Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Inhottaa kokoa ajan epäillä itseään. Miettiä jälkeenpäin, että menikö se oikein, osasinko toimia kuten piti. Ja koska elämää ei voi kelata taaksepäin ja tarkistaa tilannetta, niin sitten kieriskelen epätietoisuudessa ja itsesyytöksissä. Oletuksena tietysti on, olen mokannut.
Tässä vielä yksi Helena Anhavan runoista hänen poisnukkumisensa johdosta. Oli lempirunoilijani.
Jos joku sanoo sinulle:
sudet piirittävät majaani,
ja vastaat:
kuvittelua, vainohulluutta,
suljet häneltä oven.
Sanot: se mahtaa tuntua kauhealta,
ja hän ilahtuu, lahjan saanut
Tila on sallittava,
tilaa liikkua vaikka susien kokemisessa,
syynsä siihenkin täytyy olla,
ei mikään tyhjästä synny.
Tunnetta et voi komentaa,
raskautettua mieltä nopeasti muuttaa,
se kääntyy hitaasti kuin laiva.
On tämäkin. Katselin töissä muitten mokailua ja siitä sitten minulle tuli vähän parempi olo; muutkin sähläävät. 😳
Aina sanotaan, että eristäytyminen on oire mielialahäiriöstä. Aina kehoitetaan pitämään kiinni ihmiskontakteista. Mutta miksi sitten minulla on useimmiten paras olo silloin, kun olen yksin?
star-crossed kirjoitti 24.11.2018 20:7
On tämäkin. Katselin töissä muitten mokailua ja siitä sitten minulle tuli vähän parempi olo; muutkin sähläävät. 😳
Juu! Itse möhläsin töissä muutama päivä sitten oikein kunnolla, enkä edes huomannut. Se asia tuli yhtäkkiä mieleen tänä aamuna klo 6:30. Tajusin että voi ei!! Unohdin yhden tärkeän asian ja se voi johtaa jopa 15 ihmisen palkkojen myöhästymiseen monella päivällä!
😯🗯️ Se olis työnantajalle aika nolo tilanne. Onneksi asia sitten saatiin kumminki järjestymään ja palkat on menossa ajoissa maksuun. Eikä pomokaan suuttunu; hän totes vaan että jaaha, täytyy jotenki sumplia tämä asia.
Nyt lähden juoksulenkille ja yritän toipua säikähdyksestä ja kaikesta paniikista, kun piti pomolle selvittää tonttuilujani. Mutta kuten kirjoitit star-crossed, niin helpottavaa on se, että kyllä muutki sählää! 😋 😎 Ei muuta ku kohti uusia seikkailuja.
star-crossed kirjoitti 24.11.2018 20:7
On tämäkin. Katselin töissä muitten mokailua ja siitä sitten minulle tuli vähän parempi olo; muutkin sähläävät. 😳
Mulla joskus samanlaisia tuntemuksia muiden puuhia seuraillessa. Ei haittaa niin paljoa itsekin että itsekin koheltaa aina välillä 🙂
Mietin sanomisiasi seurassaolemisesta ja eristäytymisestä. Se mitä aina sanotaan ei välttämättä pidä paikkaansa - uskon kyllä, että hyvät ihmiskontaktit voivat suojata joiltakin mielen ongelmilta, mutta se ei tarkoita että eristyneisyys itsessään tekisi kenestäkään sen huonompaa (tai oireilevampaa) ihmistä.
star-crossed kirjoitti 28.11.2018 15:16
Mutta miksi sitten minulla on useimmiten paras olo silloin, kun olen yksin?
Onko sinulla introvertin piirteitä? Se, millä tavalla ne minulla ilmenevät, on se että vaikka pidänkin (joistakin) ihmisistä, oloni heidän seurassaan on usein jännittyneempi kuin silloin kun olen omillani. Olen järkeistänyt sitä itselleni niin, että muiden seurassa ollessa tarkkailen jatkuvasti heidän reaktioitaan ja mielentilaansa, ja pyrin (usein tiedostamattani) mukauttamaan omaa käyttäytymistäni niin etten antaisi kenelläkään aihetta ärsyyntyä/että voisin tuottaa hyvää mieltä ja olla mukavaa seuraa ihmisille, joista välitän. Käy työstä, vaikka varmasti tarpeetonta siinä mittakaavassa kuin mitä minä sitä teen. Teetkö sinä mitään vastaavaa?
