En jaksa itseäni.

Miksi en saa painoa putoamaan? Syön paremmin kuin koskaan, liikkua saisin enemmän, mutta liikunnan määrä on kuitenkin pysynyt suurin piirtein samalla tasolla vuosia. Mutta ruokavarasto vatsan päällä vain pysyy.

Voisiko sitä edes joskus onnistua? Saavuttaa jotain, olla tyytyväinen itseeni.

star-crossed kirjoitti 8.6.2018 1:33

Hirvittävä tyhjyyden tunne. 😞 Mistään en saa otetta, mikään ei nappaa. Minä vain olen.

Kaiken huipuksi on alkanut tuntua, että olen menettämässä otteen itsestäni. Tiedän, etten ole sellainen ihminen mitä haluaisin olla, mutta samaan aikaan en tiedä, että millainen sitten haluaisin olla. Toisaalta; voinko minä edes päättää, että millainen olen tai kuka olen?

Tunnistan itsessänikin ajoittain tuon tunteen, etten ole ihan sellainen kuin haluaisin olla, mutta en myöskään osaa kuvailla, millainen sitten oikeastaan haluaisin olla. On tämä vaikeaa. Usein huomaan tuota oloa silloin kun on viettänyt/viettämässä jonkun kanssa aikaa, ihmisten seurassa. Tai kun vertailen itseäni muihin. Ja sitähän minä teen turhan usein. ☹️ Aina kaikki muut tuntuvat olevan parempia: kauniimpia, hoikempia, hauskempia, rennompia, sosiaalisempia, älykkäämpiä... Miksi omia hyviä ominaisuuksia on niin vaikea huomata ja arvostaa?

star-crossed kirjoitti 8.6.2018 1:33
Oi ihanuutta! 🙂

Juuri tuollaista söpöstelyä olen kaivannut. Yritin jopa kuunnella Youtubesta ASMR-videoita sillä ajatuksella, että joku kuiskii kivasti korvaan. Mutta ASMR ei ole koskaan toiminut minulla eli en saa brain tinglejä. Lisäksi totesin, että nyt on jälleen ylitetty uusi säälittävyyden raja.

Aivan mahtavaa, että tunsit olosi luonnolliseksi. Minulle se olisi ollut vaikeaa, koska jännittäisin ja en osaa luottaa toisiin ihmisiin.

Mitä nuo ASMR-videot ovat? Pitänee googlettaa, jos jaksan. En ole kuullutkaan. Toimiikohan ne, jos on puoliksi kuuro?

Tämä onkin ollut melkoinen viikko. Laskeskelin että näin viikon aikana tuota miestä viisi kertaa, ja hän taisi olla neljä yötä luonani. Huhhuh. Taisi kyllä olla näin äkkiseltään liikaa ja liian lyhyessä ajassa, kun oli jo pinna melko kireällä tänään kun hän lopulta lähti. 😀 Olen tottunut olemaan niin paljon itsekseni, niin yhtäkkiä kun joku onkin siinä koko ajan läsnä niin menee omat pasmat ja rutiinit ihan sekaisin. Enkä tiedä onko hän edes niin kiinnostunut minusta, ihmisenä, vai halusiko hän vain yösijan jostain. Muutenkin ärsytti aika moni asia, mutta en tiedä johtuiko se vain siitä ahdistuksesta kun hän oli niin paljon kotonani, minun reviirilläni. 😟

Saapa nähdä kuuluuko hänestä enää. Viimeisen vuorokauden aikana läheisyyskään ei enää tuntunutkaan niin helpolta, kuin aiemmin hehkutin - ehkä koska vaistosin ettei mies vaikuta niin kiinnostuneelta, ei paljon silitellyt yms. niin tulkitsin sen niin etten ole viehättävä ja vetäydyin itsekin. En sitten tiedä. Muutenkin pelottaa että kiinnyn ihan vääränlaiseen ihmiseen ja satutan vain itseäni, taas, kun kehittelen pilvilinnoja ja mistään ei sitten lopulta tulekaan mitään. Yksin on niin helppoa olla. Mutta kuitenkin niin tyhjää.

