Tuntuu niin pahalta ja epäreilultata
Jouduin tossa 8.1.2009 saralaan ja olen oolut suuriman osan ovomella akuutillaa osastolla siistä lähtien mulla modetiin Bipo tai diaknosointiin 5.2.2009 olen alotanut toki lääkityksen jä vookon loput kotona olen. pikasen nyt kun alko näytää paremalta kaikkki särkyi pirstaileiksi sain työn antajalta kirjeen että minut on irtisanottu koska en ole voinut toteutaa oppispimuksen ja työssä opimisen tavoteita. työn antaja tietää hyvin (lääkärin todistuksessta että olen sairaalassa, ja syy ei ole työ. vaan tään sairauden ”puhkeminen” olen 2000 vuodesta lähtien sairastanut masnnusta ja paniikkihäiriötä johon on ollut hyvä lääke hoito. Musta tuntuu niin epäreilulta ja pahalta koska uskon olevanit sairas loman jälkeen työ kuntoninen kuten ennekin. meni vain pohja elämältä ja on niin hirveen paha ja syylinen olo (syytän itseäni kiakesta. (roki aijon liitolta kysyä onko irtisanominen lailinen sairauden takia) mut arvakaa onko voimia)
että tämmöstä🤔😠😭
Toisissa sairaaloissa on ainakin sosiaalityöntekijä, aattelin vaan et se vois auttaa tossa irtisanomisjutussa
Voi että kun harmittaa sinun puolestasi!!! Mutta nämä sairausasiat lienevät ainakin useimmiten asioita, joille ei voi mitään.
Mulla on mennyt koko nuoruus tavallaan turhaan ongelmieni takia. Samanikäisillä kavereillani, joiden kanssa oltiin samalla linjalla joskus ja mä olin ehkä jopa edellä ainakin ulkoapäin katsottuna, ovat jo satakertaisesti ylittäneet mut. Monilla on jo yliopistopaperit, lapsia ja perheitä yms, mistä mä en oo voinut edes haaveilla. Arvaa, kuinka monta kertaa on ollut kipua!!! Mutta se on tosiasia, että kipu tässä ei auta, eikä sen julistaminen, mikä on reilua ja mikä ei.
Neuvoni siis on: rauhoidu ja hyväksy elämäsi tosiasiat, joille sinä et voi mitään tai et voi enää mitään. Kapinoimalla niitä vastaan teet itsellesi vain hallaa. Kuitenkin jossakin vaiheessa joudut rauhoitumaan, koska ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa. Anna anteeksi työantajallesi, itsellesi, ja kelle tahansa muulle, ketä pidät vielä osasyinä onnettomuuksiisi ja mahdottomuuksiisi. Kun kohtaa joitakin vaikeuksia, kannattaa miettiä ratkaisua ja seuraavaa askelta ja suunnata katse eteenpäin, eikä palaa turhassa itsesäälissä, miettiä "miksi" ja "miksi juuri minä" ja "täysin epäreilua".
Jos et siis voi mitään, niin hyväksy ja ole rauhassa 🙂 Ja jos ei kykene, niin etsi voimaa siihen, että kykenet. Tsemppiä!🙂🌻
Drakan
Juu uskon että tuntuu epätoivoiselta kun ensinnä on sairastanut noikin kauan ja sitten yhtäkkiä saa uuden diagnoosin,mutta ei kannata antaa sen sitoa liikaa,mutta tietysti pitäisi hyväksyä tosiasit niin elämä on ehkä helpompaa.. 🙂
Ikivanha nunnan rukous menee näin;
Jumala suokoon minulle
tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa
rohkeutta muuttaa, mitä voin ja
viisautta erottaa nämä toisistaan