Tuntuu että kaikki on loppu.
Nyt on ollu jo monta viikkoa semmonen tunne, että kauaa en enää täällä maanpäällä tallaa. Tuntuu että olen niin pimeissä ahdistuksen syövereissä, etten jaksa tätä. Varsinkaan kun ei ole ketää jakamassa tätä. Tuntuu että ole hylkiö, jonka kuuluukin kuolla nuorena. En vaan jaksa tätä kurjaa maailmaa ja vielä kurjempaa elämää. Rauhoittavien käyttö on riistäytynyt totaalisesti käsistä. Opiskella en pysty. Tuntuu ettei mulla (26 v.) ole tulevaisuutta tämän sairauden kanssa.
Tuntuu että se seuraava päivä on aina edellistä synkempi. Kunnes livun kohti tiedottomuutta. Helvetin olen jo kolunnut, jos taivaaseen pääsis ees joskus. Yksinkertaisesti mun voimani eivät kohta enää riitä elämiseen. Kun on tää karseista karsein ahdistus päällä, eikä siihen tehoa edes lääkkeet, mitä lääkäri on määrännyt. Ja samalla tämä yksinäisyys tukehduttaa mut. Onko tässä enää mitään järkeä koko touhussa? Ehkä sitten jos olisin terve, mutta kun lääkärinkin mukaan tämä sairaus vaan pahenee ajan mittaan tai ainakin pysyy samana… Sori, mutta piti taas johonkin purkaa tätä tuskaa.😭
Hei Minäitse 89
Minulla on ollut vaikeaa kärsimystä ja itsemurha-ajatuksia jo neljä vuotta. Luen nyt Raamattua läpi ja rukoilen Pyhän Hengen kosketusta. Helpotusta saan oluesta ja Oxaminista mutta niiden käyttöä rajoittaa lääkärin määräykset ja raha. Hyvä Sanoma-lehti ja Rukousystävä-lehti ovat tärkeitä minulle. Haluaisin laittaa tähän nimeni ja osoitteeni niin voitais alkaa kirjoitella mutta tänne ei saa laittaa, olen kokeillut. Netissä on kirjeenvaihto palsta josta olen saanut masntuneita tai muuten kärsiviä kirjeystäviä jotka ovat tärkeitä. Raamatussa sanotaan että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa etsivät. Löysin sen ensin omasta Raamatustani ja sitten se oli yhdessä masennuskirjassa ja kirjoitin papille palvelevaan nettiin ja pappi sanoi että se on totta. Ajatellaan sitä. Etsi käsiisi seurakunta ja pyydä rukousta. Kirjoita usein tänne, haluan tutustua sinuun.
Kiitos viestistä arka!
Haluaisin olla osa seurakuntaa ja käydä Jumalan palveluksissa, mutta vointini on niiin huono että hädin tuskin kauppaan pystyn menemään. Tuntuu vaan siltä, että Jumala on se ainoa toivo enää tässä pimenevässä illassa. Vaikken pystyisi häneen järjellä uskomaan, niin ehkä sitten järjettömyydellä. Kun tuntuu, että kaikki fakta maailmassa viittaa siihen että häntä ei ole, että olemme yksin tässä suuressa Kosmoksessa ja kaikki osallistuvat tähän kaikkeuden Onnenpyörään, jossa rosvosektoreita tuntuu olevan sallittua enemmän.
Mikä mieli tässä elämässä on kun aina pohdin vaan sitä, että vaikka opikelisin lääkäriksi tai pääsisin presidentiksi niin kuotenkin minua odottaa kuolema. Aivan sama mitä teen kuolen kuotenkin ja jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin eihän tässä touhussa ole mitään järkeä. Hirveesti kilpaillaaan ja sinnitellään ja lopussa kuolema vie kuitenkin voitin.
Joten olen ajatellut että jos Jumalaa ei ole ja olemme yksin ja se on fakta että kaikki kuolee,niin mitä väliä sillä on, koska se tapahtuu. Tänään, huomenna, vuoden päästä ja kymmenen vuoden päästä. Aina loppu tulos on sama.
