Kivoja vinkkejä sinulla tuossa tekstissäsi. Kirjoitit lopussa, että et itsekään tiedä, mitä elämältä tahtoisit. Olen huomannut omalla kohdallani että pyrin tosi paljon selvittämään alati sitä, että mitä muut tahtovat minulta. Johtuneekohan se juuri siitä, että en tiedä, mitä tahdon vai siitä, että en uskalla elää kuin tahdon? Esimerkiksi kun miehen kanssa katsotaan elokuvia, en sanoa oikeasti mitä tahdon katsoa, vaan sanon, että en osaa valita ja pyydän häntä valitsemaan. Sitten joudun katsomaan räiskettä ja metelöintiä hampaat irvessä ja korvat soiden.

Edellinen kommenttini oli Nóttin tekstiin liittyvä kommentti ja tämä tässä taas on Star-Crossedin tekstiin liittyvää pohdintaa.

Tosi suuri myötätunnon osoitus sinulle Star-crossed, kuulostaa nimittäin ikävältä tilanteelta. Toivon kovasti, että ratkaisu suuntaan tai toiseen löytyy. Minulla oli aiemmin sellainen työ, jossa oli tosi pieni palkka ja tosi paljon tunteja ja työnantaja haukkui minua, muun muassa vaatteitani. Kaikesta työstä ei maksettu. Ei ollut aikaa mennä osteleen esimerkiksi vaatteita, mutta eipä ollut rahaakaan. Se oli kamala asema. Olen onnellinen, etten enää ole siinä työssä.

Tunnistan sen tunteen, kun elämä alkaa harmaantua ja haaveet seilaavat toisaalle. Silloin jonkun auttavan käden pitäisi olla tarjolla. Mistäköhän voisit lähteä hakemaan apua? Toivotaan, että uusi hallitus suuressa kuviossa tekee työn raskaan raatajien kannalta hyviä linjauksia. Olisiko jokin oppisopimusmuotoinen koulutus mahdollinen? Siinähän saisi palkkaakin samalla.

Minullakin on toisinaan unelmana mennä mökille rauhaan, mutta minulla ei ole mökkiä ja asun tosi rauhattomalla alueella. Jos muuttaisin rauhallisempaan paikkaan, pitäisi hankkia auto ja sitä en tahdo tehdä. Minäkin olen joskus toivonut sairastuvani, jotta pääsisin lomalle töistä.

Kirjoitit sen tyylisesti, että elämässä ei kovasti ole valopilkkuja. Milloin viimeksi sinulla on ollut jokin ihan pienikin valon pilke elämässä? Minulla viimeisin hauska asia oli tänään aamulenkillä koirien kanssa kun mentiin kivaa polkua pitkin.

Kevät terveisin.

Kirjoitit Nótt ylhäällä, että kaipaat parisuhdetta elämääsi ja, että olet sellainen elämyksiä haluava ihminen. Oletko miettinyt, että pitäisikö kumppaninkin olla sellainen vai tahdotko, että kumppani olisi sellainen elämään tyytyväinen rauhallinen ihminen, jolle riittää perusarki päivästä toiseen? Entä onko sinulla jotain muita erityistoiveita kumppanin suhteen?

Ayale kirjoitti:
Kivoja vinkkejä sinulla tuossa tekstissäsi. Kirjoitit lopussa, että et itsekään tiedä, mitä elämältä tahtoisit. Olen huomannut omalla kohdallani että pyrin tosi paljon selvittämään alati sitä, että mitä muut tahtovat minulta. Johtuneekohan se juuri siitä, että en tiedä, mitä tahdon vai siitä, että en uskalla elää kuin tahdon? Esimerkiksi kun miehen kanssa katsotaan elokuvia, en sanoa oikeasti mitä tahdon katsoa, vaan sanon, että en osaa valita ja pyydän häntä valitsemaan. Sitten joudun katsomaan räiskettä ja metelöintiä hampaat irvessä ja korvat soiden.

