Toivoton tilanne ja ahdistus mietin kuolemaa
Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa.
Vaikea laittaa kaikkea sanoiksi. Elämäni on sekaisin.
Olen 34v vuotias mies ja uskoni elämään on kaikonnut. En näy ulospääsyä.
Syön voxraa ja vastikään lääkäri määräsi sen kaveriksi fluanxolia. Käyn viikon parin välein mielenterveysyksikössä purkamassa tuntojani ja se onkin ainoa kontaktini muuhun maailmaan. Muuten pysyn päivät kotona ja pari kertaa viikossa käyn lähikaupassa, joskus saan itseni vedettyä lenkille, vaan sielläkin saattaa iskeä ahdistus kun vastaan tulee lenkkeilyporukoita ja itse olen yksin. Viimeiseen viiteen vuoteen ei ole ollut yhtään ystävää, ei mitään sosiaalisia kontakteja.
Yritän pitää vanhemmilleni pokerinaamaa aina kun näen heitä muutaman kerran vuodessa. He eivät tiedä tilanteestani mitään, enkä ole pystynyt heille kertomaan. Ehkä häpeän liiaksi, että pystyisin siihen.
Tuntuu, ettei elämällä ole mitään merkitystä. Olen 34 vuotias, eikä minulla ole tulevaisuuden suhteen toiveita. Ei työtä, ei toimeentuloa, ei tyttöystävää, ei tulevaisuutta.
Tuntuu, että viimeaikaiset tapahtumat alkavat olla viimeinen naula arkkuuni. Viime syskystä lähtien minun oli tarkoitus suorittaa kesken jäänyt tutkinto loppuun työttömyysturvan voimin. En saanut opintoja suoritettua ja nyt elokuussa sain kirjeen, että perivät takautuvasti tukia takaisin melkein 9000. Miten minä pystyisin moisia maksamaan kun elän kädestä suuhun ja nyt karhuavat kaikkea takaisin.
Polku mitä kuljen käy raskaaksi ja sitä taivalta en enää jaksa kulkea. Olen täysin loppu elämään, ehkä kuolema on helpotus tähän ahdistukseen ja yksinäisyyteen. Tiedä mitä kaikkea menetän, mutta viime vuodet ovat näyttäneet, ettei asiat muutu. Päivät, viikot, kuukaudet jopa vuodet kukaan ei ole kaivannut. 😞
Vielä jokin aika sitten ajattelin, miten itsemurha vaikuttaisi vanhempiini, mutta sekin tunne on kaikonnut. Ahdistaa, pelottaa, mutta ehkä kuolema voi olla helpotus tähän tuskaan. 😭
Anteeksi hieman sekavaa tekstiä
Hei,
tekstisi on varsin hyvää ja varmasti kuvaa hyvin elämäntilannettasi. Ymmärrän hyvin tuntemuksesi. Itse olen jollakin tavalla räpiköinyt elämää läpi. Ahdistuksen takia olen kuitenkin tehnyt myös vääriä valintoja tai vain ajautunut huonoihin tilanteisiin. Omalla kohdallani sopiva lääkitys on auttanut selviämään vaikeiksi tuntemistani tilanteista. Häpeän ymmärrän myös, koska tunnen sitä itsekin. Pitää päästä pois turhasta häpeästä ja kertoa muille, mitä oikeasti tuntee. Olen päässyt vaikeiden aikojen yli uskomalla parempaa olevan tulossa ja niin on aina myös tapahtunut. Itsetuhoisia ajatuksia on kyllä matkalla ollut.
Kannattaa edetä vähän kerrallaan. Vaikka vaikealta tuntuu, se kyllä kannattaa. Olet nuori ja elämää on paljon edessä. Velka-asioiden hoitoon on saatavissa apua, joten myös niistä kannattaa puhua.
Hei Hopeless34!
Hyvä että kirjoitit tänne. Tämä on yksi hyvä kontakti oman kodin ja yksinäisyyden ulkopuolelle. Suosittelen sinulle myös tämän Tukinetin tukihenkilöpalvelua (Net-tuki) ja päivystyskeskusteluita (Net-tuki Live) vaikeimpina päivinä ainakin, jos itsemurha pyörii päässä. Muuten minulle tuli viestistäsi sellainen olo, että sinulla on nyt paljon ongelmia kasaantuneena juuri tähän hetkeen, mutta uskon että niistä voi selvitä. Yksi ongelma kerrallaan! Lähipiirissäni on tapahtunut parikin itsemurhaa lähivuosina. Voin kertoa että nuoren miehen itsemurha tuntuu todella turhanpäiväiseltä ja ikävältä jutulta, vaikka en ole kuin vähän etäisempi sukulainen - en siis vanhempi. Vanhemmille ja sisaruksille se on ollut ihan kamala paikka. Minä olen katsellut itsemurhatragedioita vähän kauempaa, mutta mielestäni surullisinta oli, että itsemurhan tapahtuessa tekijä menetti elämänsä. Olen varma, että tekijää olisi voitu auttaa, hän ei varmaan vaan itse tiennyt sitä eikä uskonut siihen. On kurjaa, että tekijä mahdollisesti tietämättömyydessään päätyi lopulliseen ratkaisuunsa ja menetti koko elämänsä ☹️.
