Olen sairastanut vakavaa masennusta kohta 5-6 vuotta ja siihen päälle vielä dg. sekamuotoinen persoonallisuushäiriö.
Olen seurustellut vain 2 kertaa(joo tiedän, todella noloa) ja huomannut että en viihdy parisuhteessa. En ollenkaan. Ne tuntuvat tekevän onnettomimmiksi kun vapaus katoaa. Ystäviä on vain 2 kpl. Toisella usein kiire, enkä kehtaa toista koko ajan häiritä. Paras ystäväni asuu 400 km päässä missä myös muut kaverit ja perhe.

Ongelma on siis että tunnen olevani niin pirun yksinäinen. En tiedä mitä tehsä. Seurustelu suhde ahdistaa(eikä seurustella saa vaan huvin vuoksi, koska siinä satuttaa toista) mutta ystävyys suhteet piristää ja antaa voimaa.
Olen myös aina ollut eläinrakas. Rakastan kissoja TODELLA paljon ja itsellä kotipaikkakunnalla oli yksi(menehtynyt jo tosin).
Haluaisin niin kovasti jonkun lemmikin auttamaan mua ja mä sitä. Kun olis joku. Lemmikit auttaa niin paljon.
Sitten varsinainen ongelma: Siskollani on paha astma. Hän käy (opiskelija) luonani n. 5 krt vuodessa mikä on paljon ja iloitsen aina kun hän tulee, mutta hänen takiaan en voi ottaa kissaa. Tiedän että hän käy ns. harvoin, mutta tunnen että ei ole oikein laittaa häntä kärsimään astmansa seurauksista, vaikka hän sanoo että voin ottaa kissan, kyllä hän pystyy olemaan. En halua pahentaa sairautta.
Meillä oli kissa silloin kun oltiin pieniä ja se jouduttiin luovuttamaan tuttavaperheelle kun siskoni astma puhkesi.

Mitä pienempi karvainen otus, sitä pahemmaksi hänen astmansa menee. Koira on sellainen jota en ikinä halua. Ei mun juttu(älkää pahastuko koira ihmiset!?).

En varmaan koskaan saa halittavaa otusta. Onko kellään mitään vinkkejä tähän?