Omalla kohdallani ongelma on sekä että: en tiedä mitä haluan ja vaikka tietäisinkin, niin en välttämättä uskalla (tai jaksa) toteuttaa niitä. Yksinäisenä ihmisenä minulta vielä uupuu muiden tuki, sellainen vetoapu. Varmasti jollekin kurssillekin tai harrastusporukkaan olisi huomattavasti helpompi mennä yhdessä jonkun tutun kanssa.

Lisäksi mietin ihan liikaa sitä, miten minun pitäisi toimia eli mitä muut odottavat minulta. Hyvänen aika, keski-ikä ei ole enää kaukana, mutta silti mietin, että mitäköhän vanhempani ajattelevat tai ajattelisivat, jos teen niin tai näin. Osa-aikatyöttömänä otan ihan liian henkilökohtaisesti poliitikkojen ja kommenttipalstojen tietoviisaiden möläytykset työttömistä.

Helpottaisiko elokuvan valintatilanteessa, jos olisit jo etukäteen miettinyt, että mitä tahdot katsoa? Ehkä se sitten olisi helpompi kertoa miehelle, kun ei tarvitse siinä tilanteessa alkaa valintaa pohtimaan.

Minä ja star-crossed ollaan yksi ja sama henkilö, joten voinen vastata hänen puolestaan. 😉

Ayale, oletan, että viittaat etenkin tämän ketjun ensimmäiseen viestiin. Sen kirjoittamisesta on reilua kolmea kuukautta auki 2 vuotta, mutta tilanne on edelleen sama. Niin paitsi etten sentään enää stressaa työn menettämistä, mutta sen sijaan pelkään, että voi tulla tilanne, jossa joudun valitsemaan nykyisen epäsäännöllisen, mutta kaikesta huolimatta tärkeäksi tulleen pikkutyön ja parempi tuntisen työn väliltä.

Mutta edelleen tuntuu raskaalta olla työssäkäyvä työtön, kantaa molempien maailmojen murheita, kun oma jaksaminen on muutenkin vähän niin ja näin.

Itse asiassa olen miettinyt oppisopimuskoulutusta. Tässäkin vain alan valinta on ongelma. Lisäksi minulla on hankala ristiriita sen suhteen, minkälaisen opiskelu- ja työskentelytavan koen itselleni parhaiten sopivaksi ja millaista tutkintoa tavoittelen. Tiedän olevani hyvin käytännönläheinen oppija ja työskentelijä, eli tässä mielessä oppisopimuskoulutus olisi juuri passeli, mutta samalla mielenkiinnon kohteeni ovat paljon akateemisempia eli juuri sitä toista ääripäätä.

Valopilkkuja on, mutta välillä, useinkin, ne tuntuvat karkaavan tavoittamattomiin. Elämästä edelleenkin puuttuu ennustettavuus ja sen myötä mahdollisuus sitoviin suunnitelmiin. Olisi aivan mahtavaa, jos pystyisi haaveilemaan ja suunnittelemaan, että syksyllä menen sille pitkään ajatuksissa olevalle kurssille tai että puolen vuoden päästä voisi lähteä reissuun. Mutta stand by -tilassa eläessä niistä haaveileminen alkaa tuntua pahemmalta kuin haaveilemattomuus.

Yritän iloita pienistä arjen asioista. Joskus se onnistuu, joskus ei. Pari päivää sitten ihastelin valkovuokkoja, en ollutkaan vuosiin nähnyt niitä. Hyvä musiikki: tällä hetkellä ihastuttaa esimerkiksi tämä, vaikken normaalisti falsettilaulannasta niin välitäkään. Sitruunamelissa, jota keksin pitkästä aikaa laittaa salaattiin. Fazerin mustikkajogurtticrisp -suklaa.

Mahtavaa, että olet päässyt pois tuollaisesta kuluttavasta työpaikasta!

