traumat menneisyydessä
Mun on nyt pakko puhua Teille, koska ei ole ketään muutakaan, enkä halua kuormittaa läheisiäni.
Mun elämä on ollut todella traumaattinen, ja nyt sen uskallan sanoa ensimmäisen kerran ääneen. Tänään.
Olen lapsesta saakka kärsinyt ahdistuksesta ja stressannut hirveästi. Ja pelännyt.
Lapsuus oli hirveän turvaton. Äitini sai minut nuorena ja kotipaikat ja äidin poikaystävät vaihtuivat tiheään. Viikonloput vietin mummolassa jossa minun oli turvallista olla, tai ainakin tuntui siltä. Jo nuoruudessani isoisääni syytettiin minun hyväksikäytöstäni, jota en ite muista ainakaan tapahtuneen. Kärsin tästä jo hirvittävästi lapsena vaikka en oikein tapausta ymmärtänytkään. Olihan isoisäni minulle läheisin ihminen koko maailmassa ja luotin häneen.
Minusta tuli alkoholisti parikymppisenä. Join niin paljon kun käsiini sain. Tästä seurasi parisuhteen kariutuminen, asunnon menetys ja eristäytyminen. Dokasin yksin.
Olin katkaisuhoidossa toistakymmentä kertaa. Tämä oli hirvittävä häpeä itselleni.
En kehdannut tavata ystäviäni jotka vilpittömästi olivat huolissaan minusta. Tuohon aikaan syytin äitiäni ja turvatonta lapsuuttani kaikesta. Sairastuin dokaamisesta hyvin vakavasti ja olin kuolla. Paranin kuitenkin ihmeen kaupalla ja minulle ei jäänyt pysyviä vaurioita.
Pari vuotta sitten kuitenkin raitistuin. Elämä alkoi taas täydellä teholla, oli työ ja koulupaikka. Uusi koti.Kavereita ja saatoin unohtaa ikävät asiat. Ihmettin vain miksi ihmeessä en pääse eroon somaattisista vaivoistani. Olen niin kauan kuin muistan ollut herkästi masentuvaa tyyppiä, saanut hirveitä ahdistuskohtauksia, itsetuntoni on huono ja motivaation puute vaivaa usein. En pysty keskittymään ja teen elämästäni vaikeampaa kuin se onkaan. Välillä seuraava työpäivä on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Täpötäydessä junassa pelkään saavani paniikkikohtauksen ja olo on karmea. Tapanani on myös eristäytyä ja vaipua itsesääliin. Inhoan noita piirteitä itsessäni koska toisaalta koen olevani sosiaalinen ja mitään pelkäämätön nuori nainen, joka pystyy mihin vaan jos haluaa.
Tällähetkellä tuntuu etten pääse eteenpäin jos en saa apua ja pääse puhumaan näistä asioista. Haluan päästä eroon stressaamisestani ja tietää miksi oloni on näin tukala. Minun on vaikea solmia läheistä parisuhdetta jota taas kaipaan ihan hirveästi.
Eniten kiinnostaa tällähetkellä tapahtuiko sittenkin jotain varhaislapsuudessani, mikä toisaalta selittäisi hirveästi käyttäytymistäni…
Ehkä sinua vaivaa masentuneisuus kuitenkin enemmän kuin nyt osaat ajatella. Masennus voi pysyä jotenkin puolipiiloisena ja ilmaantua vain alakuloisuutena tai juuri mainitsemalla tavalla ahdistuneisuutena ja turhaan stressaamisena.
Itse varmaan hakeutuisin vastaavassa tilanteessa psykiatrin juttusille. Heidän ammattitaidollaan kyllä selviää mistä oikeastaan on kyse ja osaavat neuvoa oikean hoidonkin esim. terapian, jos se on tarpeen.
Itse en ainakaan ennen psykiatrin luona käyntiä ottaisi mitään selvää vanhoista juoruista. Varmaan kysyisin hänen mielipidettään, että kannattaako sellaisia lähteä penkomaan ollenkaan.
Toivottavasti elämäsi järjestyy kaikinpuolin hyväksi, olet jo paljon saanut aikaankin kun olet raitistunut ja opiskeletkin 🙂👍
Minä olen hieman erimieltä, kuin Jatta. Siinä olen samaa mieltä, että olisi varmasti parasta olla yhteydessä psykiatriin, psykiatrian poliklinikalle tai ylipäätään terveydenhuoltoon, jotta pääset käsittelemään oloasi turvallisessa ympäristössä.