Liittyhän yksinäisyyteen kyllä ihan omanlaistaan kylmää hurmaa. Kun ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään, eikä tarvitse selitellä/sovittaa tekemisiään kenenkään toisen juttuihin. Se on ehkä syy miksi pidän itsekseni retkeilystä.
Kiitos kommenteistanne, Joie ja soroppi! 🙂
Onnistuin taas tässä yksi päivä sähläämään töissä, tai ainakin sellainen tunne minulle jäi. Mutta sitten seuraava päivänä minulle kerrottiinkin, että kaikki oli ihan kunnossa. Tuli vähän sellainen olo, että minua pidetään höynähtäneenä hyväntekeväisyystapauksena, jolle ei vain viitsitä kertoa, että ei mennyt niin kuin Strömsössä. Noh, eivätpä he pahasti erehdykkään. Tai ehkä he puhuivatkin totta, jolloin minun loputtomaan puutteitteni luetteloon voi vielä lisätä epäluuloisuuden muita kohtaan.
Suhtaudan rauhallisen hyväksyvästi ja ymmärtäväisesti muiden mokiin, mutta olen ilmeisesti todella vaativa ja ankari itseäni kohtaan, eli ainoastaan täydellisyys kelpaa. Vaikka onnistuisinkin tekemään 99 asiaa hyvin, niin se 1 pieleen mennyt on se joka jää mieleen pyörimään.
Olisihan se kivaa tuntea itsensä osaavaksi työntekijäksi ja omata itseluottamusta, edes joskus.
soroppi kirjoitti 28.11.2018 22:17
Onko sinulla introvertin piirteitä? Se, millä tavalla ne minulla ilmenevät, on se että vaikka pidänkin (joistakin) ihmisistä, oloni heidän seurassaan on usein jännittyneempi kuin silloin kun olen omillani. Olen järkeistänyt sitä itselleni niin, että muiden seurassa ollessa tarkkailen jatkuvasti heidän reaktioitaan ja mielentilaansa, ja pyrin (usein tiedostamattani) mukauttamaan omaa käyttäytymistäni niin etten antaisi kenelläkään aihetta ärsyyntyä/että voisin tuottaa hyvää mieltä ja olla mukavaa seuraa ihmisille, joista välitän. Käy työstä, vaikka varmasti tarpeetonta siinä mittakaavassa kuin mitä minä sitä teen. Teetkö sinä mitään vastaavaa?
Soroppi, tiedän olevani hyvin voimakaspiirteinen introvertti. Se tuntuu tuottavan yhä enemmän ongelmia, koska ennen introverttejä ymmärtäneessä Suomessakin siirrytään aina vain enemmän kohti amerikkalaistyylistä sosiaalisuuden ylikorostamista. Siispä minua ei niinkään vaivaa oma introverttiyteni, vaan alati kasvava kuilu oman luontaisen tapani ja ympäristön odotustan välillä. Tunnen olevani tässä(kin) asiassa vääränlainen.
Mutta vaikka useinkin viihdyn yksin, niin silti minulla on tarve olla sosiaalisempi kuin mitä nyt olen. Mikä ristiriita! Oikeastaan kyse ei ole niinkään sosiaalisuuden määrästä vaan laadusta. Kaipaisin syvempää ystävyyssuhdetta, mutten osaa ystävystyä, ja tyypillisesti minun ja toisten ihmisten haluttujen kontaktien määrä, laatu ja tapa eivät kohtaa. Sama juttu kumppanin kaipuun kanssa.
Tunnistan hyvinkin tuon kuvailemasi jännittyneisyyden ja mukauttamisen. Jotenkin yliyritän olla seurallinen ja osallistuva. Usein vielä käy niin, että mitä kovemmin yritän, niin sitä enemmän menen lukkoon. Käy todellakin työstä.
Mutta tunnistan myös kuvaamasi "kylmän hurman" - tosi hieno termi! Minukin tykkään lenkkeillä yksin, harvakseltaan käyn myös retkellä yksin. Tykkään upota oman pääni sisään, omaan maailmaani. Yksin ollessa saa tehdä asioita omalla tavallani, omalla aikataulullani. Silloin yksinolo tuntuu vapaudelta.
