Onnea uudelle ketjullesi.
Minä itsestäsi ajattelen, että olen tyhmä ja yksinkertainen ja ei senkään ajatteliminen niin helppoa ja nopeaa ole. Kyllä siihen saa aikaa kulumaan.

Huomenna pitäisi päästä aloittamaan koulu...

Olen aloittanut kokeiluharjoittelun, jossa aina kun muistan, kehun itseäni tekemistäni erilaisista asioista. "Hienoa, kun jaksat tehdä ruokaa ja syödä sen." "Olet reipas kun jaksoit käydä hoitamassa asioita."
Ehkä ne tarpeeksi monilla toistoilla iskostuvat päähäni ja alentavat tätä hirmuista itsekriittisyyttä? 🙄

Hieman samanlainen tilanne. Lomat pidetty ja kouluun pitäisi selviytyä. Viime vuosi meni suurelta osin ihan mallikkaasti, tilanteen sallimissa rajoissa. Nyt kun on saanut vajota omaan maailmaan tässä pyhien ajan, niin paluu tuntuukin tosi vaikealta. Tavallisesti olen pitänyt talvesta, sen pimeydestä ja rauhallisuudesta, mutta tämä talvi on ollut vaikea. Pystymisen ja haluttomuuden raja hämärtyy, missä loppuu se mikä vain pelkää ihmisiä ja missä alkaa se itsesuojelu mikä varoittaa että voimat ei ehkä riitä koko matkaan jos astuu ovesta ulos. Luovutin kahden ensimmäisen päivän suhteen, mutta keskitän hyvät ajatukset huomiselle. Se on yleensä auttanut, henkisesti valmistautuu ajoissa. Ne väittää että altistuminen kasvattaa resistanssia, toivotaan että huomenna on niitä päiviä milloin se pitää paikkansa 🙂👍

Kävin tänään koululla, mutta en kyennyt menemään teoriatunnille. Juttelin opettajan kanssa ahdistuksestani ja hän tuntui ymmärtävän ja vakuuttavan, ettei ole hätää. Vaadin itseltäni liikaa ja hänen mielestään minun tulisi yrittää olla vain oma itseni eikä vaatia tosiaan liikaa. Hän oli oikeassa.

Koti on pakopaikka, mihin tunnun juoksevan joka kerta. Silti täälläkään ei ole hyvä olla.

Ajattelin uskaltautua kirjastoon. Hiljaiset paikat ahdistavat. Tavoitteenani on etsiä ahdistusta käsittelevää kirjallisuutta.

Moikka

Mullakin koti on turvapaikka, vaikka välillä siltä ei tunnukaan, ainakaan silloin, jos täällä on joku toinen tai jos saan hirveitä pelkokohtauksia.

Sun kannattaa edetä pienin askelin. Mene vaikka ekana kirjastoon ja jos alkaa ahdistaa, ni mieti voitko ylittää sen. Kokeile vaikka "kepillä jäätä". Jos et pysty, ni älä rankase itseäsi. Kokeile uudelleen seuraavana päivänä tai viikkona.

Voimia sulle hirveesti.

saloka kirjoitti 9.1.2013 15:44

Moikka

Mullakin koti on turvapaikka, vaikka välillä siltä ei tunnukaan, ainakaan silloin, jos täällä on joku toinen tai jos saan hirveitä pelkokohtauksia.

Sun kannattaa edetä pienin askelin. Mene vaikka ekana kirjastoon ja jos alkaa ahdistaa, ni mieti voitko ylittää sen. Kokeile vaikka "kepillä jäätä". Jos et pysty, ni älä rankase itseäsi. Kokeile uudelleen seuraavana päivänä tai viikkona.

Voimia sulle hirveesti.

Kävin jopa kirpputorilla vähän aikaa toissapäivänä ja kahlasin jään ylitse lyhentääkseni matkaa ja samalla pidättelin hengitystä. Se kaikki oli sen arvoista. Sain käytyä kirjastossakin ja vähän ajan kuluttua sain keskitettyä ajatukset vain kirjojen etsimiseen.