Minäkin haluaisin pudottaa vähän painoa. Mutta motivaatio, missä lienet? Tosin viime aikoina en ole hirveästi edes stressanut painosta, ihme kyllä. Syönytkin vähän miten sattuu. Ehkä en ole vain ehtinyt viettää niin paljon aikaa peilin edessä omaa ruhoani kritisoimassa.

Tämä viikko on ollut yhtä helvettiä. On ahdistanut ja olen nukkunut huonosti. Niska on jumissa ja selkä alkaa taas oireilla. Tämä kuumuus vain pahentaa oloa.

Pahimman farssin koin loppuviikosta. Ihmettelin, että miksi palkka oli odotettua suurempi, sitten huomasin palkkalaskelmassa tekstin "lomakorvaus työsuhteen päättyessä". Iski hirveä paniikki. Olenko saanut potkut? Miksi? Miksei kukaan ole kertonut? En osannut muuta kuin vapista. Kello oli jo paljon, joten tehdäkseni jotain tilanteen selvittämiseksi lähetin sähköpostia työpaikalle. Onneksi sieltä vastattiin heti aamulla, että mistään sellaisesta ei ole kyse. Nyt olo on helpottunut, mutta tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi. Olisi pitänyt luottaa siihen, että tämä on vain virhe. Ei olisi pitänyt lähettää niin pisteliästä sähköpostia.

Mutta koko tämä fiasko sai tajuamaan, etten ole ainoastaan ahdistunut, vaan myös uupunut. Todella, todella uupunut. Aivan loppu. Vielä vuosi tai pari sitten en ole reagoinut asiaan noin, vaan olisin hetken asiaa kauhisteltuani ottanut asiallisesti yhteyttä asiasta vastaavaan tahoon ja rauhallisesti, jopa vitsiä heittäen selvittänyt asian. Nyt jatkuva veitsenterällä tasapainottelu sai aikaan rajun, tosin jollain tapaa ymmärrettävän reaktion.

En jaksa enää kantaa yhtä aikaa työn ja työttömyyden murheita. Vaan mitä minä voin asialle tehdä? En ole yrityksistä huolimatta saanut muita töitä eikä tästä nykyisestä saa lähellekään sellaisia summia, että voisin lakkauttaa työnhakuni työkkärissä. En myöskään voi, enkä halua lopettaa tätä työtä. Työttömänä minulla ei ole mahdollisuutta lomaan. Olen umpikujassa, jumissa. Eli tämä paska tulee jatkumaan ad nauseam, ad infinitum, ad mortem.

Voi itku, star-crossed ☹️ Hyvä että ei sentään potkuista ollut kyse. En oikein osaa antaa muuta neuvoa, kuin että oletko miettinyt edelleen että hakeutuisit juttelemaan jonnekin? Se kynnys on korkea, mutta se voisi olla myös hyvä, ehkä ahdistus ja uupumus lieventyisi kun saisit jakaa huolesi jollekin puolueettomalle taholle. Entäs se ammatinvalinnanohjaus, jos lähtisitkin suunnittelemaan uutta suuntaa elämälle?

Minä kävin tällä viikolla tekemässä niitä ammatinvalintatestejä, tulokset kuulen parin viikon päästä. Positiivinen yllätys oli, kun testissä oli osiot joissa kartoitettiin elämänhallintaa/jaksamista/ongelmia perheessä/ihmissuhteissa/työssä/taloudessa. Siis jokaisen kohdalla piti valita sopivin vaihtoehto, esim. Ei ongelmaa / On ongelma, mutta selviän siitä / On ongelma, johon tarvitsen apua / On ongelma, enkä usko selviäväni ilman apua tai jotain sinne päin. You get the point. Ja omaa persoonallisuutta kartoitettiin väittämien avulla. Niitä oli paljon, melkein 200 väittämää. Sellaista en ole aikasemmissa ohjauksissa tehnyt, vaan testit ovat keskittyneet ammatteihin ja niitten kiinnostavuuden arviointiin sekä omien taitojen arvointiin. Odotukseni eivät silti ole kovin korkealla, tuli jollan tavalla epäonnistunut ja surkea olo testin jälkeen kun vastasin melkein kaikkiin ammatteihin "ei kiinnosta lainkaan" tai "vaikea sanoa". ☹️ No jaa, saa nähdä.

Tsemppiä! 🙂🌻

Kiitos, Q, tsemppauksesta. Tuli tarpeeseen.