Siinä olen erimieltä, että tarvitsisit psykiatrian mielipidettä siihen, että kannattaako sellaisia lähteä penkomaan ollenkaan. Olen sitä mieltä, että jos menneisyydessä jokin asia vaivaa, kannattaa se asia käydä läpi eikä piilottaa tai unohtaa asia. Sillä alitajunnalla on merkittävä voima. Toisekseen olet aikuinen ihminen, etkä tarvitse kenenkään lupaa siihen, että penkoisit mennyttä historiaasi. Sillä selvästi se vaikuttaa nykytilaasi ja arkeesi.
Siksipä mieleeni nouseekin, että onko äitisi elossa? Voisitko kysellä / keskustella asiasta hänen kanssaan?
Muistatko kuka / ketkä syytti isoisääsi hyväksikäytöstä? Onko siitä mahdollisesti olemassa dokumentteja?
Aivan selvästi lapsuutesi on vaikuttanut myöhempään elämääsi. Olet kuitenkin selvinnyt paljosta ja selviät varmasti myös tästä, kohti vieläkin parempaa ja vahvempaan aikuisuutta ja arkeen.
Älä siis hautaa asioita (siitä ei seuraa mitään hyvää), vaan ota ne rohkeasti puheeksi, mutta turvaa myös jaksamisesi sillä, että olet yhteydessä terveydenhoitoon.
☺️❤️
Hei!
Olen pitkän kuntoutumismatkani aikana paennut traumojani, koittanut unohtaa ne, paennut toisille paikkakunnille, leikkinyt, että mitään ei ole, en ole mielestäni tarvinnut terapiaakaan...
Ikävä kyllä toisen romahtamiseni jälkeen opin, että traumoja ei voi paeta. Ne seuraavan niin kauan ennenkuin uskaltaa pysähtyä ja traumansa kohdata. Sitä ennen ne seuraavan vaikka salaa koko ajan ja tulevat esiin niin fyysisinä ja psyykkisinä oireina. On outoja kipuja, ummetusta sun muita juttuja, joihin ei ehkä lääkäriltä selitystä löydy.
Minä kohtasin traumani yli kaksi vuotta kestäneet terapian aikana suoraan silmästä silmään, kävin läpi kaikki niihin liittyneet tunteet ja sen jälkeen tajusin, mitä ne ehtivät aiheuttaa.
Traumoja ei voi paeta, ne seuraavan mukana koko ajan. Koitin hukuttaa niitä kahdella koululla, irtosuhteilla, matkoilla, töillä. Lopulta uuvuin ja tipahdin taas sairaslomalle. Nyt olen neljättä vuotta sillä matkalla ja olen traumani kohdannut ja käsitellyt ja menneisyydestäni vapautunut. Masennuslääkkeetkin lopettanut. Työkykyinen en vielä ole, mutta rakennan arkeani koko ajan uudestaan ja nyt vasta 27-vuotiaana saan elää ilman menneisyyden painoa ja tuskaa.
Ehdottomasti samaa mieltä olen minäkin siitä, että menneisyyttä ei voi paeta. Kaikki likaiset juorut ja salaisuudet on kaivettava esiin. Terapeutin tukea se useimmiten kuitenkin vaatii, koska asiat voi alkaa vyörymään kun niitä pengotaan ja reaktiot voi olla pelottavia. Terapeutti voi auttaa selviytymään tästä.
Oma mieli voi myös piilottaa tunteita ja muistoja eivätkä ne tule esiin ennen kuin on voimaa kohdata ne. Tämän olen itse monta kertaa kokenut. Tuska tulee usein viiveellä.
Voimia matkalle!🙂🌻
Kiitos Teille vastanneet🙂🌻
Varasin nyt ajan ja olen huomenna menossa juttelemaan tilanteestani. Olen tullut siihen tulokseen että nyt vain on katsottava totuutta silmästä silmään niinkuin joku vastannut oli tehnytkin 🙂
Nyt kun mulla on paussi opiskeluissa, en voisi paremmin sitä käyttää!
Nyt vaan asiat kuntoon pikkuhiljaa...Ehkäpä tämä tästä.
Hei!
Hienoa, että teit tuollaisen päätöksen. Opiskelua/työtä voi vasta tehdä sitten kunnolla, kun muu elämä on hanskassa ja menneisyys ei enää paina mieltä.
Toivottavasti saat menneisyyteni käsiteltyä. 🌻🙂🌻
Hei, skvv!
Hienoa kuulla! 😀