Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Hei milloin noita hypoallergisia ruokia käytetään? Onko lääkäri tehnyt dg:n . Minulla on 8-vuotias persialainen, joka ollut terve. Hammaskivien poiston yhteydessä tsekattu kunto. Nyt juo mielestäni enemmän, mutta on muuten virkeä ja toimelias. Syö entistä vähemmän märkäruokaa, kuivamuona kelpaa kyllä. On yritetty laajentaa ruokavalikoimaa koko ajan huonolla menestyksellä, mutta on kovin nirso. Pitäisiköhän viedä tutkimuksiin, sitä mietin nyt.
Lääkäri suositteli hypoallergisia ruokia allergisuuden vuoksi. Punkkipantaa esim.ei voinut pitää kun kaulan iho aukesi. Kissa siis kutisee ja rapsuttelee välillä voimakkaastikin paitsi kun saa tuota hypoallergeenista joka välillä on jossain merien takana jumissa eli aina ei saa sitä vaikka voisikin hakea. Tasan tarkkaan en tiedä mille on allerginen, jäänyt selvittämättä. Tässä aikeissa hammaskiveä poistattaa, ajat nyt kortilla lähieläinlääkärillä, ruuhkaa.
N'ott, teksteistäsi päätellen olet aivan mainio supertyyppi. Varmaan muutenkin. Mitenkähän kaukaa nuo huonouden tunteet sinussa pulpahtelee, onneksi kuitenkin vaan ajoittain. Rinta rottingille vaan 👍ajattele mitä olet kokonaisuutena.
Olen kokeillut Mustin ja Mirrinkin ruokia, kyllä sieltäkin joskus tulee ostettua. Vaihtelu on se, johon kissat tottuneet. Sopivasti vaihtaen menee joskus oudompikin eväs. Viimeimmäksi ostin kasvatettavaa ruohoa, jota aluksi kummeksui mutta näytti jossain välissä syöneenkin. Tällä kissalla turkki niin hienon pehmeä, että vaikeuksia karvapallon oksentamisessa, johon hairballtuotteilla saanut vähän helpotusta, kakkii karvapallokuonaa, niin sen ainakin tulisi toimia.
Pari päivää on mennyt vähän tasaisemmin. Sain esseenkin palautettua, myöhässä tosin. Olen kuitenkin vain helpottunut, että sain sen käsistä pois.
Mollyan, ehkä lisääntynyt juominen johtuu lisääntyneestä kuivaruuan syömisestä?
keskustelua, kiitos sanoista, jälleen kerran. 😳 Ihanaa kun maailmassa on kaltaisiasi tsemppaajia!
No'tt hyvä, kun voit jo paremmin. Tekemätön työkin rasittaa ja hyvä, kun sait sen tehtyä.
Ajattelin myös, että kissan juominen voi johtua lisääntyneestä kuivaruoan syömisestä. Eilen sain sellaista märkäruokaa ostettua, joka kelpaa. Kun on nirso kissa, on taiteiltava ruoan kanssa. Paljon olen ostanut turhaan eri ruokia, mutta saanut sitten annettua eteenpäin, kun ei ole kissalle kelvannut.
Täällä hyvin liukasta, emmekä lähteneet maalle sen takia. Kaupungissa olo viikonloppuna on melko harvinaista. Minulla on lisäksi korvakipua ollut muutaman päivän ja saa nähdä meneekö ohi tipoilla, jotka ystäväni soitti apteekkiin. Olisiko pitänyt mennä sitä oikein lääkärille näyttämään. Ei oikein huvita lähteä sinne viruslinkoon näinä aikoina,kun tartunnat ovat huppuluokkaa..
Otan kyllä iisisti nyt ja lueskelen. On vino pino kirjoja odottamassa.
Hyvää viikonloppua kaikille.
Sarjassamme aina pitää jotain olla. Nyt kun olen taas vaihteeksi nukkunut ihan kohtuullisen hyvin, niin tietysti selän piti alkaa jumia ja herätellä öisin. 😒
En ole käynyt muutamaan päivään lenkillä. Liukkaus ei itseäni hirveästi haittaa (nastakengät 💓), mutta tuulisuus saa muutenkin jo kuivat silmät polttelemaan ja vetistämään. Tänään kutenkin pitää käydä edes pieni lenkki tuuli tai ei, koska se saattaisi helpottaa selkäjumia.
