En ole ihan varma tuleeko tämä oikeaan paikkaan, kun nämä kolme liittyvät tähän.

Olen vajaa kolmekymppinen, syksyllä aloittanut korkeakouluopiskelija. Olen vuodesta -19 ollut käytännössä työttömänä, mutta lyhyitä työsuhteita ollut välissä. Oikeastaan itseäni ei olisi niin huvittanut lähteä ylipäätään opiskelemaan, mutta pitkä työttömyysputki + huono työllisyystilanne + surkea koulutus pakottivat lähtemään. Tietysti myös työkkäristäkin vähän hoputettiin.

Ala jonka valitsin ei sinällään kiinnosta, tai en oikeastaan tiedä. Valitsin tämän kun oli vaihtoehdoista ainut, jossa edes jotain ”kiinnostavaa”. Oikeastaan minun ei olisi pitänyt edes päästä tänne, mutta varasijan kautta pääsin tuurilla. En halua mainita tarkkaa alaa, mutta kyse on insinöörialasta. Yliopistoa en edes harkinnut, vaikka sielläkin toki eri vaikeuksisia suuntautumisvaihtoehtoja.

Olen nyt tähän mennessä ollut vähän sellaisella hällä väliä asenteella. Tehtävät on toki tullut tehtyä, mutta yhdestä kokeesta jo tullut heti hylsy. En pahemmin lukenut koko kokeeseen. Ajankululta koko koulunkäynti lähinnä tuntuu. Välillä kuitenkin raskasta esittää yhtä motivoinutta opiskelijaa kuin muutkin.

Kukaan ei pakota käymään koulussa, mutta lopettamisen jälkeen taas samassa lähtökuopassa. Ongelmat kasaantuisivat ja työkkäriltä varmaan tulisi nootit, kun menin pilaamaan kaiken. Voisihan sitä hakea mihin vaan, mutta eipä se yhtään enempää kiinnostaisi.

Olen käynyt juttelemassa koulukuraattorille asiasta. Hän on hyvä työssään, mutta lopulta kaikki on vain minusta itsestäni kiinni. Koulussa kenellekkään muullekaan ei hyödytä oikeastaan kertoa mitään, koska kaikki on minusta itsestäni kiinni.

Kouluryhmässä on hyvä hyvä henki. Kavereita ei kuitenkaan ole löytynyt, vaikka kaikki tullaan hyvin kaikkien kanssa toimeen. Yksin pitää paljon tehdä, koska lähes kaikki töiden ohessa opiskelevia.

Jotakin mielenterveysongelmia mulla sitten varmaan on. Itseasiassa olen varannut ajan jo opiskelijaterveydenhuoltoon. Toisaalta en tiedä onko ajanhukkaa, ku tämähän on vain laiskuttaa ja saamattomuutta.. Ei minusta elämässä ole mitään järkeä, kun se on opiskelemista tai työskentelystä. Jompaa kumpaa on pakko tehdä.

Realistisesti ei tähän ole mitään ratkaisua. Synnyin vain tälläiseksi turhakkeeksi.