Tuskainen ahdistus:(
mun tuli tarve kirjoittaa vaikken tiedä pystynkö mitä järkevästi nyt ilmaisemaan. välillä tuntuu että kaikki sanat on sanottu.. masennus vaan jatkuu ja jatkuu, eikä millään jaksaisi sitä enää!!
Koko elämäni on ollut vaikeaa, olen tavallaan elänyt siihen ettei mikään voi onnistua, kaikki menee vaikeimman kautta. olen elänyt lapsuuteni perheessä jossa oli paljon sairautta, huolta, riitoja yms. opin jo varhain selviytymään yksin, ei vanhemmillani ollut rahkeita kuunnella tai tukea. heillä oli täysi työ selvityi ongelmistaan. mä olin jo pienenä kuuntelijana mun äidillä, hän puhu kaikki mulle.. ja se oli enimmäkseen ongelmia, negatiivista,,sairauksia.. mun ajatuksille ei ollut tilaa.
Olen ollut aviossa mieheni kanssa yli kymmenen vuotta ja meillä on 3 lasta. aika alussa jo ilmaantui ongelmia parisuhteessa ja mulla on ollut masennus sekä paniikki/ahdistuneisuushäiriö seitsemisen vuotta.
Nyt tuntuu että kaikki kaatuu päälle,ongelmia ja huolia on liikaa.. tuon masennukseni lisäksi mulla on huono itsetunto, jonkin sortin persoonallisuushäiriö ilmeisestikin kun en osaa olla ihmisten kanssa; kuvittelen kaikkea, pelkään kokoajan että musta ei tykätä tai mut ymmärretään väärin tms. mulla on kuin raskas taakka kokoajan harteilla, viime päivät ollut rajua ahdistusta ☹️ rintaa puristaa,maha tosi kipeä,kuvottaa, on tosi levoton olo,mihinkään ei oikein kykene keskittymään, vapisuttaa, unet on katkonaisia ja täynnä painajaisia..
Viha,raivo ja katkeruus nostaa päätään kaikkea kokemaani vääryyttä vastaan. se on terapeuttini mukaan hyvä merkki. olen patonut asioita liian kauan sisälleni, elänyt vaan muiden tahdon ja toiveiden mukaan,unohtanut itseni jopa niin että olen joutunut nyt opettelemaan kuka MINÄ OLEN ja mitä minä haluan ja tarvitsen. raskas,pitkä tie..
aika yksin on tässä joutunut selviämään,miehestäkään ei oikein ole tueksi. eipä ole liioin tukiverkkoa eikä ystäviäkään.
useimmiten olen saanut tyynnyteltyä itseni ajatuksella että kyllä tää helpottaa kohta,kohta näen taas asiat selkeämmin ja olo seestyy. mutta nyt kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän epätoivoiselta. rämmin kuin suossa, vain kädet enää toimii enkä tiedä kuinka selvitä 😭
En osaa oikein muuta kommentoida, mutta toivotan voimia sinulle.
Hyvää tilanteessasi on se, että olet hakeutunut hoitoon ja sinulla on terapeutti. Tietysti tie on pitkä terapiassa, se ei ole mikään pikaratkaisu. Onko sinulla lääkitys kohdallaan? Itselläni on sellainen masennuslääkitys jonka pitäisi vähentää ahdistuneisuuttakin, sekä Ketipinor otettavaksi 3 kertaa päivässä. Joskus turvaudun Oxaminiin. Näiden avulla olen pärjännyt.
Kerroit ettet saa mieheltäsi tukea. Minäkin olen kokenut että se läheisin ahdistuu itsekin liikaa jos tukeutuu liikaa häneen. Juuri siksi on hyvä että ammattiauttajakin on mukana kuvioissa.
Tuo vapinan tunne ynnä muut ahdistuksen oireet ovat minullekin tuttuja. Itse olen rukoillut pajon ja myös pyytänyt esirukousta. Olenkin saanut voimia päivän kerrallaan. Välillä jo tuntuu siltä, että töihinpaluukin onnistuisi (olen sairauslomalla).
Voimia tosiaan toivotan sinulle ja kirjoittele voinnistasi jatkossakin.
Olen itse kasvattanut lapseni väkivallan, alkoholismin ja kaaoksen keskellä ja varmaan heistä on tuntunut samalla tavoin kuin sinulla. Olen kiitollinen että sanoit noin kauniisti että vanhemmillasi oli täysi työ selvitä omista ongelmistaan. Näin se oli meilläkin, mutta hain apua ja sain, monen terapian kautta ja monen yksinäisen vuoden kestettyäni. Jaksoin kun halusin näyttää lapsilleni että ei tarvitse jäädä ongelmien alle.
Oma kokemukseni oli että jouduin suremaan, itkemään ja kovan tuskan ja luopumisen kautta pääsin irti menneistä ja aika teki tehtävänsä.
Kun sain ihan pienen hetken tuntea mielenrauhaa niin se oli uskomaton kokemus! Ihmettelin mikä se oli. Olin nukahtanut päiväunille (joka oli erittäin harvinaista, kun en pystynyt nukkumaan) ja siitä heräsin niin hyvään ja ihmeellisen onnen tunteeseen, etten moista ikinä ollut kokenut. Ja tajusin ettei minulla ollut yhtään negatiivista, ahdistavaa ajatusta päässä.
Minua auttaa musiikki ja liikunta, silloin voin unohtaa kaiken muun.