Kauhea, että osaakin väsyttää. 😴 Tuntuu etten osaa tänään edes kirjoittaa. Olen taas jostain syystä nukkunut huonosti. Pari päivää on ollut sellainen olo, että olen sairastumassa: nenä on tukossa, ääni meinaa loppua ja välillä meinaa koskea päähän. Ärsyttävää, jos tauti on tullakseen niin tulisi sitten.
Tuosta yliyrittämisestä ja lukkoon menemisestä vielä. Työpaikkalla on jokunen sellaisen oloinen ihminen, että heihin olisi kiva tutustua enemmän sekä töiden merkeissä että niiden ulkopuolellakin. Siis mukavan oloisia ihmisiä, joilla on aina hauskoja juttuja ja hyviä ajatuksia. Eräänkin koko olemus huokuu sellaista iloa ja avoimmuutta, että tällainen raskasmielinen tuppisuu-seinäruusu ei voi muuta kuin ihailla.
Juuri tällaisissa tilanteissa ne yliyrittäminen ja jännittäminen astuvat kuvaan. En joko saa sanaa suustani tai sitten sanon jotain hölmöä ja sitten kiroan itseäni keskusteluntappajaksi. Miten sitä ei voi osata heittää rentoa läppää tai edes asiallista small talkia?
Pelkään, että olen tosikon maineessa - siis hermoheikon sählääjän lisäksi. Tuntuu, että minulle tullaan puhumaan vain kun on pakko ja sittenkin pysytään tiukasti asiassa.
Miksen osaa ystävystyä tai edes olla ihmisten parissa? 😑❓
Ei varmaan ole ihme, että viihdyn yksin, silloin kun ei tarvitse jännittää tai ponnistella ja sitten hävetä. Mutta se vain tarkoittaa, että tulen aina myös pysymään yksinäisenä.
Hei star-crossed, mulla on myös joku työkaveri johon rakentaisin mielelläni ystävyyssuhdetta toimiston ulkopuolellakin. Mutta en vaan ole rohjennut ehdottaa mitään työpaikan ulkopuolelle menevää (kai se on se mahdollinen kieltäytyminen, mikä pelottaa niin paljon), joten nyt sitten odotellaan että hän palaa äitiyslomalta.
Tuo että pelkää millaisen maineen saa sosiaalisissa piireissä on kyllä hyvin todellista. Mulla on siihen auttanut kun muut ihmiset ovat toistuvasti vakuutelleet että seurassa voi olla monella tavalla, ja niistä monet ovat ihan hyviä. Ei kaikkien tartte olla räiskyviä ja vitsikkäitä ja kaikissa tilanteissa rentoja - joku voi olla enemmän kuuntelija, tai taitava lukemaan keskustelun pohjavireitä ja vaikka haistamaan milloin kaveri on väsynyt tai pahalla mielellä, tai kaipaisi lohdutusta. Tai sitten voi viettää seurassakin aikaa omissa maailmoissaan ja suhtautua kaikkeen vähän epäsovinnaisesti, mutta kuitenkin laukoa niin mielenkiintoisia ja virkistävän erilaisia ajatuksia, että niitä on mukava "tavallisempienkin" kuunnella. Mielestäni se on ihan yhtä okei.
Kylläpä olen väsynyt.
Olen usein toivonut sairastuvani, että saisin edes hetken aikaa olla. No nyt olisi tarjolla flunssa sekä turvonnut nilkka. Ja menenkö lääkäriin hakemaan saikkua? En. Tietenkään.
Onko kellekään käynyt niin, että juuri kun viihtyy itsekseen, niin joutuukin äkkiä selittämään yksinoloaan? Minulle kävi näin kun kiertelin joulumarkkinoilla. Oli kerrankin hyvä fiilis. Nautin siitä, että pystyin yksin melko helposti puikkelehtimaan tungoksessa ja että olin halutessani sopivalla tavalla tilanteen ulkopuolella, vähän kuin tarkkailijana. Kunnes ajauduin juttelemaan erään myyjän kanssa ja jotenkin se päätyi hämmestelemään yksinoloani. Tai ainakin minulle tuli sellainen olo, että olen friikki, joka ei taaskaan vastannut muiden odotuksia.