Ensinnäkin tuosta velastasi minulle tuli mieleen, että siihen saattaisi voida vielä vaikuttaa. Sinä olet vakavasti masentunut, joten sinä tarvitset siihen apua. Oletko sanonut 9000 euron takaisinperinnästä sille työntekijälle, jonka luona käyt parin viikon välein? Mielenterveyskeskuksissa ja vastaavissa työskentelee yleensä sosiaalityöntekijöitä, joille tällaiset asiat kuuluvat. Mielestäni jonkun (joko sosiaalityöntekijän tai lääkärisi) pitäisi kirjoittaa työvoimaviranomaisille lausunto esimerkiksi siitä, jos olet ollut jo silloin viime syksynä masentunut, eivätkä opinnot ole sen vuoksi onnistuneet. Tällaisten asioiden hoitaminen kuuluu sosiaalityöntekijöiden, lääkäreiden yms. työhön, joten älä ujostele pyytää asiaan apua. Mitä tulee keskeneräisiin opintoihisi, niin luuletko että voisit ne vielä saada valmiiksi kunhan vointisi paranee? Kuinka paljon opintoja sinulta puuttuu? Onko ala sinulle sopiva? Minkälaiset työllisyysnäkymät alallasi on? Sairauslomalla ei tietääkseni voi opiskella, mutta jos sairauslomasi pitkittyy yli vuoden mittaiseksi, siirryt kuntoutustuelle, jonka aikana voit opiskella oman jaksamisesi mukaan. Tätäkin asiaa sinun kannattaisi kysyä hoitopaikkasi sosiaalityöntekijältä. Mitä tulee sinkkuuteesi, niin sinun on hyvä tietää, että sinkkuus on koko aika yleistynyt Suomessa ja muissakin länsimaissa. Siis kaikki ihmiset eivät edes halua elää parisuhteessa, vaan valitsevat yksineläjän roolin. Se on joillekin paras elämänmuoto ja osa omaksuu sen tavan itselleen, kun sopivaa parisuhdetta ei löydy. Sinkkuutta ei tarvitse hävetä, vaikka monet ihmiset suhtautuvat edelleen sinkkuuteen väheksyvästi. On olemassa sellainen järjestö kuin Yksinasuvat ry, joilla on jäsensivuillaan nettikeskustelu. Siitä keskustelusta voisi olla sinulle iloa, mutta se edellyttäisi kai jäseneksi liittymistä. Olen itsekin sinkkua, mutta en ole "ehtinyt" tuohon yhdistykseen liittymään 😳, koska tämä sinkkuelämä on niin kiireistä 😎. Sinkkuus elämäntapana on ihan oikeasti muuttunut ja muuttumassa hyljeksittyjen vanhojen piikojen/poikien lohtalosta monien ihmisten haluamaksi ja omasta tahdostaan valitsemaksi elämänmuodoksi. Ei siis kannata itseään ainakaan sinkkuuden vuoksi tappaa 😉. On myös olemassa sinkkujen pitämiä blogeja, joissa käsitellään sinkkuelämää, joka on muutakin kuin vimmattua parin etsimistä. Jos sinua kiinnostaa, niin etsi Googlella. Ainut miehen kirjoittama sinkkublogi, jonka tiedän, on tuossa viestin alareunassa. Sitten tuli mieleeen tuo, ettei sinulla ole oikein ihmiskontakteja tällä hetkellä. Käsitän sen niin, ettei sinulla ole oikein ystäviä. Omalta kohdaltani voin vakuuttaa, että ystäviä voi saada aikuisenakin. Masentuneena se on kuitenkin vaikeaa, kun elämä muutenkin tuntuu niin raskaalta. Kaikkein helpoin askel on, että osallistut joka toinen keskiviikko täällä Tukinetissä järjestettävään Mieli maasta ry:n chattiin. Siellä on muitakin masentuneita keskustelemassa ja ryhmän ohjaajat ovat itsekin masennuksen kokeneita vertaisohjaajia. Mieli maasta ry:n nettisivuilta voit myös tarkastaa, kokoontuuko asuinpaikkasi lähellä kasvokkain kokoontuvaa ryhmää. Jos kokoontuu, kannattaa harkita ryhmään mukaan menemistä. Vertaisryhmät ovat monille ihan henkireikä ja parhaimmillaan sieltä voi löytää jopa ystäviä. Myös täällä Tukinetin Avoimet ryhmät -keskusteluissa voi olla sinulle keskusteluseuraa. Kirjoitan itse aktiivisimmin tuossa "Yleistä turinaa"-ketjussa, jossa meitä on useampi vakiokirjoittaja vaihtamassa kuulumisia ja ajatuksia. Osalla meistä on masennus vaivana, osalla sen lisäksi tai sen sijasta jotain muuta vaivaa. Jos sinua kiinnostaa liittyä joukkoomme, niin