On muutenkin jotenkin levoton olo. Kaipaan jotain kivaa tekemistä tai projektia, johon uppoutua. Vaan tyhjältä tuntuu elämä.
Mollyan, toivon sinulle antoisia lukuhetkiä ja toivon korvakivun jo hellittäneen!
No'tt korvakipu alkaa vähitellen helpottaa, mutta muuten on tukkoinen olo. Ehkä huomenna teen vain kaikkein kiireellisimmät työjutut enkä muuta. Olen ollut koko viikonlopun sisällä. Mies on ulkoiluttanut koiraa kiitettävästi, vaikka liukasta on ollut. Sain vinkin hyvästä dokkarisarjasta Areenassa. Tuntematon perillinen. Siinäpä onkin elämäntarinoita,, jotka eivät jätä kylmäksi. Ihminen kuolee ja aletaan etsiä perillisiä ja selvittää miksi välit ovat sukulaisiin ja omaisiin täysin katkenneet. Yleensä kyseessä jokin traaginen tapahtuma ja ihminen jäänyt aivan yksin.
Katsoin muutaman jakson ja jatkan katselua taas, kun on sopiva hetki.
Selkävaiva vaikuttaa uneen ja liikkumiseen ja se olisi kyllä saatava parantumaan. Tuo liukkaus kaduilla ei varmaan ole nyt hyvä juttu, kun joutuu varomaan, mutta tällaisiksi talvet ovat nyt muuttuneet.
Nyt ei suju mikään. 😔
Epäselvyydet töiden suhteen jatkuvat. Tieto siirtyy koko ajan vain eteenpäin. Melkein kaipaan vuoden takaista aikaa, jolloin kitkuteltiin päätösten suhteen kuukausi kerrallaan, nyt aikajänne on ollut vain noin 1 viikko (+/- pari-kolme päivää).
Selkä valvottaa edelleen, mutta on kuitenkin jo parempana.
On väsynyt, apea ja energiaton olo. Tympii.
Kiitos Mollyan, tuo Tuntematon perillinen vaikuttaa mielenkiintoiselta sarjalta! Harmi vain, että sarja on enää katsottavana reilun viikon, niin en taida ehtiä sitä katsomaan, mutta jos vaikka jakson tai pari ehtisi katsoa.
On ikävä kuulla, että työasiasi ovat noin epävarmat ja tiedot työsuhteen jatkosta noin lyhyellä viiveellä. Voin vain kuvitella, miten ahdistavaa ja turhauttavaa se on. Minulla on onni ollut myötä, kun ei ole tuollaisia ongelmia. Ja se myös, että työni on niin antoisaa. Se ei tosiaankaan ole itsestään selvää. Pahana puolena se, että teen työtä intensiivisesti ja paljon ja se sitten väsyttääkin ehkä liikaa.
Nyt olen vapaalla kuitenkin. Siis sairaslomapäivillä. Tauti on joko paha flunssa tai korona rokotuksista huolimatta. Olen täällä kotona eristyksessä. Ruokakin tuodaan kotiin ulko-ovelle. Pärjään kyllä hyvin, kun naapuri on ulkoiluttanut koiran ja mieskin tulee tänään kotiin.
Taitaa mennä vielä aikaa ennenkuin työhön pääsen käsiksi. Tällainen stoppi on nyt tarpeen.
.
Aina pitää olla jotain, osa n. Selkäjumi muuttui niskajumiksi ja nyt sitten on lievää huimausta.
Näin unta, että olin lentokentällä. Olin innoissani, luonnollisestikin. Mutten löytänyt lähtöselvitystiskiä tai lähtöporttia, enkä oikein edes tiennyt kumpaa olin etsimässä. Jostain syystä se ei haitannut, vaan etsinnän lomassa katselin vailla mitään kiirettä kauppojen valikoimia, ihmisten hyörintää ja ihastelin sulavalinjaisia lentokoneita. Pitkästä aikaa kiva uni. 🙂
Väsynyt olo on edelleen, muttei ihan niin harmaa. On kytevää, epämääräistä ahdistusta.
Mollyan, olen sanonut tämän ennenkin, mutta hitsit että työsi kuulostaa kivalta, vaikkein edes tiedä millä alalla olet. Mutta tuo joustavuus ja etätyömahdollisuus.
Toivottavasti stoppi on parantava!