soroppi kirjoitti 7.12.2018 18:15
Tuo että pelkää millaisen maineen saa sosiaalisissa piireissä on kyllä hyvin todellista. Mulla on siihen auttanut kun muut ihmiset ovat toistuvasti vakuutelleet että seurassa voi olla monella tavalla, ja niistä monet ovat ihan hyviä. Ei kaikkien tartte olla räiskyviä ja vitsikkäitä ja kaikissa tilanteissa rentoja - joku voi olla enemmän kuuntelija, tai taitava lukemaan keskustelun pohjavireitä ja vaikka haistamaan milloin kaveri on väsynyt tai pahalla mielellä, tai kaipaisi lohdutusta. Tai sitten voi viettää seurassakin aikaa omissa maailmoissaan ja suhtautua kaikkeen vähän epäsovinnaisesti, mutta kuitenkin laukoa niin mielenkiintoisia ja virkistävän erilaisia ajatuksia, että niitä on mukava "tavallisempienkin" kuunnella. Mielestäni se on ihan yhtä okei.
Tämä on tosi hieno ajatustapa! 🙂 Kumpa vain osaisinkin ottaa sen käyttöön.
Tunnen itseni kauppatavaraksi. Heittopussiksi ilman mahdolllisuutta vaikuttaa omaan elämääni. Ongelmajätteeksi, jonka pois hoitamisesta maksetaan palkan päälle vielä bonuksia. Puhun TE-toimiston virkailijalle maksetusta jopa yli tuhannen euron bonuksesta, kun pitkäaikaistyötön työllistyy tai "työllistyy" - arvatkaa kumpi on todennäköisempi. Minulle työttömälle kannustin on edelleen joka palkaton työ, pilipalikurssi tai karenssi.
Tuntuu tosi pahalta. Ensin indeksijäädytys ja nyt sitten tämä. Että hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille meille työttömille!
Minulla on huono omatunto. On niin hillitön matkakuume, että ihan vakavissani mietin miten saisin järjestettyä elämäni siihen malliin, että reissaaminen olisi mahdollista. Ja juuri kun minun pitäisi miettiä kouluihin hakemista! Nyt sellaiset pitkää sitoutumista vaativat suunnitelmat vaan eivät nappaa niin yhtään.
Ja sitten vielä ihmettelen, kun elämä junnaa paikallaan.
Työ ja työttömyys ahdistaa. Työttömyyden aiheuttamaa ahdistusta ei tarvinne avata, töissä on taas pahoja tiedonkulun ongelmia, joista on tarkoitus keskustella jossain vaiheessa. Ja minun ahdistunut mieleni aina löytää ongelmien alkulähteeksi ja syyksi itseni, vaikka järjellä ajateltuna en tietenkään voi olla vastuussa ihan kaikesta paskasta mitä nyt sattuukin tapahtumaan.
Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että päällä on pakorefleksinomainen matkakuume.
star-crossed kirjoitti 2.1.2019 15:5
Minulla on huono omatunto. On niin hillitön matkakuume, että ihan vakavissani mietin miten saisin järjestettyä elämäni siihen malliin, että reissaaminen olisi mahdollista. Ja juuri kun minun pitäisi miettiä kouluihin hakemista! Nyt sellaiset pitkää sitoutumista vaativat suunnitelmat vaan eivät nappaa niin yhtään.
Ja sitten vielä ihmettelen, kun elämä junnaa paikallaan.
Työ ja työttömyys ahdistaa. Työttömyyden aiheuttamaa ahdistusta ei tarvinne avata, töissä on taas pahoja tiedonkulun ongelmia, joista on tarkoitus keskustella jossain vaiheessa. Ja minun ahdistunut mieleni aina löytää ongelmien alkulähteeksi ja syyksi itseni, vaikka järjellä ajateltuna en tietenkään voi olla vastuussa ihan kaikesta paskasta mitä nyt sattuukin tapahtumaan.
Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että päällä on pakorefleksinomainen matkakuume.
Olen sitä mieltä että matkusta niin kauan kuin se on mahdollista tehdä. Hyvää jatkoa sinulle ja hyviä matkoja. T. Jaanas.
Kiitos, Jaanas! 🙂
Minäkin ajattelen, että matkustaminen on henkiseen pääomaan satsaamista. Matkustaminen todellakin avartaa!
