Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
keskustelua kirjoitti:
Voimia sinne No'tt ihan kaikkeen mitä elämässä vastaan tulee!
Kiitos! 😊 Sitä samaa sinulle! 🤗
Tällä hetkellä on taas sellainen "que sera, sera" -fiilis. Jos korona vie työt, niin sitten se vie. Pitää yrittää olla murehtimatta asioita, joihin en pysty vaikuttamaan. Jos rajoituksilla saadaan koronaa hillittyä ja toivottavasti myös nujerrettua, niin sitten niin pitää tehtä. Mutta jos töitä on, niin sehän on hyvä!
Helkkari että osaakin olla nuutunut olo. On taas huonon nukkumisen kausi menossa. Ja kuin pisteenä i:n päälle olen vielä nähnyt ahdistuneita jopa painajaismaisia unia. Milloin on kotiavain hukassa, milloin klovnikummitus ei anna käyttää sähköä. Viime yönä olin menossa uuteen työpaikkaan, mutten tiennyt minne minun pitäisi mennä, keneen ottaa yhteyttä tai edes mikä työnkuvani on.
No'tt huono nukkuminen tekee nuutuneen olon koko päiväksi. Ja unien maailma kuvastaa niitä pelkoja, joita on olemassa pinnan alla. Usein näkee, minä ainakin pahoja ja ahdistavia unia sillloin kun näen. Useimmiten en muista uniani ja se on ihan hyvä juttu. Maailma on sekaisin tämän koronan takia ja vaikka se ei koske minua työn tai muun sellaisen takia niin olisihan se paha juttu sairastua... Ja kaikki ne ihmiset, joille se olisi ihan kohtalokkaan huono asia,se mietityttää ja pelottaa...
Voihan se olla, että koronan tuoma epävarmuus näyttäytyy unissa ahdistuksena. Juttelin asiasta työkaverin kanssa ja uniongelmat alkaivat aika pian sen jälkeen. Viime yö sentään meni ilman painajaisia, mutta jatkuvasti heräillen.
En normaalisti juo kahvia, mutta tänään töihin raahautuessa pitää ehkä tehdä poikkeus. Ja toivoa, että ensi yö sujuisi edes vähän paremmin. 😴
On kyllä hiivatin uuvuttavaa, kun joka ikinen asia tuntuu epävarmalta. Jouluntienoilla voisi käydä siskon luona, jos... Ensi vuonna voisi mennä jollekin kielikurssille, ehkä, jos niitä ylipäätänsä järjestetään. Työvuorosuunnitelma tuntuu olevan täynnä näkymättömiä kysymysmerkkejä: saattaa olla, että on töitä, mutta saattaa olla olemattakin. Uskaltaakohan kaveri järjestää perinteiset synttärikutsunsa? Ehkä jos kenties keväällä/kesällä/syksyllä pääsisikin käymään ulkomailla...
Puhumattakaan sairastumisen pelosta, omasta sekä läheisten.
Kyllä tämä aika on haastavaa jokaiselle, vaikka kaikki eivät myönnä sitä. Puoliso suhtautuu mielestään järkevästi, mutta ei ota onneksi turhia riskejä. Matkustaminen on nyt jäänyt, mökillä olo onneksi tuo vaihtelua. Ystävienkin kanssa on oltu vähemmän tekemisessä ja sekin heikentää elämän laatua. Kirjat ja hyvät leffat on ollut pelastus sekä kissa ja koira, joiden seura ehdotonta etätöiden lomassa. Mutta kauanko tämä kestää, se arveluttaa ihan joka päivä.
Olen nyt nukkunut vähän paremmin. Painajaiset ovat jääneet, mutta heräilen edelleen pitkin yötä. Tänään pomppasin pystyyn aikaisin aamulla kuvitellen, että kello ei ole soinut ja että olen myöhässä. Sitten aloin miettimään, että myöhässä mistä, en muista että minulla olisi mitään sovittuna ennen kuin vasta loppuviikosta.
Jotain pientä piristystä kaipaisin. Paistaisi edes aurinko.