Hyvä kuulla, että hyvätunnelmainen uni 🙂
Tuo epämääräisyys on kuluttavaa. Mutta onneksi ollaan kulutuksen kestäviä, silti haastavaa aikaa tuollainen. Periksi ei kuiten anneta, parastamme koitetaan saada kokoon, kaikesta huolimatta että saavutetaan tyytyväinen olo. Se (tyytyväisyys) on vähän kuin hyvä tyyny pään alla, rentouttaa niskaa ja houkuttaa unta kalastamaan.
Tauti on ehkä koronaa, mutta testiin en ole mennyt. Täällä kotona olen eristyksessä nyt ollut. Olo ei kehuttava, mutta 3 rokotusta antavat suojan ja tauti ei ole pahin mahdollinen, vaikka perussairaus onkin.
Työ on tärkeä osa ihnisen elämässä. Jos siitä nauttii, niin se on onnenpotku. Näitä onnenpotkuja on ollut elämässäni, vaikka surua ja menetyksiäkin ollut tosi paljon. En aina osaa asioita laittaa oikeaan järjestykseen. Se on minun ongelmani aina ollut.
Levoton, ahdistunut olo jatkuu. Syke on koko ajan korkealla, niin kuin keho kävisi ylikierroksilla. Helkkari, että elämä osaakin olla tyhjää täynnä.
Työt eivät ole vieläkään selkiytyneet. Tekisi mieli ilmoittaa, että pitäkää tunkkinne. En jaksa tätä löyhässä hirressä roikkumista.
Mollyan, luulen, että tuo on yleinen ongelma. Valitettavasti. Tartutaan negatiiviseen ja ylenkatsotaan positiivista. Itselläni on huono tapa vähätellä onnenpotkuja ja onnistumisia, kun taas se yksi epäonnistunut asia likaa onnistuneenkin kokonaisuuden. Pitäisi oppia olemaan armollisempi itseäni - itseämme - kohtaan.
keskustelua, yllä olevaa sivuten: minun ongelma taitaa olla, etten osaa olla tyytyväinen. Jos jokin antaisikin aiheitta tyytyväisyyteen, niin tartun siihen, mikä on pielessä.
Olet ihan oikeassa No'tt. Se taito monelta puuttuu. Eilen tässä potiessani muistelin opiskelutoveriani. Hänellä oli loistavat tulevaisuuden näkymät. Ehkä ei sitä itse kuitenkaan tajunnut. Yksi epäonnistuminen rakkaudessa rikkoi sitten koko persoonallisuuden. Tuli toki muutakin. Sairaus, joka olisi ollut hoidettavissa ja jonka hoitoon ei suostunut. Meitä oli monta hänen tukenaan, mutta tuskin hän meitä tarvitsi,kun oli päätöksensä tehnyt. Hidas itsemurhahan se oli ja teki sen uhmakkaasti ja romahtamatta. Vieläkin mietin käytettiinkö kaikki keinot ja olisiko sittenkin ollut joku tapa vielä häntä auttaa.
Toivon, että työasiasi selviäisivät. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen on kauheaa...
Moikka taas pienen tauon jälkeen!
Töiden epävarmuudet jatkuvat edelleen, mutta rajoituksien purkamisen myötä tunnelin päässä näkyy jo valoa - ehkä. En enää osaa luottaa tulevaisuuteen pätkän vertaa.
Vaikka ajatus pandemian (toivottavasta) loppumisesta ilahduttaakin, niin jostain syystä paluu vanhaan normaaliin tuntuu myös ahdistavalta. On ollut tavallaan helpottavaa pystyä piiloutumaan koronan taakse ja ajatella, että minusta tuntuu tältä, koska meneillään on koko maailmaa koitteleva epidemia, nyt on normaalia tuntea näin. Etenkin pandemian alussa tuntui suorastaan helpottavalta, kun koko maailma tuntui laskeutuneen ahdistuksessa ja epävarmuudessa minun perustasolleni. Mutta nyt edessä voi olla / on aika, jolloin joudun taas kohtaamaan ahdistukseni silmästä silmään sekä elämään sen erillisyyden kanssa, jossa tunnen itseni elämän sivusta seuraajaksi.
Tyhjyyden tunne vain jatkuu. Kaipaan niin kovasti jotain täytettä elämääni, että suorastaan ilahduin, kun huomasin lakanan kuluneen puhki. Nyt pääsen tarkoituksellisen monimutkaisesti metsästämään uutta.
Mollyan, joko tauti on mennyt ohi?