Hävettää vieläkin se lähettämäni sähköposti. En minä ketään haukkunut tai polttanut siltoja takanani, ainakaan tietääkseni, mutta se vaan ei ole ollenkaan minulle tyypillinen reaktio. Varmaan aiheutti työpaikalla aikamoista kulmien kohottelua. On pelottavaa ajatella, että miten siellä reagoidaa, jos kulissini kaatuvat vielä tätäkin pahemmin ja paljastun siksi ihmisraunioksi mitä olen. Lähetin kyllä perään uuden sähköpostin, jossa pahoittelin reaktiotani.

Nyt sitten en meinaa uskaltaa laittaa toukokuun työttömyyskorvausta hakuun, koska olen ihan satavarma, että Kela tarttuu siihen lomakorvaus työsuhteen päättyessä -tekstiin ja alkaa selvitysrumba. Aina vain stressiä ja ahdistusta...

Olen nyt ainakin vuoden päivät miettinyt ammatinvalintapsykalle menemistä, joten viimeistään nyt on lienee sen aika. Kai tässä pitää yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on. Siis kun vain pääsisi sinne psykalle saakka. Ajanvaraaminenkin tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Soittaminen? Not gonna happen. Ainakin täällä päin ajanvaraus näyttäisi onnistuvan myös sähköpostilla tai Oma asiointi -palvelun kautta, mutta jotenkin sekin tuntuu juuri nyt vaikealta. Millaisen viestin kirjoittaisin? Pitääkö pyyntö perustella? Toivonko samaa psykaa? On se pienestä kiinni.

Q kirjoitti 10.6.2018 20:48

Mitä nuo ASMR-videot ovat?

En oikein osaa selittää, varmaan koska en ole vielä löytänyt sellaista videota, josta saisin kiksejä. Wikipediakin on aika lyhytsanainen: https://fi.wikipedia.org/wiki/ASMR Kannattaa kuitekin kokeilla, esim. Youtubessa löytyy paljon näitä.

Onpa perinpohjaisen oloinen ammatinvalintatesti! Hyötyisinköhän minäkin tuollaisesta?

Minullekin välillä käy noin, että reagoi tosi voimakkaasti pieniinkin asioihin. Hävettää aina jälkeenpäin, mutta ei auta kuin porskuttaa eteenpäin parhaansa mukaan. Yritän ajatella, että se on vain inhimillistä ja niitä sattuu välillä kaikille, mutta ai hitto kun välillä muistuu mieleen omia ylireagointeja jopa vuosien takaa... Sitä häpeän määrää 😀
Mutta tuskinpa olet mitään vahinkoa saanut aikaan, varsinkin kun vielä pahoittelit käytöstäsi. 🙂

Nuo Kelan selvitykset on kyllä tympeitä. Jospa ei tulisi ihan kohtuutonta rumbaa sen suhteen. 🙂👍

Ehdottomasti kannattaa varata aika sinne ammatinvalintapsykalle. Laita vain viestiä menemään. Ei siitä mitään haittaakaan ole. 🙂 Ja eihän sitä tiedä miten pitkä jono sinne on, niin saat ainakin asiaa eteenpäin. En ole itse varannut omatoimisesti sinne aikaa vaan työkkäristä ovat hoitaneet sen puolestani, mutta ei kai sinne mitään perusteluja tarvitse? Tai laitat että alanvaihto mielessä, mutta et ole varma mikä olisi sopiva.

Onko sinulla mitään juhannussuunnitelmia? Itselläni ei ole oikein mitään, varmaan siis olen kotona. Juhlapyhien aikaan yksinäisyys aina kirpaisee vähän enemmän, kun ei ole sellaista kaveriporukkaa tai läheistä ystävää kenen kanssa viettää aikaa. Kaikilla on jo omat porukat ja suunnitelmat. Ja juhannuksena kaikki vielä lähtevät jonnekin mökille, niin melko omissa oloissaan saa olla kaupungissa. Onneksi kuitenkin juhannuksen jälkeen olen lähdössä pienelle reissulle, vihdoinkin! Ihan vaan siskon luona käymään toisessa kaupungissa muutaman päivän, mutta silti. Edes jotain vaihtelua.