Olen saanut oivalluksia. Mun pitää opetella olemaan huolimattomampi.. Huolettomasti. Tänään pääsin jopa kouluunkin ja pystyin rentoutumaan niin hyvin, että melkein nukahdin 🙂

Mulla on vain nyt ihan liikaa erilaisien hankalien elämäntilanteiden summa harteillani. Yritän pudottaa sitä pois. On hautajaisjärjestelyitä, oman tilan puutetta (mun sänky kun on olohuoneen sohva), ja tulevan kämpän etsintä on laitettu minun kontolleni. Nyt aion vain olla. Mun ei tarvi olla väkisin, vaan SAAN olla.

SAAN olla surullinen. SAAN itkeä jos itkettää (itku ei ole vieläkään tullut). SAAN tuntea tunteita jos siltä tuntuu!!! SAAN olla vain ja ainoastaan ihana minä.

🌻🙂🌻

kiva kuulla.
Mulla ei itku tule kun sitten vasta kun olen todella niin väsynyt että ei mikään onnistu. Mun tarvis alkaa ajattelemaan samalla tavalla ku sinäkin, mut se on mulle ainakin aika vaikeaa.

saloka kirjoitti 12.1.2013 13:35

kiva kuulla.
Mulla ei itku tule kun sitten vasta kun olen todella niin väsynyt että ei mikään onnistu. Mun tarvis alkaa ajattelemaan samalla tavalla ku sinäkin, mut se on mulle ainakin aika vaikeaa.

Tarkentaakseni noita aikaisemmin tsemppaamissanojani, minä vasta opettelen niitä.. ☺️

Tänään on ollut jotenkin hermot kireällä ja epäonnistumisen ja häpeän tunteet ovat olleet hyvin läsnä. Alan jo tunnistaa mitä nämä erilaiset tunnetilat ovat.

Ajatukset, tyhmät ajatukset, risteilevät päässä koko ajan. Ei minun pitäisi ajatella niitä. Haluaisin puhua niistä, mutta kuten olen jo kokenut, vastauksena tulee "älä höpötä taas turhia" "lopeta tommosen ajattelu" yms. Kumpa tyhmät ajatukset saisi naps vain pois...

Tänään ajattelin värjätä hiuksia ja hemmotella itseäni. Yritän nostattaa sillä itsetuntoani ja saada itseni rentoutuneeksi. Se on hyvä ja toimiva tapa huijata itseään pirteämmäksi, vaikka se onkin vain hetkellinen tunne.

Huh, hautajaiset ovat ohi. Surutyö jatkuu, mutta järjestelyjen taakka ei paina enää.

En jaksa enää. Haluaisin jaksaa, en muuten olisi tässä.

Kouluun en kyennyt, eilenkin oli hankalaa olla ja fyysiset "oireet" näkyivät ilmeisesti ulospäin, kun luokkatoverit kyselivät tärinästäni.

Tänään menen terapiaan. Toivon ettei minua taas ymmärrettäisi väärin. Tuntuu, että minulle tuputetaan sitä, että tämä olotila on ohimenevää - miksi se sitten aina iskee uudestaan?

Viime terapia-aika meni täysin hukkaan paniikkikohtauksen ja terapeuttien ymmärtämättömyyden takia. Seuraava aika on vasta muutamien viikkojen kuluttua..

Vatsa ei toimi nykyään kunnolla ja stressi, ahdistus ja masentuneisuus eivät kyllä auta asiaa yhtään.. Nykyään jatkuvasti ajattelen ja stressaan vatsaani. En uskalla syödä mitään, sillä pelkään siitä seuraavaa pahoinvointia ja vessaravia. Alipaino riivaa ja siitä seuraa jaksamatonta oloa, väsymystä, ...

Pystynkö menemään huomenna kouluun? Pystynkö menemään ensiviikolla kokeeseen?

Miten minä selviän päivästä toiseen. Sunnuntai kuluu liian hitaasti. Maanantai tulee liian nopeasti. Aika kuluu liian hitaasti, ei ole tekemistä tässä ahtaassa kämpässä. Uni on katkonaista, enkä taaskaan osaa levätä ja kerätä voimia. Illalla taas käperryn sohvalle aikaisin, pakotan itseni nukkumaan. Älä tule maanantai. Älä tule arki. Älä ainakaan vielä.... 😞

Tämän koko päivän on minua piinannut varsin aggressiivinen olo. Tekisi mieli huutaa, paiskoa tavaroita, lyödä päätä seinään.