Ongelma vain on, että juuri nyt ei ole rahaa. Ja kun matkakuume on juuri nyt päällä, niin sitä toivoisi pystyvänsä tekemään jotakin konkreettista asian eteen, vaikka en juuri nyt reissuun pääsekään. Tein kuitenkin uudenvuodenlupauksen, että otan tavoitteeksi päästä jollekin matkalle tänä vuonna. Likviditeetin lisäksi hankaluuksia tuottaa työttömyys ja 0-tuntisopimustyö, joiden vuoksi kauaskantoisten suunnitelmien teko on vaikeata. Olisihan se kivaa pystyä päättämään, että lähden syyskuussa taas Lappiin, mutta minkäs teet.
Huomaan haaveilevani opiskelusuunnitelmien lykkäämisestä. Jos elämänkulku olisi täysin itseni päätettävissä, niin ottaisin ennemminkin työtä. Ja nimenomaan sellaista työtä, joka antaisi mahdollisuuden myös matkustamiseen. Ehkä opiskelisin jotain pienimuotoisesti siinä sivussa? Käytännön kokemukset työnhausta kuitenkin osoittavat, että tämä on aikamoista pilvilinnojen rakentelua.
Ahdistavaa, kun ei pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä. 😞
Heippa, star-crossed! 🙂 Olet varmaan ennenkin matkannut pienellä budjetilla. Jos sulla on vinkkejä siihen liittyen, otan mielelläni vastaan. Itse teen osa-aikaista työtä, eikä rahaa tietty ole turhan paljoa. Silti matkustan paljon. Säästään kaikesta mistä voin, ja sitten, kun rahaa on tarpeeksi, varaan seuraavan reissun.
Tässä on joitakin vinkkejä omasta kokemuksesta edulliseen matkailuun, jos Itämeren seutu kiinnostaa eikä tämä lounaissuomalainen näkövinkkeli ole liian kaukana omasta kotiseudustasi.
Laivamatka Turku-Tukholma yön yli pienessä ikkunattomassa hytissä ("piccolo") maksaa sesongin ulkopuolella noin 40e suunta. Lähtee varustamosta riippuen illalla puoli yhdeksän-yhdeksän maissa Turusta ja aamulla on Ruotsin aikaa kuudelta-puoli seitsemältä Tukholmassa. Kesäsesongin aikana hinta nousee 90 euroon suunta. Kun on aamulla aikaisin Tukholmassa, ehtii hyvin iltapäiväksi vähän kauemmaskin. Junaliput Ruotsissa on sitä halvempia mitä aikaisemmin ne ostaa. Esim. Malmöön junamatka kestää n.4,5h ja sen voi saada 20 eurolla, jos on ajoissa liikenteessä. Malmöstä Kööpenhaminaan menee Juutinrauman yli n. 35min ja Malmöstä Lundiin muistaakseni alle 30 minuuttia.
Göteborgiin menee Tukholmasta junalla kolmisen tuntia. Lautta Göteborgista Tanskan Frederikshaveniin maksaa kesäaikaan 17 euroa ja kestää 3,5h. Göteborgista menee myös laiva yön yli Saksan Kieliin, josta on sitten suht lyhyt matka esim. Lyypekkiin, Hampuriin ja Bremeniin. Eikä Berliinikään kauhean kaukana ole. Lähellä Tukholmaa Uppsala on myös kiva paikka käydä lyhyemmällä lomalla.
Halpalentoyhtiö Wizzair lentää Turusta Gdanskiin ja Liettuan Kaunasiin. Lentoja saa aika helposti hyvin edullisesti, jos pystyy joustamaan sekä lähtö- että paluuajasta. Liettuassa en oo koskaan käynyt, mutta arvelisin, että hintataso on siellä maltillinen ja lyhyiden välimatkojen päässä on kolme kiinnostavaa kaupunkia: Kaunas, Vilna ja Klaipeda rannikolla.