Henkilökohtainen idioluutio-saagani jatkuu. Tajusin vasta maanantaina katsoa vuoden takaisesta palkkalaskelmasta, että oliko siinä sama juttu. Oli. Siis miten minä voin olla näin ääliömäinen puusilmä? En ainoastaan tajunnut asiaa vuosi sitten, ja nyt keksin tarkistaa tämäkin itsestään selvän vasta toissapäivänä. Koko jupakka olisi voinut olla vältettävissä, jos minulla olisi hitustakaan järkeä päässä.

Mutta se hyvä puoli tässä on, että jos Kela ei tarttunut tuohon vuosi sitten, niin ehkä se ei tartu nytkään.

Q kirjoitti 20.6.2018 10:46

ai hitto kun välillä muistuu mieleen omia ylireagointeja jopa vuosien takaa... Sitä häpeän määrää 😀

Nämä on ärsyttäviä. 🙄 Yrittäppä siinä saada unta, kun aivot kaivavat kauhisteltavaksi jonkun nolon jutun jostain vuosien takaa.

Minulla ei ole, ylläripylläri, ihmeempiä juhannussuunnitelmia, ihan perhepiirissä jussi menee. Siskokin tulee avonsa kanssa. Kai se on pakko sen verran sosialisoida, vaikkei yhtään huvittaisi. Juuri nyt tekisi mieli vain möllöttää tv:n edessä tai roikkua netissä, ehkä lukea jotain (nyt kun viimein olen päässyt takaisin kiinni lukemisen makuun).

Maisemanvaihdos kuulostaa tosi kivalta! 🙂

Pitää yrittää saada aikaan varata se ammatinvalintapsyka. Paino sanalla yrittää... 😟

Älähän nyt, ei sitä kaikkea aina hoksaa. 🙂 Ja hyvä tosiaan, että todennäköisesti säästyt siltä Kelan jupakalta, jos viime vuonna on ollut sama homma.

Minulle sattui illalla ärsyttävä homma, kun ostin junalipun netin kautta. Yritin hoidella monta asiaa samaan aikaan ja unohdin siinä sitten laittaa sähköpostiosoitteeni lipputilaukseen, laitoin vain pelkän puhelinnumeron. Lippuhan tulee kännykkään. Noh, maksoin lipun ja kaikki meni hyvin, ainut vaan etten ole vielä tähänkään mennessä saanut sitä lippua puhelimeeni. 😠 Mutta latasin kuitenkin talteen sen pdf:n, jonka saa ladattua tilausvahvistussivulta. Niin kysynkin nyt sinulta, kokeneelta matkailijalta, että käykö se lataamani pdf matkalippuna, kun avaan sen puhelimellani? Siinä näkyy kuitenkin se qr-koodi, joka luetaan. Ja siinä näkyy myös se tilausnumero, jos sitä koodia ei jostain syystä saisikaan luettua, se kai todistaa että olen lipun ostanut? Vai lähdenkö hakemaan sen lipun aseman automaatista, sieltäkin se on ilmeisesti mahdollista saada? Siitä on niin kauan kun olen junalla viimeksi matkustanut, eikä tällaista ongelmaa ole ennen ilmennyt, niin tunnen itseni tyhmäksi. Argh. Typeriä pieniä vastoinkäymisiä, jotka ahdistaa ihan liikaa.

Minuakaan ei kyllä nyt huvita yhtään sosialisoida, joten voin hyvillä mielin viettää tätä sadepäivää koneen ääressä. Jotenkin huvittavaa, kun eilen paistoi aurinko ja lämmintäkin oli joku parikymmentä, siis kaikinpuolin kaunis kesäpäivä, ja nyt kun juhannusaatto koitti, tuleekin kaatamalla vettä ja lämpötila pysyy kymmenessä. 😀 Classic.

Mitä olet lukenut viime aikoina? 🙂

Itse asiassa minä olen matkustanut junalla vain muutaman kerran koko aikuisikänäni. 😳 Ja ekalla kertaa junalippuja ostettaessa jouduin soittamaan kokeneemman kaverin apuun, kun en saanut tolkkua varaussivustosta. VR, tuo ihmisen ystävä...