tervetuloa! Kun masennushelpottaa, voit vähitellen siirtyä netin ja vertaisryhmien maailmasta kohti tavallista elämää. Ehkä palaat suorittamaan opintojasi loppuun, ehkä työllistyt, ehkä vaihdat paikkakuntaa työn perässä, ehkä löydät rakkaan rinnallesi, ehkä päätät elää onnellista elämää sinkkuna, ehkä aloitat jonkun harrastuksen, ehkä lähdet ulkomaille vapaaehtoistöihin joksikin jaksoksi, ehkä löydät itsesi jostain kotimaan vapaaehtoistyöstä, ehkä... Maailmassa on loppujen lopuksi kauhean paljon vaihtoehtoja. Jos päädyt tappamaan itsesi, et saa nähdä, mitä elämällä olisi sinulle vielä tarjottavana. Kaikkien elämä ei mene reittiä opinnot-> seurustelu-> auto-> vakityö-> avioliitto-> asuntolaina-> lapset-> kultainennoutaja-> mökki-> avioero->viidenkympinvillitys-> verenpainesairaus/ohitusleikkaus/diabetes-> eläkkeellejääminen. Eikä kaikkien elämän tarvitse tuota rataa mennäkään. Ymmärrän hyvin, että näyttelet vanhemmillesi muuta kuin tällä hetkellä olet. Olette ilmeisesti aika etäisiä. Ehkä sen asian kannattaa tällä hetkellä antaa ollakin niin. Ehdit kyllä myöhemmin toivottavasti joko lähentämään suhdettasi heihin tai pysyä etäällä. Tässä tuli nyt aika paljon asiaa, mutta ei ehkä vielä edes kaikki. Yksi juttu vielä tulee mieleeni. Nimittäin sellainenkin Suomesta löytyy kuin Mielenterveyden Keskusliitto (MTKL). Sieltä saa mm. ilmaista sosiaali- ja oikeusneuvontaa, joista voisi olla sinulle hyötyä sen takaisinperinnän vuoksi. Soittaisin sinuna ensin ehkä tuohon sosiaalineuvontaan. Samoin siellä on maksuton vertaistukipuhelin ja paljon muutakin. Katso heidän nettisivuiltaan sopeutumisvalmennuskurssit. Ehkä jossain vaiheessa olisit valmis lähtemään sellaiselle? Hoidon osalta sinulla on psyykkisen tilanteesi jonkin verran helpotuttua mahdollisuus esim. pitkään psykoterapiaan, joka tarkoittaa sitä, että kayt parikin kertaa viikossa pohtimassa tilannettasi saman koulutetun psykoterapeutin vastaanotolla esimerkiksi kahden vuoden ajan. Tässä viestissä ei edes ole vielä kaikki mahdollisuudet, joita on olemassa sinunkin elämäsi ja sairautesi tukemiseksi. Vaikeimmassa vaiheessa on kuitenkin tärkeintä, että keskityt niihin juttuihin joita jaksat tehdä esim. siellä lähikaupassa käyminen, syöminen, suihkussa käyminen, nukkuminen ja netissä seikkaileminen. Vähitellen voit saada voimia asioiden eteenpäin viemiseen yksi kerrallaan ja jossain vaiheessa huomaat voimiesi oikeasti lisääntyneen. Minä itse mietin vielä tammikuussa paljonkin itseni tappamista, enkä jaksanut yhtään mitään. Koko kevättalvi meni päivä kerrallaan elämää kestäessä ja täällä Tukinetissä roikkuessa. Huhti/toukokuussa huomasin vointini kohentuneen ja koko ajan olen jaksanut enemmän ja enemmän. Nyt jo suoritan verkko-opintoja, käyn työväenopiston kurssilla ja olen hakenut vapaaehtoistöihin. Uskon sinun mahdollisuuksiin. Viestisi oli ihan "normi" masennuspotilaan viesti. Suurin osa toipuu masennuksesta. Toivottavasti tavataan vielä uudestaan täällä Tukinetissä. Tsemppiä 🙂👍!!!
Linkkejä sinulle:
Yksinasuvat ry: http://www.yksinasuvat.fi/
Sinkkumiehen blogi: http://eronnut1973.blogspot.fi/
Mieli maasta ry: http://mielimaastary.fi/
Mielenterveyden Keskusliitto: http://mtkl.fi/
Tietoa kuntoutustuesta: http://www.kela.fi/tyokyky-heikentynyt_kuntoutustuki
Kuntoutuspsykoterapia: http://www.kela.fi/tyoikaisille_kuntoutuspsykoterapia
Se jo helpottaa, kun voi kirjoittaa tänne vaikka näin anonyymisti.
Joo kyllähän se vaikeaa on kun masennus vie kaiken voiman, ja kaikki muuttuu todella vaikeaksi.
Tiettyinä päivinä sitä ei jaksa nousta edes sängystä ylös ja tekee vaan mieli nukkua sen 20h vuorokaudessa.
Kiitoksia linkeistä