Hei Punaväri, Olen itse eri syystä saikulla enkä vertaile tietenkään sairauksiamme. Oma tarinani on se että vuonna 2009 minulla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja omasta aloitteestani pyysin päästä takaisin työhöni jossa viihdyin. Tai viihdyin kun olin terve. Palasin liian varhain kiireen ja tiukkojen aikataulujen ja lukemattomien palaverien maailmaan toipilaana ja voi olla että sen vuoksi masennuksessani on nyt käynnissä toinen kattaus lyhyen ajan sisällä. Ja mennään pidemmällä kaavalla ja ollaan käyty syvemmällä kuin koskaan. Psykiatrini vertasi sitä miten pyrin tsemppaamaan itseäni työkuntoon ja olin kärsimätön huonosta voinnistani siihen kuin polkisin juoksuhiekassa paikallani. Mitä enemmän räpiköin sitä syvemmälle joudun. Yritän olla nyt itselleni lempeämpi ja annan itselleni aikaa. Käyn viikottain lekurin tai meidän työterveyshoitajan luona tunnin kerrallaan. Psykoterapeuttihaku on myös käynnissä. Olen sinua hieman vanhempi naimissa oleva mies ja olen alkanut itsekin suunnittelemaan tulevaisuuttani toisenlaisessa työympäristössä. Vaikka siis olen nauttinut työstäni. Nyt tunnen kuitenkin viraalta ajatukselta palata työhön jossa kaupallisuus ja lisämyynti ja kovat tavoitteet pursuavat olista ja ikkunatiivisteidenkin väleistä. Turhan pitkän alustuksen jälkeen siis: Anna rakas Punaväri itsellesi aikaa parantua kunnolla ja rakenna tuevaisuutta pikku hiljaa. Vaikka päivittäin. Toivottavasti saat perheeltäsi tukea riittävästi. Aurinkoa!

Hei,enpä taida osata hirveästi auttaa, mutta tilanteesi kuulostaa sillain hienolta, että teet jo tulevaisuuden suunnittelua! Ja kun olet jo ikään kuin "tiellä johonkin", on se jo puoli voittoa, ole ylpeä tilanteestasi. Ja uskon, että kun jo selviät jotenkin arjesta, tilanteesi on jo paranemaan päin ja aina vain pikkuhiljaa paraneekin.

Oikeastaan olen kateellinen sinulle😳. Olen samaa ikäluokkaa ja perheellinen, reilun kuukauden ollut sairaslomalla työuupumuksen/masennuksen takia. Nukun paljon, tulevaisuus ja kaikki ahdistaa ja pelottaa. En usko että minusta on enää mihinkään, kun mikään ei kiinnosta. Vanhaan työhöni en enää kykene palaamaan, mutta en tiedä mitä se uusikaan sitten voisi olla. Lähinnä toivon palavasti, että saisin arjen pyörimään, josta voisin saada tyydytystä ja kyetäkseni antamaan perheelleni sen minkä he ansaitsevat; nyt he saavat vain kuoren, joka on epäsiisti ja haahuilee sängyn, sohvan ja jääkaapin väliä, ei osaa tehdä mitään, ei muista mitään ja vaikuttaa olevan ihan pihalla kaikesta.

Ole siis tyytyväinen itseesi ja toipumiseesi. Odotan itse samaa. Voimia sinulle silti matkallasi.🙂🌻

Voisit kuntoutua paremmin, jos tekisit mahdollisimman paljon jotain itsellesi mieluista. Jokin pieni mukava harrastus kotiin tai sitten kävisit jossain kodin ulkopuolella harrastuksen parissa tai edes vaikka kirjastossa.

Hei!