VR:n UKK-sivulla yhdessä kohdessa sanotaan, että "Tilausvahvistus pitää vaihtaa junalipuksi asemalla tai lippuautomaatissa." Toisaalta jos sinulla on QR-koodillinen pdf, jossa kaikki tarvittavat tiedot (kts. https://www.vr.fi/cs/vr/fi/mita_junalippu_kertoo ), niin ehkä se sitten käy lipusta. Lukeeko siinä pdf:ssä, että mobiili- tai junalippu tai muuta sellaista?

Minusta ei tainnut olla apua. 😞

Minä pidän sateesta. Sehän on antisosiaalisen paras kaveri, kun saa hyvällä omalla tunnolla nyhvätä kotona. Ja rakastan sateen ropinaa! Se saattaa olla maailman rauhoittavin ääni. Tosin näin juhannukseksi toivoisi hyvää säätä, ihan kaikkien mökkeilijöiden ja kokkoa polttavien iloksi.

Luettavana on Panorama of the Classical World, eli antiikki-teema jatkuu. Mahtava kirja!

Kiitos vaivannäöstä, star-crossed 🙂 Olin reipas, ja SOITIN VR:n asiakastukeen. Puhelintreeniä taas. Olen huomannut, että kun rohkeasti tartun asiaan enkä jää jahkailemaan ja epäröimään, saan soitettua. Ainakin tuollaisia helpompia puheluita. Se oli hyvin yksinkertaista, kerroin vain tilausnumeron niin laittoivat lipun uudestaan tulemaan ja se tulikin sitten samantien. Puhelu kesti alle 10 minuuttia, ei tarvinnut jonotella ja oli vielä ilmainenkin. Kerrankin jotain positiivista VR:n suhteen. Ilmeisesti se pdf:kin olisi kelvannut lippuna, mutta ajattelin varmistaa asian. En kestäisi sitä kammottavaa jännitystä jos pitäisi astua junaan epävarmana siitä, kelpaako koko lippu edes. 🤔 Matka jännittää muutenkin, kun en ole pitkään aikaan junalla mennyt.

Minäkin pidän kyllä sateesta, ei siitä mitään. Ja paistoi eilen aurinkokin välillä. 🙂 Säästä valittaminen on muutenkin turhaa, kun eipä niille mitään voi. On tyydyttävä siihen mitä on. Ja kyllä, sateen ropinaa on oikein tunnelmallista kuunnella.

Luetko vielä englanniksi, huh! Nostan hattua. Itse en saa edes suomeksi luettua mitään, niin jopa että vieraalla kielellä. En ole tainnut koskaan lukea englanninkielistä kirjaa alusta loppuun. ☹️

Kävin alkuviikosta kampaajalla. Pidän kampaajan käsiteltävänä olemisesta, mutta inhoan joutua katsomaan itseäni peilistä. En tiedä johtuuko se kampaamoiden valoista vai omista komplekseistani, mutta näytän aina niin valjulta ja värittömältä kampaamoiden peileissä. Jokaikinen ihon lukuisesta epäkohdista tuntuu korostuvan. Kampaajat itse taas ovat aina niin freesin näköisiä. Muistan lukeneeni jostain, että olisi olemassa peilittömiä kuntosaleja. Olisikohan jossain peilitön kampaaja?

Kirjoitin äsken sähköpostin, jossa kysyn pääsyä ammatinvalintapsykologille. Siihen meni monta tuntia, vaikka tekstiä on vain muutama rivi. Nyt kun vielä saisi lähetettyä sen. Miksi tämä(kin) on nyt näin vaikeaa?

Q, toivottavasti matka meni hyvin.

Pidän ja kaipaan tien päällä olemista ja liikennevälineissä istumista, olipa kyseessä sitten auto, bussi, juna tai lentokone. Jotenkin se liikkeellä oleminen ja ohi lipuvien maisemien katselu rauhottavat päänsisäistä levottomuutta, ja mielen valtaa rauhallisen levollinen fiilis.

Kaipaan jotain obsessoitavaa. Jotain, joka antaisi sisältöä elämään ja täyttäisi tämän tyhjyyden tunteen. Jotain, joka antaisi jotain muutakin ajateltavaa kuin ahdistus ja voimattomuus. Jotain, johon voi uppoutua ja jossa voi oikein kunnolla möyriä. Jotain, ihan mitä vaan, edes hetkeksi.