Oon turhautunut, tylsistynyt. Minulla ei ole ketään. Olen aivan yksin neljän seinän sisällä. Okei, onhan minulla perhe seuranani täällä. Silti tunnen olevani yksin. Aivan yksin.

Tupakkaa on kulunut liikaa. Ei ole muutakaan tekemistä kuin polttaa. Tupakka, se ainut Ystävä, joka pitää minulle seuraa... Ainut ystävä, ketä vihaan sanoinkuvaamattoman paljon. Ainut ystävä, josta haluaisin eroon. Mutta pelkään yksinäisyyttä. Tyhjyyttä. Luopumista.

Moi

Mullakin on vähän välii tollainen olo, että tekis mieli hajottaa koko kämppä, huutaa täällä kurkku suorana tai hakata päätä seinään tai jollai. On niitäkin ajatuksia että menisin suihkuun ja laittaisin veen tulikuumaksi. Jotenkin olen sit saanut hillittyy itteni ja enkä ole menny ihan överiksi. Mut se sisäinen tuska va puristaa sisuskaluja nii paljon.

Voimia ja jaksuja

saloka kirjoitti 2.2.2013 16:4

Moi

Mullakin on vähän välii tollainen olo, että tekis mieli hajottaa koko kämppä, huutaa täällä kurkku suorana tai hakata päätä seinään tai jollai. On niitäkin ajatuksia että menisin suihkuun ja laittaisin veen tulikuumaksi. Jotenkin olen sit saanut hillittyy itteni ja enkä ole menny ihan överiksi. Mut se sisäinen tuska va puristaa sisuskaluja nii paljon.

Voimia ja jaksuja

Kiitos ! 🙂 Mulla on kans samanlaisia ajatuksia. Välillä mietin, että lähtisin kävelylle virtaavalle joelle, heikoille jäille. Koettamaan onneani. Mutta ei minusta olisi siihen. Onneksi ne ovat vain ajatusten tasolla...

Kävin parissa asuntonäytössä, onneksi äiti tuli mukaani tukemaan - toivottavasti tärppää! Haluan jo oman kodin.. 😞

Välillä olo käy tukalaksi punkatessani äitini sohvalla. Toisaalta, meistä on tullut taas vain läheisempiä. Keskiviikkona on terapia, josta saimme äidin kanssa herättävän keskustelun aikaiseksi.
Hän sanoi, että "..kerrot siellä suoraan miltä sinusta tuntuu, minä tunnen sinut jo niin hyvin, että tiedän sinun vetävän roolia koko ajan. Annat näiden seinien ulkopuolella paremman kuvan itsestäsi, kuin todellisuudessa olet. Sinä olet rikki ja sinun pitää kaunistelematta sanoa se. Ei sun tarvi aina esittää."

Onneksi minulla on äiti. ☺️❤️

Ahdistavat ajatukset painavat...

Mitä jos tulee III maailmansota? Mitä jos oman kodin saatuani ja muutettuani muutunkin jostain syystä vuokranmaksukyvyttömäksi? Mitä jos maan "vaarattomasti" ohittava asteroidi putoaakin tänne? Mitä jos en jaksakkaan pakata? Mitä jos en jaksakkaan käydä koulua ja opintotuki lakkautetaan?

Mitä jos en jaksa?

Mulla ei ihan tollaisia kysymyksiä päässä liiku, mut kyl mä sitä mietin että jos muutun maksukyvyttmäksi, jos vaan jostain kumman syystä rahat loppuu. Mut onneks on sossu keksitty ja sieltä voi yrittää saada apua. Mulla on onneks ni kiva sossutäti, että pystyn sen kanssa puhumaan.

Tohon jaksamiseen. En osaa mitään järkevää varmaan sanomaan. Oma jaksaminen on aika kortilla. En tiä taisteleeko mun kroppa jotain sairautta vastaan tai miksi mun voimat on ihan finaalissa. Masis yrittää koko ajan ottaa enemmän va voimaa, mut yritän taistella sitä vastaan koko ajan.
Älä stressaa nii paljo. Pakkaa pikku hiljaa ja sitten purat pikku hiljaa. Miksi pakata tarvii yhessä yössä ja purkaa toisessa yössä. Mulla on vieläkin pahvilaatikoita purkaamatta ja olen muuttanut 3 vuotta sitten.

Mut toivotan tosi paljo onnea asunnosta ja voimia muuttoon.