Tosi pimeä päivä on, mutta onneksi lämmin vuodenaikaan nähden. Katson ulos ikkunasta ja pidän taukoa. Ihana järvimaisema, vaikka alakuloinen. On luksusta asua kaupungissakin järven rannalla. Sitä ei aina tarpeeksi arvosta. Nyt olisi ollut aurinkoloman paikka, mutta jää toteutumatta. Kai tähän uuteen normaaliin sopeutuu, kun muutakaan ei voi. Kotoilu on loppujen lopuksi ihan kivaa.
En tykkää kylmästä, mutta tähän vuoden aikaan lämmin tarkoittaa harmautta ja sateita, joten minulle pieni korkeapaine sopisi enemmän kuin hyvin. Ehkä sitten näkisi aurinkoakin. Olen suunnitellut pientä metsäretkeä, mutta se on kosteuden vuoksi jäänyt.
Minä muistin vasta tänään, että hei, minullahan on kirkasvalolamppu! 🙈 Olisi ollut parempi aloittaa sen käyttö jo viikkoja sitten.
Aurinkoloma kyllä tekisi hyvää, mutta minkäs teet. 😔
En ole koskaan ollut jouluihminen, mutta nyt tämän koronahässäkän keskellä kaipaisin oikein perinteistä joulua, paljon lunta ja rasakkaa pakkasta. Että olisi jotain pysyvyyttä elämässä. Vaan millainenhan koronajoulusta tulee?
Järvimaisena kuulostaa aivan mahtavalta! On varmasti levollista sitä katsella. 🙂
Pimeä sää jatkuu vain. Kirkasvalolamppu palaa jatkuvasti. On keittiössä ja sen saa himmeällekin, joten toimii normaalina valaisimena myös. En osaa sanoa onko sillä tehoa minuun. Jotenkin tämä korona tekee elämästä niin ahdasta. Ei voi käydä edes lounaalla paikallisessa ravintolassa. Jotkut oikein porsastelevat noutopöydässä. Tällaisen havainnon tein enkä sen jälkeen ole lounaalle mennyt. Muutenkin kaikki ottaa päähän, vaikka asiat sinällään on kunnossa. Kiukuttelua ja marinaa riittää ja jälkeenpäin miettiessä ihan turhista pikkuasioista. Ehkä se on tämä pelko sairastumisesta, joka vetää hermot kireälle. Minulla on sairaus, joka on ihan hyvässä hoitotasapainossa, mutta koronaan sairastuminen olisi kyllä kohtalokasta.
Terveiset karanteenista! 😯 Työpaikalla oli tartuntoja, joten minutkin on määrätty karanteeniin. Onneksi koronatesti oli negatiivinen ja olo on normaali. Toistaiseksi karanteeniarki ei ole eronnut tavallisesta arjesta muuten kuin että viikonlopun pyhäinpäivä/halloween-tapahtuma menee minulta nyt ohi.
Kiitos terveisistä! varmaanki huojensi oloa kun testi näytti negatiivista? Itsellä oli keikkoja paikassa, jossa pari työpaikallaan olleen tartunnan vuoksi karanteenissa. Maski ja muut suojaukset tuli koetuksi niinä työvuoroina, nykyään kyllä muuallakin, lähikaupassa ym. näkee käytettävän ja kyllä mieluummin suojaudun kuin saan tartuntaepäilyn takia mennä testiin. Tuo kirkasvalolamppu josta tässä ketjussa on puhuttu, vois olla kyllä paikallaan aamuisin. Kun ensin pääsis uneen kunnolla; kysyttävä lääkäriltä rohtoa siihen.
Joo, kyllähän soitto jäljitysyksiköstä säikäytti. Vaikka tiesin olleeni hyvin vähän tekemisissä sairastuneiden kanssa, niin negatiivinen tulos rauhoitti. Karanteenin alussa kuitenkin oli turhan intensiivistä itsetarkkailua, jossa jokainen mahan murahdus sai mielikuvituksen pillastuneelle laukalla. Yritin järjellä hillitä luulotautisuuden lentoa (Paleltaa! Onko nyt kuume nousemassa?!? Tai jos nyt vain siirtyisit pois sen vetävän ikkunan edestä tai laittaisit lisää vaatetta päälle...), ja parin päivän päästä alkushokki oli jo laantunut ja elämä jatkui omaa kulkuaan.