Matka meni oikein hyvin. Oli myös mukavaa palata kotiin. Suunnittelen kuitenkin jo seuraavaa reissua. Matka täytti odotukset, se sekä piristi että rentoutti. 🙂 Vaikka ensin kovasti jännittikin lähteä, ja ihan turhaan totta kai.

Obsessoitavasta puheenollen... Matkalla ollessani eräs kaverini otti yhteyttä, noin yhdeksän kuukauden hiljaiselon jälkeen. Itse suutuspäissäni katkaisin välit viime syksynä, eikä olla sen jälkeen pidetty yhteyttä. En edes oikein muista, miksi niin vimmastuin, mutta olin kyllä tosi ahdistunut koko viime kesän ja syksyn, että se varmaan vaikutti aika paljon. Jotenkin se liittyi ehkä siihen että tuo kaveri ei tuntunut tarpeeksi välittävän (minusta).

Noh, hän ehdotti tapaamista ja hän tulikin käymään. Ja kaikki oli kuten taas ennenkin, ihan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Meillä on aina synkannut ihan hyvin, hänen seurassaan on helppo olla ja aiemmin vietimme aika paljon aikaa yhdessä. Saimme puhuttua ja olemme taas sujut. Ja nyt en voi lakata ajattelemasta häntä. En tiedä olenko vain niin iloinen saadessani ystävän takaisin, vai olenko oikeasti ihastumassa. Niin, hän on mies. Olemme tunteneet yli kaksi vuotta ja välillämme on aina ollut jonkinlaista "sähköä". Kemiaa. Hän on vähän kuin "the one that got away". Tutustuimme kun minä vielä seurustelin eksäni kanssa, ja tunsin välittömästi jotain vetoa, hän oli mukava, hyvännäköinen, cool ja minun "tyyppiäni". Suhteeni veteli viimeisiään, mutta ihastukseni tuohon kaveriin meni kuitenkin ohi. Erosin silloisesta poikaystävästäni ja aloin viettää enemmän aikaa kaverimiehen kanssa. Hän sitten ilmeisesti hieman ihastui minuun, mutta minä en tuntenut samoin. Olin vasta eronnut ja pidin uutta miestä vain kaverina. Hän ei koskaan varsinaisesti kertonut tunteistaan, vihjaili vain mutta hänen kaverinsa kiusoittelivat meitä ja pitivät jonain pariskuntana.

Mutta nyt, en tiedä mitä tässä välillä on tapahtunut, mutta aivan kuin katsoisin häntä uusin silmin. Hänen kanssaan on helppo puhua melkein kaikesta, nytkin viime tapaamisella kerroimme jo omista ahdistuksen tunteistamme ja paljastui että molemmat käymme psykalla. Kerroin että viime vuonna oli rankkaa ja olen viillellyt itsäni. Asiota, joita edes siskoni ei tiedä.

En tiedä, johtuuko se tästä kesästä vai mistä, mutta tunnen nyt myös fyysistä vetoa häneen. 🙄 Olen toki aina pitänyt häntä ihan hyvännäköisenä, mutta en ole koskaan kuvitellut tekeväni hänen kanssaan mitään. Jossain vaiheessa hänellä oli tapana aina halata lähtiessään, mutta silloin se lähinnä tuntui minusta ahdistavalta. 😀 en ole tottunut sellaiseen, mutta viime kerralla jopa toivoin että hän halaisi. Enpä sitten itskään kehdannut.

Nyt sitten ajattelen häntä lähes koko ajan ja kyttään kuvia ja somea. Ja päässäni kuvittelen miten tämä on varmasti vuosisadan rakkaustarinan alku, kuin suoraan elokuvista. 😯🗯️ Danger, danger...

Anteeksi tästä vuodatukesta. En uskalla kellekään vielä avautua tästä. Voi olla että tämä(kin) on joku hetkellinen mielenhäiriö, joka on jo ensi viikolla ohitse. Voisi välillä obsessoitua jostain muustakin kuin jostain miehistä. 😟

Ja hei, tiedän tismalleen sen tunteen kampaamon peilin edessä. Sen takia en varmaan käy kampaamossa koskaan. 😀 Saitko muuten lähetettyä sen viestin ammatinvalintapsykologille? Minäkin kävin kuulemassa niitä tuloksia. Eipä siitä paljon jäänyt käteen, kun mikään ammatti ei tunnu kiinnostavan. "Tyyliltäni" olen tieteellinen, taiteellinen ja looginen, mutta en mitenkään korostuneesti. Vähiten olen ihmiskeskeinen ja yritteliäs. Olen vähän tällainen tylsä tasapaksu keskivertoihminen - keskitasoa monessa asiassa, en missään erityisen hyvä enkä erityisen kiinnostunut mistään. Huoh.