Voihan sitä tietenkin ajatella että läheiset jäävät kaipaamaan ja millainenkohan muisto minusta jää mutta so what. Ei sitä siinä vaiheessa ole enää itse näkemässä.
Että tällästä...
Hei
Kiitos kun sain kuulla sinusta, Vaikea on ollut minunkin mennä seurakuntaan mutta potilastoverin tuella ja Oxaminin avulla olen mennyt. Mulla erilainen suhde kuolemaan, kova kuolemankaipuu ja paljon rukousta että kuolisin. Haluan Jeesuken luo. Oletko lukenut kuolemankokemuksista, kun ihminen jonkun aikaa kuollut ja elvytetty tai koomassa. Ainakin oli muistaakseni Eben Alexander jolla oli kirja tästä ja eräällä ruotsalaisella papilla. Lisäksi oli hyväkirja eräästä isästä ja pojasta,poika kävi Taivaassa ja tuli takaisin. Lainasin myös kaksi itsemurhakirjaa kirjastosta, toinen ei ollut kristillinen joten en lukenut. Joka päivä luen Raamattua, toivon että IM-ajatukset vähenisivät ja saisin vähän elämänhalua. Saanko kysyä mikä sun diagnoosis on? Mulla on vaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Rukousystävä-lehteä luen kymmeniä kertoja. Samoin HyväSanoma-lehti.
Moi
Kyllä mullakin on kuoleman kaipuu, mutta kun en voi olla siitä varma, että onko sen jälkeen mitään tai että jos joudunkin helvettiin. Miten voin olla näistä asioista varma?
Joo , olen lukenut sen Eben Alexanderin kirjan "Totuus Taivaasta", aika mielenkiintoinen oli, ainut vaan ettei hänkään ollut virallisesti kuollut, mutta voihan ne kokemukset ihan tottakin olla, paha mennä sanoon. Olen itsekin lukenut jonkun filosofisen Itsemurhakirjan. Sen siitä ainakin muistan, että siinä sanottiin huumeiden olevan hyvä asia, jos ne ovat ainut syy elää. Enpä kyllä tiedä siitä.
Tiedän että tää kuulostaa pahalta mutta mulla on diagnosoitu skitsofrenia. Osa ajattelee, että skitsofrenia potilaat ovat jotain ihan sekopäitä. Ei oo kyllä totta. Ensiksi: skitsofreniaan on nykyään tehokkaita lääkkeitä, siitä voi parantua. Ja vielä se että lääkäri on saattanut diagnosoida väärän sairauden, sillä olen ollut vain muutaman kerran psykoosissa elämäni aikana. Suurin ongelmani on tämä ajoittain tuleva mieletön ahdistus ja IM-ajatukset.
Haluaisin minäkin Jeesuksen luo ja Taivaaseen, en vain tiedä miten sinne pääsee. Epäilen vähän tota itsemurhaa, senkin takia että kun joskus sitä yritin niin taivas- ja enkeli näyt hävisivät ja olin hirveissä tuskissa.
Luultavasti ei ole oikotietä onneen. Välillä kaipaan kuolemaa ja välillä pelkään sitä aivan silmittömästi: jos raukeaa vain tyhjiin. Tai sitten joutuu olemaan yksin koko ikuisuuden. Kiva kun kirjoitit, toivottavasti jatkossakin jaat ajatuksias.🙂👍
Hei
Vaikea on elää kun elämänhalua ei ole. Pitäs päästä pois. En pidä skitsofreniaa saiirastavia sekopäinä, molemmat poikani sairastavat skitsofrreniaa ja ovatihania ihmisiä. Olen valitettavasti menettänyt kontaktin heihin, siinäkin yksi syy itsemurhaan. Toinen syy se ettei ole työelämässä. Tuska on kova. Esirukous on tärkeää ja seurakunta. En uskopsykiatriseen hoitoon vaan Jumalaan.