Tuttu tilanne. Olen niin monesti ollut samassa jamassa. Tiedän, mitä totaalinen toivottomuus on. Tuntuu, ettei ole minkäänlaista pientäkään mahdollisuutta, että asiat järjestyisivät ja toipuisi. Mutta aina on mahdollisuus. Yritän itsekin muistaa sen toivottomimpina hetkinä. Pohjalla ollessa pitäisi muistaa, että aina sieltä pohjalta myös nousee, vaikka sitten putoaisi uudestaan myöhemmin, mutta se on sen ajan murhe. Täällä ainakin on porukkaa, joka ymmärtää ja silla on ainakin minulle suuri merkitys, että joku ymmärtää, miltä minusta tuntuu ja mitä tarkoitan. Silloin, kun mikään ei tunnu miltään ja millään ei tunnu olevan merkitystä, voi yrittää kiinnittää huomionsa niihin asioihin, jotka ovat hyvin, koska niitäkin aina on, vaikka ei niitä joskus meinaa huomatakaan. Ehkä tää joskus tulevaisuudessa vielä helpottaa. Toivon niin, vaikka en aina jaksa siihen uskoakaan.

Kiitos kauniista sanoistasi! Ja tsemppiä sinulle!

Nyt näyttää siltä, että viimeinenkin toivo on mennyt. Taistelkaa paremmin!!!!!

😑❓ Hyvä, että olet löytänyt tiesi tänne, täältä saat ainakin vertaistukea! Tuttu tunne minullekin, vaikka minulla on sinänsä kaikki hyvin! Ainoa asia, joka elämääni varjostaa on häiriö (pakko-oireinen). Sen takia on tullut valvottua ja itkettyä. Oletko miettinyt ammattiapua? Itse olen sitä hakenut, ja nyt tuntuu, että olisin hyvissä käsissä. Tästä ei taaksepäin enää mennä! Sain lääkityksenkin. Ja vaikka olen aina sanonut, että mitään pillereitä en tule napsimaan, niin kyllä on pakko huomauttaa, että ne ovat helpottaneet oloa tosi paljon 🙂

Elämääkö kirjoitti 29.11.2012 14:25
Nyt näyttää siltä, että viimeinenkin toivo on mennyt. Taistelkaa paremmin!!!!!

Siltähän se joskus näyttää, vaikka asia on toisin. Tulevaisuudesta ei ole tietoa, ja arvio toivottomuudesta voi perustua vääriin olettamuksiin ja päätelmiin. Eri mielentiloissa näkee saman tilanteen erilaisena, "erilaisten silmälasien läpi". Yritä jaksaa parempaan päivään!

Kiitos viesteistä!

Mutta ei tässä enää mitään toivoa ole, tällaisessa tilanteessa. Eikä enää elämänhaluakaan. Elämä on antanut hyviä asioita (ja niistä olen kiitollinen), mutta viime aikoina vain ikävyyksiä. En jaksa enää. Loppusiivouksen paikka - ja se kestää jonkin aikaa. Jaksamisia kaikille!!!

Niin, nyt vasta näin viimeisimmän vastauksen (Desper). Voi kun tässä olisikin kyse näkökulmista! Silloinhan niille voisi tehdä jotain - ja tekisin!!!! Olen oikeasti kamppaillut, todella vaikeassa elämäntilanteessa. Realiteetit vain ovat täysin murskaavat. Vähintäänkin hypomaaninen pitäisi olla, jos tässä tilanteessa jotain toivoa näkisi.

Eli vielä korostan, että tilanteeni EI OLE MIELIALAAN, EIKÄ NÄKÖKULMIIN perustuva. Vaan oikeasti katastrofaalinen, ollut pitkään. Jos olisi ollut mielialaongelmaa, en varmasti olisi enää olemassa, vuosikausiin. Mutta joskushan jokaisen voimat ehtyvät, kun maksimaalinen kuormitus tulee vastaan. Ja jos nytkin olisi edes yksi ainoa olejenkorsi, niin h-tti vieköön taistelisin!!!