Olen melko uusi tässä palvelussa ja luettuani viestisi päätin vastata sinulle. Ensinnäkin surullista, että olet reagoinut psykoosilla. En kuitenkaan halua sekaantua hoitoosi, koska eihän minulla ole siihen edes valtuuksia saatika sitten taustatietoa. Se mitä kuitenkin luin rivien väleistä oli mm. se, että sinulla kuitenkin tämän hetkisestä elämäntilanteestasi huolimatta on heti selvät tavoitteet, että tähänhän ei jäädä, ja elämä jatkuu. Voittajaluonne? Minusta kyllä. Haluaisin sanoa, että ensinnäkin määrittele itse itsesi. Kuka sinä esim. olet tässä yhteiskunnassa? Sinullahan on esim. persoonallisuus. Lääkäreistä on tiettyyn rajaan asti apua. mutta hoitohenkilökunnan oma ongelma on usein se, että mennään liialliseen varovaisuuteen. Se taas saattaa johtua koulutuksesta. Eli neuvonani olisi, että heti kun sinä ITSE koet, että pystyt lähtemään tavoitteissasi eteenpäin, niin tee se. Oikeasti. Korostan tässä sanaa itse. Tarkoitan tässä sitä, että pääsisit autettavan roolista omaksi itseksesi. Sehän on tavallaan vain rooli, samalla tavalla kuin esim. näyttelijällä on rooleja.
Kaikilla ihmisillä uusi alku on aika hankalaa. Mutta se on kuitenkin askel eteenpäin, ja uskon että selviät siitä alusta, mitä se sitten tuleekin olemaan. Avoin yliopisto kuulostaa hyvältä, mutta sinä päätät sen itse. Yksi ehdotus voisi olla ympäristön vaihdos. Ratkaisuja on monia.
Tässä minun neuvoni. Parasta toipumista on itse elämä...

Kiitos kaikille, jotka vastasitte minulle. Tilanteestani sen verran vielä, että tavallaan pakosti jouduin miettimään sitä, mitä tulevaisuudessa tekisin. Kela ei suorilta kädeltä hyväksynyt päivärahahakemustani, vaan laittoi minut tutkimuksiin ja sitten suositeltiin alan vaihtoa. Eli pakosti jouduin suunnittelemaan jotakin muuta kuin terveydenhuoltoala.

Olen kyllä tyytyväinen, että minulla on nyt tämä suunnitelma lukea Suomen kieltä ja kirjallisuutta. Nyt vain on aika toipua. Yritän joka päivä käydä lenkillä, vaikka en aina oikein jaksaiskaan. Harrastan runojen kirjoittamista, mutta olen ollut sen verran väsynyt, että luomistyötä en ole jaksanut. Sitten kun jaksaa taas kirjoittaa, se on merkki eteenpäin menosta.

Olen hoidossa psykiatrian poliklinikalla ja lisäksi käyn yksityisellä psykiatrilla. Minulla on sairaanhoitajan tapaamisia noin kahden viikon välein ja psykiatrilla käyn kerran kuussa. Olen hoitooni tyytyväinen. Aikaisemmin olen käynyt psykoterapian läpi vuosina 2005-2008. Se auttoi aika hyvin masennukseen.

Kelan määräämissä tutkimuksissa mun tilanteestani selvisi se, että paineensieto on pysyvästi alentunut, keskittymiskyvyssä on vaikeutta ja muisti vaihtelee. Ne on aika tyypillisiä oireita psykoosin jälkeen. Dignoosiksi tuli psykoosin jälkitila ja keskivaikea masennus. Tosin nyt on masennus jo jonkin verran helpottunut, kun on tullut valoisaa.

Avulias ehdotti sellaisten asioiden tekemistä, mistä tykkää. Aloin miettimään, mitä voisin tehdä. Tuli mieleen, että voisin lukea kirjoja. Joskus harrastin akvarellimaalausta ja piirtämistä, mutta viime aikoina en ole niitä harrastanut. Mulla on koira, josta kovasti tykkään ja lenkit sen kans on kivoja. Sitten ole varannut matkan toukokuun lopulle. Se on vaellusreissu Itävallassa. Siihen minun pitää harjoitella eli joka päivä täytyy käydä kävelemässä. Se motivoi. Ja sillä reissulla tulee sitä maisemanvaihdosta.

