloppuisinkin.

Nyt tuntuu siltä, että henkiset ja fyysiset voimavarat ovat ehtyneet. Tunnen olevani ahdistunut ja masentunut. Olen kokenut läheisten menetyksiä lähivuosien aikana, joita en varmaankaan ole käynyt läpi riittävästi.

Henkinen paine työssäni on ylittänyt jo sietokykyni. Olen pitkään miettinyt kääntymistä työterveyden puoleen, mutta en koe myöskään töistä pois jättäytymistä vaihtoehdoksi.

Uniongelmat ja ruokahaluttomuus ovat jatkuvia ongelmia. Olen usein jännittynyt, voimaton, sekä hermostun herkästi, vaikka nämä eivät ole ominaispiirteitäni. Myöskään mielenkiintoni läheisiini ja harrastuksiini eivät ole entisellään.

Mitä voin tehdä asialle tässä vaiheessa, ennen kuin oireet ja voimattomuus saa minut kokonaan valtaansa?

Hei Knot!
Teet aika pitkää päivää Ja vielä viikonloppuisinkin. Ehkäpä ensialkuun voisit rajata kunnolla vapaa-aikasi. Laitat kalenteriin merkinnän, milloin et enää koske töihin. Alkuun vaikka tunti tai pari, jonka pyhität vain itsellesi. (Ei siis kotitöitä). Mietit mitä oikeasti haluat tuona aikana tehdä. Hemmottelet itseäsi, kuntoile, lue kirjaa, piirrä, valokuvaa... ja unohda tuona aikana kaikki muu.

Joskus kannattaa olla hieman itsekäs 🙂

Minäkin aloitin työt tuolla n 28 tunnilla viikossa ja se oli oikeasti kivaa! Sitten tunteja laitettiin kuusi lisää. Sekin vielä menetteli, kun meitä oli edellisen yrittäjän aikana enemmän töissä, jolloin se asiakaspalvelun "paine" jakautui useammalle ihmiselle. Nyt meitä sitten on vain kolme, ja koska pomon on myös paperihommia hoidettava, niin käytännössä meitä on kaksi. Tulemme toimeen, mutta työskentelytapamme ovat varsin erilaiset, jolloin sekin tuo tiettyä kitkaa tilanteisiin.
Psykologi kovasti haluaisi että vähentäisin selkeästi tuntejani, että saisin parantua rauhassa ja vähän aikalisää elämäni suhteen. Oirehdin jo uupumustani aika pahasti: keskittymiskyky hyvin huono, en nuku kunnolla, pinna todella kireällä kaiken suhteen ja tiuskin läheisilleni ihan turhista jutuista. Ja typerintä on, että olen psykologin kanssa aivan samaa mieltä: mä tarvisin vähän lepoa ja rauhaa, jotta voisin keskittyä terapiaani ja mutustella siellä opittuja juttuja rauhassa osaksi elämääni. Koen kuitenkin tavallani pettäväni työkaverini, jos jättäydyn "pötköttelemään" himaan.

Ilonai kirjoitti 7.4.2016 23:2

Hei Knot!
Teet aika pitkää päivää Ja vielä viikonloppuisinkin. Ehkäpä ensialkuun voisit rajata kunnolla vapaa-aikasi. Laitat kalenteriin merkinnän, milloin et enää koske töihin. Alkuun vaikka tunti tai pari, jonka pyhität vain itsellesi. (Ei siis kotitöitä). Mietit mitä oikeasti haluat tuona aikana tehdä. Hemmottelet itseäsi, kuntoile, lue kirjaa, piirrä, valokuvaa... ja unohda tuona aikana kaikki muu.

Joskus kannattaa olla hieman itsekäs 🙂

Hei,

ja kiitos kannustavasta viestistä. Tällä hetkellä vain tuntuu työn vähentäminen mahdottomalta. Kaikki muu tekeminen vie vain hetkellisesti ajatukset pois. Usein illat menevät murehtiessa työasioita. Vaikeinta on, ettei lähipiiristäni löydy oikein ketään kelle puhua ja purkaa asioita.

Uskon, että kaikki nämä vaikeudet johtuvat vahvasta esimiehestäni, jolle on vaikeaa sanoa ei tai ylipäätänsä muutakaan. Tunnen olevani sylkykuppi, johon kohdistuu kaikki paineet ja vaikka tulisikin osa ryöpytyksestä suodattaa se on vain todella vaikeaa, kun pyrin hoitamaan työni hyvin tunteja laskematta tai vapaata pitämättä. Näyttäisi taas, että myös tämän vuoden talviloman voin unohtaa.

Tulevista kuukausista näyttäisi myös tulevan kovin murheellisia säästötoimien vuoksi, joten ahdistuksen taso ei varmaankaan tästä tule laskemaan.

Kesää kohden kovaa vauhtia ollaan menossa, ehkä lämpö tuo vähän lohtua arkeeni.