Karanteeni ainakin osoitti, että on olemassa ainakin yksi asia, jossa aktiivisen seuraelämän puute olikin eduksi, sillä loppupeleissä karanteenilla ja normaalilla arjella ei ollut suurtakaan eroa. 😅
Minä olen käyttänyt maskia kaupoilla käydessä (tms.) jostain syys-lokakuun vaihteesta saakka. Vähän epämukavaa se on, kun silmälasit tuppaavat huurtumaan. Hieman kommunikaatiotakin se haittaa, sillä huomasin nojaavani kommunikaatiossa yllättävänkin paljon kasvojen ilmeisiin. Nyt olen miettinyt, että pitäisikö hommata perusmaskien, siis suu-nenäsuojien, lisäksi myös hengityssuojaimia.
Suosittelen kokeilemaan kirkasvalolamppua. 🙂 Ainakin itseäni se hieman piristää ja auttaa tahdistamaan unirytmiä.
Toivottavasti uniongelmaan löytyy ratkuisu! 👍
Hei kiitos tästä! Kaikenlaista olen kokeillut, mutta nyt viimeimmäksi päädyin äänikirjaa kuuntelemaan.. yleensä kirja sinänsä ollut hyvä 'unilääke' jo muutaman jakson lukemisen jälkeen... nyt vaan kirjan piteleminenkin ongelma tuon olkaongelmaisen käden takia.
Tuosta krkasvalolampusta, mikä määrä luxeja siinä on? Kesällä uusin yöpöydänlampun, prismasta löysin, jos en väärin muista oli merkiltään Rondo? Led-valo ei varmaan ole tuon (mitä mainitsit) vertainen, mutta tuossa säätönupista saa käänneettyä tosi kirkkaalle. Ja se kuin hohtaa vaikkei ole päälläkään. Saa nähdä sitä jos kokeilen, aamusta. Ja tämän loppusyksyn.
Taas tämä softa heitti minut ulos, kun yritin lähettää viestiä. 😤
Kirkasvalolamppu, tai virallisesti kirkasvalohoitolaite, jota ei pidä sotkea sarastus- tms. valoihin, on sertifioitu lääkinnällinenlaite, jonka teho on ymmärtääkseni vähintää 2500 luksia, nykyään useimmiten 10 000 luksia. Käyttöaika riippuu tehosta ja etäisyydestä. Minun lamppu on Beurer, kotimainen Innolux on ilmeisesti myös paljon käytetty merkki.
Sattuisiko ostamasi Rondo olemaan juuri Innoluxin Rondo? 😀
Toimiiko äänikirja rauhoittajana ja unilääkkeenä? Jos ei muuta, niin kuulostaisi tosi kivalta rentoutumissessiolta, kuunnella vain mukavasti lötköttäen puhetta. Pitää varmaan joskus kokeilla. 🙂 Jos vaikka löytäisin sitä käyttä takaisin kirjojen maailmaan, kun olen niin laiska lukemaan.
Joo 🙂 suosittelen. Äänikirjaa. Otin lenkillekin mukaan ja sain huomata että ah, ai, tässä tarinassa on tämänkin nimisiä tyyppejä. Osa oli menny ohi korvien ensi kertaa unta kalastaessa. Taisin sitä saadakin. Unta. Lääke ei sopinut mulle, yritän enemmän fyysisesti väsymällä uneen. Tuo äänikirja kaiken kaikkiaan liki 9 h, koitan säästää sitä iltaan...
Tuo lamppu joka täällä, ei taida olla varsinainen valohoitomalli. Samanniminen kyllä. Tämä kuin lumiukko, kolme kirkasta kehää laitettu päällekkäin, vie syvyystasossa vähän tilaa. Eikä ollut huimaavan hintainenkaan kuin kuvittelen tuollaisen, josta siellä kerroit, olevan?
Tänään oli muuten aika hieno kirkasvalopäiväpaiste 🔆
Liikahditko lenkin? 🙂