Kyllä sitä täytyy antaa itselle aikaa toipua. Kantapään kautta sen opin, kun toisen psykoosini jälkeen menin liian aikaisin takaisin töihin ja sitten tuli uusi väsähtäminen. Tässä tulevaisuuden suunnittelussa täytyy kyllä tehdä itsetutkiskelua, ettei tee asioita yli voimavarojen.

Kevät on nyt edennyt pidemmälle ja aika on kulunut. Edelleen taistelen samojen asioiden kanssa, kun voimani eivät ole palautuneet. En pysty kirjoittamaan runoja. En pysty lukemaan kirjaa, kun ei ole pitkäjänteisyyttä. Kotitöitä teen vain välttämättömimmän. Ainut, mitä jaksan tehdä, on lenkillä käynti. Käytän koiraani lenkillä joka päivä.

Minua huolettaa se, että toimintakykyni ei paranekaan pitkään aikaan ja suunnitelmani opinnoista siirtyy. Olen väsynyt. En halua jäädä tallaiseksi vajaakykyiseksi. En oikein keksi mitään, miten voisin edistää toipumistani. En oikein jaksa mitään. Syön lääkkeeni ja ulkoilen. Nukun vaihtelevasti. Usein heräilen aamuyöstä.

Hienoa, että jaksat käydä lenkillä ja hoitaa koiraasi. Siinä on jo aika paljon. Ja hoidathan sinä myös arjen pakolliset ja sinulla on tulevaisuuden suunnitelmia... Eli ei näytä ollenkaan niin huonolta, ainakaan täältä masennuksen reunalta katsottuna.

Mutta tiedän tasan tunteen siitä, että toimintakyvyn palautumattomuuden kanssa on yhtä puuroa ja tahmeaa ja pelkää jäävänsä polkemaan lopppuiäkseen samaa mössöä. Ei ole helppoa, enkä osaa sanoa mitään lohduttavaakaan, paitsi ettet ole ainoa!

Jaksamisia! Aurinkoisia kevätpäiviä en toivota, sillä itseäni lähinnä ärsyttää ja ahdistaa jos joku sanoo niin minulle. "Kyllä se siitä auringon ja kevään myötä..." Kun ei se vain aina niin ole. Minua ainakin nyt ahdistaa, että lumen sulettua piha suorastaan huutaa leikkaamaan, kunnostaan ja kuopsuttaan. Mutta kun ei vaan jaksa, kykene, pysty tai mitä sitten lieneekin, ei halua, ei huvita,tuntuu ettei osaa enää, kärsivällisyys loppuu jo ennen kuin saa edes vaatteet päälleen, saati kuokan käteen.

Sorry, kun tulin tänne ketjuusi valitteleen, mutta siis jaksamisia.

kaffee kirjoitti 16.4.2011 21:17
Mutta tiedän tasan tunteen siitä, että toimintakyvyn palautumattomuuden kanssa on yhtä puuroa ja tahmeaa ja pelkää jäävänsä polkemaan lopppuiäkseen samaa mössöä. Ei ole helppoa, enkä osaa sanoa mitään lohduttavaakaan, paitsi ettet ole ainoa!

Tuttu tunne. Minä olen viime aikoina ajatellut olevani kuin täi tervassa. Yritän hoitaa kaikki vaadittavat asiat sekä töissä että kotona, mutta kaikki tuntuu niin raskaalta ja turhalta. En jaksa välittää asioista ja tuntuu, että koko elämä on ihan turhaa. Rämmin vain eteenpäin tässä suossa ja tuntuu, että tätä se on sitten varmaan loppuelämä. Mutta eihän se niin ole???
Eikö olekin niin, että toipuminen vaatii paljon aikaa? Hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa.

punaväri kirjoitti 11.3.2011 11:12

Avulias ehdotti sellaisten asioiden tekemistä, mistä tykkää. Aloin miettimään, mitä voisin tehdä. Tuli mieleen, että voisin lukea kirjoja. Joskus harrastin akvarellimaalausta ja piirtämistä, mutta viime aikoina en ole niitä harrastanut. Mulla on koira, josta kovasti tykkään ja lenkit sen kans on kivoja. Sitten ole varannut matkan toukokuun lopulle. Se on vaellusreissu Itävallassa. Siihen minun pitää harjoitella eli joka päivä täytyy käydä kävelemässä. Se motivoi. Ja sillä reissulla tulee sitä maisemanvaihdosta.

