Uskon Jumalaan ja hänen hyvään tarkoitukseensa.
Miksi hän ei auta?
Vai auttaako, et oon elossa?

Tylsistyin älykkäänä teini-ikäisenä. Koulu meni hyvin. Kavereita oli.
Isä löi suuttuessaan. Veljetkin kiusasi.
Vanhemmilla ei ollut rahaa harrastuksiin.

Huumeet auttoi tylsistymiseen.
Se johti rikoksiin.
Meni liikaa huumeita.
Toleranssi aineisiin on korkealla, vaikka
päivittäinen käyttö loppui jo vuosia sit.
Huumeiden käytön lopetin itse ilman katkolla oloa.
Lääkärit ei määrää lääkkeitä, vaikka sattuu.
Ne ohjaa takaisin huumeiden käyttöön.
Sairaanhoitaja sanoi, et liikaa asioita.
Sairaalassa sanottiin, et mielenterveydessä ei oo vikaa.
Vain ahdistuneisuutta ja itsetuhoisuutta, ei mitään vaikeeta.

Raiskattu viis kertaa. Neitsyys meni teini-iässä.
Poliisiin otin yhteyttä täysi-ikäisenä, mut jätin asian selvityksen
kesken, olis pitänyt käydä kymmenissä kuulusteluissa.

Parisuhteissa ongelmia ja henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Myös omalta puoleltani sit.

Nyt asun yksin. Mulla on erilaisia vaivoja ja unettomuutta.
Lääkäreiden papereissa ehkä luulosairas.
Terapiaa kokeilin puoli vuotta.
Sen jälkeen olin huonommassa kunnossa.

Oon syrjäytynyt.
Ystäviä ei oo lähellä.
Työtä ei oo. Rahaakaan ei oo.
Pitäiskö olla helppoo?