Elämääkö kirjoitti 1.12.2012 14:40

Niin, nyt vasta näin viimeisimmän vastauksen (Desper). Voi kun tässä olisikin kyse näkökulmista! Silloinhan niille voisi tehdä jotain - ja tekisin!!!! Olen oikeasti kamppaillut, todella vaikeassa elämäntilanteessa. Realiteetit vain ovat täysin murskaavat. Vähintäänkin hypomaaninen pitäisi olla, jos tässä tilanteessa jotain toivoa näkisi.

Pahoittelen epäonnistunutta kommenttia. Et kertonut mitään tilanteestasi, joten en voinut tietää. Vaikutit niin epätoivoiselta, että tuntui, että tarvitset edes jonkinlaista tukea, ja erehdyin kommentoimaan. Anteeksi.

Desper, ei mitään pahoiteltavaa ja anteeksi pyydettävää, päinvastoin jokaisesta lohdun ja kannustuksen sanasta olen kiitollinen! Itse kommentoin huonosti, oli todella vaikea hetki - ja niitä on riittänyt... Ja useinhan varmasti juuri mainitsemistasi asioista on kyse. Eli minä pyydän anteeksi. Niin ja tilannettanihan on oikeasti vaikea ymmärtää, kun en ole ainakaan toistaiseksi pystynyt / halunnut mitään tarkemmin kertoa. Valtava kaaos, koko elämä levällään, paljon menetyksiä - ja lisää vain tulossa... Ja sosiaalisen tukiverkoston lähes täydellinen pettäminen jne, jne.. Koko elämä pitäisi pystyä rakentamaan alusta ja ikää jo on. Nuorempana tilanne voisi olla paljonkin toiveikkaampi..

Hei, Elämääkö, kiitos kommentistasi! Osaan kuvitella tilanteesi. Itsekin olen täällä joskus parkunut apua sen kummempia selittelemättä... Samoissa myrskyissä taistellaan. Minulla on jo maata näkyvissä, toivottavasti Sinullakin pian!

Voiko kuitenkin Elämääkö toivoa, että asiat järjestyisivät jotenkin? Ei ehkä siten kuin itse toivoisi ja ajattelisi, mutta jotenkin. Epävarmuus ja muuttuvat tilanteet ja olosuhteet ovat tosi rankkoja ja vähän jotain raotitkin tilanteestasi. Silti jotenkin uskon, että asiat voivat selvitä. Alustakin voi aloittaa, vaikka se onkin raskasta ja vaikeaa. Onko mitään tahoa, mistä saisit apua? Ystävä, sukulainen, psyk.pkl, sosiaalitsto tms? Joka tapauksessa toivon sulle kovasti voimia ja uskoa siihen, että saat asiasi järjestykseen.

Kiitos kannustuksesta!

Mutta kyllä nyt alkaa todella näyttää siltä, että tilanne ON toivoton. Hyviä asioita on ollut ja edelleenkin pieniä sellaisia on - ja niitä arvostan tosi korkealle! Mutta kun käytännössä kaikki oleellinen puuttuu / tulee menetettyä ja osankin saavuttaminen on lähestulkoon mahdotonta / täysin epävarmaa.. Ja kovin paljoa en elämääni olisi tarvinnut. Fakta on että, elämäni tässä hetkessä on täysin turha ja arvoton. Ja, että itse kärsin silmittömästi. Elämää viimeiseen asti kunnioittavana on pakko todeta, että pelkkä hengissäolo ja kärsimys eivät ole elämisen arvoista elämää. Virheitä olen itse tehnyt - ja niitä kadun katkerasti, mutta kyllä kaikki mahdollinen on mennyt pieleen sen jälkeen kun pieleen alkoi mennä. En oikeasti enää muuta toivo kuin että pääsisin pois kärsimyksestä.