Valkovuokot ovat ihania. Se on hyvä idea, että miettisin ennalta niitä elokuvia, siten illat ovat minulle paljon kivempia. Minullakin on muuten sellaista taipumusta, että pohdin valintojani vanhempien silmin, tai siis kuvitelluin silmin. Enhän aidosti voi tietää, mitä vanhempani kaikista ajattelevat, minulla on vain oma kuvani siitä, mitä he ehkä ajattelevat.

Ayale kirjoitti:
Kirjoitit Nótt ylhäällä, että kaipaat parisuhdetta elämääsi ja, että olet sellainen elämyksiä haluava ihminen. Oletko miettinyt, että pitäisikö kumppaninkin olla sellainen vai tahdotko, että kumppani olisi sellainen elämään tyytyväinen rauhallinen ihminen, jolle riittää perusarki päivästä toiseen? Entä onko sinulla jotain muita erityistoiveita kumppanin suhteen?

Kai minä toivoisin, että kumppani olisi sopivassa tasapainossa molempia. Elämä kuitenkin on pääasiassa sitä tasaista arkea, joten on vaan hyvä, jos siitä osaa nauttia. Ja se arkihan on juuri se, joka ne elämykset sitten kohottaa arvoonsa.

Tjaa, tiedä sitten erityistoiveista. Ikää on kuitenkin jo sen verran, että olen jo tajunnut, ettei mitään unelmien prinssiä olekaan. Kumppani tuo aina suhteeseen omat ristiriitansa, heikkoutensa ja pimeät puolensa ja ne pitää vain hyväksyä. Eikä kukaan voi koskaan täysin kohdata kaikkia toisen asettamia toiveita tai kriteerejä.

Mutta jos jätän pois ne perinteiset toiveet huumorintajusta, keskustelukyvystä tai samanlaisesta arvomaailmasta (yms.), koska niitähän kaikki odottavat kumppaniltaan, niin on minulla jotain juttuja, mitä kaiketi voisi kuvailla erityistoiveiksi.

Toivoisin suhdetta, jossa meillä olisi tilaa olla sekä yksilöitä että yhteinen me-yksikkö. Siis tietynlaista itsenäisyyttä, jossa omia juttuja saa ja ehkä pitääkin olla. Kahlil Gibranilla on runo, joka ilmaisee täydellisesti mitä tarkoitan (tässä vain muutama säkeistö, niin sen verran pitkähkö): "Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloiset, mutta olkoon kukin teistä yksin juuri niin kuin luutun kielet ovat yksin, vaikka ne värisevät samaa sävelmää."

Tahtoisin kumppanin, jolla on uteliaisuutta ympäröivää maailmaa, ihmisiä ja ilmiöitä kohtaan. Sellaista henkistä sivistystä, joka ei automaattisesti ole sama asia kuin oppineisuus tai korkea koulutustaso. Miehen, jolla on sopivasti kokeilunhalua uusia asioita kohtaan, kykyä pohtia asioita eri näkökulmista ja empaattisuutta asettua toisen ihmisen asemaan. Näin hänen silmissään toisin ajatteleva ihminen ei ole yhtä kuin idiootti tai asia x ei ole kokeilematta paskaa.

Tosi kaunis Gibranin runopätkä ja kuvaa hyvin läheistä ihmissuhdetta. Se muistuttaa minua siitä, että jokaisen tulee ottaa vastuu omasta elämästään, eikä täysin yhteinäiseksi voi lyöttäytyä toisen ihmisen kanssa, ainakaan kovin pitkän aikaa. Itselläni on taipumus lyöttäytyä liikaa mieheeni ja antaa hänen päättää ja toisaalta taas ajatella, että on mieheni vika, että teen sitä ja tätä tai olen tekemättä. Uskottelen, että se on mieheni, joka painostaa minut olemaan vain kotona, vaikka sitten se taidankin olla minä, joka ei uskalla ja jaksa lähteä täältä.

Oi! Kaipaan sitä, että olisi joku toinen, joka joskus tekisi päätökset. Olen niin huono tekemään päätöksiä. Mutta luonnollisestikin tietty tasapaino pitää toiseen nojaamisessakin olla.

Millaisista asioista tunnet jääväsi paitsi kun et uskalla tai jaksa lähteä tekemään asioita?

Iloista vappua! 🙂

Muoks. Hei, täällä on muokkausmahdollisuus! 😀 Kiitos siitä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Typon korjaus

Vappu olikin kiva, toivottavasti myös sinulla Nótt 🙂

Vappuna olin ulkona ja touhusin siellä vähän.

Kuoroilu ja tallilla käynti ovat sellaiset, mitä minulta jää ohisuun, kun en pääse lähtemään kotoa. Eihän tallillakaan tarvitsisi aina ratsastaa, vaan voisi vaihtoehtoisesti esimerkiksi mennä kysymään, että tarvitaanko siellä apua ja jos niin voisi auttaa. Tarkoitan, että ei se oikeasti ole rahasta kiinni se lähteminen aina, vaikka ehkä perustelenkin sitä sillä, että se on niin kallista.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: tuli vain mieleen

Hesarissa oli juttu kosketuksen kaipuusta. Kirpaisi, osui ja upposi.

Artikkelin kommenttien lukeminen sen sijaan hämmensi. Siellä oli ihmisiä, jotka kaipaavat paljon ei-seksuaalista kosketusta, mutta myös ihmisiä, jotka ahdistuivat siitä. Siis tiesinhän minä, että ihmisiä on tässäkin asiassa erilaisia, mutta aloin miettimään, että kylläpä sopivan kumppanin löytäminen osaakin olla vaikeaa. En edes viitsi mennä silkan sattuman rooliin ja ensimmäisen yhteyden (heh) vaikeuteen, mutta ihmettelen niitä erilaisia asioita, joiden pitäisi mieluummin enemmän kuin vähemmän kohdata. Kosketuksen tarve, libido, arvot, huumorintaju, kiinnostuksen kohteet, rahankäyttö, siisteys, odotukset ja tavoitteet, sosiaalisuus, oman ajan/tilan tarve, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöaste...

Miten ihmeessä on mahdollista löytää puoliso, joka niin monella tapaa samalla aallon pituudella? Ja kun kompromisseja pitää jossain asioissa tehdä, niin miten tietää, että mikä on se taso, jossa ei jousta likaa ja suhde kuitenkin pitkälläkin tähteimellä toimii?

Puolisoa tosiaan voi tarkastella monelta kantilta. Itsellä välillä on sellainen olo, että en riittävästi harkinnut aikanaan ja olisi ehkä ollut parempi ainakin edetä hitaammin, jos sitten jättää koko juttu. Tässä kuitenkin olen ja yhdessä mennään. Elämän jakaminen toisen kanssa on toisaalta antoisaakin, vaikka se tuottaa itselle tiettyjä rajoitteita. Kaikissa ihmissuhteissa saa ainakin harjoitella toisen huomioimista. Pitäisikin sen rinnalla, että tulee valitettua huonosta kumppanista, myös paneutua itse toimimaan kivasti toiselle ja tätä kautta rakentaa hyvää suhdetta.

Rajoittamisasiaa voi kyllä kyseenalaistaa. Eli onko se kumppani, joka saa rajoittuneen tunteen vai onko niin, että ilmankin kumppania olisi taipumus rajoittaa elämää itsekseen tietyissä asioissa?

Jotain raameja kumppaninvalinnassa minulla oli aikanaan. Arvelin ainakin, että päihteidenkäyttö ja väkivaltaisuus ovat sellaisia asioita, joiden kanssa olisi tosi ikävä elää. Lisäksi yritin haistella sitä, että onko mies sellainen pettämiseen taipuvainen, koska lähipiirissäni on ollut tosi ikäviä kokemuksia sellaisesta pettämispelistä.

Moi Ayale! 🙂

Vappu meni perinteisesti kotona nyhvätessä. Eihän minulla ole elämää. Positiivista oli se, että ei ahdistanut ja kuristava yksinäisyyden tunnekin hieman hellitti.

Tiedän sen tunteen, kun ei saa jotain aikaiseksi, vaikkei rahakaan olisi esteenä. Joskus melkein toivon, että olisi, koska sitten ei tarvitsisi kantaa syyllisyyttä omasta saamattomuudestaan. Ei tarvitsisi miettiä, että mikä minussa on vikana, kun minulta uupuu moottori tehdä asioita.

Minua harmittaa, etten lapsena mennyt kuoroon. En tiedä onko laulutaidottomille aikuisille olemassa matalankynnyksen kuoroja, mutten kehtaisi mennä sellaiseen, vaikka olisikin.

Yksi asia joka ihmissuhteissa ja etenkin parisuhteissa pelottaa on toisen huomioonottaminen. Pelkään, että olen ollut yksin liian pitkään ja että olen sitä myötä tullut huomaamattani itsekkääksi ja itseriittoisaksi. Osaisinko tehdä kompromisseja ja tehdä töitä suhteen eteen.

Miten pitkälle puolison valintaa voi ajatella järjellä? Teoriani on, että rakastumisen huuma sumentaa järjen juurikin siksi, että muuten parisuhteet jäisivät hyvin pitkältä syntymättä.

Miksi ihmeessä edes mietin näitä? Olen niin kaukana parisuhteen muodostumisesta että hävettää.

Uskon, että ihmisestä löytyy yllättävästikin joustamisen taitoa siinä vaiheessa, kun, kuten kirjoitit, rakastumisen huuma sumentaa järjen. Minä ainakaan en olisi ennen mieheni tapaamista uskonut, että pystyisin asumaan toisen ihmisen kanssa ja jakamaan arjen jutut. Itselläni siinä huumassa unohtui opintojenkin loppuun saattaminen ja näin jälkeenpäin voisi sanoa, että olisi ollut tosi hyvä keskittyä normaaleihin arjen velvoitteisiin eikä niin täysillä heittäytyä tekemään kaikkea sitä, mitä ajattelin mieheni toivovan meidän tekevän. Siinä vaiheessa oli minun taipumukseni miellyttää vähän liikaa valloillaan.

Kirjoitit, että on noloa miettiä parisuhdeasioita jos ei ole parisuhteessa tai lähelläkään. Ehkä se on kuitenkin ihan luonnollista ja normaalia. Itse ainakin harrastin sitä paljon ennen mieheni kohtaamista. Kyllähän ruokailujakin suunnitellaan siinä vaiheessa kun ei vielä olla syömässä. Tai kesälomareissuja suunnitellaan siinä vaiheessa kun lomasta ei ole vielä tietokaan.

Olen kuullut muuten, että sellaisia kuoroja on, jossa ei tarvitse olla laulutaitoinen.

Ayale kirjoitti:
Uskon, että ihmisestä löytyy yllättävästikin joustamisen taitoa siinä vaiheessa, kun, kuten kirjoitit, rakastumisen huuma sumentaa järjen. Minä ainakaan en olisi ennen mieheni tapaamista uskonut, että pystyisin asumaan toisen ihmisen kanssa ja jakamaan arjen jutut.

Tämä on yhtä aikaa sekä toivoa antavaa että vähän pelottavaa. Ajatus itsensä kadottamisesta ja toiselle omistautumisesta on romanttinen, mutta myös hämmentävä. Yksi kohtaaminen saattaa muuttaa koko elämänsuunnan. Ja samasta syystä se voi myös olla aivan mahtavaa, kun elämä menee uusiksi. Helpottaa ajatella, että kenties minäkin voin murtaa omat kangistuneet kaavani toisen vuoksi.

Voit olla oikeassa tuon etukäteen pohtimisen kanssa. 🙂 Ehkä on hyvä, että pohjalla on edes jotain pohdintaa, ettei sitten tarvitse aivan improvisoida kun on tilanne niin sanotusti päällä.