Moi,

Meikäläinen on ollut pidemmän aikaa ahdistunut liittyen sosiaalisiin tilanteisiin ja masentunut. Olen ollut vuoden terapiassa, kokeillut masennuslääkkeitä, meditaatiota, joogaa ja vaikka mitä. Käynyt koko maailman surut läpi.

Päiväkirjan kirjoittaminen, luottoystävälle puhuminen ja tuki on aina auttanut, mutta koen, että olen nyt löytänyt ratkaisun. Ehkä tästä olisi apua jollekin muullekin! 🙂

Minun kohdalla oli/on kyse sosiaalisista vaatimuksista. Masentuneet ihmiset (kuten minä aiemmin) ajattelee, että millään ei ole mitään väliä vaikka todellisuudessa heille osalla asioista on turhankin paljon väliä. On turhan paljon väliä sillä mitä muut ajattelevat. Päättelin, että korjaava asia on se, että mun pitää mennä sosiaalisiin tilanteisiin ja olla erilainen, olla rento, hengittää syvään yms. Pakotin itseni menemään vaikka oli paha olo. Pakottaminen ei toiminut. En pystynyt ajattelemaan ja koin, että nolasin itseni kerta toisensa jälkeen.

Mulla on uusi taktiikka ja se on leikki. Leikki on sitä, että antaa itsensä olla sellainen kuin on ja löytää oikeastaan se lapsi, joka on kaikkien sisällä. Lapsi ei ajattele mitä muut hänestä ajattelevat tyhmät vaatteet päällä tai silloin kun hän leikkii alasti.

Aluksi voi olla vaikeaa mennä ulos ja alkaa vain leikkimään (tai pelaamaan) aikuisten kavereiden kanssa. Eikä kaikkia vakavia kavereita välttämättä kiinnosta leikkiminen. Hyvä uutinen on se, että leikkiä voi myös itsekseen.

Tässä on yks hyvä leikki, mikä auttaa mua, mikä on saanut minut elävien kirjoihin:

– sammutan yksiöstäni valot, laitan kuulokkeet päähän, laitan tietokoneelta soimaan jotain menevää musiikkia (Eurodance on aika hyvä, toki muukin musiikki käy, mistä tykkää!), otan vaatteet pois (voi ne jättää päällekin kai) ja tanssin ja laulan mielessäni pari biisiä omissa maailmoissani. Kukaan ei minua näe eikä tuomitse, mitä hauskempia tai ”seksikkäämpiä” tanssiliikkeitä keksin sen paremmalta tuntuu. Ajattelin aluksi, että ei näin voi tehdä, ehkä joku näkee, vähän noloo, mutta se vapauttaa minua ainakin aikamoisesti. Saan kylmiäväreitä ja itken onnesta.

Sit kannattaa miettiä mitä kaikki leikkejä tykkäsi leikkiä silloin oli lapsi tai vaikka ala-asteikäinen. Ja kokeilla niitä. Sellainen ajatus mikä tuo hymyn huulille on luultavasti kokeilunarvoinen 🙂 Joku kaverikin saattaisi innostua vaikka leikkimään hippaa tai piilosta, jos kysyy.

Eikä kaikki leikkiminen ole välttämättä noin ”lapsellisia” juttuja vaan esim. pelaaminen, rakentaminen, kaikki puuhastelu ja seksi on myös periaatteessa leikkimistä. Kaikki sellainen, jossa uskaltaa laskea sen henkisen muurin alas, joka suojelee nolostumiselta, toisten tuomitsemiselta ja ”katastrofilta” on leikkimistä.

Kokeilkaahan joku ja kertokaa jos oli kivaa 🙂