Moikka, Elämääkö! Tilanteesi kuulostaa aika hankalalta, kieltämättä. Kuitenkin tekee mieli kysellä, oletko tosiaan ottanut kaikki vaihtoehdot huomioon? Vai oletko näin kriisin keskellä alkanut näkemään vain huonoja puolia elämässä? Se, että olet hakeutunut tälle keskustelupalstalle ja aloittanut uuden keskustelunkin, kertoo sinusta jo paljon. Ja ikä tuskin on hyvä syy luovuttaa. Monestikohan sitä on on itsekin ollut luovuttamassa.. ja huom! ikää on minulla vasta alle 25. Tällä hetkellä olo on ihan ok, vaikka joudun lääkityksen nyt lopettamaan (ruokahalu katosi täysin), vaikka sitä kovasti viime kerralla hehkutinkin. Nyt täytyy löytää joku toinen keino. Uskon optimistisena ihmisenä, että ratkaisu löytyy kaikille 🙂

Kiitokset kannustuksesta!!!

Mutta tilanne on toivoton, etenkin tämänpäiväisen jälkeen. Kyllä, olen halunnut taistella/taistellut, mutta liikaa vastuksia, enemmän kun ihminen tai ainakin minä kestää. Ja erittäin sitkeäksi on luonnehdittu. Etenkin tämänpäiväinen, joka veti maton alta, vei myös toivon, sen minimaalisen ja samalla ainoan. Ei tässä muuta vaihtoehtoa, kun tilanne tämä, ole kuin ikuinen lepo. Harmittaa, ettei eutanasia ole hyväksytttyä. Minultatkin tn liikenisi elin useamman ihmisen käyttöön. Ihmisen, jonka elämällä on merkiytystä ja joka on rakastettu. Nyt kohta kaikkia ihan hukkaan.

Kyllä halauan kuolla!!!!!

Ja jos edes yksi lukuisista kahleistani avautuisi, tilanne olisi aivan toinen. Kamppailen aina viimeiseen asti.

Mutta nyt ei enää ole keinoja, ei porsaanreikää.

Halua pois tästä v-mäisestä kärsimystä sisältävästä olotilasta, jota elämäksi kutsutaan.

Lopuksi: en halua väheksyä ketään. Tälläkin foormilla on pikaluvun jäljiltä todella koskettavia ja surullisia tarinoita. Mutta jos on elämänkumppani ja lapsia; eikö kannattaisia taistella! On ihmisiä, kuten minä, joilta nuo elämän tärkeimmät asiat puuttuvat. Samoin,jos on työtä, miksi se rassaaa??? Ainahan voi käydä keskusteluja olouhteitten korjaamiseksi (eikä se ole mitään heikoutta!!!) Ei,myöskään sairausloma. Parempi hoidattaa itsensä kuntoon kuin sinnnitellä aivan piippuun. Ja ainahan voi yrittää vaihtaa työpaikkaa.

Niin ja sosisaalisesta tukiverkostosta: iloitkaa jokaisesta välittävästä ihmisestä!!! Kriisi näyttää konkreettisesti, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Omalla kohdallani olen päätynyt katkaisemaan lukuisia pittäaikaisiakn ihmissuhteita aivan lähiaikoina, kun kommenttina yhteydentoton puutteeseen / harvoihin puheiluihini vastaamattomuuteen nyt selkeästi saatu vastaus: elämäntilanteeni ahdistaa. Siis muutamaan kerran vuodessa ei kestetä toisen elämäntilannetta, jota en todellakaan ole liioitellut, päinvastoin. Ja siis muutamia kertoja /v ei kestestä kuulla, kun itse jatkuvasti koko hereilläoloajan asioistani kärsin). Ystäviä e tietysti pidä rasittaakaan, sitä varten ovat auttajatahot.

Todella surullinen olen ja empatiaa niitä kohtaan tällä foorumilla ja muutenkin koen, että joutuu elämään yksni, Nuorille lukijoille ja tietysti vanhemmillekin haluan toivottaa tsemppiä: koko(loppu) elämä edessä ja mahdollisesti monenlaista hyvää voi olla tiedossa
Muta kannatta ehdottomasti tiedostaa ja hyväksyä onhelmansa,( jotka sinänäsä täysin inhimillisiä) ja hakea niihin apua, ennen kuin liian myöhäistä. Tsemppiä kaikille!!!!!!

P.S: Itse ymmärsin aivan liian myöhään (: