Työhaastattelu meni sitten ohi. Olen yhtä aikaa sekä helpottunut että pettynyt.

Joie kirjoitti 15.3.2019 13:31

Kun häpeä, ihmispelko ja huono itseluottamus haittaa elämää hirveän paljon, ja sen päälle tulee vielä syytös siitä, ettei uskalla tehdä asioita tai saa aikaiseksi, se on julmaa ja kohtuutonta. Ei se kerro huonoudesta - kuka nyt jaksaisi kulkea eteenpäin sellaista taakkaa kantaen? 😐

Kiitos näistä sanoista. Miten sinä aina osaatkin löytää uuden, armollisen näkökulman asioihin, kuin järjen äänen.

Minulla on viime päivinä ollut vähän valoisempi fiilis. Yksinäisyyskään ei ole enää ihan samalla tavalla kaivanut.

Tänä iltana tosin tuli talkootöiden lomassa puhetta kouluun hakemisesta ja jouduin myöntämään, ettei minulla ole hajuakaan, että olenko hakemassa mihinkään ja jos olen, niin en tiedä, että minne. Hävetti. Hävettää edelleen. Yhteishaun alkamiseen ei ole kuin muutama päivä ja minä en ole laittanut asian eteen tikkuakaan ristiin. Toiset, motivoituneemmat ja määrätietoisemmat ihmiset ovat lukeneet pääsykokeisiin jo kuukausien ajan, minä en edes ole käynyt selaamassa koulutusvaihtoehtojen tarjontaa.

Yksi syy siihen, etten ole hakenut apua on se, etten oikein tiedä miten asian kanssa tulisi edetä. Tuntuu liian raskaalta joutua selittämään oloaan ja ajatuksiaan. Joutua todistelemaan ammattilaisille ja itsellenikin, että olen oikeasti ja tarpeeksi sairas, kuten Depressiopäiväkirjat-podcastissakin sanottiin (kuuntelusuositus! https://areena.yle.fi/1-4140194?autoplay=true ). Tuntuu liian raskaalta joutua luottamaan tuntemattomiin ihmisiin, vaikkakin sitten ammattilaisiin. Koko prosessi tuntuu liian monimutkaiselta.

Joie kirjoitti 15.3.2019 13:31

Tarinoita kirjoittelen. Musiikin suhteen oon ihan pölö. Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten joku voi osaa soittaa jotain. 😀

Tarinoiden luominen on mahtava kyky! 🙂

No hienoo, että uskalsit mennä haastatteluun ja suoriuduit siitä!! 🙂🌻

star-crossed kirjoitti 17.3.2019 4:47
Kiitos näistä sanoista. Miten sinä aina osaatkin löytää uuden, armollisen näkökulman asioihin, kuin järjen äänen.

Ehkä olet elänyt niin pitkään ankarien vaatimusten ja ruoskan alla, että semmoinen ihan tavallinen kohtuullisuus tuntuu uudelta ja hämmentävältä. 😉

Jos tilanteesi on sellainen, että et pysty löytämään sopivaa opintoalaa ja koulutukseen hakeutuminen tuntuu liian suurelta ponnistukselta, ihmissuhteiden luominen ja ihmisiin luottaminen on vaikeaa ja negatiivinen suhtautuminen itseesi painaa, niin ei sulla oo tarvetta ”todistella” avun tarvettasi. Noi ongelmathan vaikeuttaa elämää älyttömän paljon. Avuttomuus ja kokemus siitä, että ei pääse eteenpäin on ihan riittävä perustelu.

Mut onhan se avun pyytäminen toki suuri askel otettavaksi, jos ei ole luottamusta ihmisiin. Oman heikkouden ja avuttomuuden näyttämisesessä on aina se riski, että toinen ihminen jollain tavalla torjuu tai ylenkatsoo. Se kumminki kertoo siitä ihmisestä, ei sinusta. Ja luulisin, että suurin osa ihmisistä tuntee sen verran omaa heikkouttaan, että osaa suhtautua myötätuntoisesti. Hoiva-alalle myös yleensä hakeutuu ihmisiä, joilla on halu auttaa toisia ihmisiä.

Terveydenhoitaja omassa terveyskeskuksessa on yks taho, josta apua voi lähteä hakemaan ja yhdessä miettimään, millainen olis sopivaa. 🙂👍 Mielenterveyden ongelmia on nykyään niin paljon, että ne asiat on tuttuja kaikille terveydehoitajille ja lääkäreille. Monissa terveyskeskuksissa nykyään on psykiatrisia sairaanhoitajia, joiden tykö pääsee käsittääkseni lääkärin lähetteellä, tai sitten psykiatrian poliklinikalle, jos lääkäri katsoo, että se on parempi taho.

Mitä tuohon kouluun hakemiseen tulee, niin ne motivoituneet ja määrätietoisemmat ihmiset on mahdollisesti ihmisiä, joilla on parempi tukiverkosto ja/tai tällä hetkellä parempi vointi ja voimavarat. Tai sitten ihmisiä, jotka ovat myös heikoilla, yksinäisiä ja huonostivoivia, mutta se tulee heidän elämässä esiin jollain muulla elämänaelueella kuin opiskelussa. Se ei kerro niiden ihmisten paremmuudesta/huonommuudesta sinuun nähden. Mulle opiskelu ei koskaan tuottanut erityisiä vaikeuksia, vaikka elämää varjosti massiivinen häpeä ja ihmispelko. Sen sijaan työelämään siirtymisessä seinä nousi totaalisesti pystyyn. Työnhausta ei tullut mitään, en osannut yhtään hahmottaa, millaista työtä voisin tehdä ja ennen kaikkea, miten ikinä voisin kelvata mihinkään työhön. Hätäännyin vaan enkä saanu mitään tehtyä. Joku toinen taas voi menestyä työelämässä viimeisen päälle, vaikka yksityiselämässä, ihmissuhteissa, syömisessä, arkiaskareiden hoidossa tms kamppailisi suurten vaikeuksien kanssa.

star-crossed kirjoitti 17.3.2019 4:47
Tarinoiden luominen on mahtava kyky! 🙂

Rakastan tarinoita. ☺️❤️

Joie, kirjoitat varmastikin asiaa. Taas. 🙂

Minä niin haluaisin löytää sellaisen asenteen, ettei elämä ole niin vakavaa. Että jos en onnistunutkaan valitsemaan oikeaa alaa, työnhaku ei ole edennyt niin kuin olisin halunnut tai vaikkapa jos satun mokaamaan, niin so what, ainakin yritin. Ehkä sitten en olisi niin jumissa elämässäni eikä tarvitsisi kävellä munankuorilla niin kuin nykyään.

Joie kirjoitti 17.3.2019 13:10

Työnhausta ei tullut mitään, en osannut yhtään hahmottaa, millaista työtä voisin tehdä ja ennen kaikkea, miten ikinä voisin kelvata mihinkään työhön.

Tämä on prikulleen se tilanne, missä nyt olen. En tunnista omaa osaamista tai vahvuuksiani, jos niitä nyt onkaan. Lisäksi tuntuu, etten tunne työelämää tarpeeksi hahmottaakseni, että millaisessa työssä viihtyisin.

Joie kirjoitti 17.3.2019 13:10

Rakastan tarinoita. ☺️❤️

Minäkin pidän kovasti tarinoista, siis niiden kuluttajana. 🙂 Onko sinulla jokin tietty genre tai tarinatyyppi, jota kirjoitat tai kulutat?

star-crossed kirjoitti 18.3.2019 2:40
Minä niin haluaisin löytää sellaisen asenteen, ettei elämä ole niin vakavaa. Että jos en onnistunutkaan valitsemaan oikeaa alaa, työnhaku ei ole edennyt niin kuin olisin halunnut tai vaikkapa jos satun mokaamaan, niin so what, ainakin yritin. Ehkä sitten en olisi niin jumissa elämässäni eikä tarvitsisi kävellä munankuorilla niin kuin nykyään.

Mä en oikein usko, että se on asenne, jonka voi valita. Sanotaan, että ihminen toimii aina sen mukaan, mitä uskoo. Tuollainen kevyt, lapsenkaltainen asenne elämään mielestäni kielii siitä, että uskoo olevansa rakastettu ja turvassa joka tapauksessa. Tai no en mä tiedä sitten: voihan se olla niinkin, että voi valita mihin suuntaan kulkee ja sitten ne uskomukset hiljalleen muuttuu!

star-crossed kirjoitti 18.3.2019 2:40
Tämä on prikulleen se tilanne, missä nyt olen. En tunnista omaa osaamista tai vahvuuksiani, jos niitä nyt onkaan. Lisäksi tuntuu, etten tunne työelämää tarpeeksi hahmottaakseni, että millaisessa työssä viihtyisin.

No joo, oikeasti, mutta mistä vois tietää! Tämän päivän maailma on niin monimutkainen ja on paljon sellasia aloja, joiden olemassaolosta ei edes tiedä. Mistä vois tietää, millaista jokin työ on ja mikä olis itselle sopivaa? 😐 muuten kuin siten, että pääsis kokeilemaan, tai että joku, joka tietää asioista paljon, neuvoisi!

Ooksä koskaan harkinnu Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja? "Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus" tai työhönvalmennus, tai mitä nyt on. Voi olla kyllä, että tällaiseen pääsemiseen tarvitaan mielenterveysdiagnoosi ja hoitosuhde. En oo tuommoisella kurssilla koskaan ollut, mutta olen ajatellut, että ne voisi olla hyviä. 🙂 Tapaisi muita ihmisiä, joilla elämä ei oo myöskään menny niinku Strömsössä ja sais ammattiapua ja tukea tilanteeseensa.

star-crossed kirjoitti 18.3.2019 2:40

Minäkin pidän kovasti tarinoista, siis niiden kuluttajana. 🙂 Onko sinulla jokin tietty genre tai tarinatyyppi, jota kirjoitat tai kulutat?

Kun omassa elämässä on jokin asia joka mietityttää, tai joku pulma tai kipu tai kysymys, niin kirjoitan siihen liittyvän tarinan. Monesti se auttaa suuresti. Näkee asian uudesta näkökulmasta ja huomaa omat "vääristymänsä" niinku sen liiallisen vaativuuden ja itsekriittisyyden. Oommä pari tarinaa kirjoittanut toisillekin ihmisille, vastaavia, mutta pääasiassa ne on hyvin henkilökohtaisia ja sellaisia, joita en kellekään näyttäis. Niissä on niin koko sydän ja sielu avoinna. Tai kyllä niitä voisi toisillekin ihmisille, mutta sitten pitäisi käydä läpi ja muokata semmoisiksi, että kehtais näyttää!

Joie kirjoitti 18.3.2019 19:40

Mä en oikein usko, että se on asenne, jonka voi valita.

No mutta! Työnantajat, rekrytoijat ja sun muuthan aina jaksavat hokea, että asenne ratkaisee. Eiväthän asiantuntijat voi olla väärässä!? 😉

Vakavasti puhuen. Uskon, että asenteeseen voi vaikuttaa, mutten usko, että sitä voi päättää. Sama juttu motivaation kanssa.

Joie kirjoitti 18.3.2019 19:40

No joo, oikeasti, mutta mistä vois tietää! Tämän päivän maailma on niin monimutkainen ja on paljon sellasia aloja, joiden olemassaolosta ei edes tiedä. Mistä vois tietää, millaista jokin työ on ja mikä olis itselle sopivaa? 😐 muuten kuin siten, että pääsis kokeilemaan, tai että joku, joka tietää asioista paljon, neuvoisi!

Juuri näin! Haluaisin, että opiskelemaan hakeutuessani minulla olisi edes jokin käsitys, että millaisia töitä sillä tutkinolla sitten haluaisin (ja osaisin ja voisin) tehdä. Ei tarvitse olla presiis jokin työtehtävä, mutta kunhan olisi jokin käsitys tai suunta, jota tavoitella.

Joie kirjoitti 18.3.2019 19:40

Ooksä koskaan harkinnu Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja? "Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus" tai työhönvalmennus, tai mitä nyt on. Voi olla kyllä, että tällaiseen pääsemiseen tarvitaan mielenterveysdiagnoosi ja hoitosuhde. En oo tuommoisella kurssilla koskaan ollut, mutta olen ajatellut, että ne voisi olla hyviä. 🙂 Tapaisi muita ihmisiä, joilla elämä ei oo myöskään menny niinku Strömsössä ja sais ammattiapua ja tukea tilanteeseensa.

Minäkin olen siinä ymmärryksessä, että Kelan kurssit vaativat diagnoosin.

Työkkärin tarjontaan taas olen oppinut suhtautumaan varauksella, näin kauniisti sanottuna. Olen joskus nuorena ekaa kertaa työmarkkinoille tullessa käynyt jonkun nuorten ohjaavan kurssin, joka oli yhtä tyhjän kanssa, silkkaa työttömien päivähoitoa.

Olen aikoinani ollut parissakin 9 €/pv "töissä", joissa saamani kehut eivät koskaan konkretioituneet palkkatyöksi. Sen sijaan sain huomata olevani vain osa ilmaistyöntekijöiden ketjua, jossa edellinen palkaton orja opetti minulle tehtäväni ja minä sitten ennen harjoittelun loppumista opetin ne seuraajalleni. Työt olivat sellaisia idiootinhelppoja rutiinihommia, jotka eivät opettaneet mitään uusia taitoja, mutta jotka nyt vaan piti tehdä. Tuloksena oli vain turhautumista ja hyväksikäytetty olo.

Olen kerran typeryyttäni mennyt vapaaehtoisena erääseen Työkkärin, kunnan ja Kelan kokeiluprojektiin. Siellä tuli selväksi, että mitä tarkoitetaan sanonnalla sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ohjaajia tuntui kiinnostavan vain tuloksen tekeminen ja kokeilun hyväksi osoittaminen eli oman työpaikkansa säilyttäminen, ei minun asiani. Jos Työkkäristä olen aina saanut sentään asiallista palvelua, niin siellä ei osattu muuta kuin "ohjata" painostamalla ja kiristämällä sekä omaa valtaa korostamalla. Onneksi vapaaehtoisena asiakkaana minulla oli mahdollisuus pyytää palata takaisin pelkän Työkkärin asiakkaaksi. Kadun edelleen sitä, että jaksoin puoli yli puoli vuotta sitä kyykytystä, vaikka jo alussa kävi selväksi, ettei ko. palvelusta ole muuta kuin haittaa.

Olen myös yrittänyt selvitellä Työkkäriltä (ja Kelalta ja jopa verottajalta), että miten työtön voisi kokeilla keikkayrittäjyyttä laskutuspalveluiden kautta, mutta koska lainsäädäntö on mitä on, eikä mitään selkeää vastausta osata antaa, niin sekin on jäänyt.

Toisaalta voi olla, etten ole edes oikeutettu kaikkiin Työkkärin palveluihin, esim. palkkatukeen, koska olen työllistynyt vapaille työmarkkinoille. Joo, mutta työtunteja voi vain olla naurettevan vähän, ihan siinä ja siinä tuleeko edes aktiivimallin vaatimus täytettyä. Siitäkin huolimatta - onneksi! - pidän työstäni, vaikka se joskus stressaa ja ahdistaakin.

Joten pitäkööt tunkkinsa! 😠

Johonkin vertaistukiryhmään saattaisin mennäkin, kunhan se on vapaaehtoista ja Työkkäri ei ole sen takana.

Joie kirjoitti 18.3.2019 19:40

Kun omassa elämässä on jokin asia joka mietityttää, tai joku pulma tai kipu tai kysymys, niin kirjoitan siihen liittyvän tarinan. Monesti se auttaa suuresti. Näkee asian uudesta näkökulmasta ja huomaa omat "vääristymänsä" niinku sen liiallisen vaativuuden ja itsekriittisyyden.

Olen samasta syystä yrittänyt pitää päiväkirjaa. Sinne kirjoitettaessa on vähän helpompi myöntää vaikeitakin asioita, yrittää katsoa tilanteita ulkopuolisen silmin ja pohtia vaihtoehtoja. Joskus kirjoittaminen tosiaan auttaa.

Toissijaisena tavoitteena on ylläpitää edes jonkinlaista luettavaa käsialaa - joka ei koskaan ole ollut erityisen kaunis - ja opettaa hahmottamaan tekstikokonaisuuksia. Vielä lukiossa osasin suunnitella, että miten tekstin rakennan järkeväksi kokonaisuudeksi, sitten koneella kirjoittaminen alkoi syrjäyttää käsinkirjoittamisen, mikä mahdollisti tekstin jatkuvan muokkauksen. Niin ja tykkää siitä ajatuksesta, että minulla on ikään kuin dokumentteja elämästäni.

Minusta olisi mielenkiintoista luoda tarinaa, antisosiaalisuudestani huolimatta vieläpä erityisesti pienessä ryhmässä. Olisi hauska pohtia ja keskustella hahmojen taustoista ja motivaatiosta, rakentaa ympärillä olevaa maailmaa ja sen sääntöjä. Varsinaisen kirjoittamistyön jättäisin suosiolla sen paremmin osaaville.

star-crossed kirjoitti 19.3.2019 19:16

Joie kirjoitti 18.3.2019 19:40
Mä en oikein usko, että se on asenne, jonka voi valita.

No mutta! Työnantajat, rekrytoijat ja sun muuthan aina jaksavat hokea, että asenne ratkaisee. Eiväthän asiantuntijat voi olla väärässä!? 😉

Pyh ja pah! 😀

Asiantuntemus on hieno asia, jos on oikeasti perehtynyt asiaansa ja sydämeltään nöyrä. Sillon osaa nähdä asioiden monia eri puolia ja ymmärtää, että asiat on harvoin suoraviivaisia ja yksinkertaisia. Sitten on niitä ”asiantuntijoita”, joiden näkemykset perustuu ensisijaisesti siihen, että omalla kohdalla toimii tietty kaava, ja sitten pitäisi toimia kaikkien muidenkin kohdalla. Jos ei toimi, niin vika on siinä toisessa ihmisessä.

Ajattelen samoin tuosta asenteesta ja motivaatiosta. Siihen voi vaikuttaa, mihin suuntaan haluaa kulkea, millasia asenteita ja ajatuksia vahvistaa ja mistä pitää kiinni. Mutta iloinen elämänasenne, luottavainen ja toiveikas mieli, eteenpäin menemisen into ja tarmokkuus, kyllä ne minusta kielii syvemmistä asioista kuin tehdyistä päätöksistä ja valinnoista. On älyttömän paljon helpompi olla toiveikas, iloinen ja luottavainen, jos on saanut kokea, että minua autetaan, kannetaan ja rakastetaan ja että olen hyvä tällaisena kuin olen. Kai sitä voi jonkin aikaa olla positiivinen ja tarmokas ihan vain päätöksestä, mutta jos se ei lähde sydämestä niin, että se nojaa oikeasti siihen, millainen uskoo todellisuuden olevan, tuskin se kestää kovin kauaa.

Mut mä kyllä nyt kaipaisin jonku työelämän asiantuntijan apua!! Valmistumisen jälkeen olin lyhyen aikaa jonkinlaisessa uravalmennuksessa firmassa, jotka työkkäri osti palvelua. Silloin se homma kuihtui siihen, että sotkeuduin niin ahdistukseeni ja hätäännyin, kun pelkäsin työttömyyttä ja työnhakua niin paljon. Mutta minusta se oli kyllä hyvää ”valmennusta” ja neuvoja mitä siellä firmassa tarjottiin. Mietin, olisko se nyt sitten rakentavaa, jos nyt olisin valmis. Vähän vaan epäröin sitä, että maltetaanko tuollaisissa paikoissa antaa aikaa siihen, että vois rauhassa miettiä, mikä se suunta työelämässä vois olla, mikä ala, mitenkä voimavarat riittää, työaika ym. Tämmösillä firmoilla kuitenki varmaan tärkeintä on tulos eli kuinka monta ihmistä saadaan töihin niiden kautta. En halua sellasta ohjausta, että äkkiä mihin tahansa töihin. Olen jo ”missä tahansa töissä” ja haluaisin parempaa.

Hyvin tuttua tuo, että kehuja kyllä tulee, mutta sitten se arvostus ei näy työehdoissa eikä palkassa ollenkaan. Näissä työkokeiluissa ja palkkatukitöissä on etunsa, mutta kyllä niitä työnantajat käyttää hyväkseenkin. Syntyy sellainen normi, että voi saada työt teetettyä ihmisillä, joille ei tartte maksaa palkkaa ollenkaan tai maksaa vain puolet! Mitä semmonen oikein on? Miten voidaan ajatella, että työstä ei tarttis maksaa mitään? Ja jopa, että voi laittaa ilmaistyöntekijän pois, kun maksimiaika on täynnä ja ottaa uuden tilalle. 😐

Mäkin olen miettinyt freelancer-töitä ja yrittäjyyttä. Olen koittanu funtsia, voisinko myydä jotain palveluita nykyisen työn/alan piirissä toimiville yrittäjille. En oo kuitenkaan keksiny mitään toimivaa liikeideaa. Muutoin kyllä yrittäjyys kiinnostaisi. Mä selailin työkkärin oma asiointi -sivua tässä yks päivä ja siellä oli sellainen kohta, missä luki: ”hae starttirahaa”. Voiko sellaisesta olla apua tuohon keikkayrittäjyyteen? Mä oon joskus opiskeluaikana tehny lapsenvahtikeikkaa Eezy-laskutuspalvelun kautta. Se oli kyllä tosi helppoa. Nykyäänhän niitä laskutuspalveluita on paljo enemmän. Ne ottaa tietty välistä sitten oman osuutensa, mutta helppoa sikäli, että hoitavat kaikki työnantajaveloitteet niin, ettei itse tartte paljon muuta ku ilmoittaa tehdyt tunnit ja tuntikorvaus ja toimittaa verokortti.

star-crossed kirjoitti 19.3.2019 19:16
Toissijaisena tavoitteena on ylläpitää edes jonkinlaista luettavaa käsialaa - joka ei koskaan ole ollut erityisen kaunis - ja opettaa hahmottamaan tekstikokonaisuuksia. Vielä lukiossa osasin suunnitella, että miten tekstin rakennan järkeväksi kokonaisuudeksi, sitten koneella kirjoittaminen alkoi syrjäyttää käsinkirjoittamisen, mikä mahdollisti tekstin jatkuvan muokkauksen. Niin ja tykkää siitä ajatuksesta, että minulla on ikään kuin dokumentteja elämästäni.

Minusta olisi mielenkiintoista luoda tarinaa, antisosiaalisuudestani huolimatta vieläpä erityisesti pienessä ryhmässä. Olisi hauska pohtia ja keskustella hahmojen taustoista ja motivaatiosta, rakentaa ympärillä olevaa maailmaa ja sen sääntöjä. Varsinaisen kirjoittamistyön jättäisin suosiolla sen paremmin osaaville.

Toi kirjoittaminen on tietotekniikan myötä muuttunut niin nopeasti. Kyl meidän piti viel lukiossa kaikki kirjoittaa konseptipaperille. Mitään tehtäviä ei koskaan palautettu sähköisessä muodossa. Totta kai siinä piti ihan eri tavalla miettiä, miten kirjoittaa, kun ei voinut lisätä tekstiä väliin paitsi kumittamalla puoli esseetä eka pois. Nykyään vissiin jo yo-kokeetkin tehdään vallan sähköisinä.

Sulla on kyllä kaikenlaisia luovia ideoita ja syvällisiä ajatuksia! Kunnioitan. 🙂🌻

Eka päivä yhteishakua takana. En ole edes käynyt Opintopolkussa tai koulujen sivustoilla. Hyvin menee...

Joie kirjoitti 20.3.2019 10:05

Mut mä kyllä nyt kaipaisin jonku työelämän asiantuntijan apua!! Valmistumisen jälkeen olin lyhyen aikaa jonkinlaisessa uravalmennuksessa firmassa, jotka työkkäri osti palvelua.

Miksi sanotaan sitä palvelua, jossa autetaan omien vahvuuksien tunnistamisessa? Onko se juurikin tuo uravalmennus? Minä haluaisin sellaiseen, mutta olen tullut niin epäluuloiseksi Työkkäriä kohtaan, etten ole enkä aiokaan ottaa asiasta selvää.

Toisaalta en edes ymmärrä, miten tuollainen palvelu käytännössä toimisi. Siis miten tuiki tuntematon ihminen voisi auttaa minua keksimään, että missä olen hyvä? Koska jos siellä pyydettäisiin sanoittamaan vahvuuksiani, niin enhän minä keksisi mitään. Jos taas minulle annettaisiin esimerkkejä, niin keksisin kyllä esimerkkin siitä, että olen toiminut juuri niin, mutta myös vähintään kymmenen esimerkkiä, jolloin olen toiminut aivan toisella tavalla.

Enkä haluaisi tässäkin asiassa olla se asiakas, joka ei ollenkaan edisty. Sitä tuskaa sain ihan tarpeeksi viime syksynä ammatinvalintapsykologin juttusilla.

Joie kirjoitti 20.3.2019 10:05

Miten voidaan ajatella, että työstä ei tarttis maksaa mitään? Ja jopa, että voi laittaa ilmaistyöntekijän pois, kun maksimiaika on täynnä ja ottaa uuden tilalle. 😐

Tähän pitäisi mielestäni puuttua. Kun hoetaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, niin unohdetaan (tarkoituksella?) yhtälöstä palkka. Palkkatyö voi ollakin parasta sosiaaliturvaa. Varsinkin, jos sillä palkalla myös tulee toimeen.

Kun minäkin olen tehnyt hyllyjen järjestelyä ja kopioiden ottamista (yms.) työharjoitteluna, joka johti vain turhautumiseen, niin missä sen harjoittelun edut olivat? En koe oppineeni mitään, taloudellinen tilanteeni ei helpottanut, v-käyrä vain nousi ja yhteiskunta kustansi edelleen elämiseni. Hyötyjinä taisivat olla vain ilmaistyön vastaanottaja ja yhden ihmisen verran siistimpi työttömyystilasto (joka olisi siistiytynyt myös palkkatyöstä).

Joie kirjoitti 20.3.2019 10:05

Mäkin olen miettinyt freelancer-töitä ja yrittäjyyttä. Olen koittanu funtsia, voisinko myydä jotain palveluita nykyisen työn/alan piirissä toimiville yrittäjille. En oo kuitenkaan keksiny mitään toimivaa liikeideaa. Muutoin kyllä yrittäjyys kiinnostaisi. Mä selailin työkkärin oma asiointi -sivua tässä yks päivä ja siellä oli sellainen kohta, missä luki: ”hae starttirahaa”. Voiko sellaisesta olla apua tuohon keikkayrittäjyyteen?

Starttiraha ymmärtääkseni, varma en ole, vaatii päätoimista yrittäjyyttä.

Laskutuspalveluissa on se hyvä puoli, että niitä voi käyttää oikeastaan mihin tahansa oman osaamisen ja ajan myymiseen, oli se sitten lapsenvahtimista, lumenluontia, muuttoapuna toimimista, digineuvonnan antamista tai soittotunteja. Omat taidot, terveydentilanne ja jaksaminen sekä mielikuvitus ovat rajana. Harmi vain, että työttömälle laskutuspalveluiden käyttö on niin hankalaa ja riskialtista.

Joie kirjoitti 20.3.2019 10:05

Sulla on kyllä kaikenlaisia luovia ideoita ja syvällisiä ajatuksia! Kunnioitan. 🙂🌻

Äläs nyt... 😳

Sinulla on mahtavan valoisa ja ymmärtäväinen ajattelutapa, tykkään. 🙂👍

Jopas on! Jo toinen flunssa tämän talven sisään. Eka erä oli yskäpainotteinen, nyt sitten on nenän vuotamisen vuoro. Johan tässä kuukauden päivät ehdinkin olla terveenä.

Mutta mieluummin vaikka kymmenen flunssaa kuin yrjötauti.

Harmi vaan, etten nyt pääse ulos. On niin ihanan keväinen sää ja jalkakäytävätkin ovat pääosin sulaneet, niin että olisi kiva lenkkeillä. On taas sellaista levotonta energiaa, jota en osaa kohdistaa mihinkään. Matkakuumekin taitaa olla tuloillaan.

star-crossed kirjoitti 21.3.2019 4:46
Miksi sanotaan sitä palvelua, jossa autetaan omien vahvuuksien tunnistamisessa? Onko se juurikin tuo uravalmennus? Minä haluaisin sellaiseen, mutta olen tullut niin epäluuloiseksi Työkkäriä kohtaan, etten ole enkä aiokaan ottaa asiasta selvää.

Kai se just on uravalmennusta. Mä oon googlettamalla googlettanu ja yrittänyt etsiä, onko mitään tahoa, joka olis perehtynyt mielenterveyden häiriöihin ja työllistymiseen yhtä aikaa. En oo löytäny sopivaa... työkkäriin laitoin yhteydenottopyynnön, mut ei oo vielä tullut soittoa.

star-crossed kirjoitti 21.3.2019 4:46
Toisaalta en edes ymmärrä, miten tuollainen palvelu käytännössä toimisi. Siis miten tuiki tuntematon ihminen voisi auttaa minua keksimään, että missä olen hyvä? Koska jos siellä pyydettäisiin sanoittamaan vahvuuksiani, niin enhän minä keksisi mitään. Jos taas minulle annettaisiin esimerkkejä, niin keksisin kyllä esimerkkin siitä, että olen toiminut juuri niin, mutta myös vähintään kymmenen esimerkkiä, jolloin olen toiminut aivan toisella tavalla.

Enkä haluaisi tässäkin asiassa olla se asiakas, joka ei ollenkaan edisty. Sitä tuskaa sain ihan tarpeeksi viime syksynä ammatinvalintapsykologin juttusilla.

Jos sinusta tuntuu mahdottomalta nähdä omia vahvuuksiasi tai ollenkaan hahmottaa, mitä haluaisit, se luultavasti kertoo siitä, että ongelmat on syvemmällä. Ei siitä ole kysymys, että olisit huonompi, kun "et edisty" vaan siitä, että niiden asioiden aika ei ole vielä ... jotain on rikki mitä ensin pitäisi syvemmällä tasolla korjata.

star-crossed kirjoitti 21.3.2019 4:46 Tähän pitäisi mielestäni puuttua. Kun hoetaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, niin unohdetaan (tarkoituksella?) yhtälöstä palkka. Palkkatyö voi ollakin parasta sosiaaliturvaa. Varsinkin, jos sillä palkalla myös tulee toimeen.

Juu...tuollainen rutiininomaisten töiden teettäminen ilmaisilla työntekijöillä on minusta tosi asiatonta. Rutiinihommia tai ei, miten vois olettaa, että joku ne ihan huvikseen tekee, hyvää hyvyyttään! Maksaahan se sille ihmisellekin voimavaroja, että tekee sen työn niin kuin voi ajatella, ettei hänelle tarvis maksaa siitä?

Toki oon nähny asiaa myös toiselta puolelta: kuinka suuria työntekijän palkkauskustannukset on pienyrittäjälle. Tyel-maksut, verot ym on tosi isoja. Mutta käsittääkseni nämä työkokeiluiden ketjutukset ym on enemmänkin kuntatyönantajan juttuja. Sitten on yhdistyksiä, joiden tulot on niin vähäisiä, että ei olis mahdollista ottaa palkattua työntekijää ilman RAY:n avustusta tai palkkatukea...ne on varmaan kuitenki aika mieluisia ja haluttujakin työpaikkoja, määräaikaisuudesta tai epävarmuudesta huolimatta.

star-crossed kirjoitti 24.3.2019 17:19
Jopas on! Jo toinen flunssa tämän talven sisään. Eka erä oli yskäpainotteinen, nyt sitten on nenän vuotamisen vuoro. Johan tässä kuukauden päivät ehdinkin olla terveenä.

Mutta mieluummin vaikka kymmenen flunssaa kuin yrjötauti.

Tyhmä juttu toi flunssa. Parantumista sulle! 🙂🌻 Mulle tuli toi yrjötauti seuraavana päivänä muuton jälkeen. Onneks vasta seuraavana. Olis ollu vähän katastrofi olla siinä kunnossa muuttopäivänä! Eka havainto uudesta asunnosta oli, että kiva, kun on pytty ja lavuaari sillai lähellä toisiaan, että pystyy tarvittaessa yhtä aikaa... molemmilla tyyleillä. Ei olis edellisessä asunnossa onnistunut; jompi kumpi olis menny housuun tai lattialle. 🙂👍 Jos nyt katsoo asian valoisaa puolta. ☺️

Minun puolesta olis kyllä talvi saanut jatkua pidempään, mutta kerta kevät tuli niin nautitaan sit keväästä!! Pikkuisen märkää on kyllä: kun tulee lenkiltä on kengät ja housut aivan kurassa. 😀 Ehkä kannattais pysytellä asfalttiteillä tähän vuodenaikaan, mutta minun polvet pitää enempi pehmeämmäst maastosta. No, se paras kevät on kuitenki viel edessä, joten etköhän siihen mennessä tervehdy! Jos ei sitten taas jää päälle sulla se flunssa. Eihän sulla oo mitään sisäilmaongelmaa kotosalla, kun tulee nuhaa noin usein?

Hei oletko jo sopeutunut uuteen kotiin? On se aikamoinen elämän muutos kuitenkin. Kesää odotan jo kovasti. Muutan mökille lähes kokonaan. Mulla on siellä oma työhuone ja se on parasta työnarkomaanillet

Moikka kaikki!

En muista vanhan alustan salasanaani, enkä tainnut rekisteröityessä antaa sähköpostiosoitetta, joten loin uuden tunneksen. Eli star-crossed = Nótt.

Toivottavasti vanha porukka löytää tänne uudelle alustalle. Ilmeeltään tämä on raikkaampi, mutta itse kaipaisin perinteisempää foorumialustaa. Minusta on tarpeetonta, että tällaisessa rönsyilevässä ketjussa näkyy aina aloitusviesti ensimmäisenä, ikään kuin koko säie viittaisi vain siihen.

Ja nyt ei enää ilmeisesti pysty valikoimaan lainauksia, vaan lainaus on aina koko viesti? Eikä yhdessä viestissä voi siis olla kuin yksi lainaus? Tämä on harmi, sillä siten pystyi selkeästi osoittamaan, että mihin vastaus liittyi.

Eikö käytössä ole ollenkaan hymiöitä?

Hyvänen aika! Olin niin ihmeissäni tämän uuden alustan kanssa, että unohdin kirjoittaa sen, mitä minun piti kirjoittaa.

Minulla on ollut ja on edelleen kummallisen ristiriitainen fiilis. Toisaalta olen harvinaisen aurinkoisella tuulella, toisaalta tunnen itseni aivan musertavan yksinäiseksi. Läheisyyden kaipuun lisäksi olen tuntenut pitkästä, pitkästä aikaa myös intiimimpää läheisyyden tarvetta.

Lisäksi tunnun pitkästä aikaa olevan hyvällä tavalla kiinnostunut itsestäni. Tekisi mieli vähän laittautua, olen käyttänyt vähän liikaakin rahaa kosmetiikkaan, olen alkanut taas lenkkeilemään ja olen yrittänyt syödä terveellisemmin.

Ehkä minulla on vain kevättä rinnassa.

Joie, onko työkkäriltä tullut vastausta? Muistaakseni siellä on jonkinlainen kuntoutuspuoli, joka luulisi osaavan vastata ja opastaa juurikin tuossa tilanteessa.

Voit olla oikeassa siinä, että en pääse eteen päin elämässäni, kun jossain sielun sopukoissa ei ole kaikki palikat kohdallaan. Mutta pelkään, että terapia tai muu apu aluksi vain pahentaisi tilannetta, hajoittaisi ennen kuin alkaisi korjaamaan. Jotenkin tuntuu, etten kestäisi sitä, siinä kun saattaisi joksikin aikaa toimintakyky vain laskea. Se tuntuu liian isolta uhraukselta, varsinkaan kun juuri nyt ei ahdista.

Ja tuo yrjötauti... Voi ei, nauratti (sori...) ja ällötti samaan aikaan. Olen itse voimakkaan yrjöfobinen, joten sympatiani sinulle, vaikkakin näin jälkikäteen. Mutta tosiaan, onni onnettomuudessa, että tauti tuli vasta muuton jälkeen!

Heipparallaa! 🙂

Mollyan, ihana varmasti odottaa mökkikesää! Kai sä nyt kesälomaakin vähä pidät, ettei ihan mee työnteoksi? Voisin kuvitella kumminkin, että mökkiympäristössä se työkin tuntuu vähän erilaiselta, kun ympäristö on levollisempi ja on lähempänä luontoa. Ylipäänsä maisemanvaihdos usein virkistää.

Ihan hyvin olen sopeutunut uuteen kotiin! Tosin täällä on vielä putkiremontti riesana. Sen tähden ei oo kaikki tavaratkaan ihan paikoillaan, kun vaatehuone ja kylpyhuoneen kaapit on pitänyt olla tyhjinä. Toivon mukaan pääsiäiseen mennessä olis ohi se remontti. Lähiseudun ulkoilumaastoista oon nauttinu täysillä. Meri on lähellä ja muutoinkin kivat maisemat.

Nótt, hyvä kuulla, että sulla on valoisiakin mielialoja ja uutta virtaa. Tuo yksinäisyys ja läheisyyden- ja hellyydenkaipaus on kovin tuttua. Välillä tuntuu, että kaipaus on kuin pohjaton kuilu, niinkuin sellainen railo sydämessä. Mä toki saan täyttymystä rakkaudenkaipuuseen, lohdutusta ja nähdyksi tulemisen kokemusta läheisyydestä Isän Jumalan kanssa, mutta kyllä ihminen tarttee myös yhteyttä toisiin ihmisiin.

Mulla on alkanut toteutumaan yks pitkäaikainen toive ja syvä kaipaus. Olen kaivannut sellaista mulle sopivaa pienryhmää tai yhteisöä, jossa vois kokea kuuluvansa ja opetella olemaan aito ja yhteydessä toisiin. Tuossa talvella sellainen yhtäkkiä löytyi ... eri-ikäisiä uskovia ihmisiä, joilla on samankaltaiset asiat sydämellä ku mullakin. Olin niin riemuissani siitä, että olin seitsemännessä taivaassa.

Siitä oon kyllä sitten vähän tullut takasin maan pinnalle, kun oon huomannut, ettei se ihmisten kanssa oleminen vieläkään helppoa ole. Ajattelin, että nyt kaikki muuttuu kertaheitolla: voin kuulua joukkoon ja olla oma itseni ja yksinäisyys ja eristäytynyt elämä on taaksejäänyttä. Mut eihän se luottamus ihmisiin synny tuosta vaan, se on etenemistä pienin askelin. Toivon mukaan se sitten on kestävää.

Työkkäristä mulle soitettiin, ja se oli mukava virkailija. Hän sanoi, että kysyy eka TE-toimiston uraohjauspuolelta, osaako he auttaa vai olisko parempi hankkia jonku yksityisen firman kautta ohjaaja. Lupasi olla sitten yhteydessä uudelleen. Nyt on ollut niin paljon kaikkea muuta, etten oo ehtiny enkä jaksanut katsella työpaikkoja tai miettiä koko asiaa.

Tuo mitä kirjoitit siitä, että jos etsisi apua ja alkais avaamaan solmuja, vointi voisi aluks huonontua, on varmaan hyvinki mahdollista. On kipeää nähdä ne asiat, mitkä on rikki, ja voi tulla toivoton olo, kun näyttää siltä, että on niin paljon korjattavaa. Toisaalta kuitenkin se uusi, mikä sen kautta syntyy, voi olla ihmeellistä.

Oksentamisesta: onhan se tosi nuivaa, mut se kuitenki helpottaa oloa vähäks aikaa. 🙂 Kyl se vellova paha olo on viel pahempaa. Mun isällä oli sama tauti ja hän ei oksentanut ollenkaan...mut hän oli myös sairas pidempään. Mä ykäsin yhden yön ja yhden päivän. Sit nukuin 11 tuntia ja seuraavana aamuna olin okei. Mä oon niin harvoin kipeänä, että en voi valittaa, jos joskus joku lyhytkestoinen tauti tulee.... on monia, joilla on pitkäaikaissairauksia, tai sitten vaan saa helposti kaikki mahdolliset liikkeellä olevat flunssat ja muut taudit. Oon päässy sen suhteen todella vähällä.

Aurinkoista kevään jatkoa!!

Hei Joye kiva kuulla, että olet tyytyväinen uuteen asuntoon. Putkiremontti päättyy aikanaan vaikka varmaan tylsääkin on juuri nyt.

Kyllä minä lomaa pidän taatusti joka kesä ja talvellakin. Muuten sitä ei pidemmän päälle jaksaisi. Olen saanut työn, joka on mielenkiintoinen ja haastava ja siitä olen kiitollinen. Toivon, että sinun työsuunnitelmat ratkeavat ja saat koulutustasi vastaavan työn. Kun on pitkä koulutus takana se pitäisi hyödyntää.

Tuollaisen ryhmän löytäminen, jossa on joku yhteinen juttu on tärkeää. Toki ensi huuman häivyttyä näkee, että ihmisiä ollaan eikä kaikki aina natsaa, mutta siitä huolimatta kannattaa jatkaa. Niistä ympyröistä voi löytyä myös se "elämän tärkein" ihminenkin.

Ihanaa, sataa vettä! Katupöly asettuu, ilma raikastuu ja lumet saavat kyytiä.

Yksinäisyyden tunne on vähän helpottanut, tältä erää ainakin. Tämä vuosi on ollutkin sen suhteen harvinaisen vaikeaa aikaa.

Joie: hienoa, että olet löytänyt itsellesi samanhenkisten ryhmän. 🙂 Uusiin ihmisiin tutustuminen on usein jännittävää sanan kaikissa merkityksissä. Etenkin jo ryhmäytyneeseen porukkaan meneminen vaatii rohkeutta.

On tietysti olemassa niitä onnellisia, jotka sujahtavat porukkaan kuin porukkaan vaivattomasti, kuin olisivat aina olleet osa ryhmää. Kuinka heitä kadehdinkaan!