Useampi vuosi sitten sairastuin keskivaikeaan masennukseen (työuupumukseen). Söin masennuslääkkeet kiltisti ja kävin psykologin vastaanotolla, luin kirjoja ja yritin opiskella itseni ulos tuosta suosta ja pääsinkin. Muutama vuosi meni, mutta sitten tuli syöpä. Taistelin syöpäleikkaukset, sytostaatit, sädehoidot, lääkitykset, sairaalareissut ja muut sivuvaikutukset huonoine kuntoineen, kaljuuntumisineen jne. Taistelu päättyi kuin päättyikin ja kuntokin koheni ja hiuksetkin kasvoi takaisin. Ihana oli saada kulmakarvat, ripset ja hiukset. Ihanaa on jaksaa kävellä ja liikkua, mutta mitä kummaa kun yöunet rupesivat katkeilemaan ja itku tulla tyhersi luokse 😞. Kaiken piti olla hyvin ja eipä olekaan. Nyt pelkään, että masennus tulee takaisin, kun sen olen jo kertaalleen voittanut. Käyn läpi koko hoitopolkua, lääkäreiden ja hoitajien sanoja, kiirettä, taistelua, kipuja ja tuskaa. Nyt vasta ehtii käsitellä tuota kaikkea ja päällimmäisenä on pelko. Pelko kivusta, tuskasta, kuolemasa tai ehkä vähiten kuolemasta enemmänkin tuosta koetusta tuskasta ja kivusta, epäasillaisesta hoitohenkilökunnan kohtelusta. Vaikka pääsääntöisesti se oli hyvää, mutta aina mukaan mahtuu kun on monta hoitajaa ehtinyt tavata niin kyllä puolensa sai pitää. Uusiutuuko syöpä? Miten oma kehoni on ihan vieras? Ulkonäköni on muuttunut 😐