Aivan loistavaa, että sinulla on matka, jota suunnittelet ja jota varten harrastat. Liikunta on yksi parhaista tavoista kuluttaa aikaa ja lisätä omaa hyvinvointia. "Säännöllisen liikunnan tiedetään muuttavan terveiden aikuisten aivoja, mutta sama ilmiö havaitaan myös skitsofreniaa sairastavien päässä. Saksalaistutkijoiden havainto viittaa siihen, että aivojen muovautuvuus säilyy psykooseja sairastavilla, mitä on epäilty." (Lähde) Suo anteeksi, että tällaisen lainauksen tähän toin, mutta minusta tämä on vain niin loistava asia ja hauan kaikissa mahdllisissa tilanteissa kannutsaa ihmisiä harrasamaan itselleen terveellisiä asioita ja erityisesti liikuntaa.

Kuten joku tuossa aiemmin sanoikin, vaikutat selvästi voittajaluonteelta! olet loistava roolimalli niin monelle ihmiselle, jotka eivät käytä päätään yhtä viisaasti kuin sinä itsensä hoitamisessa. Katse tulevaisuuteen, noudatetaan hyvää tekeviä hoito-ohjeita ja tehdään viisaita valintoja. kaikkea hyvää sinulle, Punaväri, ja oikein ihanaa vaellusmatka aja sen odotusta!

Kiitos kaikille vastauksista. Hyvä pointti toi tutkimus noista aivoista. Tällä hetkellä mun tärkein asia on nimenomaan liikunta, kun se on ainut asia, jota jaksan tehdä. Kotityötkin on mies viime päivinä tehnyt.

Masennus vaivaa ja soitin siitä psykiatrilleni ja päätettiin kokeilla uutta masennuslääkettä, Voxraa. Toivottavasti se auttaa ja sopii minulle. Onko kellään käyttökokemusta kyseisestä lääkkeestä ? olisi kiva kuulla.

Masennus ei ole vielä hellittänyt. Olen Voxraa syönyt nyt muutaman päivän. Täytyy odottaa vielä muutamia viikkoja ennen kuin sen voi olettaa vaikuttavan. Ihana kuitenkin, ettei ole tullut sivuoireita.

Mielialani on usein matalalla ja en oikein jaksa mitään ponnisteluja vaativaa. Olen kuitenkin itsestäni huolehtinut.

Mulla oli vaikea päästä yli sellaisesta asiasta, kun ajoin autolla kissan päälle ja se kuoli. Jonkun lemmikki. Vaikea käsitellä tällaisia yllättäviä asioita. Vahinkohan se oli.

Perjantaina olin psykiatrilla ja psykiatrin kanssa päätettiin anoa eläkettä. Olishan se helpotus, jos se eläke myönnettäisiin. Ei olisi mitään pakkoa uuden ammatin saamiseen. Tosin toivon kuitenkin tulevani sellaiseen kuntoon, että jaksaisin opiskella. Äidinkielen opinnot on ollut mun suunnitelmissa.

Masennustestin mukaan olen keskivaikeasti masentunut. Siinä on syy, miksi en oikein jaksa mitään.

Mieliala on hiukan kohentunut, mutta paineensieto on tosi mitätöntä. En ole koskaan pelännyt tai tuntenut heikkoutta lääkärin toimenpiteissä, mutta nyt on mennyt sekin kummalliseksi. Hammaslääkärissä en millään meinannut kestää hampaan paikkaamista ja verikokeissa alkoi pyörryttämään. Sitten en oikein kestä edes sellaista positiivista jännitystä, kuten esim. jääkiekkomatsin seuraamista. Miten sitä onkaan mennyt niin heikoksi. Opiskelemisesta ei tuu tällä hetkellä mitään ja pelkään, etten kykene syksylläkään. Runosuoni ei pulppua, tekstin tuottaminen on vaikeaa.