Olen viettänyt pari mässäilyn täyteistä päivää. Kun kerran läskit eivät lähde salaattia syömällä ja kuntoilemalla, niin kai se on sitten se ja sama mitä minä syön. Niinpä ostin ehtaa voita, jota olen levittänyt leivän päälle ihan reilumman kautta. Leivän päälle vielä kevyen kalkkuna- tai broilerileikkeen sijaan kunnon kinkkua ja oikein rasvaista juustoa. Nam!

En ole vieläkään saanut aikaan varata sitä ammatinvalintapsykaa. Viestiluonnoksenkin poistin. Olen keksinyt lukuisia typeriä syitä, minkä vuoksi varauksen tekemisellä ei ole mikään kiire, kenties se ei ole edes niin tärkeääkään. Kun haluaisin sillä vanhastaan tutulle psykalle, ja se kuitenkin on jo lomalla tähän aikaan vuodesta. Kun en jaksaisi jauhaa taas niitä samoja juttuja ja olla silti edelleen tasan yhtä hukassa itseni kanssa kuin aina ennenkin. Kun jos ylipäätänsä uskaltaisin kertoa uupumuksestani, niin mitä se muka voisi asian eteen tehdä. Ja kun näitä paskoja syitä kertyy tarpeeksi, niin melkein voin uskatella itselleni, että voin antaa asian olla. Melkein...

Samaan aikaan olen entistä tietoisempi siitä, että minulla on menossa kuppi nurin tämän työttömyys- ja työnhaku-uupumukseni kanssa. Se on kytenyt jo vuosia ja nyt tuho leviää entistä nopeammin. Esimerkiksi minulle on väläytelty mahdollisuutta, josta minun kaiken järjen mukaan pitäisi olla innoissani, mutta nyt päälimmäinen tunne on vain ahdistus, epävarmuus ja voimattomuus. Työnhakukin on vain mekaanista suorittamista ilman, että jaksaisin paneutua hakemuksen tekemisiin. Mistään en saa otetta, mitään en jaksaisi tehdä.

Q, kiva kuulla, että matka meni hyvin. 🙂 En tiedä mikä siinä on, että maiseman vaihdos piristää, mutta niin se vaan tekee.

Onpas sinulla vipinää kerrakseen ihastusrintamalla! Ikisinkku-vanhapiikana en edes osaa kuvitella moista tilannetta. Kun voisikin edes joskus obsessoida parisuhdetta. Tässäkin asiassa on lienee kaksi koulukuntaa: toinen, joka korostaa aktiivista toimintaa ja toinen, joka antaa tilanteen kehittyä omalla painollaan. Minä edustaisin luultavasti kolmatta vaihtoehtoa eli lamaantuisin täysin. 😉

Kun vuonna nakki ja muussi tein jonkun ammatinvalinta- tai persoonallisuustestin (työkkärin AVO-ohjelma?), niin minäkin taisin olla tieteellis-taiteellinen, mutten enää muista, että kumpi oli vahvempi.

Olen ollut viime päivinä jos jonkinlaisessa kesäriennossa. Tuntuu hyvältä edes hetkeksi unohtaa itsensä ja omat murheensa. Mutta vaikka mieli on kieltämättä hieman valoisampi, olen myös fyysisesti todella väsynyt, sillä sosiaalinen kanssakäyminen on antoisuudestaan huolimatta stressaavaa, kuin jatkuvaa veitsenterällä kävelyä. En vaan osaa olla rento ja luonteva ihmisten parissa. Koko ajan on tunne, että sanon jotain tyhmää tai että vitsini ymmärretään väärin. Pelkään myös meneväni lukkoon, eli etten saakaan sanaa suustani. Miksen minä osaa olla sanavalmis?

Tiedän, että ylianalysoin omaa käytöstäni ja muiden käytöstä minua kohtaan, ja että tämä vain haittaa kommunikointia, mutta en voi mitään itselleni.