Muutenkin uskoisin, että Baltiassa voi matkailla suht halvalla. Etäisyydet on aika lyhyitä eikä siellä ole kallista. Riika oli tosi kiva. Tartossa haluaisin käydä. Käsittääkseni Helsingistä pääsee Tallinnaan aika halvalla ja nopeasti. Puolassa on myös halpaa. Keväällä Turusta alkaa halpalennot Krakovaan, ja se on tosi kaunis kaupunki, samoin Gdansk on kiva! 🙂
Itse en pysty nukkumaan yhteismajoitustiloissa ja siksi matkat tuppaa kuitenkin aina menemään yli budjetin majoituskulujen tähden. 😋 Se on se huono puoli yksin matkustaessa. Vaikka monissa hotelleissa/ hostelleissa on yhden hengen huoneita, ne on aina kalliimpia kuin se, että jakaisi jonkun kanssa kahden hengen huoneen. En syö ravintoloissa paitsi niissä maissa, joissa se on halpaa. Sen sijaan ostan kaupasta jotain valmisruokaa. Mikro majapaikassa on tosi hyvä olemassa, mutta pelkän vedenkeittimenkin kanssa pärjää. 🙂 Lusikka ja haarukka tietty aina muassa. 😀
Moikka Joie ja kiitos vinkeistä! 🙂 Asun lähempänä itärajaa kuin pääkaupunki tai rannikkoseutua, mutta ihan sovellettavissa olevia vinkkejä annoit.
En matkusta läheskään niin paljon kuin haluaisin, ehkä koska vasta opettelen pienen budjetin reissaamista. Käyn usein kädenvääntöä itseni kanssa, että onko edullisempaa tai järkevämpää tehdä useampi pikkureissu vai satsata yhteen tai kahteen matkaan. Yleensä olen päätynyt jälkinnäiseen vaihtoehtoon, koska täällä periferiasta liikkeelle lähtiessä rahaa palaa jo siihen, että hankkii itsensä liikenneyhteyksien pariin.
Ryanair lentää Lappeenrannan kentältä Milanoon (BGY), Berliiniin (SXF), Ateenaan (ATH) ja Thessalonikiin (SKG). Berliinistä en tiedä, mutta ainakin Milano ja Ateena, luultavasti myös Thessalonikikin, ovat kausikohteita. Olen joskus puolivakavissani miettinyt tuonne Milanoon lennon ostamista, mutta varsinaisen Milanon sijaan menisinkin lähempänä olevaan Bergamon kaupunkiin, jossa on viehättävän oloinen kukkulan päälle rakennettu vanhakaupunki, Città Alta. Milanossa voisi ehkä käydä vain päiväretkellä.
Baltian maat tuntuisivat ehkä todennäköisimmältä matkokohteelta. Tallinnassakin olen käynyt vain kahdesti risteilyllä, jolloin maissa ehti olla vain joitakin tunteja. Olisi kiva olla siellä yö tai pari. Tallinnan joulumarkkinat haluaisin joskus nähdä. Riikassa kiinnostaisi erityisesti jugend -rakennukset.
Tietysti kotimaan matkailua unohtamatta. En ole koskaan käynyt Turussa. 😳 Helsingissäkin olisi paljon kohteita, esim. Suomenlinna ja kansallismuseo, joissa en ole koskaan käynyt.
Minäkin olen niin herkkäuninen, etten osaisi nukkua dormeissa. Heräilen jo muutenkin ihan vain silkkaan vieraan paikan outouden tunteeseenkin.
En minä varmaan osaa antaa sellaisia vinkkejä, joita et jo tietäisi.
Tärkeintä on kunnolla ja hyvissä ajoin perehtyä kohteeseen. Siis ihan ajan kanssa hakea budjetille sopivaa majoitusta ja ruokapaikkoja sekä ottaa selvää nähtävyyksien lippujen hinnoista ja mahdollisista erikoispäivistä. Esimerkiksi Roomassa tietyt museot ovat joka kuun 1. päivä maksuttomia. Samoin Roomassa olen syönyt lounaaksi hyvänkokoisen pizzasiivun ja juoman 2,50 eurolla, kun tiesin minne mennä ja mitä ottaa.
Ruoka kannattaa pyrkiä ostamaan sieltä mistä paikallisetkin sen ostavat.
Hintoja vertaillessa kannattaa yrittää laskea kokonaiskuluja. Esimerkiksi syrjässä oleva, mutta halpa hotelli ei loppupeleissä ehkä olekaan niin halpa, jos hintaa laskee liikkumisesta koituvat kulut. Itse karsin enemmin palveluista kuin sijainnista, sillä muutenkaan ei ole kivaa kuluttaa vähää aikaansa bussin tms. odotteluun.
Matkusta sesonkien ulkopuolella ja kyttää tarjouksia, kuten http://www.lentodiilit.fi.
Oletko käyttänyt AirBnB'tä? Olen kuullut siitä paljon hyvää, mutta olen arastellut sen käyttämistä.